vähän vaikea selittää, mutta eräs seikka mikä on vaikea ymmärtää naisissa välillä, on se että jos olet/olet ollut masentunut (siis jätkä) aika usein, johtuen lähinnä siitä että
naisasiat ei ota toimiakseen, mutta silti yrität jatkaa etsimistä, ja osaat kyllä olla iloinen ja positiivinen, niin silti todella monet tytöistä sanovat etteivät halua seurustella sellaisen jätkän kanssa joka on vähän allapäin, koska uskoo suhteen olevan sitten liika sellaista "terapia-istuntoa" jos ymmärrätte...no, onhan tämä ihan ymmärrettävää joo, mutta miksi naisille ei mene päähän että mies tulisi juuri onnelliseksi suhteesta jos se toimisi, ja se olisi lääke masennukseen, juuri jos mies itsekin myöntää että nainen hänen elämään "parantaisi" hänet, eli, mitään "terapia" suhdetta EI luultavasti olisi..ja huom, tämä mies ei siis omaa mitään hirveän huonoa itsetuntoa, ja osaa käyttäytyä tilanteen tullen ja niin pois päin, ja haluaa rakastaa yhtä paljon kuin tulla rakastetuksi..onko asiallisia mielipiteitä?, toivottavasti joku ymmärsi kysymyksen ja "pointin" oikein...
naisasiat ei ota toimiakseen, mutta silti yrität jatkaa etsimistä, ja osaat kyllä olla iloinen ja positiivinen, niin silti todella monet tytöistä sanovat etteivät halua seurustella sellaisen jätkän kanssa joka on vähän allapäin, koska uskoo suhteen olevan sitten liika sellaista "terapia-istuntoa" jos ymmärrätte...no, onhan tämä ihan ymmärrettävää joo, mutta miksi naisille ei mene päähän että mies tulisi juuri onnelliseksi suhteesta jos se toimisi, ja se olisi lääke masennukseen, juuri jos mies itsekin myöntää että nainen hänen elämään "parantaisi" hänet, eli, mitään "terapia" suhdetta EI luultavasti olisi..ja huom, tämä mies ei siis omaa mitään hirveän huonoa itsetuntoa, ja osaa käyttäytyä tilanteen tullen ja niin pois päin, ja haluaa rakastaa yhtä paljon kuin tulla rakastetuksi..onko asiallisia mielipiteitä?, toivottavasti joku ymmärsi kysymyksen ja "pointin" oikein...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itseänikin auttaisi paljon jos olisi tyttö, jonka kanssa viettää aikaa ja pitää hauskaa. Ei mitään terapiaa vaan ihan normaali seurustelusuhde.
Joo! Olen nainen mutta sama juttu tavallaan mullakin... Mulle jopa ammatti-ihminen (siis psykologi, joka on tuttavani) sanoi että mun alakulo taitaa nyt johtua olosuhteista, ei mun sisäisistä ongelmista, viitaten juuri siihen että olen yksinäinen ja kaipaan kovasti parisuhdetta ja miestä. Niin ja sitten just pitäis jaksaa uskoa ja toivoa että löydän joku päivä jonkun mutta joka kerta kun toivoni herää niin saan pettyä... Ikävä juttu, että vaikka saan välillä kehujakin kovasti niin itsetunto alkaa olla kovilla ja rupeen kelailee että mikä mussa on vikana kun en kelpaa ja siitä tulee sitten vähän sellainen kierre että on jo valmiiksi sellainen asenne että ei toi kuitenkaan välitä musta oikeasti... Ja sen sitten varmaan se toinen vaistoaa ja homma kaatuu jo siihen. Tylsä juttu, mitäköhän tälle voisi tehdä?
On vaan semmonen juttu että se on liian iso vastuu ottaa toisen onnellisuus omalle kontolleen kun omassakin elämässä on ihan tarpeeksi tekemistä, tulee semmonen olo että toinen on liian riippuvainen ja jos ei sitten suhde jostain syystä toimisikaan, niin se tekisi kenties vielä pahemman olon toiselle, ja sitähän ei tiedä ennenkuin tutustuu kunnolla. Se on ihan totta että ihmisen pitäisi ensin olla tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä ennenkuin toimiva suhde on mahdollinen, koska tuskin suhde parantaa mitään, ne samat jutut pyörii kuitenkin mukana ja saattaa siirtyä sitten sen suhteen toisen osapuolen syyks vielä jossain vaiheessa jotenkin kummasti.
Jane, sä et varmaan ole vaan törmännyt sellaseen joka olis sulle ns.oikea, ja tiiätkö yleensä sellaiset jotka vähiten hakee löytää eniten ja toisinpäin myös. Sulla olis nyt hyvää aikaa kun olet itseksesi niin syventyä itseesi ja kehittää itseäsi ihmisenä, esim. lukea paljon psykologiaa ja filosofisia kirjoja ja uskonnoista ym. Mietipä muuten miksi sä sitä suhdetta haluat hirveästi, mitkä on ne syyt ja mitä sä odotat suhteelta ja millaisen tulevaisuuden kuvittelet itsellesi jos olisit suhteessa ja mitä antaisit suhteelle ja miten kohtelisit suhteen toista osapuolta jne., ehkä sekin auttaisi sitten kun tutustut johonkin mukavaan mieheen. Asioilla on yleensä aikansa ja paikkansa..ja tarkoituksensa kun ne vaan osaa tonkia jostain esiin.
Ai mitäkö tehdä?
Tee mun kanssa treffit. Jos sinua yksinäisyys masentaa, minä en katso sitä sinulle miksikään viaksi, vaan sehän on luonnollista, että yksinäisyys masentaa, ei ihmistä ole tarkoitettu olemaan yksin !
Siispä soita minulle ja sovi treffit!
Numeroni löydät täältä:
http://ota.se/mika0800
.. tuoda ongelmansa suhteeseen ja vaatia toisesta kuuntelijaa ja lohduttajaa. Jos mies erehtyy samaa toivomaan, hän on säälittävä luuseri, jonka pitäisi ensin oppia rakastamaan itseään, jottei pilaa kuninkaallisten naisten pyhää elämänlaatua.
No, enpä nyt tiedä sanoa tai ymmärtää, toisten tuntemuksia, mutta itse siis olen sinkku ja en koskaan ole "varsinaisesti etsinyt" sitä kumppania. Elän vain päivän kerrallaan ja, jos se "oikea" (onkohan sitä edes olemassa) sattuu ilmaantumaan paikalle niin sehän olisi tietenkin erinomaista.
Mutta siis on itselleni kovin vierasta, että rakentaisin oman itseni tai olemassa oloni, tuntemukseni tai jotain toisen ihmisen kautta. Pyrin olemaan kokonainen siis kokonainen oma itseni vaikka ei minulla olekaan sitä kumppania eikä minulla ole tunnetta siitä, että huomenna tapaan sen oikean. Se tulee tai sitten ei. Kuka sitä voi ennalta tietää tai määrittää?
Olen 32-vuotias nainen ja unelmissani on tietenkin perustaa perhe. Perheenä sisäistän miehen ja lapsen tai lapsia. Mutta voihan olla, että vaikka "löytäisinkin" sen elämäni miehen ei meille koskaan "siunaantuisi" noita lapsia. Eli elämä on kompromisseja ja toiveita, unelmia ja odotuksia täynnä, mutta eihän meistä kukaan tiedä mitkä niistä toteutuvat vai toteutuuko mikään.
Elän silti eteenpäin ja yritän parhailla mahdollisilla eväilläni toteuttaa olemassa oloani ja toiveitani ja unelmiani toteen. Sillä onhan niitä toki elämässsä oltava muitakin kuin vain ne kaksi tai vaikka se varasuunnitelma (lue: ei kuitenkaan pakotie).
Unelmiani en kuitenkaan kadota. Toivoa ja uskoa on edelleen enkä usko tai tahdo niin tehdä, että jokin tai joku voisi ne minulta viedä.
Olen siis edelleen oma itseni vikoineni, heikkouksineni, vahvuuksineni ja väliin myös lohduttomuuteni. Kaikilla meillä on omat valoisat ja synkät päivät ja toivottavasti kehitymme ajan kanssa vain lopulta parempaan suuntaan.
Hyvä tuntematon lähimmäinen, tähän helppoa vastata. Masennus on alkoholismiin verrattavissa oleva ongelma tai/ja sairaus. Kyllä, ikävä kyllä, elämästä tulee terapia-istuntoa läpeensä ja annat naisellesi ainakin alussa jumalan oikeudet ("nainen paransi miehen").
Asetelma on pelottava, olen nähnyt kaksi tältä pohjalta lähtenyttä avioliittoa. Toisessa masentunut oli nainen (lopulta pitkiä hoitojaksoja, vaikeita depressiokausia leipäveitsikourassa-riehumisineen) ja toisessa mies (mies lasten kasvettua lähes aikuisiksi päätyi itsemurhaan). Molempien liittojen viha/rakkausmelodraama oli pelottavaa katseltavaa, vielä pelottavampaa olisi olla itse se terveempi osapuoli samssa tilanteessa.
Sen ymmärrän, että masentunutkin kaipaa rakkautta ja turvallisia ihmissuhteita. Itse en tälläiseen suhteeseen uskaltaisi ryhtyä.
Mä ainakin nimenomaan diggailen terapioida ihmisiä, varsinkin miehiä. Eräänkin kerran törmäsin vanhaan tuttuuni baaris, joka sit illan kulues paljasti vanhempiensa kuolleen siinä vuoden sisällä, kun ei oltu nähty. Tää hellyttävä mies, johon olin aikasemmin ollut ihastunut, olis nyt saanut musta kuunteluseuraa (ei sääli tai voivottelijaa) ihan kaverillisesti. Päädyin sitten hänen luokseen yöksi ihan pelkästään sen takia, koska halusin kuunnella hänen puhettaan ja koska on ilkeetä/mahdollisesti traumatisoivaa, jos ei ole kuuntelijaa. Lisäsyitä oli tietty se, että yhtä hyvin voin olla hänelle korvana kuin kotona yksin. Tehtiin selväks, ettei kumpikaan halua sekstailla vaan kyseessä oli "sama se onko yksin vai yhessä". Onnistuttiin sit oleen sekstailematta, mut ei hän kyl mitään terapiaa näyttäny tarvitsevan. Kysyinki oikein häneltä, että tarvisko mahdollisesti jotain "hoitoa". :)
No pääsanoma oli se, et ei kaikille edes kelpaa se läsnäolo ym.
tohon omaan juttuuni et aikasemmin oltiin sekstailtu ja lähinnä sitä tää jätkä vaan oli halunnu. Mut yhes vaihees käänsi sen jotenkin päälaelleen et mä muka olisin halunnu sitä vaan. Outo tyyppi. Siis ihan vastasin sille sitten sen etten mä kyl sitä ollu ensisijasesti halunnu. Sen kaiken sanattoman viestinnän jälkeen joka pohjautu siihen et mulle on aina ollu itsestään selvyys et haluan seurustelukumppanin en panoseuraa.
Mutta joo ei pakolla. Ei kaikki tykkää kaikista.
Outoa.. luulisi, että tuo pitäisi paikkaansa juuri nimenomaan miesten kohdalla eikä naisten! Toisin kuin miehet, naisilla on yleensä hyvin vahva empatiakyky ja tekevät siten paljon asioita pelkästä säälistä...
Ja kyllä nainen varmasti ymmärtää, että mies on väsynyt naisystävän etsimiseen, eikä mitenkään välttämättä muuten elämäänsä. Voi olla että naista saattaa ahdistaa siinä tilanteessa se, että hän olisi yksilölliseltä arvoltaan täysin mitätön, kun havaitsisi että miehellä on kova hinku saada ylipäätään vain joku nainen vierelleen. Naiset yleensä haluavat, että heitä ihaillaan juuri heidän itsensä vuoksi, eikä minkään yleismaailmallisen asian tähden (esim. sinulla on sopiva sukuelin..). Nainen haluaa, että mies haluaisi JUURI TUON naisen, eikä ketä hyvänsä. Nainen haluaa saada toisin sanoen "valikoivan" miehen itselleen, joka valitsisi kaikista naisista sitten juuri hänet. Sitä nainen tarvitsee.... Oman henkilökohtaisen arvonsa tunnustamista!