tehokkain ase auto- ja bensaveroja vastaan

Olisiko jo aika äänestää teoin veroja vastaan. Helpoin tapa välttyä tältä ryöstöverotukselta on luopua siitä niin rakkaasta peltilehmästään, josta ei ole muuta kuin kuluja.

Toki monelle ihmiselle auto on välttämättömyys, joillekkin se jopa tuo leivän pöytään. Mutta varmasti on paljon sellaisia auton omistajia jotka eivät oikeastaan autoa tarvitse. Sellaisten olisi helppoa katkaista veroliekansa ja antaa piut paut koko asialle.

Verottaja jotuisi miettimään koko autojen verotuksen uudelleen kun riittävän moni luopuisi autoilusta. Siirtyen esim. yleisten kuljetuspalvelujen käyttöön tai polkupyöräilijäksi. Myös monilla työnantajilla on nykyään madollisuus antaa esim. työkäyttöön firman oma auto. Ja yksi näppärä säästötapa on auton yhteisomistus jolloin kulut jakautuvat käyttäjien kesken.

Olen itse ajanut 15 kilometrin työmatkaa polkupyörällä ihan ongelmitta. Syntynyt rahallinen säästö on ollut merkittävä auton käyttöön verrattuna. Säästyvällä rahamäärällä tekisi parikin etelänmatkaa vuodessa.

Haluan vain sanoa että loppujen lopuksi valta tässä asiassa, ja niin monessa muussakin asiassa, on kansalaisella itsellään. Tehokkaimmin äänestät teoillasi, asiasta puhuminen ja valittaminen ei auta.
2196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kerro äkkiä sen puolueen tai ehdokkaan nimi, joka noita asioita ajaisi siihen suuntaan ettei enää tarvitsisi pelätä veroja jotka eivät suoranaisesti itseä koske. kyse on liike-elämän intresseistä, joita kaikella vanhan verotuksella ajetaan eteenpäin.

Olet varsinainen valopää, jos uskot edustajien pystyvän ajamaan asioita sen jälkeen kun heidät on alistettu vanhojen ajokortittomien äijien (Lipponen mm.) ruhmäkurin alle.

Äänestä

Tuohon vertaukseen vain että autottomuudella säästää parikin etelänmatkaa vuodessa...
Joillekin auto on muutakin kuin kulkuväline, eikä jotkut ihmiset näe välttämättä mitään järkeä siinä, että viettää tuntikausia lentoasemalla, edesauttaa maksakirroosia rantabaarissa ja lopun aikaa yrittää hankkia itselleen ihosyöpää.
Valinta on tietenkin vapaa, sitä tekee mistä tykkää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


satunnainen autoilija kirjoitti:

Olisiko jo aika äänestää teoin veroja vastaan. Helpoin tapa välttyä tältä ryöstöverotukselta on luopua siitä niin rakkaasta peltilehmästään, josta ei ole muuta kuin kuluja.

Toki monelle ihmiselle auto on välttämättömyys, joillekkin se jopa tuo leivän pöytään. Mutta varmasti on paljon sellaisia auton omistajia jotka eivät oikeastaan autoa tarvitse. Sellaisten olisi helppoa katkaista veroliekansa ja antaa piut paut koko asialle.

Verottaja jotuisi miettimään koko autojen verotuksen uudelleen kun riittävän moni luopuisi autoilusta. Siirtyen esim. yleisten kuljetuspalvelujen käyttöön tai polkupyöräilijäksi. Myös monilla työnantajilla on nykyään madollisuus antaa esim. työkäyttöön firman oma auto. Ja yksi näppärä säästötapa on auton yhteisomistus jolloin kulut jakautuvat käyttäjien kesken.

Olen itse ajanut 15 kilometrin työmatkaa polkupyörällä ihan ongelmitta. Syntynyt rahallinen säästö on ollut merkittävä auton käyttöön verrattuna. Säästyvällä rahamäärällä tekisi parikin etelänmatkaa vuodessa.

Haluan vain sanoa että loppujen lopuksi valta tässä asiassa, ja niin monessa muussakin asiassa, on kansalaisella itsellään. Tehokkaimmin äänestät teoillasi, asiasta puhuminen ja valittaminen ei auta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu