Unelma-ammateista

Niinhän se aina tuppaa olemaan, että lapsuuden ruusuiset kuvat matkalla karisevat. Naapurirapussa asuva naispuolinen kiinteistönhoitaja eli käytännössä talonmies ja tuntemani eläintenhoitaja olivat ne omatkin suurimmat sankarit tarpeeksi muksuna. Koulussa ja terveyskeskuksessa saadut kuvat sairaanhoitajista sitten herättivät nekin kuvan toiveammatista.

Sittemmin minusta tulikin sairaanhoitaja ensiapuun ja pakko kyllä myöntää että todellisuus ja lapsuuden mielikuvat "hieman" menevät ristiin. No meneehän tämä tässäkin.

taitaa olla äärimmäisen harva joka todella lapsena päätetyt hommat loppujenlopuksi ottaa/saa. Tai ainakaan niin, että olisi niistä saatu kuva niin samanlainen realismin kanssa jotta fiilikset samana pysyisivät töissä kuin lapsena vieressä katsellessa.

Unelmat aina kuuluvat elämään ja lapsena niitä kuuluukin olla. Aikuinen on sitten aina kun tietyn rajan ylittää. Harva haaveisiinsa pääsee mutta eiköhän pääasia ole ettei jokaista ratkaisua joudu vastentahtoisesti tekemään. Nykyään työtkin joutuu ottamaan/valitsemaan yleensä sen mukaan mitä saa, eikä sen mukaan mitä haluaa.

Ehkä tuo unelma-ala kysymyskin on sellainen että jokaisessa ikävaiheessa tulee erilaisia toiveita. Lapsena ajattelee asioita tietämättä mistään mitään, ylä-asteella ja opiskellessa on ainakin aluksi tunne koko maailman aukiolosta, viimeistään kahdenkymmenenviiden vuoden tietämillä silmät useimmilla ovat auenneet.

Halusin itsekin aikanaan olla rekkamies, opiskeluaikana sitten alkoivat osa-aikatöiden aiheuttaman maailmankuvan muuttumisen takia siistit sisätyöt kiinnostaa. Vajaa vuosi työttömyyttä opiskelun jälkeen taas sai ajattelemaan minkä vain käymisestä. Ura kuitenkin lähti urkenemaan ja nykyään saa olla sinällään ihan tyytyväinen, vaikka aika kaukana haaveista ollaankin. Perheellisen nyt täytyy vain ottaa realiteetit huomioon ja pääasia yleensä on että työtä on.