Kai se vaan niin on, että henkisesti vahvan ja ei-avuttoman naisen kanssa on vaikea perinteisen miehen elää. Asiaa pahentaa vielä se, jos nainen tienaa enemmän kuin mies. Moniko mies oikeasti tunnustaa tämän? Ei monikaan... Ja hitto, itse ajattelin, että yhteiseen kasaan rahaa tuon ja yhteiseksi hyväksi asioita hoitelen. Mutta ei, mies karkasi, todella lyhyen avioliiton jälkeen.
Nainen tienaa enemmän-> ongelma
Pulmunen
111524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ei tainnut olla se ongelma.
Yleensä karkaaja tarvitsee "syyn" ja uskoo itsekin uskovansa johonkin muka perusteltuun syyhyn heittää pyyhe kehään. Ans ku mä arvaan...
"että henkisesti vahvan ja ei-avuttoman naisen kanssa on vaikea perinteisen miehen elää."
Perinteisen miehen ei ole lainkaan vaikea. Päinvastoin! Juuri tuollaistahan perinteinen mies oikein asiaa tehden etsii. Sinun kohdallesi taisi osua sellainen tapaus, jonka selkäranka valahtaa kalsareihin, kun miestä kysytään.
"Yhteinen kassa" oli avain, joka sai ihan kesken klassikkolänkkärin ja juttu-sivusilmäilyn sijaan kirjoittamaankin. Oikeasti perinteinen mies pitää outona tilannetta, että avioliitossa olevilla olisi erilliset tilit ja tieneitten laskemiset. Nykyään se on aika tavallista, että pariskunnissa pidetään erillisiä mammona-arkkuja.
Nojoo. Nehän ovatkin lumesuhteita, joissa ei ole aitoa aikomustakaan sitoutua. Kunhan nyt leikitään kotia niin kauan, kun on tuntuvinaan kivalta.
En minä pidä sitää yhtään pahana, että on omat rahat. Yhteisestä kassasta toki yhteiset menot, mutta että kaikki olisi yhteistä, ei kai sentään. Ehkä olen sen verran moderni, että haluan oman tilin ja omat rahat vaikka yhdessä ollaan ja eletään. Lasten harrastukset ja vaatemenot toki myös yhteisestä kassasta. Mutta ehkäpä tämän takia olenkin eroamassa...ja vielä tienaankin enemmän kuin soon to be ex-mieheni.
Meillä on ollut yhteinen talous vuodesta 1981. Ensimmäiset viisi vuotta asuimme avoliitossa, sitten menimme naimisiin, kun esikoinen teki tuloaan. Jossain vaiheessa havahduimme huomaamaan, että monilla pareilla oli yhteinen pankkitili; meistä kummallekaan tämmöinen mahdollisuus ei ollut tullut mieleenkään. Kumpikin on sitä mieltä, että aikuisella itsenäisellä ihmisellä on ilman muuta henkilökohtainen tili.
Menoista suoriudiumme seuraavasti. Talouteen tulee rahaa noin kahden-kolmen viikon välein, koska mieheni tilipäivä on kuun alussa, minulla viidestoista päivä. Olemme molemmat akateemisen tutkinnon suorittaneita, minulle (siis nainen) jää käteen 500 euroa enemmän palkkaa kuin miehelleni. Tämäkään ei tosiaankaan ole ollut ongelma. Kumpikin maksaa tilipäivänään perheen siihen mennessä kerääntyneet laskut, asuntolainatilille molemmat siirtävät rahaa niin, että summa on koossa sinä päivänä, kun pankin käsi käy. Minä suurempituloisena pistän vähän isomman osuuden. Lasten (kaksi lukioikäistä)kulut kustantaa se, jolla sillä hetkellä sattuu olemaan enemmän rahaa.
Olemme keskituloisia, joskus rahatovat aika vähissä, mutta systeemi on pelannut mainiosti. Tarpeen tullen vippaamme toisillemme. Sellaisina aikoina, kun tiedetään, että laskunippu tulee olemaan juhlava, ei tehdä kuin välttämättömät hankinnat. Lapset ovat selvillä taloudellisesta tilanteestamme koko ajan.
Tuntuis tosi oudolta vippailla omalta aviomieheltä rahaa. Itse en niin voisi elää. Yhdessä ollaan ja eletään, yhteisillä tuloilla, kunnes suhde loppuu, tavalla tai toisella. Joskushan se tulee piste jokaiseen suhteeseen, toinen lähtee tästä maailmasta ennen toista.
...ne rahat toki ovat, kaikki maksetaan yhdessä, mutta niitä ei vaan makuuteta samalla tilillä vaan kahdella erillisellä. Kyse on enemmänkin siitä, että oma tili on meistä yksi itsellisen aikuisen ihmisen tuntomerkki. Musta tuntuisi että olen jotenkin holhouksen alla, jos en omista omaa tiliä ja tilinumeroa. Mies ajattelee samoin, hän ei aikoinaan ensin edes uskonut, että ihmisillä on yhteisiä tilejä, vaan väitti minun käsittäneen jotain ihan väärin.
Mitä taas tulee siihen, että vippailemme rahaa toinen toisillemme, niin eiköhän semmoinen "annaks kakskymppiä kun mulla ei satu olemaan" -tilanne lienee hyvin tavallinen kaikilla pariskunnilla. Joskus maksetaan takaisin, joskus ei, yleensä on kyse pikkusummista.
Niinhän sitä minäkin ajattelin, että yhteinen koti, yhteinen tulevaisuus, yhteiset rahat. Mutta entäs kun kohtuus unohtuu? Ex-vaimoni tupakoi, minä en. Ex-vaimoni käytti PALJON enemmän rahaa vaatteisiin, kosmetiikasta ny puhumattakaan, kuin minä. Kyllä se vähän alkaa jurppimaan kun toiselta meni itseen kuussa rahaa kolminkertainen määrä minuun verrattuna.
Toisaalta, tulos oli sitten hyvä hänelle: nyt ollaan rikkaamman miehen kamuna. Kun tupakoidessa seurustelee ja meikit on kunnollisia, voi löytää
paremman rahasammon. Mutta viisastunut sitä olen minäkin. Jokin kohtuus MUKA-YHTEISISSÄ-MENOISSA on oltava! En pidä mahdottomana, että jos seurusteluni soljuu avioliittoon, meillä plisi erilliset tilit. Kyllä työnsä tuloksista on voitava itse myös nauttia (lue: säästää ne) :)
Entäs sitten se, kun naispuoliset työtoverini valittavat alinomaa sitä, että kokkaavat koko ajan miehille, joiden kanssa seurustelevat JA OSTAVAT RUUATKIN näille. En ole kysynyt mites on juomien laita, mutta kyllä meissä miehissäkin on kummallisia otuksia.
Ei kai se nyt ansioiden määrästä voi kiinni olla, mitä enempi sen parempi. Eiköhän siihen karkaamiseen ole ihan muut syyt. Ja jos ei ole niin kovin on outo mies.
No on tietenkin... Mutta lue myös alkuosa= vahva ja ei avuton nainen. Siinä se paketti on, jota ei jaksanut kestää;) Ei ole minusta "pikku vaimoksi"... ja sanani sanon, kun asiaa on.
henkisesti vahva ja ei avuton. Mielestäni vain hyviä ominaisuuksia. Mutta saattaahan olla, että jollekkin miehelle on sietämätöntä, jos kokee naisen olevan "yläpuolellaan".
niinpä niin... Onko sellaisia miehiä olemassakaan, jotka sietävät edes aitoa tasa-arvoista suhdetta? En halua olla mitenkään yläpuolella, mutta jos tasoissa sais olla? Vai onko luolamiehen vaistot edelleen geeneissänne?
ainakin yksi;) Oma 19 vuotta kestänyt suhteeni kaatui epätasa-arvoon, siinä mielessä, että vastuu kaikesta (myös kodin hoidosta) kuului lähes yksinomaan minulle. En taatusti olisi pannut yhtään pahakseni vaikka vaimo olisi ollut henkisesti yläpuolellani ja paremmin tienaava, jos vain tuo tasa-arvo arjessa olisi ollut kunnossa.