TUntuuko joskus että suhde junnaa ns. paikallaan? Miten siitä pääsee eteenpäin? Onko ratkaisu aina seuraava askel eli naimisiin meno tai lasten saaminen? Entä jos toinen ei haluakaan mennä suhteessa eteenpäin?
suhteessa eteenpäin
nti
71208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hih, vaikka ymmärrän, mitä tarkoitat, ajatus tuntuu silti vähän tehdyltä. Miksi pitäisi mennä eteenpäin? Siksikö, että pariskunta todistaisi itselleen, että hyvin menee? Jos suhde on hyvä, miksi pitäisi tapahtua jotain? Mihin olet tyytymätön? Ehkä kyse on sinun henkilökohtaisesta elämästäsi, eikä niinkään parisuhteen tilasta.
Olen ollut yli kymmenen vuotta avoliitossa, ei lapsia, ei ajatuksia naimisiin menemisestä. Avioliitto ei veisi suhdetta eteenpäin, olen kokenut sen erään toisen miehen kanssa kauan sitten. Mikään ei muuttunut, paitsi että suhde muuttui minun mielestäni arkipäiväisemmäksi.
Entä sitten, jos olisitte naimisissa ja teillä olisi muutama lapsi? Entä kun sama tunne valtaa sinut jälleen? Miten te sitten menette eteenpäin? Hankitteko koiran?
Mitä suhteessa eteen päin meneminen edes tarkoittaa, paitsi velvoitetta mennä naimisiin ja hankkia lapsia? Eikö voi muuten vain nauttia. Ymmärrän tietysti tilanteen, jossa ei täysin olla sitouduttu; jossain vaiheessa on päätettävä ollaanko yhdessä vai etsitäänkö muuta seuraa. Naimisiin meneminen ei mielestäni ole "eteen päin menemistä", lasten hankkiminen taas on jättimäinen askel eteen päin. Mutta jos suhde tuntuu tylsältä ja junnaa, eikö yhteensopivuudessa ole silloin vikaa? Yhteisiä harrastuksia ja sellaista kannattaisi silloin miettiä, ei lapsia tai naimisiin menoa...
esitin asiani hieman huonosti. Tarkoitan siis sitä, että toinen haluaa alkaa parustamaan perhettä!?Jos toinen ei halua, mitenkäs sitten suu pannaan. Mielestäni lapsi/avioliitto ei ole mikään suhteen korjaamiskeino!!
Ex-tyttöni ruinasi minulta lasta erittäin usein, itse sanoin että en ole vielä valmis (rakastin toki häntä, mutta koska olen vielä nuori (23) mielestäni lapsen hankinnassa ei ollut kiirettä, emmekä olleet ehtineet seurustella kuin vuoden päivät kun tämä kerjääminen alkoi), ja onneksi en suostunut koska tyttö päätyi pettämään minua ja nykyään olemme sellaisissa väleissä että kun kadulla nähdään niin tyttö ei edes katso minuun päin. Huh, jos lapsen olisimme tehnet niin tollanen käyttäytyminen sattuisi vielä paljon enemmän. Eli lasta ei kannata tehdä ellei molemmat sitä täysillä halua, tämä oli tämän sekavan tekstin pointti.. :)
Joo, et kertonut tuota. Mutta kyllä se niin on kuten jo sinulle vastattiin: lasta ei voi tehdä, jollei sitä halua kumpikin. Jos minun kumppanini haluaisi alkaa lisääntymään, saisi tehdä sen ilman minua. Hän on kylläkin mies, mutta siitä huolimatta.
Ajattelin vastat tohon sun kysymykseen, kaikki näyttää puhuvan ihan muusta!
Ehkä kannattaa vaan odottaa, mutta jos on ollut yhdessä esim. 5 vuotta ja toinen ei halua vieläkään sitoutua niin kannattaa ehkä miettiä suhteen tulevaisuutta, kysyä toiselta mikä mättää, onko hän kenties joskus menettänyt pahasti luottamuksen vastakkaisen sukupuolen edustajiin!
Koko sitoutua sana on karmea. Siskoni kertoi kerran minulle, että oli sanonut aviomiehelleen, että älä vaan koskaan sano minulle olevasi minun kanssani vain siksi, että olet sitoutunut minuun!
Ei naimisiin menemisellä mitään todisteta. Olin kerran naimisissa kahdeksan vuotta, ja ero tuli. Vaikka olimme kaiketi yhteiskunnan silmissä sitoutuneet toisiimme. Nyt asun avoliitossa yhdettätoista vuotta. Emmekö me nyt vieläkään ole sitoutuneet toisiimme? Vai olisimmeko muka väkevämmin yhdessä, jos hankkisimme sormukset?