Yksinäinen viikonloppu

masentaa

Olimme suunnitelleet tulevan viikonlopun viettoa yhdessä miesystäväni kanssa jo reilu kuukausi sitten. Kun hänen suunnaltaan ei mitään peruutusta ollut tullut olin pitänyt asiaa sovittuna. Olin ottanut vapaata töistä, hankkinut kivat vaatteet, etukäteen todella odottanut tätä viikonloppua jne.

Eilen soittaessani hänelle ei enää käykään. Kaikenmoisia (teko?) syitä ja kaiken huipuksi hänen lapsensa tulee viikonlopuksi käymään. Tietenkin oma lapsi on aina tärkein, mutta aina vain minun pitää joustaa. Milloin miehen veli tarvitsee apua, sisko on sairas...Minullehan ei tällaisia esteitä tule, kun ei ole lapsia eikä sisaruksia.

Taitaa olla viimeinen niitti tälle suhteelle. Hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti, kaikkea aikansa, ei enää vkl-isiä, kiitos! Heppu taisi unohtaa, että viikonlopun vieton pääaihe oli mun synttärit. Masentaa niin, ettei viitsisi edes sängystä nousta.

6

1238

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miljaa

      Voi kun tuli oikein todella paha mieli kun luin kirjoituksesi! Voin vaan kuvitella kuinka pahalta sinusta tuntuu, on noita samantyyppisiä pettymyksiä osunut omallekin kohdalle. Ikävintä on esim. odottaa miestä ruoka lämpimänä ja jälkkärit odottamassa, eikä hän ilmesty paikalle. Ja myös nuo selitykset on tuttu juttu.

      Valitettavasti täytyy sanoa että kuulostaa kyllä tekosyiltä todellakin nuo miehesi esteet. Kyllä erityisesti suhteen alkuvaiheessa toinen osapuoli asetetaan sinne tärkeysjärjestyksen yläpäähän. Sinne kumppani kuuluu lasten ja muiden tärkeiden ihmisten joukkoon.

      Tuntuu taatusti tosi pahalta, mutta kyllä sinä sieltä suosta nouset vielä. Nyt on oikeutettua itkeä ja surra, olethan tullut loukatuksi ja tavallaan petetyksi. Anna tulla vaan kaiken pihalle ja jää vaikka sinne sänkyyn päiväksi. Sure kunnolla ja sitten nokka kohti uusia kivoja asioita!

      Jossain on vielä sinulle se ihminen, joka asettaa sinun ykköseksi elämässään ja ei tiedä mitään sen ihanampaa kuin syntymäpäivän viettämisen kahdestaan kanssasi. Kaikesta huolimatta onnitteluja syntymäpäiväsi johdosta ja voimia!

    • ystäviä

      Sulla on uudet kamppeet ja olet laittanut itsesi nätiksi. Ota yhteyttä kavereihisi ja lähde bilettämään. Huomaat, ettei sussusi ole ainoa könsikäs.

    • ...yhdestä viikonlopustako oot jo lopen kypsynyt. Ajattele,kuinka monet muut joutuu elään yksin jopa useita vuosia. Ehkä jopa koko loppuelämänsä pahimmassa mahdollisessa tapauksessa.Lievästi sanottuna hieman egoistiselta haiskahtava tarina.Koeta keksiä jotain mielekästä tekemistä, jotta unohdat koko hikisen viikonlopun ja näät, kuinka nopeasti se on ohi. Mutta hyvää viikonloppua anyway.

      • ystäviä

        niinkuin annat itseäsi kohdella. Lähde tuulettamaan, hittoako roikut jossain älykääpiössä, joka kohtelee sinua, miten sattuu. Et ole uhri, olet tekijä.


    • Kaiken kokenut

      Hei!
      Kirjoitat pettymyksestä, jota ilmeisesti olet kokenut useasti ennenkin. Kirjoitat, että tämä oli viimeinen niitti suhteellenne. Näin se menee, odotan kerran toisensa jälkken ja petyt yhtä monta kertaa, kunnes lopulta päästät irti, luovutat ja ajattelet, ettei hän ole Sinua varten. Kuullostat ihmiseltä, jolla olisi kykyjä ja haluja sitoutua, mutta nyt kohteena oli ihminen, jolla sitoumukset ovat aivan muualla.
      Olen kokenut samna itsekin ja päätynyt luopumaan. Ja kun sen tein, on ex miesystäväni heränyt, tajunut, että nyt hän on menettänyt minut. Hän on nyt se osapuoli, joka mankuu tapaamisia, mutta minä olen päässyt irti.
      Miten, lähtemällä mukaan kaikkeen kivaan harrastukseen, tapaamalla sitä kautta mukavia uusia tuttavuuksia, ilman, että oli mielessä mitään syvempää. On kiva vaihteeksi nauraa, olla iloinen ja lähteä sitten omaan kotiin, ilman, että jää ketään kaipaamaan.
      Ystäväni, Sinä olet nyt masentunut. Tulee kuitenkin aika, jolloin alat uudelleen elää, niin kuin Sinulla on oikeuskin. Olet aito tunteva ihminen. Siksi tunnet myös tuon surun, vieä on aika ilollekin. Usko pois!!
      t. Uimari

      • masentaa vieläkin

        ..se viikonloppu yksin, tuntui loputtoman pitkältä kerrankin.

        Mulla oli tosiaan paljon odotuksia ja tunnelatausta kohdistettuna tuohon viikonloppuun ja kun toinen ei edes ilmoita esteestä niin arggh. Teen lyhytkestoista keikkaduunia, töitä olisi juuri viikonloppuisin ja niistä saa silloin enemmän liksaakin, joten ei oikein voi kieltäytyä työstä, kuten olin tuota viikonloppua varten tehnyt. Aina on pelko perseessä, ettei keikkaa enää tulekaan, jos kerran kieltäytyy. Onnekseni sain tänään kumminkin uudet keikat, joten eiköhän elämä kohta taas hymyile, kun pääsen sorvin ääreen.

        Kiitos kaikille tuen sanoista - myös Höpönassun egoisti-heitosta. Ansaitsin kai senkin. Tosiasia on, että olen joutunut elämässäni lukemattomia kertoja joustamaan ja silti pettymään - se taitaa olla minun osani. En halua olla kenenkään kynnysmattona, mutta jos vähänkään yritän puolustautua ja vaatia oikeuksiani, joudun siitä kärsimään.

        Ystäviä ei ole mitenkään helppo saada lyhyellä varoitusajalla saada mukaan mihinkään; melkein jokaisella on pienet lapset tai sitten heitä ei enää bilettäminen kiinnosta. Yksin tai naisseurassakaan on halua rafloissa käydä, sillä ympärillä pyörii jos jonkinmoista örkkiä ja hinnankyselijää. Miespuolinen "henkivartija" täytyy olla mukana, jos aion ilta-aikaan julkisilla paikoilla liikkua.

        Aikaisemmin miesseuralaiseni oli innokas lähtemään kanssani vaikka mihinkä tapahtumaan. Taitaa olla aika tavallista suhteessa kuin suhteessa, että ennenpitkää halutaan mieluummin kyhnyttää kahdestaan neljän seinän sisällä.
        Tämä kaveri on luonteeltaan semmoinen, ettei osaa puhua tunteistaan, ei ainakaan negatiivisista, senkun vaan murjottaa ja pitää mykkäkoulua. Olen huomannut tämän taipumuksen jo aikaa sitten, mutten ole ajatellut huonon tuulen johtuvan minusta vaan esim. työhuolista, lastenhoitokiistoista jne.

        Tällä kerta kyse taitaa olla yksinkertaisesti mustasukkaisuudesta. Ei pidä siitä, että muutkin miehet katselevat. Itse en voi sietää mustasukkaisuudenpuuskia, sillä niihin ei ole mitään aihetta. Jos olen ulkona jonkun hepun kanssa käyttäydyn hienotunteisesti, en pidä silmäpeliä muiden kanssa enkä edes huomaa, jos joku muu katselee kiinnostuneena. Siksi pidän nykyistä tapaamisten välttelyä loukkaavana.
        Siedän aika paljon huonoakin käytöstä, mutta jos joku ihminen toistuvasti aiheuttaa pettymyksiä, kävelen suhteesta pois taakseni katsomatta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      168
      2811
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      56
      1169
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      957
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      57
      907
    5. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      859
    6. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      787
    7. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      780
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      180
      737
    9. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      700
    10. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      684
    11. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      666
    12. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      657
    13. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    14. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      55
      608
    15. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      588
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      125
      563
    17. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      549
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      538
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      527
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      508
    Aihe