Nykyään parisuhteet ja erityisesti seksi on jatkuvasti esillä varsinkin mediassa, joka antaa sellaisen kuvan, että ne on osa kaikkien ihmisten arkipäiväistä elämää. Totuus on kuitenkin ihan toinen. Omasta kaveripiiristäni (iät n. 25v) huomattava osa on täysin kokemattomia, eikä tilanteen muuttuminen ole todennäköistä. Ainut kontakti parisuhteisiin ja seksiin on median välityksellä. Meidän henkilökohtaisessa maailmassa näitä asioita ei esiinny lainkaan. Olen tästä johtuen alkanut viimeaikoina miettimään, tarvitseeko ihminen oikeasti kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen (puhutaan tässä yksinkertaisuuden nimissä vain heteroista).
Asiaa kannattaa mielestäni tarkastella erityisesti elämänlaadun kannalta. On ilmeisen typerää väittää, että esimerkiksi seksielämä tai parisuhde automaattisesti parantaisi ihmisen elämänlaatua. Tämä johtuu monesta tekijästä, mutta erityisesti siitä, että seksielämä ja/tai parisuhde voi olla myös epätyydyttävä. Tietysti ihminen pyrkii tässäkin asiassa löytämään itseään tyydyttävän ratkaisun eli onnellisen parisuhteen, mutta läheskään aina se ei onnistu. Lisäksi esimerkiksi seksielämä vaatii mielestäni erittäin korkeaa itsetuntoa ja myös kykyä uskaltaa asettaa itsensä alttiiksi hyvin henkilökohtaisella tasolla. Ajatuksena seksi on (kärjistettynä) vähän sama kuin joutuminen kaupunkisotaan: jokapuolella on valtava määrä uhkia ja yksikin virhe tai huono tuuri johtaa vakavaan vammautumiseen tai kuolemaan. En ole koskaan ymmärtänyt miten niin moni ihminen tuntuu suhtautuvan seksiin niin luonnollisesti. Mielestäni riisuutuminen vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa on kaikkea muuta kuin luonnollista.
Jos taas tarkastellaan pariutumista, niin ainut pariutumisesta saatava (mitattavissa) oleva hyöty joka tulee mieleen, on asunnon ostaminen. Erityisesti pk-seudulla asuntojen hinnat on suhteettoman korkeita, jolloin yksinasuvalle asunnon osto on taloudellisesti huomattava rasite. Tuntuu siltä, että kaikki muut syyt miesten ja naisten välisiin suhteisiin pohjautuu alkeelliseen biologiaan, eikä mihinkään loogisiin asioihin. Onko todella niin, että biologia selittää pariutumisen, eikä sen taustalla ole jotain muita merkittäviä asioita? Usein tietysti puhutaan tunteista, mutta itse en oikeen jaksa usko niihin. En henkilökohtaisesti ole koskaan kokenut mitään merkittäviä tunteita, varsinkaan näihin asioihin liittyen, joten epäilen vahvasti sellaisten olemassaoloa. Itse uskon, että pariutuminenkin on loppujen lopuksi eräänlainen liiketoimintaan verrattavissa oleva transaktio. Molemmat osapuolet kokevat saavansa parisuhteesta jotain sellaista hyötyä, minkä takia he näkevät pariutumisen olevan kannattavaa juuri sen tietyn ihmisen kanssa.
Termi "rakastuminen" tarkoittaisi siis myös vain jonkinlaista kehon aiheuttamaa, huumeisiin verrattavissa olevaa kokemusta, jonka tarkoitus on yrittää saada ihminen luomaan jälkeläisiä "rakastumisen" kohteena olevan ihmisen kanssa. Myönettäköön, että "teoriassani" on merkittäviä aukkoja ja se on osittain lapsellinenkin, mutta yllättävän usein parisuhteet tuntuvat pohjautuvan joihinkin loogisiin asioihin, kuten kumppanin ulkonäkö, varallisuus tai yhteiskunnallinen asema.
Mitä mieltä itse olet parisuhteen ja seksin merkityksestä ihmisen elämässä? Miksi itse ryhdyit parisuhteeseen juuri sen henkilön X kanssa? Jos mietit tarkasti, niin löydätkö taustalta jotain selviä loogisia ja mitattavia syitä?
Asiaa kannattaa mielestäni tarkastella erityisesti elämänlaadun kannalta. On ilmeisen typerää väittää, että esimerkiksi seksielämä tai parisuhde automaattisesti parantaisi ihmisen elämänlaatua. Tämä johtuu monesta tekijästä, mutta erityisesti siitä, että seksielämä ja/tai parisuhde voi olla myös epätyydyttävä. Tietysti ihminen pyrkii tässäkin asiassa löytämään itseään tyydyttävän ratkaisun eli onnellisen parisuhteen, mutta läheskään aina se ei onnistu. Lisäksi esimerkiksi seksielämä vaatii mielestäni erittäin korkeaa itsetuntoa ja myös kykyä uskaltaa asettaa itsensä alttiiksi hyvin henkilökohtaisella tasolla. Ajatuksena seksi on (kärjistettynä) vähän sama kuin joutuminen kaupunkisotaan: jokapuolella on valtava määrä uhkia ja yksikin virhe tai huono tuuri johtaa vakavaan vammautumiseen tai kuolemaan. En ole koskaan ymmärtänyt miten niin moni ihminen tuntuu suhtautuvan seksiin niin luonnollisesti. Mielestäni riisuutuminen vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa on kaikkea muuta kuin luonnollista.
Jos taas tarkastellaan pariutumista, niin ainut pariutumisesta saatava (mitattavissa) oleva hyöty joka tulee mieleen, on asunnon ostaminen. Erityisesti pk-seudulla asuntojen hinnat on suhteettoman korkeita, jolloin yksinasuvalle asunnon osto on taloudellisesti huomattava rasite. Tuntuu siltä, että kaikki muut syyt miesten ja naisten välisiin suhteisiin pohjautuu alkeelliseen biologiaan, eikä mihinkään loogisiin asioihin. Onko todella niin, että biologia selittää pariutumisen, eikä sen taustalla ole jotain muita merkittäviä asioita? Usein tietysti puhutaan tunteista, mutta itse en oikeen jaksa usko niihin. En henkilökohtaisesti ole koskaan kokenut mitään merkittäviä tunteita, varsinkaan näihin asioihin liittyen, joten epäilen vahvasti sellaisten olemassaoloa. Itse uskon, että pariutuminenkin on loppujen lopuksi eräänlainen liiketoimintaan verrattavissa oleva transaktio. Molemmat osapuolet kokevat saavansa parisuhteesta jotain sellaista hyötyä, minkä takia he näkevät pariutumisen olevan kannattavaa juuri sen tietyn ihmisen kanssa.
Termi "rakastuminen" tarkoittaisi siis myös vain jonkinlaista kehon aiheuttamaa, huumeisiin verrattavissa olevaa kokemusta, jonka tarkoitus on yrittää saada ihminen luomaan jälkeläisiä "rakastumisen" kohteena olevan ihmisen kanssa. Myönettäköön, että "teoriassani" on merkittäviä aukkoja ja se on osittain lapsellinenkin, mutta yllättävän usein parisuhteet tuntuvat pohjautuvan joihinkin loogisiin asioihin, kuten kumppanin ulkonäkö, varallisuus tai yhteiskunnallinen asema.
Mitä mieltä itse olet parisuhteen ja seksin merkityksestä ihmisen elämässä? Miksi itse ryhdyit parisuhteeseen juuri sen henkilön X kanssa? Jos mietit tarkasti, niin löydätkö taustalta jotain selviä loogisia ja mitattavia syitä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet tekniikan ylioppilas, valmistut kohta, ehkä jo jonkinsorttinen työpaikka kiikarissa, hoitsujen pippaloissa ei sitten koskaan tärpännyt, vai uskalsitko lähteäkään (mut kavereiden kanssa on paljon hauskempaa). Ahistaahan se, uskon kyllä.
Ihminen on kuitenkin eläin, usko pois. Vapauta eläin itsessäsi, karjaise kuin leijona peilikuvallesi aamulla! Tai tao rintaasi kuin Tarzan, viidakon kuningas, unohtamatta sitä huutoa...
Ei vaan tosissaan pidä tuo analyyttinen ja tiukan looginen linjaus. Jospa se kuitenkin toimisi. Itse kuvittelin romanttisilla tunteilla olevan jonkinlaista merkitystä ja metsään meni niin että rytisi, hemmetti soikoon. Mutta elämäähän tämä vain on...
Melkoinen vuodatus aloittajalta, mutta on siinä jotain ideaakin. Itsekin olen kolmeakymppiä lähestyvä miespuolinen sinkku ja ajatukseni kulkevat suunnilleen samaan suuntan. Aivan noin viileän analyyttisesti en asiaa kuitenkaan ole viitsinyt koskaan tarkastella.
Suhteiden, seksin ja muun pariutumissähläämisen merkitys on nykyaina ehdottomasti ylikorostunut. Media levittää yleisön keskuuteen kyseistä elämäntyyliä 24/7, joten on ihan selvää, että monet meistä omaksuvat tämän käyttäytymismallin ja pitävät sitä ainoana oikeana. Omalla kohdallani olen kuitenkin huomannut, että itsenäinen elämä tuntuu päivä päivältä luontevammalta, enkä enää pidä pariutumista kovinkaan todennäköisenä. En kuitenkaan tunne itseäni mitenkään vajaaksi tai alempi arvoiseksi. Päin vastoin pidän itseäni vahvana, sillä elämäntyyliini eivät ympäristön asettamat paineet ole vaikuttaneet.
Parisuhteet ja seksi eivät tietenkään ole täysin turhia, jo pelkästään ihmislajin jatkuvuuden kannalta. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että elämässä on sukupuolisuuden lisäksi paljon muitakin hienoja ja arvokkaita asioita, ja että elämä ilman suhdetta ja seksiä voi myös olla mielenkiintoista ja hyvää elämää.
no mä oon huomannut että elämä ilman ko. asioita eli parisuhdesälää ja seksii on paljon tasasempaa ja ei käy hermoille. Ei aina vaan jaksa tuhlata omia "resursseja" tommosiin juttuihin. Silti jos oikeesti välittää jostain tyypistä niin se on menoo sitten. Sillon menee kaikki ajatukset ihan sekasin eikä paljon järjellä ajatella enää. Niin se menee.. koitan nyt välttää kaikkeen semmoseen joutumista kún oon huomannu että ei siitä hyvää seuraa, hulluks vaan tulee kun ei suhteista pitemmän päälle tuu mitään ja siitä seuraa vaan surua ja murhetta :(
Yhdyn hyvin pitkälti kaikkiin muihin asiasta keskustelleisiin. Aloittajaan erona lienee se, että takana on yksi 5 vuotinen suhde ja suurehko läjä irtosuhteita ja yhden yön kumppaneita.
huoh..En väitä, ettenkö olisi oikeasti rakastanut naista jonka kanssa olin. En väitä ettenkö oikeasti olisi nauttinut seksistä niiden kymmenien ja kymmenien naisien kanssa. En väitä ettenkö olisi nauttinut pelistä kun tapailee naisia, ja koittaa saada heidät rakastumaan itseensä. Silti, jotenkin asiat ovat muuttuneet.
Ehkä se, että on nähnyt niin paljon naisia, ja tiedostaa sen, että ehkä yksi 10 000:sta heistä on sellainen jota kohtaan oikeasti tuntee ja voi kuvitella oikeaa suhdetaa. Ehkä se, että kaverit ovat vakiintuneet eikä enään ole kilpailua kuka kaataa eniten naisia. Paha sanoa, en vain jaksa enään.
Olen ollut nyt pidempään yksin kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana, päivä päivältä tämä tuntuu paremmalta. Ei parisuhteita, ei seksisuhteita, ei baaripokia, ei mitään. Minä, kaverit, työ, urheilu. Kuten joku tuossa aikaisemmin puhui, tunnen jollakin tapaa olevani vahvempi ja voimakkaampi kuin ikinä ennen elämässäni. Ei tämä niin paskaa ole loppujen lopuksi. Suosittelen koittamaan.