Onko kukaan muu ihemtellyt miksei Plushenko enää tee Bielmann-piruettia? Muutenkin varsinkin vapaaohjelman piruetit olivat aika laimeita ja tavallisia, ei omia variaatioita. Mielestäni hänen eilinen esityksensä ei ollut parasta Plushenkoa vaikka hypyt ihan hyvin kulkivatkin. Oma suosikkini oli ja on edelleen Lambiel
Plushenkon piruetit
luistelunystävä
3750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tekihän se taas ne tutut neloistulppi-kolmoistulppi-kaksoisritti -yhdistelmähypyt. Tosin tällä kertaa joku toinenkin esitti ne samat hypyt.
Kyllä ne hypyt oli hienot ja piruetitkin meni..mutta askeleista en pitänyt yhtään. Hirveätä hosumista ja jotenki jännittynyttä kaikissä väänteissä ja käänteissä. Olisi nautiskellut vähän enemmän niistä kaarista. Canadan nuoripoika oli iloinen yllättäjä!
Torstain näytös oli jollain tavalla laimea. Oletko nähnyt tuon Kummisetä-ohjelman muissa tapahtumissa? Hiukan erilainen rakenne, mutta paljon mielenkiintoisempi kuin torstain versio, ihan kuin Plushenko olisi halunnut pelata varman päälle.
Syy Biellmann-piruetin, öö, "käyttämättömyyteen" on kaiketi se, että se on todella vaikea miehille. Tiedät varmaan, että Plushenko on ainut joka se on kilpailutilanteessa esittänyt, ja jopa hänellä on ongelmia pysyä siinä asennossa kahta täyttä kierrosta. Joten en usko, että hän olisi ottanut sellaista riskiä, jos kerran halusi pelata varmanp äälle.
Itse toivon, että näkisimme vielä Wierin tekevän kyseisen piruetin. Pojalla on oikeanlainen ruumiinrakenne, ja uskon, että treenaamalla hän pystyisi siihen.