Pahoitellaan..

Roimax

Nyt alkoi pahoittelu,meilläkin eräs poliitikko kieltäisi profeetan kuvat joka mediassa aivan kuten muslimit ovat halunneetkin,kirjakaupat käyvät hyllyjään läpi pelonsekaisin tuntein "ettei vaan loukata niitä". Supo puolestaa kertoilee, että "ei ole hätää täällä niin kauan kun ollaan hiljaa" ja vahtaa / painostaa luopumaan kuvien julkaisusta joka mediassa.

Euroopassa lähetellään seurueita "lepyttelemään" muslimeja.
Eli kyse on nyt siitä, että pelätään kostotoimia,väkivaltaa ja sen edessä aletaan alistumaan.
Minun mielestäni ei pitäisi alistua anteeksi pyyntöihin jos uhataan kostamisella "jos ette tee näin, teidät tapetaan" tyyliin.

Asian osaisen lehden pahoittelun pitää riittää jos he haluavat sen tehdä siis ilman pelkoa kostotoimista. Toisaalta on euroopassa pilaa tehty milloin kenestäkin ryhmästä tai henkilöstä se on vapaus ja oikeus täällä.Miksi emme saisi ottaa esille ja käsitellä esimerkiksi naisten "aviorikosten" kuoliaaksi kivitystuomioita medioissamme?

Kyseisten pilakuvien nostattamat tunteethan ovat ääriryhmien lietsomia aika pitkälti.Sehän selvisi kun Hamas on jo ehdottanut olevansa valmis "rauhan välittäjäksi".Lisäksi paikalliseen tapaan on jo lapsetkin valjastettu vihaamaan länsimaita,tanskaa ja kantamaan arkkuja,eli mitä voi sellaiselta kulttuurilta odottaa? Jos nyt pyydetään anteeksi,niin mitä vaaditaan seuraavaksi?

Harmittaa vaan niin vietävästi suomalaistenkin poliitikkojen ja median nöyristely ja hyssytely kun ihmisiä uhataan tappaa kostoksi jostain pilakuvasta.Maailman medioissa asiaa käsitellään joka päivä,mutta olettekos huomanneet tilanteen suomessa,asian uutisointi on lähes loppunut,miksiköhän.....se on se sensuuri.
Suomessa asuu nykyään pelokasta väkeä..talvisodan suomalainen ihminen on käytännössä jo kadonnut.

7

297

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lukekaa internetistä

      Jos Suomessa ei kiinnosta uutisoida, lukekaa esim. uutisia netistä: Reuters, CNN, BBC, Extrabladet ja niin edelleen, Brusseljournals.... Onhan niitä, jotka uutisoi. Oli muuten uutisissa, että eurooppalainen lehdistö tukee Tanskaa. Suomessa hyssytellään ja tosissaan pelätään sananvapauden puolesta. Pelkoon ei pidä alistua.

    • mestareita

      Suomimedia ja suomipoliitikot paitsi, että ovat paskat tanakasti housuissa, ovat myös perseennuolijoiden aatelia. Ei ole vuoden 45 jälkeen ollut suomessa lyhyttäkään aikaa, ettei niiden limainen kieli olisi liponut jonkin epämääräisen sakin anusta.

    • voihan prr...

      Me haluamme vihollisia.Me olemme olleet jo liian kauan rauhantilassa. Me haluamme verta. Me haluamme sotaa. Me haluamme hyökätä johonkin.Me haluamme pian vikkelän toiminnan sukkelat joukot. Perrkele, verta pakkiin. Me olemme soturikansa.

      • me ollaan

        p*******ä,eteenkin Suomen Sisu,on ollut syntyessään jo susi!


    • että pläjähtää

      Jumal auta,veret lentämään

    • saa kohta kuulla mitä kuuluu ja kuka käskee...

      • afrikastako?

        Käskee ja uhoaa täällä jollain?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      30
      2845
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1606
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      121
      1404
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1244
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1165
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      25
      1064
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      53
      972
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      951
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      221
      924
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      112
      875
    Aihe