Kerroin eilen vaimolleni, etten enää tunne mitään häntä kohtaan ja meidän tulee miettiä mitä tehdä tulevaisuudellamme.
Onko mahdollista kadottaa tunteet (rakkaus, kunnioitus, hellyys) toista kohtaan vain siksi, että emme ole enää vähään aikaan tehneet yhteisiä asioita.
Avioliitossa 3v. ja yhdessä 8v...
Osaako joku kertoa voiko tunteita saada takaisin vai onko kaikki menetetty?
Onko mahdollista kadottaa tunteet (rakkaus, kunnioitus, hellyys) toista kohtaan vain siksi, että emme ole enää vähään aikaan tehneet yhteisiä asioita.
Avioliitossa 3v. ja yhdessä 8v...
Osaako joku kertoa voiko tunteita saada takaisin vai onko kaikki menetetty?
Vastaukset 19
Vanhimmat
asia on se, että rakkaudettomassakin liitossa voi periaatteesta pysyä.
lähe viikoks matkalle,niin kyllä se oma ihana vaimo alkaa taas kiinnostaa
Kun yhteistä aikaa ei ole, voi todellakin tuntua siltä, että kaikki tunteet ovat kuolleet. Olimme olleet mieheni kanssa 15 vuotta yhdessä, rakastaneet kovasti, viimeisinä vuosina ei yhteistä aikaa ollut työajoista ja pienistä lapsista johtuen juuri ollenkaan. Molemmista tuntui, ettei meillä ole enää mitään tunteita. Olisin halunnut kuitenkin yrittää vielä, mieheni mielestä ei kannattanut, hän aloitti uuden suhteen, petti.
Nyt kun erosta on kulunut vuosi, mieheni haluaisi minut takaisin, uusi suhde ei ollut ollut ollenkaan sitä mitä hän oli kuvitellut ja vasta nyt kuulema ymmärtänyt kuinka paljon minua sittenkin rakastaa. Minäkin tiedän rakastavani, mutta en tunne pystyväni palaamaan takaisin, en kestäisi uudelleen toiseksi jäämistä ja tiedän että tämä nousisi aina vain uudelleen väliimme.
Turha tässä vaiheessa on enää jossitella, mutta voi kun me olisimme yrittäneet selvittää asiamme silloin. Tiedän, että jos tunteita on ollut, ne pystyy vielä saamaan takaisin, meillä se vain tapahtui vasta sitten, kun kaikki oli jo menetetty...
Minulla on ihan sama tilanne, mutta ei kaikki ole välttämättä menetetty. Jos itse edes mitenkään olisit valmis vielä yrittämään, ja miehelläsi on vahva tahto, niin kyllä teillä oikeasti voi olla vielä mahdollisuus. Voittehan edetä pikkuhiljaa, asua erillänne ja katsoa miltä asia tuntuu. Vuodessa miehesikin on varmaan käynyt kunnon oppikoulun asiassa, eikä varmaankaan toista tekoaan. On se sen verran rankkaa pettäjällekin.
Minä luulen yrittäväni vielä mieheni kanssa, vaikka hänkin on jo vuoden asunut naisensa luona. Vaikeaa tulee varmaan olemaan, mutta jotenkin rakkaus on vain säilynyt ja melkoisen vahvana nykyisin puolin ja toisin. En lähde suurin odotuksin, etten taas saa nenilleni, ja pystyn sitten itse lähtemään suhteesta, jos se ei ole sitä mitä haluan. Enkä toisaalta saman katon alle ole suinpäin menossakaan, vaan vasta sitten kun asia näyttää riittävän hyvältä. Voisitko edes harkita ajattelevasi asiaa? Kun kerran tunteitakin on vielä jäljellä?
Mekin oltiin 15 v yhdessä ja lapsia on. Pariterapiaan menemme myös, ja mieheni on luvannut kestää sen, että haluan asiasta vielä pitkään keskustella, ja että se tulee vielä hiertämään. Jos mieheni ei sitten ikäviä tunteitani kestä, ei yrittäminen ole vaivan arvoista.
Tarinanne kuulostaa ikävälle, mutta olisiko sinusta aivan mahdoton ajatus antaa suhteellenne vielä yksi mahdollisuus? Jos itsekin rakastat miestäsi kuitenkin, olisiko kokeilemisen arvoista vielä yrittää, vaikka se rankalta ehkä kuulostaakin.
Joskus suhde voi saada aivan uuden hienon suunnan selvitetyn kriisin jälkeen.
Elämä on sellaista arpapeliä, ettei liene koskaan voi kehenkään 100 %:lla luottaa (kokemuksen syvällä rintaäänellä puhun tässä), mutta joskus on otettava riskejä ja katsottava mihin ne vie.
Tsemppiä joka tapauksessa!
Olen hiukan samanlaisessa tilanteessa mieheni kanssa. En kertakaikkiaan osaa suhtautua hänen hyväilyihinsä enkä siedä häntä kovin usein lähelläni.
Meillä on lapset teini-iässä ja mennyt suht mukavasti muuten elämä, mutta tuo rakkaus puuttuu. Näin koen sen itse. Ihastun herkästi nykyään muihin miehiin kun en koe saavani tarpeeksi rakkautta omalta mieheltäni.
Jos kysyisin häneltä, hän varmaankin vastaisi että rakkautta on. Olemme siis eri mieltä asiasta.
Toivottavasti teillä selkiytyy asiat. Toivon sitä myös itselleni, sillä tällainen tilanne syö liikaa energiaa.
Itselläni oli muutama vuosi sitten vaihe, jolloin en rakastanut miestäni juuri lainkaan ja hän oli kuin ilmaa minulla. Vilkuilin muita miehiä ja itse asiassa petinkin häntä kerran, mitä hän ei ole saanut tietää.
Noin vuosi sitten jotain outoa tapahtui...en tiedä mitä...ei yhtäkkiä, mutta pikku hiljaa tunteeni alkoivat vahvistua häntä kohtaan ja tajusin miten ihana mies minulla onkaan ja kuinka häntä rakastankaan.
Olemme olleet yhdessä 9 vuotta ja tuntuu, että vasta viimeiset 1,5 vuotta olen häntä vasta oiekasti ja syvästi rakastanut.
Minulle on jotenkin iskostunut ajatus siitä, että arki tulee jokaiseen suhteeseen, ihastumisvaiheen jälkeen arki on varmasti lähes kaikilla samanlaista. Kyse on varmaan siitä, miten niitä ihastumisen elementtejä saa tuotua myöhemminkin arkeen, siinä jokaisella on omat keinot. Toiset hakevat yhteistä, toiset omaa aikaa samasta syystä. Tietysti tuo 30-40v ikä on myös sellainen, jolloin ensimmäistä kertaa alitajuisesti tiedostaa elämänsä rajallisuuden ja sitä kautta katselee "loppuelämän" kaartumista ja haikailee uutta ihastumisen tunnetta.
Itse olen asunnut saman naisen kanssa 20v ja kaksi pientä lasta, vastuulliset työt jne. välillä hämärtävät sitä totuutta, mikä todella elämässä on tärkeintä ja se pitää vaan tiedostaa ja ottaa edes pieniä "minilomia" arjesta.
Tsemppiä !
mieheni suhteen. Tunteet kuolleet, vahvat tunteet toisaalle: sellaiset, mitä en ole miestäni koskaan milloinkaan kokenut. Meillä myös avioliittoa n. 4v, yhdessäoloa 10v, lapsia kaksi.
En itse ymmärrä, miten saisin tunteeni takaisin miestäni kohtaan: olemme niin kaukana toisistamme. Arki tulee joka suhteeseen, sen tiedän, mutta olen "toisen" kanssa kokenut jotain sellaista menneiden kuukausien aikana, etten mieheni kanssa milloinkaan... Surullista.
Tiedän, että parempaa miestä saan hakea, mitä mieheni on. Mutta olenko todella liian itsekäs, jos rakkaudeton liitto vain lasten takia ei kiinnosta?!
Yhtä selkeää ja kaikenkertovaa vastausta ei kenelläkään näihin asioihin ole, besserwissereitä löytyy toki aina. Mutta, mitään ei saa ellei mitään yritä, mitään ei liioin saa, ellei mitään uskalla...
ole omalla tavallasi ensimmäisen askeleen ratkaisuusi tehnyt, eli saat jo muualta sellaista mitä et kotoa. Ja jotenkin kysymyksesi tuntuvatkin siis kurssoorisilta, enkä siis leiki bessewisseriä ja yritäkään niihin vastata ;D
Mutta mitenkä se Ismo Alanko joskus lauloikaan, että "kun sun aivosi pysähtyy, jäät yksi sydämmesi kanssa, ja saapuu...pelko"
Ikuisesti "vaihtoa"katuva,itse kuuntelin aikoinani "sydäntä"ja ala pää...En JÄRJEN ääntä. Ei ohje vaan kova KOKEMUS, mutta tein mitä tein...
Mitä ihmettä sinä muiden äijien sängystä luulet löytäväsi? Taitaa olla liian monta Hertta-sarjaa luettuna, jos uskot, että muualta löydät enemmän "intohimoa" - ja muuten yhtä hyvän suhteen kuin se, jolle nyt viittaat kintaalla. Et olisi nimittäin ensimmäinen avionrikkoja, joka hetken päästä on "häntä koipien välissä" menossa takaisin oman kultansa luokse - kun ruoho ei ollutkaan aidan takana vihreämpää.
Hyviä naisia vaimoiksi on myös vähän!!
En ole eronnut enkä kadu, vaikka töitä on tehty ja paljon..
pää kuin pää,, ratkaisjana
Vastauksia saa tukea kyllä ja kokemuksen ääniä. Yritystä että saisit "vanhan"suhteesi kuntoon,ihan lastennekin kannalta.Arki on arkea joka suhteessa se on vain hyväksyttävä.Itsekyys pois ja TSEMPPIÄ.
koska ette ole tehneet yhdessä asioita se on vain yksi näkökulma. Rakkautta ei voi noin vain odottaa, mitä enemmän sitä antaa, sitä paremmin saa. Jos jää odottelemaan vain omia tunteitaan, mahdollisuudet menevät ohi.
vaimosi vaistoaa tunteesi ja voi vetäytyä kuoreensa tai sitten hänkään ei enää arkasta sinua. Ei kai se tuunu sinusta pahalta jos sinä et rakasta miksi hänenkään pitäsii rakastaa...
Rakkaus ei katoa, sen kohde vain vaihtuu.
historiaa takana, löytyisikö sitä kautta voimaa yrittää vielä, ehkä löytää ne tunteet uudelleen? Ja aloittaa uudelleen yhteiset tekemiset?
Joku kyseli vaimosi tunteista, sekin ratkaisee paljon, onko hän halukas jatkamaan/yrittämään?
Jotenkin kirjoituksestasi paistoi läpi että ehkä sinullakin vielä häivähdys toivoa jäljellä...? Mitä olet itse ajatellut ratkaisuksi?
Minun mielestä teidän kannattaisi vielä yrittää, selvittää tunteenne tai ainakin käydä läpi eri mahdollisuudet ettei sitten myöhemmin tarvitse miettiä että "mitä jos..." Sillä kuten joku kirjoitti, on vaikeaa palata kun aikaa on kulunut.
Rakkaus ei katoa
Rakkautta kannattaa vaalia ja hoitaa oikein, muuten se voi kuolla.
Rakastui/ihastui toiseen. Vielä tilanne on sellainen, että mies on ihastumisvaiheessa, mutta jos mies oikeasti rakastuu niin se on minun menoa viis lapsista!