Myönnetään, että olen aiemmin ollut tosi varautunut itse solmimaan pysyvää parisuhdetta.
Olen nyt 35 vuotiaaksi elellyt ja olen pyrkinyt korjaamaan asennettani, sen suhteen mitä itse ajattelen parisuhteelta. Tarkoitan, että aikaisemmin pelkäsin miten naiset suhtautuvat pyörätuoliini, en sitä mitä pitäisi, eli mitä minä olen ja mitä minä edustan.
Olen todellinen elämän posetiivari ja minulla
elämänarvot ja suhtautuminen itseeni ja toisiin
kunnossa. Olen vuosia yrittänyt löytää jonkun joka näkisi minut eikä tuoliani, koska en sitä
itsekään enää näe.
En helpolla luovuta, jos näen, että jokin, tai joku on tavoittelemisen arvoinen.
Valitettavasti VIELÄ ei kukaan sielun kauneutta näkevä nainen ole pysähtynyt kohdalleni.
Uskon kuitenkin, että SINÄKIN olet vielä minua varten:)
Olen nyt 35 vuotiaaksi elellyt ja olen pyrkinyt korjaamaan asennettani, sen suhteen mitä itse ajattelen parisuhteelta. Tarkoitan, että aikaisemmin pelkäsin miten naiset suhtautuvat pyörätuoliini, en sitä mitä pitäisi, eli mitä minä olen ja mitä minä edustan.
Olen todellinen elämän posetiivari ja minulla
elämänarvot ja suhtautuminen itseeni ja toisiin
kunnossa. Olen vuosia yrittänyt löytää jonkun joka näkisi minut eikä tuoliani, koska en sitä
itsekään enää näe.
En helpolla luovuta, jos näen, että jokin, tai joku on tavoittelemisen arvoinen.
Valitettavasti VIELÄ ei kukaan sielun kauneutta näkevä nainen ole pysähtynyt kohdalleni.
Uskon kuitenkin, että SINÄKIN olet vielä minua varten:)
Vastaukset 4
Vanhimmat
..sillä kyllä meitäkin naisia löytyy, jotka eivät takerru pinnallisiin ja toisarvoisiin seikkoihin. Juuri elämänmyönteisyys vetää muita ihmisiä puoleensa.
ONNEA Sulle kumppanin etsintään!! Tuo viimeinen lause oli ihana "Uskon kuitenkin, että SINÄKIN olet vielä minua varten:)" Ehkä vielä kohtaamme live-elämässä..
Terv. naikkonen, jolla itselläänkin mies hakusessa
Kiitos kannustavasta kommentista, niitä on aina
mukava saada. Olisi myös aivan mahtavaa keskustella sähköpostin välityksellä vaikka suomi24:n sivulla eteen vaan seuranhaussa.
Kaikki kivat ja symppikset postia tulemaan.
Hyvää kevään odotusta sinulle:)
Hei olen 50 v nainen. Lähes 30 v sitten tutustuin pyörätuolilaisiin miehiin sekä naisiin ja vietin vapaa-aikaa ja tapasin työssäkin heitä. Lisäksi syntyi pari pitkää seurustelusuhdetta miesten kanssa, toinen 10 v ja toinen vähän vähemmän. Pyörätuoli oli osa elämää. Aina ei kulku joka paikkaan ollut ihan itsestään selvää. Muut asiat kyllä hoituivat ja rakastaminen oli aivan samaa kuin muutenkin. Suhteet päättyivät, tuska ja tyhjyys oli ihan samaa, kuin muissakin ihmissuhteissa. Aluksi kuljin itsekin luiskaa pitkin ja etsin takaovea, josta olin ystäväni kanssa kulkenut esim. ravintolaan. Elämä oli varsin rikasta matkoineen, ystävineen kaikkineen. Ero tuli muista syistä, kun pyörätuolista. Vieläkin olen ystävä joidenkin naisten ja miesten kanssa ja tapaamme suhtkoht usein. Sinulle varmaa löytyy pari jolle ei fillari merkitse mitään, ainoastaan jotkut asiat pitää ottaa huomioon liikkuessa tuolla maailmalla. Itse tiedät ne parhaiten. Tsemppiä.
ajoin jossain elämäni vaiheessa invataksii. juttelin useemman asiakkaani kanssa ja tässä pikanen yhteenveto.
Jos etsii tuolittomia.
Suurin osa miehistä kokevat tuolin lieväksi esteeksi, vakituista seuraa hakeville.
jos kyse ois kerrasta tai parista, ni naisia on riesaksi asti.
suurin osa naisista totee, et vakavempii tarjouksii tulee, mut niitä ei lunasteta lähes koskaan, hetken huumaa saa ihan hakemalla hakee, ja siltikään ei yleensä saa.
jos etsii tuolin kanssa kulkevia/keppien kans kulkevii, joutuu ettii pitempään ja vakavammat suhteet onnistuu yleensä hyvin, (jos kemiat pelaa) koska suhde on paremmin tasapainossa
siinä mielessä, että molemmilla on samanlaiset/samankaltaiset kulkumahdollisuudet, ongelmat, ja niistä ei silloin saa minkäänlaista velvollisuuden(auttamaan)/avuntarpeen tunnetta tyyliin "taas tarttee auttaa"/"taas tarttee pyytää apuu".
Kyllä sinä vielä löydät HÄNET, joka näkee sinut sinä ihmisenä joka olet, eikä pelkkänä PT:eenä.