Indonesia – Kahdeksan kirkkoa määrättiin suljettavaksi. Indonesia on maailman suurin muslimimaa, n. 200 milj. muslimia.
Huolimatta tammikuussa AsiaNews sanomalehdessä olleesta uutisesta, että Indonesian sisäministeri oli käynnistämässä uusia ohjesääntöjä, mitkä olisivat helpottaneet uusien kirkkorakennusten perustamista, kahdeksan seurakuntaa oli määrätty lopettamaan toimintansa. Tämä määräys koski Länsi-Jaavalla Bandungissa sijaitsevia seurakuntia. Määräys ilmoitettiin tulevan voimaan tammikuun 12. päivänä.
Jokainen näistä kahdeksasta seurakunnasta kertoi hakeneensa lupaa, mutta se oli kielletty heiltä. Määräyksestä huolimatta jotkut seurakunnat kokoontuivat 15. tammikuuta vanhoissa tiloissa, koska heillä ei ollut muutakaan paikkaa, missä kokoontua.
PS. Indonesiassa ateismi on lailla kiellettyä, jokaisen pitää kuulua johonkin viidestä pääuskonnosta: islam, hinduismi, krsitillisyys, buddhalaisuus ja juutalaisuus.
Kirkon rakennuskielto muslimimaassa
Ali
3
152
Vastaukset
- JW.
"PS. Indonesiassa ateismi on lailla kiellettyä, jokaisen pitää kuulua johonkin viidestä pääuskonnosta: islam, hinduismi, krsitillisyys, buddhalaisuus ja juutalaisuus."
Vaikka Indonesian kulttuuri on itselleni vieras kulttuuri, niin siitä huolimatta minä tuomitsen tämän ateismin lailla kieltämisen. Tuomitsetko sinä? kirje indonesiaan ja valita asiasta. tuskin asia siitä muuttuu jos täällä itket...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 343148
- 971654
- 1361545
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa421385- 911260
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo261139- 561045
MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil231989Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270971Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall125970