Kuuntelin juuri Deliusin sellokonserton joka oli hänen oma suosikkinsa kaikista konsertoistaan ja Vakuutuin 1. kuulemasta lähtien teoksen merkittävyydestä ja kiistämättömistä ansioista 1900-luvun alun kiehtovimpana englantilaisena sellokonserttona sellon kauniisti laulavassa melodisessa linjassa. Ei mikään easy biisi tai helppo nakki aloittelijalle hiostavassa sooloosuudessaan.Entäs kaksisonsertto viululle ja sellolle? soolosoittimien intohimoinen vuoropuhelu kietoutuu tavattoman taitehikkaasti ja kaunopuheisesti punotuksi orketeripolyfonikseksi kromaattis4esti vuolaan pakahduttavaksi kudokseksi parhaaseen voisi sanoa Toivo kuula-henkeen.
Suurenmoisen alakuloisuuden ja kaihomielisyyden kyllästämä laulusarja song of sunset on deliusin oodi elämän rajallisuudelle ja eron haikeudelle mezzolle, barotinille ja kuorolle ja orkesterille.
Ehkä äänityksensä puolesta kaunein Deliuis levy ei kuitenkaan tulkinnalisilta aspekteiltaan merkillepantavin, on luontokuvaelmasarja North country sketches, 2 tanssisarjaa, walk to the paradise garden ja summer garden. Talvi ja syksy-jaksoissa on ennenkuulumatttoman aavemaisia sointiefektejä puiden lehtien kahistessa tuulenvireessä tässä impressionistisessa orkesterikolorisisesa sointifantasiassa, joka lienee innoittanut myös Sibeliusta Tapiolassaan
Suurenmoisen alakuloisuuden ja kaihomielisyyden kyllästämä laulusarja song of sunset on deliusin oodi elämän rajallisuudelle ja eron haikeudelle mezzolle, barotinille ja kuorolle ja orkesterille.
Ehkä äänityksensä puolesta kaunein Deliuis levy ei kuitenkaan tulkinnalisilta aspekteiltaan merkillepantavin, on luontokuvaelmasarja North country sketches, 2 tanssisarjaa, walk to the paradise garden ja summer garden. Talvi ja syksy-jaksoissa on ennenkuulumatttoman aavemaisia sointiefektejä puiden lehtien kahistessa tuulenvireessä tässä impressionistisessa orkesterikolorisisesa sointifantasiassa, joka lienee innoittanut myös Sibeliusta Tapiolassaan
Vastaukset 10
Vanhimmat
sello on parempi kuin viulu. Se kun palaa paljon kauemmin...
Mukana orkesterissa kun soitettiin Dvorakin sellokonserttoa ja täytyy sanoa että on muuten aivan erinomaisen hieno teos! Suosittelen tutustumista lämpimästi!
aistillinen, pehmeä, notkea... hyrrrrr...
...vaan ihan vaan yleisön joukossa, kun konsertissa soitettiin Luigi Boccherinin sellokonsertto. Solistina Arto Noras.
Teos ja esitys olivat hienoja, mutta vielä paremmin mieleeni jäi se, kun pääsin tuon esityksen päätteeksi esiintymäänkin – laulamaan itsensä Martti Talvelan kanssa! Konsertti nimittäin pidettiin siinä maailman suurimmassa puukirkossa Kerimäellä ja konsertin juontaja ehdotti, että laulettaisiin päätteeksi yhteisesti virsi – Herran huoneessa kun oltiin. Urkuparvelta jylisivät sellaiset pohjat, ettei äänen omistajasta ollut erehtymisen vaaraa! (Talvela lauloi Sarastron osan Taikahuilussa, joka – August Everdingin ohjaus siis – meni samaan aikaan Savonlinnassa ensimmäistä kesää).
Eikä tuo konsertti siis ollut viime viikonloppuna, vaan liki 33 vuotta sitten, kesällä 1973.
Tietenkin
Ei tuttu. Ei teos eikä säveltäjä, pitääpä tutustua samalla kertaa molmepiin.
Dvorakin sellokonsertto on minulle tuttu ihan pikkujätkästä asti, nyttemmin se tuntuu vähän tunteelliselta mutta on se vaan hieno biisi vieläkin.
rasittavaa, kun tunteellisuus käy päälle. tunteiden pitää antaa kumpuilla rauhallisesti omasta sielusta. eli: luigi boccherinin ja haydnin sellohommelit rulettaa. (ja mä olen sellisti:)
Elgarin konsertto on vain yksinkertaisesti niin kaunis että itkettää..
Minusta Elgarin konsertto on sovinnaisen patavanhoillista musiikkia Deliusin henkeäsalpaavaan hehkuvan lyyrisesti soljuvaan melodiseen linjaan ja harmoniseen omaperäiseen rikkauteen ja kekseliäisyyteen verrattuna.
Ei se itseasiassa ole. Kukin kokee musiikin omalla tavallaan, ja minulle ko. konsertto merkitsee henkilökohtaisesti paljon.