Unohdus miten se tapahtuu? Miten voit unohtaa ihmisen jota olet rakastanut yli kaiken? Erostamme on jo kohta 10 kuukautta. Emme ole olleet puoleen vuoteen yhteydessä koska itse halusin niin, jotta unohtaisin sut. Elämä tuntuu vain päivä päivältä vaikeammalta koska en enää voi kertoa Sinulle mitä elämässäni tapahtuu tai kuulla mitä Sinulle tapahtuu. Haluisin niin kovasti tietää, miten sulla menee töissä, koulussa tai vieläkö sulla on antamani verhot makuuhuoneen ikkunassa...
Olen yrittänyt unohtaa tosissaan, olen sulkenut Sinut ajatusteni ulkopuolelle. Aina kun jokin asia on tietoisesti muistunut mieleeni, olen työntänyt Sinut pois ja pyrkinyt ajattelemaan jotain muuta. Olen vältellyt kaikkia paikkoja joissa käytiin ja oltiin yhdessä ettei tulisi paha olo. Tässä olen onnistunut, olen onnellinen mutta tulet silti uniini. Unissani olet vain niin kielteinen minua kohtaan, meillä ei ole enää mitään yhteistä. Se satuttaa minua aamulla.
Kaikkein kauheinta on autolla ajaessa todeta olevansa pysähdyksissä sen linja-autopysäkin luona, jossa meillä oli aina tapana suudella. Tulos on se, että olen vaihtanut reittiä... Kaupassa, oli kauppa mikä tahansa, seisoa taloustavarahyllyn luona ja herätä siihen todellisuuteen kun kuvittelin sinun suutelevan minua niin ihanasti kun aina suutelimme kauppareissullamme... Miksi alitajuntani tekee tätä vaikka tietoisesti olen yrittänyt välttää kaikkia näitä tilanteita??
En muista enää suudelmiesi makua, muistan vain miltä se tuntui, muistan joka ikisen eleesi, ne kauniit sanasi ja kaiken muun. Olen yrittänyt työntää kaiken taka-alalle mutta jossain tietyssä tilanteessa kaikki tulee mieleen ja tulee taas paha olo.
Sinä olit sielunkumppanini, paras ystäväni. Kuuntelin ystävieni neuvoa ja omaa järkeäni että lopetan yhteydenpidon sinuun. Miksi minulla on vaikeampaa kuin silloin kun olin Sinuun yhteydessä? Luulin unohtavani Sinut jos en ole enää tekemisissä kanssasi. En vain enää pysty ottamaan yhteyttä, jos pitäisit minua säälittävänä tms. Sinä olet näköjään unohtanut minut täysin et ole kysynyt minusta mitään. Sinähän minut jätit joten olet varmaan onnellinen mutta miksen minä voi olla?
Tuntuu niin pahalta ajatella että joku päivä jatkat elämääsi eteenpäin. Mitä minulla on, ei mitään. Olen saanut pari treffiehdotusta mukavilta miehiltä, mutta parin viestin jälkeen kaikki se touhu on alkanut ahdistaa. En todellakaan ole valmis tällaiseen, vaikka oli kyseessä miten hyvä mies tahansa. Kukaan ei ole Sinun veroisesi. Sinä sait minut "elämään" ja tällä hetkellä pelkään sitä etten enää ikinä löydä tuota tyttöä joka minussa silloin oli. Olen onnellinen sinkkuelämääni, kaikki on muuten hyvin mutta Sinä puutut...
Tiedän että klisee kuuluu, et aika parantaa. Mutta entäs jos sitä ei koskaan tule. Entäs jos Sinä olit se Oikea minulle mutta minä en Sinulle? Voiko elämä olla näin epäoikeudenmukaista...
Olen yrittänyt unohtaa tosissaan, olen sulkenut Sinut ajatusteni ulkopuolelle. Aina kun jokin asia on tietoisesti muistunut mieleeni, olen työntänyt Sinut pois ja pyrkinyt ajattelemaan jotain muuta. Olen vältellyt kaikkia paikkoja joissa käytiin ja oltiin yhdessä ettei tulisi paha olo. Tässä olen onnistunut, olen onnellinen mutta tulet silti uniini. Unissani olet vain niin kielteinen minua kohtaan, meillä ei ole enää mitään yhteistä. Se satuttaa minua aamulla.
Kaikkein kauheinta on autolla ajaessa todeta olevansa pysähdyksissä sen linja-autopysäkin luona, jossa meillä oli aina tapana suudella. Tulos on se, että olen vaihtanut reittiä... Kaupassa, oli kauppa mikä tahansa, seisoa taloustavarahyllyn luona ja herätä siihen todellisuuteen kun kuvittelin sinun suutelevan minua niin ihanasti kun aina suutelimme kauppareissullamme... Miksi alitajuntani tekee tätä vaikka tietoisesti olen yrittänyt välttää kaikkia näitä tilanteita??
En muista enää suudelmiesi makua, muistan vain miltä se tuntui, muistan joka ikisen eleesi, ne kauniit sanasi ja kaiken muun. Olen yrittänyt työntää kaiken taka-alalle mutta jossain tietyssä tilanteessa kaikki tulee mieleen ja tulee taas paha olo.
Sinä olit sielunkumppanini, paras ystäväni. Kuuntelin ystävieni neuvoa ja omaa järkeäni että lopetan yhteydenpidon sinuun. Miksi minulla on vaikeampaa kuin silloin kun olin Sinuun yhteydessä? Luulin unohtavani Sinut jos en ole enää tekemisissä kanssasi. En vain enää pysty ottamaan yhteyttä, jos pitäisit minua säälittävänä tms. Sinä olet näköjään unohtanut minut täysin et ole kysynyt minusta mitään. Sinähän minut jätit joten olet varmaan onnellinen mutta miksen minä voi olla?
Tuntuu niin pahalta ajatella että joku päivä jatkat elämääsi eteenpäin. Mitä minulla on, ei mitään. Olen saanut pari treffiehdotusta mukavilta miehiltä, mutta parin viestin jälkeen kaikki se touhu on alkanut ahdistaa. En todellakaan ole valmis tällaiseen, vaikka oli kyseessä miten hyvä mies tahansa. Kukaan ei ole Sinun veroisesi. Sinä sait minut "elämään" ja tällä hetkellä pelkään sitä etten enää ikinä löydä tuota tyttöä joka minussa silloin oli. Olen onnellinen sinkkuelämääni, kaikki on muuten hyvin mutta Sinä puutut...
Tiedän että klisee kuuluu, et aika parantaa. Mutta entäs jos sitä ei koskaan tule. Entäs jos Sinä olit se Oikea minulle mutta minä en Sinulle? Voiko elämä olla näin epäoikeudenmukaista...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Yritän lohduttaa sinua ajatuksella, että hän ei voinut olla se oikea sinulle, koska sinä et ollut sitä hänelle. Hän toki merkitsi sinulle paljon ja häntä on vaikea unohtaa. Se oikea tarkoittaa kuitenkin palapelin vastinkappaleita ja niitä te ette olleet.
Pärjäile:)
kuitenkin jo voiton puolella. 10 kk on pitkä aika. Tosin voi noissa fiiliksissä mennä pidempäänkin, varsinkin jos on ekasta tällaisesta tilanteesta kyse.
Sinulle on maailmassa useita "oikeita", älä koskaan unohda sitä! Jonain päivänä annat itsellesi luvan ihastua johonkin kivaan mieheen. Teille tulee uudet omat jutut ja tavat rakastella yms. Elämä tulee olemaan hyvää myös sen uuden kanssa. Muistot entisestä ei koskaan häivy kokonaan...se on vaan pakko hyväksyä. Kuitenkin sen uuden kanssa vanha liekki käy mielessä yhä harvemmin ja harvemmin, kunnes lopulta se on vain katkeran suloinen suttuinen valokuva alitajunnassa.
Itsellä on samanlainen tilanne mutta olen jo päässyt uuteen suhteeseen. Alussa kyllä hirvitti. Vaikka tajusin heti, että tämä uusi oli monin puolin jopa parempi kuin se vanha niin silti roikuin vanhoissa ajatuksissa ja mielikuvissa. Olin jotenkin ehdollistanut itseni vanhoille tunteille. Uusi suhde lähti tavattoman kankeasti liikkeelle, olisi ehkä pitänyt odottaa kauemmin ja surra kunnolla entinen loppuun. Mutta halusin toisen ihmisen läheisyyttä niin kovasti...
Lopulta ei kai ole hyvä jäädä vuosikausiksi suremaan jotain sellaista mitä ei voi enää saada/korjata. Jossain vaiheessa sun kannattaa ehkä aloitella edes seksisuhdetta tms. jotta saat tuntea jälleen miehen läheisyyttä ja pitää sillä tavoin itseäsi elossa.
Täysin sama tarina kuin minulla. Uskomatonta, en pysty käsittämään mitä on tapahtunut, vaikka 10 kk tulee kohta minullakin täyteen ja yli puolivuotta ilman yhteyksiä.
Unissa minä sentään näen sen saman rakastavan ja rakastamani naisen, mutta onko se sitten parempi kuin nähdä "pahoja" unia? Pahoja unia näkemällä ne hyvät hetket ehkä jäisivät pois mielestä nopeammin. Hyviä hetkiä ajatellessa, muistellessa ja unelmoidessa irtipäästäminen on vaikeampaa.
ole vieläkään ehjä. En usko että se koskaan enää korjautuu, enkä ketään enää voi samoin rakastaa. Kuin tuota miestä silloin nyt ja aina..........Life sucks:-P
Minunkin entiseni tulee uniini yhä, kai se on jokin alitajunnan keino prosessoida asioita joita ei koskaan naamatusten saatu selvitettyä. Ja unien jälkeen olen aina ärtynyt, masentunut ja vihainen, ja minulta menee pari päivää ennenkuin olen takaisin tasapainossa.
En suosittelisi välttämään paikkoja joissa olitte, ja asioita jotka muistuttavat suhteenne ihanista ajoista. Päinvastoin, olisi hyvä kohdata ne asiat ja paikat aina siihen asti kunnes ne tyhjenevät niihin jättämästäsi emotionaalisesta latauksesta. Eron kohtaaminen myös käytännön tasolla, vaikka tuskallista onkin, on välttämätöntä jotta voisi päästää irti.
Voimia matkaasi.
Kaikki tuo on koettua elämää,tässä hieman toisenlaista lähestymistapaa miehen vinkkelistä.
Ikävä ero ei katso sukupuolta kun se satuttaa.
On viisaat sanoneet että ihminen kohtaa kerran elämässään sen oikean sielun kumppanin,hyvin harvoille tulee toinen mahdollisuus.
Valitettavasti tämä pitää paikkansa minun kokemusteni mukaan.
Selitys pitkään kestävään eron tuskaan selittyy myös sillä että olet ollut herkimmilläsi juuri tuossa suhteessa,ja kun asiasta jää surumielinen levy päälle tahtoo omat aivot tehdä kepposet.
Aika kultaa muistot.
Kaikki asiat tuntuvat yhä kaihoisemmilta ja ylitse pääsemättömiltä ja tuo katkenut suhde hyvin ainut laatuiselta .
Siitä on omien aivojen kehittelemää 80%.
Tuollainen tuska muuttuu kuukausien päästä jo trauman tasolle,ja seuraa sinua koko elämäsi tavalla tai toisella mukana,joskin se ei ole joka päiväinen vieras,mutta tuntuu pahalta kun tulee yllättäen jostain mieleen.
Siitä pääsee yli kyllä ja elämästä voi nauttia täysin sieraimin.
Minulla on 20v. tapauksesta kun minut jätettiin tavallaan häiden suunnittelu vaiheessa ilman kunnon syitä.
Muistan vieläkin hänen tuoksunsa,naurunsa ja puhe tyylinsä,lempiruokansa,vaatteensa.
Hän oli silloin 24vuotias,ja nyt varmaan jo tätimäinen nainen.
Mutta aivoni ovat säilyttäneet hänet tuoreena jossain sisälläni.
Tälläiset asiat ei unohdu,niiden kanssa on vaan opittava elämään.
Tein paljon virheitä eron jälkeisinä vuosina,minun oli niin paha olla.
Pikku hiljaa tuska helpotti ja silmäni avautui.
En suosittele ensimmäiseksi uuteen suhteeseen ryhtymistä,koska se ei anna mitään,loukkaat vaan toista osapuolta.
Keskity elämääsi,laita asiasi järjestykseen kaikin puolin.
Minä vaihdoin kaupunkia,ja se antoi uutta opittavaa,uusia ihmisiä.
Mielestäni en voinut jäädä vanhalle paikkakunnalle koska siellä minua muistutti suhteesta vanhat ystävät ja paikat,sekä pelkäsin aina vahingossa törmääväni häneen.
Tämä toimi minulla.
Tuo vanha rakkaus on muuttunut kuin mielikuvitus olennoksi ,jonka kanssa käyn mielessäni keskusteluja vieläkin.
Olen antanut hänelle anteeksi jo kauan sitten,mutta hän oli minun sielun kumppanini ja toista samanlaista en löytänyt.
Löysin kuitenkin ihanan vaimoni jota en vaihtaisi mihinkään,olen onnellinen hänen kanssaan,vaikka hieman eritavalla.
Onnen löytäminen on tärkeintä,löytää itselleen rauha.
Elämä kuitenkin teki tepposet.
Tapasin aivan vahingossa eräällä työmatkallani tuon vanhan rakkauteni.
En olisi häntä tuskin tuntenut ilman että hän tuli esittäytymään minulle.
Ruokailimme ja rupattelimme,otimme konjakit ja lähdimme eri suuntiin.
Hän oli aivan erilainen kuin mielikuvani aivoissani,ihmettelin kuinka saatoin häntä pitää niin ihmeellisenä nämä vuodet.
Hän oli aivan tavallinen eronnut vanhempi täti ihminen,vanhettunut kovasti,ja makea elämä näkyi kasvoilla.
Jos olisin saanut itse päättää,en olisi häntä halunnut nähdä.
Mutta aivot ovat ihmeelliset,tuo ihminen säilyy kauniina mielessäni ja käyn edelleen hänen kanssaan mielessäni keskusteluja,vaikka tiedän ettei häntä oikeasti edes ole olemassakaan enää,hän oli joskus kauan sitten,ei enää...
Mutta tämä on vaan elämää.