Manninen TEESKENTELI

Manninen olisi saanut Gaiserin kiinni, jos ei olisi lähtenyt ekalla lenkillä vain varmistelemaan pronssia. Stechermäisellä hiihdolla Hannu olisi saanut Gaiserin kiinni. Stecher ei tietenkään olisi peesannut sunnuntaihiihdolla olleen Gaiserin takana kilometritolkulla, jos olisi kuullut Mannisen lähestyvän; Stecher olisi tiputtanut Gaiserin jo pari kilometriä aiemmin ja Hannu olisi ajanut saksalaisen kiinni. Kun loppusuoralla Hannulle oma moka valkeni, pisti peliin yhden kisojen komeimmista jurkista.

Hannu ! Toinen kisa, toinen jättimoka ! Kotiin sieltä ! Hannuuu!!!! Äitee odottaa Hannu-neitiä !
201851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ja jos norskit eivät olisi olleet "sairaita", niin Suomi olisi tullut neljänneksi. Mutta pronssi on mitali sekin. Ja tuolla joukolla!

Äänestä

En usko että Manninen olisi saanut enää millään Gaiseria kiinni vaikka kuinka olisi lähtenyt kovempaa sillä Hannu näytti aika väsyneeltä hiihdon jälkeen

Äänestä
  • teeskenteli maaliintulon yhteydessä, vähintään kahden telviksen arvoisesti.

    Tajusi, että oli mokannut, ja maalilinjalla piti näyttää, että muka kaikki oli ollut pelissä alusta saakka, kun tajusi, että voi alkaa spelkuaaltiot siitä, miten Hannun olisi pitänyt oikein hiihtää se kisa.

    Kevyesti olisi Gaiserin kiinni saanut, mutta kun ei pää kestä tai - niin kuin tänään - ei pelaa.

    Hamekangasta ja kotiin !

    Äänestä

  • jos manninen olisi aloittanut yhtä kovaa ja stecher..saanut gaiserin ja stecherin kiinni ja lopussa väsähtänyt ja jäänyt kolmanneksi..mitäköhän sitten oltais kirjoteltu?varmaan siitä et mannine ei osaa jakaa vauhtiaa..kypsä hiihto hannulta!varmisti ettei normaalikisan kaltaista notkahdusta tapahdu.

    Äänestä

  • Hannu nimenomaan kirjoitti:

    teeskenteli maaliintulon yhteydessä, vähintään kahden telviksen arvoisesti.

    Tajusi, että oli mokannut, ja maalilinjalla piti näyttää, että muka kaikki oli ollut pelissä alusta saakka, kun tajusi, että voi alkaa spelkuaaltiot siitä, miten Hannun olisi pitänyt oikein hiihtää se kisa.

    Kevyesti olisi Gaiserin kiinni saanut, mutta kun ei pää kestä tai - niin kuin tänään - ei pelaa.

    Hamekangasta ja kotiin !

    hyvä hamekangas...sinunlaisillesi inisijöille se kuuluu !!!

    Äänestä

tuo juttu nyt vähän kaukaa haettu, uskotkohan edes itse omiin höpinöihisi?

Äänestä
  • ja sellainen ei ole Suuri Urheilija. Vaikka miten monta MC-voittoa ottaisi ja vaikka kuinka ison palkkapussin sieltä keräisi.

    Hamekangasta ja kotiin Hannu ! Heti !

    Äänestä

  • isojen kisojen mies kirjoitti:

    ja sellainen ei ole Suuri Urheilija. Vaikka miten monta MC-voittoa ottaisi ja vaikka kuinka ison palkkapussin sieltä keräisi.

    Hamekangasta ja kotiin Hannu ! Heti !

    suureen ääneen huutele täällä, ettei sitten niin hävetä kun joudut syömään sanasi... :)

    Äänestä

Stecher. Hiihti 28 sekuntia nopeammin kuin Mario Stecher! Viidellä kilometrillä! Oletko koskaan kuullut sanaa hiihtourheilu? Hauskoja nämä provoilijat : )

Äänestä
  • ole paljon kun ottaa huomioon että stecher jäi pitkäksi aikaa saksalaisen löntystely vauhtiin mukan.

    Äänestä

  • dwgWH kirjoitti:

    ole paljon kun ottaa huomioon että stecher jäi pitkäksi aikaa saksalaisen löntystely vauhtiin mukan.

    No jos on noin vaikeaa tajuta Hannun hiihtovauhtia niin menes itte kokeileen sama lenkki niin hyvä jos alle 20 minsan selviit.

    Äänestä

  • mees ite kirjoitti:

    No jos on noin vaikeaa tajuta Hannun hiihtovauhtia niin menes itte kokeileen sama lenkki niin hyvä jos alle 20 minsan selviit.

    Samaa mieltä! Näkee, että harvalla täällä on minkäänlaista suhteellisuudentajua hiitoajoista, siis hiihtoon menevästä ajasta. Mut ei se mitään, siinähän ihmettelevät, tuovat vain vahvasti esiin oman tietämättömyytensä kun turhasta keuhkoavat. Hauskoja ovat : )

    Äänestä

Jätä sprintti väliin, se kun kuitenkin menee taas osaltasi perssiilleen. Tee norjat ja ilmottaudu kurkkukipuiseksi tai vatsavaivaiseksi...

Ja tule kotiin !!!

Kokeile sitten uudestaan kun panokset on pienemmät. Vaikka MC-kisoissa tai SM-tasolla.

Äänestä

kateellista porukkaa, voi raukkaa, no pysyhän vielä siellä sisätiloissa niin äiti tuo sinulle päivän lämpimän annoksen, kyllä se siitä lähtee.

Äänestä

Mikä ärsyttää? Manninen teki Suomen joukkueesta ehdottomasti parhaimmat suoritukset, mutta silti täällä käydään tällaista keskustelua. Jos muut olisivat hiihtäneet tasaisesti 3 sekuntia nopeammin kuin mitä hiihtivät, olisi Suomen mitali ollut hopea. Kun Hannu hiihtää 5 km matkalla "vain 1 min Saksaa kiinni ja 28 Itävaltaa", hän saa syyt niskoilleen.

Ja mitä sitten vaikka ei sprintissä mitalia tulsikaan? Mitä sitten vaikka se olisi korvien välistä kiinni? Siihen ei kaadu maailma, niin harvalla tuo mitali on ja niin harva tulee sitä saamaan. Niin kauan, kun ei ole yhtä katkeroitunut omaan elämäänsä kuin moni täällä (anteeksi kielenkäyttöni), kenelläkään , ei myöskään Hannulla, ole mitään hätää.

Äänestä

Kyllä todella ärsyttää että sillä lailla jätetään mitalit ottamatta. Olisi tosiaan laittanut pökköä pesään ja hiihtänyt minuutin tai pari kovempaa niin se olis ollu siinä! Tai kuka vaan olis voinut hypätä mäessä kymmenisen metriä pidemmälle joka hypyllä niin oltais saatu kunnolla etumatkaa ja nyt olis mitaleja niin että seinät notkuis! Samaten naishiihtäjät ottaa pattiin kun eivät hiihdä sitä vauhtia että voittaisivat kisoissa vaan menevät vaan ihan hiljaa.

Äänestä
  • Joo, varmaan hän pyrki sijoittumaan näille kunniakkaille pistesijoille. Niitähän aina niin hehkutetaan ja ylistetään. Mutta ei onnistunut. Joutui hhihtämään pronssille.

    Äänestä

on "moninkertainen" maailman paras vuositasolla , ja kolmen joukossa maailmassa?

Se on totta tämä joukkohysteria ja "asiantuntius" täällä rahkasuon kupeessa. Voisihan utohon sanoa mitenkään kantaa ottamatta että onko tosiaan kirjoittajaa pidetty lapsena sylissä? kun noin pahlta tuntuu olla ja itse hakee lohtua vain tuosta urheilijoiden mollaamisesta omiin tarpeissiin.

Hannu itse on uhoamatta lajinsa maailman parhaimmistoa ja menestyy kokoajan tässä urheilussa ja on tehnyt erinomaista työtä näissäkin kisoissa. Ja jatkaa myös.

En oikein usko että kiihko fanaatikoilla penkki tai kannonpää uhoajilla ei traumojen korjaaminen noilla kilpailupaikoilla korjaantuisi saatikka tulisi urheilutuloksia.

Rauhassa vaan kokeilemaan lajin sisältöä ja menestymään itse.

Äänestä

-se on hyvä arvostella siellä sohvalla ja syyä perunoita....manninen teki varmaan kaikkensa !!! siellä joku penkkiurheilija taas valittaa, myy se tv! tai kato muuta kanavaa......!!!!!!

Äänestä

Menkää ite hiihtämää jos parempii ootte ja ku teil tuntuu olevan niin hyvä taktiikkaki... korkeel on vaikee ison miehen hiihtää, jos ette semmost juttuu oo kuullu..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mokansa huomattuaan kirjoitti:

Manninen olisi saanut Gaiserin kiinni, jos ei olisi lähtenyt ekalla lenkillä vain varmistelemaan pronssia. Stechermäisellä hiihdolla Hannu olisi saanut Gaiserin kiinni. Stecher ei tietenkään olisi peesannut sunnuntaihiihdolla olleen Gaiserin takana kilometritolkulla, jos olisi kuullut Mannisen lähestyvän; Stecher olisi tiputtanut Gaiserin jo pari kilometriä aiemmin ja Hannu olisi ajanut saksalaisen kiinni. Kun loppusuoralla Hannulle oma moka valkeni, pisti peliin yhden kisojen komeimmista jurkista.

Hannu ! Toinen kisa, toinen jättimoka ! Kotiin sieltä ! Hannuuu!!!! Äitee odottaa Hannu-neitiä !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu