ootteko samaa mieltä?

kun Hautamäki sau hopeaa, näytti siltä aivan kuin mitalia ei olisi tullut ollenkaan. Tämähän tietysti johtui siitä, kun tämä hopea-mitalin saaja ei ollut ennakko suosikki Janne Ahonen!! Lehdissä ja muualla hehkutettiin liikaa Ahosta ja unohdettiin, että Suomella on muitakin hyppääjiä, joilla on mahdollisuudet mitaleille.. Valmentjakin vain haastattelussa surkutteli Ahosen kuudetta sijaa, ja hyvä, että edes mainitsi, että on hienoa, että Matti toi hopeaa!!
eikös se ole hyvä, että Suomeen tuli mitali, vaikka sen tuoja ei ollutkaan ennakkosuosikki Janne Ahonen..?
364919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

olympialaisista, mutta Ahoselta se vielä puuttuu. Varmasti sentakia ihmiset salaa toivoivat, että nimenomaan Ahonen sellaisen vihdoin saisi, sillä nämä lienevät hänen viimeiset olympialaiset. Ikävä juttu muutenkin toi tuulirako homma.

Äänestä
  • henk.koht mitali olympialaisissa, jonka ansaitsi ihan hyppäämällä, eikä saanu vaan sen takii että parempi kaatui (Hannawald) joten sen takia tämä on isompi asia ku 4 vuoden takanen mitsku.

    Äänestä

hölmöinä tapahtuneesta.
Ahosen häviö johtuikin tuulista.
Kuinkahan moni on hävinnyt kullan tuulien takia?
Joka tapauksessa Hautamatti voitti hopeaa ja se tulee vielä arvoonsa kunhan Ahosen puolesta valuneet kyyneleet on kuivattu.
Tyhmiä ovat ihmiset kuten aina. Lehdissäkään ei ollut muuta kuin Ahosen kuvia ennen kilpailua.
Voisi sanoa että vituiksi meni kun laulettiin.

Äänestä
  • Upea hopeamitalli ja ansaittu. Olen todella iloinen Matin puolesta.

    Silti olen harmissani Jannen puolesta. Toivon että se mitalli vielä tulee.

    Äänestä

KUN TUULI RATKAISI KISAT.
Onhan aivan käsittämätöntä että mitaleita jaetaan olosuhteiden mukaan.
Kukaan nykyisestä mitalikolmikosta ei olisi ollut pallilla jos tuuli olisi ollut kaikille sama.
Miksi tällaisesta pitäisi iloita.
Voidaanko edees puhua urheilusta?
Kuinka tällaista voi tapahtua? Ei mitaleita olisi saanut jakaa lainkaan vaan uusia kilpailu esim. tänään.

Äänestä

Hautamäki kyllä on ansainnut mitallinsa mutta paha maku jäi suuhun koska ensimmäisen kierroksen kolme parasta hyppääjää eivät saaneet tasapuolisia olosuhteita taistella mitalleista.

Janne Ahonen ja Itävallan Morgestern menettivät mitallin olosuhteiden takia! Se harmittaa suuresti! Ei Norjalaiset ja Hautamäki ole huonoja urheilijoita mutta hyötyivät ratkaisevasti tuuliraosta. Kyllä valmentaja kehui Mattia mutta Janne olisi tasapuolisissa oloissa ollut parempi ja se valmentajaa harmitti. Hän tietää varmasti parhaiten sen kuka on paras hyppääjä ja kuka on tehnyt töitä eniten Suomen mäkihypyn eteen.

Kysymys on oikeudenmukaisuudesta! Onko oikein että vähemmän hyvä urheilija voittaa kultamitallin paremman sijasta olosuhteiden tai tuomaripelin takia? Ei ole!

Äänestä
  • Mutta totta puhuaksemme Ahosella oli todella huono mäihä samaten kuin monella muulla huippumiehellä. Sen vuoksi jäi mullakin vähän kissanpaskanmaku suuhun, koska se on varma, että Ahoselle olisi muuten mitali irronnut. Syy ei ole Matin, kaikki kunnia hänelle, syy on olosuhteiden, joille kukaan ei voinut mitään. Ikuiseksi kysymykseksi jää nyt se, tulivatko TODELLA oikeat miehet mitalipallille. Siitäkin huolimatta, että yksi heistä oli Matti. Hieno urheilija ja huippuhyppääjä, joka olisi totisesti ansainnut hopeansa hohdokkaammalla tavalla, kuin tuulten armosta Ahosen pudotessa. Ehkäpä hän olisi joka tapauksessa päihittänyt Jannen. Nyt sitä ei ikinä saada tietää. Toivottavasti Ahonen onnistuu tuulten suhteen isossa mäessä, niin ei jää sieltäkin jossittelun varaa, olipa sijoitus sitten ihan mikä hyvänsä. Ainakin peli ois kaikille sama!

    Äänestä

  • Matti Hautamäki on tyyppinä tylsä, valitettavasti. Kun mies ei puhu eikä pukahda, kuka jaksaa olla kiinnostunut sellaisesta mykästä. Hän vois hypätä kisoista vaikka kolme kultaa, niin yleisöä ei kauheesti sykäytä.
    Hautamäestä puuttuu karisma, vähän samalla tavalla kuin tästä lumilaudan pronssimiehestä, nimikin jo unohtui.

    Äänestä

  • niin se puuttuu kirjoitti:

    Matti Hautamäki on tyyppinä tylsä, valitettavasti. Kun mies ei puhu eikä pukahda, kuka jaksaa olla kiinnostunut sellaisesta mykästä. Hän vois hypätä kisoista vaikka kolme kultaa, niin yleisöä ei kauheesti sykäytä.
    Hautamäestä puuttuu karisma, vähän samalla tavalla kuin tästä lumilaudan pronssimiehestä, nimikin jo unohtui.

    voi herranjumala.
    Mäkihyppääjä on mäkihyppääjä eikä mikään kaunopuhuja. Puhumalla ei mitaleita voiteta.
    Eikö urheilussa yleensä ole tuo suoritus ratkaissut eikä se kuinka paljon mies puhuu suoritusten välissä?
    Jessus näitä juttuja täällä...

    Äänestä

  • on se kummaa ettei paras voittanut mä oon luullu aina että se joka voittaa on paRAS,ei se tuuli mitään ahosen mitalia vieny,kyllä se on taidosta kiinni.Muistan kun nykänen hyppäsi oslon sumu kisan täysin tyvenessä ja voitti,nyt vaan ahonen onnistunut hypyssään.

    Äänestä

  • niin se puuttuu kirjoitti:

    Matti Hautamäki on tyyppinä tylsä, valitettavasti. Kun mies ei puhu eikä pukahda, kuka jaksaa olla kiinnostunut sellaisesta mykästä. Hän vois hypätä kisoista vaikka kolme kultaa, niin yleisöä ei kauheesti sykäytä.
    Hautamäestä puuttuu karisma, vähän samalla tavalla kuin tästä lumilaudan pronssimiehestä, nimikin jo unohtui.

    Tuota samaa po**skaa jauhettiin Ahosesta vuosikausia. Se vain ottaa aikansa että tulee julkisuuden kanssa sinuiksi. Kunhan Matti pääsee omalle tasolleen, alkaa rentous löytyä. Sitten sinäkin voit väittää aina sanoneesi Mattia karismaattiseksi tyypiksi. Etkös sinä Janneakin ole aina sanonut karismaattiseksi tyypiksi ?

    Äänestä

johtui siitä että jälleen kerran norski vei osin tuurinkin ansiosta sen kultaisen mitallin suomalaisten nenän edestä.

Äänestä
  • ... vaan olemme erilaisia, joku puhuu paljon toinen ei. Itse esim. olen melko hiljainen.

    Paineita kisoissa on varmasti ja sitten niitä samoja typeriä haastatteluja vuodesta toiseen.

    Haastattelut voisi suorittaa joitakin tunteja kisan jälkeen. Haastattelijat voisivat myös miettiä kysymyksiään, että olisi edes urheilijoiden jotakin mieltä vastata niihin.

    Äänestä

Hautamäen mitalin juhlimisen vaisuus johtuu siitä, että oikeus ei toteutunut. Hieno homma Matille, että sai "tuurilla" toisen olympiamitalin kaappiinsa, mutta jokainen mäkihyppyä tunteva (Hautamäki-fanikin)joutuu tunnustamaan, että kisan paras hyppääjä oli Janne Ahonen.

Normaalioloissa=tasapuolisissa tuulissa kärkikolmikko olisi ollut Ahonen-Morgenstern-Küttel ja Hautamäki 5:s. Tämän myönsi Mattikin haastattelussa. Myös Tommi Nikunen sanoi Ahosen olleen kisan moraalinen voittaja. (Teknisesti parhaat hypyt, mutta toinen kelvottomiin tuulioloihin.)

Ahonen olisi mitalin ansainnut muuuten niin komean uransa kruunuksi. Hautamäki on onnisunut pari kertaa olympiamäissä, mutta muuten ura ei ole yhtä loistokas kuin Jannella. Siitä johtuu myös median suhtautuminen. Toivottavasti Janne saa kultaa suurmäestä ja Suomi joukkuekisasta.

Äänestä
  • ...ehdottamasti sitä mieltä että Janne on PARAS, mutta ei se Matin syy ole jos tuulet puhaltavat hänelle ja Jannelle ei.

    Olen ehdottomasti Janne fani, kuuskymppinen "vabha"
    nainen. Vuosikymmeniä mäkihyppyjä seurannut ja aika paljon lajista ymmärrän.

    Janne on monet jännittävät hetket tarjonnut. Toivon koko sydämestäni hänelle mitallia kisoista.

    Äänestä

  • Zenja kirjoitti:

    ...ehdottamasti sitä mieltä että Janne on PARAS, mutta ei se Matin syy ole jos tuulet puhaltavat hänelle ja Jannelle ei.

    Olen ehdottomasti Janne fani, kuuskymppinen "vabha"
    nainen. Vuosikymmeniä mäkihyppyjä seurannut ja aika paljon lajista ymmärrän.

    Janne on monet jännittävät hetket tarjonnut. Toivon koko sydämestäni hänelle mitallia kisoista.

    Puhukaa nyt hyvät ihmiset mitalista, ei mitallista.

    Äänestä

  • eri asioita kirjoitti:

    Puhukaa nyt hyvät ihmiset mitalista, ei mitallista.

    Jokainen ymmärtää mitä sillä tarkoitetaan. Jos alettais kieliopillisia ohjeita noudattamaan, niin ei tänne taitais moni kirjoittaa. Vapaa foorumi kirjoittaa vähän rennommin, eikö vaan:)

    Äänestä

Ihmeellistä miten täällä jaksetaan jauhaa siitä miten väärät miehet pääsi tuurilla mitaleille. Uskomatonta paskanjauhantaa.

Mäkihyppy on laji jossa kaikille ei yksinkertaisesti voi olla samoja olosuhteita. Jos se on ongelma, niin lakatkaa seuraamasta lajia, koskaan ei tule olemaan samoja tuulia kaikille niin kauan kun nykyiseen malliin hypitään.
Hyppääjätkin hyväksyvät sen tai sitten eivät hyppää ollenkaan jos sitä epäreiluna pitävät. Kenenkäs helvetin vika se on jos tuulet eivät toimi kaikille samalla tavalla?
Voihan tässä sitten ruveta kenkkuilemaan että tuurilla se Ahosen Jannekin on mitaleitaan saanut. Muille on vaan osunut huonommat tuulet.

Parhaat nousivat eilen palleille, huonommiksi jääneet olivat ulkona palleilta ja mitaleilta. Niinhän se vaan yksinkertaisesti on että parhaat seisovat korokkeella mitalit kaulassaan, muut eivät.
Janne Ahonen on hyvä hyppäämään, ja eilen ongelmana olivat tuulet. Huonoa tuuria mutta ei voi mitään. Hautamäki seisoi hopeakorokkeella, joten Hän _ansaitsi_ mitalinsa.
Niin että lakatkaa jauhamasta sitä epäreiluutta ja kuinka Ahonen on parempi.
Olkaa nyt iloisia siitä että suomen mies toi mitalin suomeen. Älkääkä kitiskö siitä kun miehen nimi ei ollut Ahonen. Kyllä sen Ahosenkin päivä tulee. Onhan tässä vielä iso mäki edessä.

Äänestä
  • ja todentotta kyllä toivon että Janne loistaa isossa mäessä nin loppuu tämä valittaminen siitä kuinka on se vaan väärin kun ei Janne voittanut.
    Ja toki, olisihan se Jannellekin mukavaa saada se oma henkilökohtainen olympiamitali, ei sillä.

    Tsemppiä kaikille suomen miehille isoon mäkeen (tasapuolisesti)!

    Äänestä

osaa tosipaikan tullen näyttää miten se hyppy oikein kulukee. ja vieläpä lisäksi poikaystäväni serkku :)

Äänestä
  • no sehän se onkin se pääasia, että oikein poikaystävän serkku!

    Äänestä

  • Kyllä matti hautamäki oli tosi hyvä suomen paras hyppääjä ei siitä' pääse mihinkään.se on turha syytellä tuulta tai tuomareita,kun toinen on parempi niin ei sille mitään voi.

    Äänestä

  • nimetön kirjoitti:

    Kyllä matti hautamäki oli tosi hyvä suomen paras hyppääjä ei siitä' pääse mihinkään.se on turha syytellä tuulta tai tuomareita,kun toinen on parempi niin ei sille mitään voi.

    ,,,,,tietenkin Matti olisi ansainnut kullankin mutta tuomaripeli taasen,,,,,,,,
    Matin hyppy oli upea, kaunis tyylinen, (norjalainen hyppää selkä köyryssä ei kaunista)
    Onnea Matille! Matti tuo mitalin isostamäestäkin.
    Matin hopea kunniaan.

    Äänestä

tuo ole niin että mitalit jaetaan siellä mäessä eikä täällä keskustelupalstalla. Hautamäki oli toiseksi paras ja sillä selvä.
Ahosella oli huonot tuulet mutta se kuuluu tähän lajiin.
Toivotaan että olisi parempi onni ensi kerralla.

Äänestä

Venäläinen hyppäsi yhtä huonossa tuulessa 0,5 m pidemmälle kuin Ahonen.

Äänestä
  • Täysin totta, mutta ajatteleeko suomalaiset niin, ei koska ei ole suomalainen. Kertoo paljon tänne kirjoittavista.

    Äänestä

  • Oon samaa mieltä siitä, että venäläinen oli parempi ku Ahonen. Mutta luulenpa että vaikka loppupään hyppääjätkin olis saanu hypätä hyviin olosuhteisiin ku muut niin ei venäläinen silti olis voittanu... se antaa liian paljon tasotusta muille tyylipisteissä.

    Ja eihän suomalaisten mukaan keltään muulta viedä mitaleja ku suomalaisilta. Vaikka Uhrmann hyppäs yhtä pitkät hypyt kuin Hautamäki niin ei siitä tuu huutoa että Uhrmannilta vietiin mitali.

    Äänestä

hyvin ylpeä!

Jannella kävi tosipaskatuuri,

silti se ei Matin HOPEAA himmennä!

HYVÄ MATTI!

Äänestä
  • Matti Hautamäki ei paljoa puhu, mutta kiukuttelee senkin edestä silloin kun mäessä ei mene sillee kuin Matti itse toivoisi eli sijoitus on joku muu kuin ykköspalli. Näitä kiukutteluja ja tuhahteluja on nähty vuosien mittaan ihan riittävästi, joten yleisön sympatiat on jossain muualla. Matti voisi ottaa mallia Hannu Mannisesta, joka ei ollut mitalin menosta moksiskaan. Samaa suhteellisuudentajua toivois osalle tällekin palstalle kirjoitteleville.

    Äänestä

kansa on laumasielun tavoin median ohjauksessa ja täten on ne odotukset ja luulot sen hehkutuksen kanssa samaa ja kun se on kansalla tunnetasolla vielä niin sokee mikä sokee on ihminen silloin.

Nythän tosiaan olisi oikein nostaa Matin hopea oikealle paikalle ja Janne Ahosen 6 tila myös. Ne totta vie on noissa ympyröissä kovia sijoituksia. Myös toisten miesten sijoitukset.

Mutta mitalli hurmos tosiaan oikeaan kohteeseen etu ja jälkikäteen. Kisaan sitten on aina kuulunut että ns: ennakkosuosikki ei ole menestynyt juuri sinä päivänä että asiaa tunteville se ei ole yllätys. ei matille eikä jannelle.

Äänestä

kyllä pitäisi juhlia mitalia vaikka se ei olekaan kultainen, eikä ennakkosuosikki saanut sitä! tärkeintähän on että suomeen tuli mitali ja kisat ovat nyt alkaneet hyvin

Äänestä

Ei laitettu Matille ennakko-odotuksia, niin ei ollu ylimääräsiä paineita, joten oli helpompi hypätä. Heti ku joku ei-ennakkosuosikki voittaa, niin ollaan ku ei ois voittoo tullukkaa >:(

Äänestä

...ja kahdesta pronssista tilanteessa, jossa svenskeillä on jo kaksi kultaa ja norskeilla jo kahdeksan mitallia? On ollut aikoja, jolloin Suomi oli sentään paras pohjoismaa noissa geimeissä.

Äänestä
  • Vastaavan tasoisen urheilumuodon kuin talvilajien kilpailusuoritukset ovat niin on syytä "revitellä" . Se vertailu toisten maiden menstykseen on eräänlaista "kanslaiskiihkoa" kansakuntien välillä paremmuudesta ja välillistä hännystelyä kilpaurheilun avulla olla voittaja tai hevetä häviötään jollekkin kansakunnalle. Koska se onnistuu tältä kansalta eli tupaurheilijoilta. Kanatus ja kannustu on oikein hyvä ja ilman sitä ei siis kansan tukea ja myötätuntoa ole kovin mukavaa urheilijanaan nauttia jos "tulee vain rahaa" mutta ei kanssallistunntonakin ilmenevää tukea siis pelkästään hyväksyntää ja innostusta aidosti.

    Että kyllä kannattaa vilpittömästi hyväksyä suunnattomana onnistumisena ja ylpeyden aiheena jokainen onnistuut suoritus saatikka sitten mitali noista keimeistä.

    Lisäksi on annettava Norjalaisille ja Ruotsalaisille sekä muille menestyneile urheilijoille sekä maille se vilpitön myötä iloitseminen heidän menestyksestään.
    Jos olemme olleet "tilastomenstyjiä" joskus esim: pohjoismaista niin voimme sitä olla myös joskus uudestaankin tilastoina. Mutta antakaamme arvo sen työn tekijöille ja muiden kansojen vastaaville.
    Kyyristyminen johonkin masennus kammioon ja hampaita puremaan ja nyrkkiä puristelemaan taskussa on eri ajan toiminta ja asenne tapoja.

    Eli täysi tuki jokaiselle hetkelle, ja jos pitää tulla enemmän niin ei muuta kuin tekemään sitä työtä sillä siellä se selviää arvostelijoillekkin.

    Äänestä

täysin ääliöiden ja sivistymättömien touhua.

Äänestä

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


itekin urheilija kirjoitti:

kun Hautamäki sau hopeaa, näytti siltä aivan kuin mitalia ei olisi tullut ollenkaan. Tämähän tietysti johtui siitä, kun tämä hopea-mitalin saaja ei ollut ennakko suosikki Janne Ahonen!! Lehdissä ja muualla hehkutettiin liikaa Ahosta ja unohdettiin, että Suomella on muitakin hyppääjiä, joilla on mahdollisuudet mitaleille.. Valmentjakin vain haastattelussa surkutteli Ahosen kuudetta sijaa, ja hyvä, että edes mainitsi, että on hienoa, että Matti toi hopeaa!!
eikös se ole hyvä, että Suomeen tuli mitali, vaikka sen tuoja ei ollutkaan ennakkosuosikki Janne Ahonen..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu