Olen vihainen, vihaan, vihaan ja vihaan! Vihaan siksi koska rakastan! Haluan tuhota hänen uuden suhteensa, mutta en kestäisi sitä, että sitten hän vihaisi minua. Haluan hänet takaisin, mutta jos hän tulisi takaisin, vihaisin häntä ja sen myös näyttäisin. En pysty aloittamaan uutta suhdetta, koska en voi ottaa ketään "hänen paikalleen". En pääse eroon tunteistani, vaikka mitä yritän. Vihaan hänen uutta naistaan!
Silti näyttelen että minulla on kaikki hyvin ja etten välitä yhtään heistä. Olen heidän Ystävänsä. Itkettää, naurattaa ja vituttaa.
Tätä on jatkunut jo kohta kaksi vuotta, että parantaako se aika haavat vai ei?
Silti näyttelen että minulla on kaikki hyvin ja etten välitä yhtään heistä. Olen heidän Ystävänsä. Itkettää, naurattaa ja vituttaa.
Tätä on jatkunut jo kohta kaksi vuotta, että parantaako se aika haavat vai ei?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Elät jonkun toisen elämää, et omaasi jos takerrut toiseen ihmiseen. Hae apua ammattiauttajilta.
On jo kokeiltu. En minä niin sekopää ole kuin aloitus antaa ymmärtää. Olen käynyt ammatiauttajallakin, kun aloin itsekin ajatella, että päässäni on jotain vikaa. Ei kuulema ole, tämä on vaan harvinaisen lujassa olevaa rakkautta. Pystyn kyllä elämään, mutta minun on pakko olla yksin. En pääse eroon tunteistani, enkä kykene antamaan tilaisuutta uudelle rakkaudelle. Enkä minä varsinaisesti exääni vihaa, vihaan sitä että rakastan häntä yhä. Vihaan tätä tilannetta ja toisinaan tuntuu, että omaa kurjuutta helpottaisi kun aiheuttaisi hänellekin kurjuutta. Eihän se niin toimi ja sen verran on järkeä päässä, etten asialle mitään tee. En vaan haluaisi tuntea näin.
Rakastamalleen ihmiselle ei koskaan, siis ei koskaan halua mitään pahaa. Sitä on RAKKAUS, rakastaa voi myös niin paljon, että antaa toisen mennä.
"Rakastamalleen ihmiselle ei koskaan, siis ei koskaan halua mitään pahaa. Sitä on RAKKAUS, rakastaa voi myös niin paljon, että antaa toisen mennä."
Mistä ihme pumpulista ihmiset tulette?
a) Mitä ihme marttyyria kannattaa alkaa esittää, jos on omasta elämästä kysymys
b) Minä kyllä uskon, että juuri se rakkain ihminen on se, joka eniten tunteita herättää, siis aivan kaikenlaisia.
Tosin, viisas ihminen kylläkin osaa käsitellä tunteensa sillä tavalla, ettei tee mitään typerää tai loukkaa toista niiden takia.
Jos haluat tuhota hänen suhteensa niin et rakasta häntä. Ja koska et rakasta niin mitä väliä hänellä sinulla on? Miksi pilaat elämäsi?
Tuohon ei kyllä noin muuten muu taida auttaa kuin täydellinen välien katkaisu. Pystyt siihen jos oikeasti haluat. Voisi olla terveellinen ratkaisu. Pääsisit omaan elämään kiinni.
mutta kun ei ole mahdollista. Syitä en ala kertomaan, kun joku saattaisi tunnistaa. Lukaise sinäkin tuo, mitä vastasin edelliselle.
Olisipa se niin helppoa lakata tuntemasta mitään.
En tajua miten et voi katkaista välejä, aina voi muuttaa toiselle paikkakunnalle esim, asia on eri jos teillä on yhteisiä lapsia.
Maailma on täynnä miehiä, sulla on lupa olla katkera mut 2 vuotta on liian pitkä aika. Voi voi.
Harjoita itsepetosta vaikka, sellaista et sanot itselles joka päivä "olin liian hyvä hänelle. Hän ei ollut arvoiseni. Toivon hänelle kaikkea hyvää kuitenkin." Toista tuota mantraa niin kauan kunnes alat uskoa siihen. Voimista itseluottamustasi. Älä jää murehtimaan ja makaamaan sängynpohjalle, jotta olet kuosissa sitten kun uus rakkaus kolkuttelee ovelle. Maailma on täynnä miehiä. Hoe tuotakin niin kauan kuin uskot siihen. Voit myös kärsiä läheisriippuuvuudesta-jopa todennäköisesti kärsit- joten lue aiheesta kertovaa kirjallisuutta, mene syvälle itseesi, tutki sieluasi, sieltä löydät tien ulos tuosta. Totuus sattuu, mutta totuus myös vapauttaa.
..niin kumpi teistä jätti toisensa aikoinaan???
ja sehän tässä niin hupaisaa onkin. Omassa liemessä makaan.
..et ois jättänyt..jälkeenpäin vasta tajuaa mitä menettää..voi ..tana!!..saatko viel takas jos yrität??
saisin, mutta jättämiselle oli syynsä, jotka ovat yhä olemassa. Eikä siitä mitään tulisi, haluaisin vaan eroon tunteistani. Kun rakastaa sellaista, jonka kanssa ei voi olla yhdessä, alkaa lopulta tuntea vihaa ja viha kuluttaa ja syö sisältäpäin. Haluaisin elää ja rakastaa taas, mutten kykene.
... siis nyt kahden vuoden jälkeen ? Vaikka hän jo seurustelee toisen kanssa ?
Ehkä saisit tai sitten et. Veikkaus että et saisi.
joten mistä tiedän vaikka olisit oikeassa. En aio alkaa ottamaan selvää. Tällä kertaa ei siis voi voittaa, vaikka veikkaa :)
tuon tunteen itsekin kokeneena. Oletko sinä varma, ettei teidän suhteenne enää nykyään onnistuisi?
Luulisin kyllä, ettet ainakaan pääse vapaaksi ennen kuin olet rehellinen miestä kohtaan ja ilmaiset hänelle tunteesi. Sitten voit alkaa miettiä uudestaan. En tajua, miten joku voi kaksi vuotta pitää sisällään tuollaisia.
hämmentämään sitä soppaa! Anna olla, tehty mikä tehty ja itse olet päätöksesi tehnyt, niin pysy nyt siinä, vai oletko katkera kun exäs on löytänyt uuden? Sairasta!
sattuu usein istumaan samassa pöydässä. Kummasti hän siirtyy kuin shakkinappula parilla siirrolla seuraamme.
Keskustelee, nauraa, on ystävällinen. Mutta-mutta- pikkuhiljaa jossain vaiheessa jutut menee oudoiksi; pientä ikävää sananheittoa, vanhojen aikojen muistelua jne. En ole ainoa joka sen huomaa, monet yhteiset ystävämme ovat olleet ihmeissään ja kummastelleet. Koska sinä jätit ja löysit itsellesi uuden joka osoittautui vääräksi valinnaksi.
Olen ihmetellyt miksi sinunlaisesi älykäs nainen alentuu käyttäytymään noin. Selkäsi takana muutamat ystäväsi puhuvat sinusta ja ovat sanoneet ettei uskoisi että käyttäydyt noin.
Tuo käytöksesi tuskin tekee oloasi paremmaksi; kuvittelisin että se saa aikaan kunnon morkkiksen.
mutta minä en kuitenkaan ole tuo, josta puhut. En käyttäydy noin, eikä minulla ole ollut ketään muuta.
Itsellä vähän samanlainen tapaus. En kuitenkaan vihaa. Vieläkin rakastan ja toivon hänelle hyvää (mutta samalla toivon hänen tajuavan miten hyvin häntä kohtelin). En tiedä onko hänellä uutta, sillä en kykene pitämään yhteyttä. Tiedän että jos hän olisi lähellä, niin haluaisin hänet takaisin (nytkin on hankalaa). Vaikea sanoa kumpi meistä itse asiassa jätti. Lähinnä hän teki elämän niin hankalaksi että masennuin ja pakenin suhteesta (ilmeisesti tarkoituksena oli painostaa minut naimisiin). Luultavasti hän on toipunut minua paremmin. Taidan olla vielä pitkään hänessä kiinni, mutta paluu on mahdotonta (en säilyisi terveenä). Niin vähään olisin ollut tyytyväinen: kun vain asioiden tekeminen yhdessä olisi ollut vähän helpompaa. Toisaalta mietin että oliko syy minussa ja olinko vain hankala (mutta ei tunnu siltä, vaikka hän ilmoitti joutuneensa joustamaan jatkuvasti (yleensä teimme kuitenkin kaiken kuten hän halusi)). Minäkään en tunne olevani valmis mihinkään uuteen. Olen erakoitunut, enkä juuri pidä yhteyttä edes ystäviini. Olisi paljon tehtävää, mutta en kykene innostumaan juuri mistään ja lähinnä vain roikun verkossa ja täytän pääni asioilla, jotta ei tarvisisi tuntea ja ajatella tilannettani. Nyt huomaan että tämä kirjoitus on pakko päättää tähän.
Miksi sitten alunperin erositte? Liikaa riitoja, pettämistä, ei tarpeeksi kemioita, yhteinen päätös? Mitä?
Sehän ei kuitenkaan tule takaisin, se on jo sen näyttänyt. Mutta itsesi takia: mene vaikka johonkin eroryhmään, jossa saat vihaasi purettua, ja muitakin patoutuneita tunteita. Kirjastossa on myös kirja Fischerin eroseminaari. Se auttaa myös työstämään asioita.
Sinulle koittaa uusi, onnellinen elämä, kun saat käsiteltyä asiat. Mies ei ole sen arvoinen, vaikka pidätkin hänestä. Aika ei tässä tapauksessa työstä tunteita puolestasi, sinun täytyy tehdä se. Mutta ei välttämättä yksin, hanki eroryhmä, perheneuvoja itsellesi.
Tsemppia!