miten kerän rohkeutta lähteä yhteisestä kodista. Olemme olleet 20 vuotta yhdessä ja kaksi mukavaa lasta saatu aikaiseksi,mutta elämä kotona miehen kanssa painostavaa.Teen kolmevuorotyötä hoitajana. Hän haukkuu minua,kun tulen töistä kotiin tekemättömistä töistä,vapaa päivänä jos en ole hoksannut tehdä jotain niin hän sanoo että akka on lepäillyt koko päivän eikä ole mitään tehnyt.Lapsille huutaa ja kiroilee melkeinpä joka asiasta pääsääntöisesti syömisestä jos ei maistu ruoka.AAmulla ei edes huomenta sano vaan naama rutussa kävelee ja katselee meitä pahasti.En ole ns.nalkuttava akka,teen itse asiat ennenkuin alan tappelemaan hänen kanssaan siis nykyään pääsee helpommalla.Tuntuu kuin mikään ei olisi hyvin teki niin tai näin.Siivoan ,laitan ruuan ,leivon ,huollan kodin ,maksan tasan puolet asumiskustannuksista,vakuutusmaksut kokonaan,maksan puhelinlaskut, jäteym. ja kaikki siis kaikki lasten menoerät ja harrastukset, vaatteet,ruuat pääsääntöisesti ostan,bensat autoon hän ei anna penniäkään lasten hyväksi koska minä saan lapsilisät minun kuuluu maksaa kuulema kaikki.Arvostusta ja kunnioitusta en saa ollenkaan , haukut herkästi ja kiroilua kovalla äänellä.Kerran viikossa hän mielistelee minua kun haluaa hommailla peiton alla.Seksi sujuu ihme kumma hyvin, ne onkin ainoat läheiset tilanteet meidän liitossa.Tässä vain pieni osa elämästä joka vaikuttaa minuun surumielisesti.Miltä kuullostaa noin ulkopuolisesta, olisiko syytä pakata tavarat ja lähteä,tätä ei meinaa enää jaksaa....
henkistä väkivältaa
kiki
284767
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Samanlaista täällä, sillä erotuksella ettei ukko jaksa olla hellä edes silloin kerran viikossa... vaan on niin kiukkuinen että hyvä kun uskallan hengittää..
oli toisinpäin, vaimo kävi myös kolmivuorityössä, mutta vapaa-aikana ja vuorojen välillä kiinnosti vaan omat menemiset ja kunnossa pysyminen(laihdutus), se oli pakkomielle, kaikki kotityöt jäi tekemättä sillä verukkeella, ja huuto oli aina hirmuinen, jos emme lasten kanssa olleet laittaneet paikkoja ja huushollia kuntoon, käyneet kaupassa tai olleet hiljaa, kun hän nukkui, elimme vain hänen ehdoillaan...
Sänky oli vain nukkumista varten.
Ehkä hän kärsi työn mukaanaan tuomista suorituspaineista ja siitä ettei elämä kulkenutkaan kuten oli pienessä päässään suunnitellut, jonnekkinhan se piti purkaa pahanaolona eli kotona meihin läheisiin, siltä minusta tuntuu nyt jälkeenpäin, kun on kulunut muutama vuosi erostamme.
No nyt saa toteuttaa itseään työkaverinsa kanssa, jakaen paineet toisen kanssa, ehkä se elämä janottaa? (katkeraa kalkkia lasissa)
akka on tuollainen,
Sama kai se on, kumpi noin käyttäytyy? Ei se tyhjästä useinkaan tule. Jos huomaa kirjoittelevansa tänne haukkuja puolisostaan, ex:ä tai ei, niin olisi aika katsoa peiliin.
Monelle on liian vaikeaa miettiä, miten itse käyttäytyisi, jos kohdeltaisiin samoin, kuin itse kohtelee rakastaan.
mullakin samanlaista 20v.taitaa olla miehissä vika kun tollasiks tulee.mulle kun tili lapsia mies muuttu ihan oudoks.ei minkäänlaista kunnioitusta.ja vieraissa juoksee.sen jälkeen en enään seksiä halua hänen kanssaan.aika masentavaa tällänen.ajan kysymys meidän avioliitto.minä kärsin ja lapset.
neljätoista vuotta. Kuusi vuotta sitten keräsin kimpsut ja kampsut ja muutin lasten kanssa vuokralle. Talon, pari autoa ym. omaisuuden jätin taakseni. Eikä kaduta pätkääkään. Olen oman elämäni herra eikä mun tarvi kuunnella arvosteluja tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni. Lapsetkin ovat tyytyväisempiä. Olemme keskustelleet erosta paljonkin lasten kanssa. Viime keväänä viimeinenkin pääsi peruskoulusta, joten muutimme uuteen kaupunkiin, missä lapsilla on uudet opinahjot. Heidän ei tarvitse asua opiskelija-asunnossa, vaan saavat asua kodissa.
Olen tyytyväinen elämääni, ja myös lapset ovat.
Tuollainen käytös kuullostaa siltä, että miehesikin voi huonosti. Vai onko hän aina ollut kiroileva ja arvosteleva.
Aloita nyt sillä, että kerrot hänelle rauhallisesti voivasi huonosti liitossa, sano että lasten arvostelu turhasta on lapsellista touhua, odotat myös hänen osallistuvan yhteisiin hommiin.
Tilaa aika itsellesi vaikka kirkon perheneuvontaa, kerro siitä ja pyydä häntä mukaan.
Tarvitsette nyt tilanteen uudelleenarvioinnin ja vakavan sellaisen. Tee selväksi, että näin ei voi jatkua ja avioero on edessä, jos muutosta ei tapahdu.
Olen kertonut että en jaksa tälläistä enää ja pyytänyt auttamaan kotitöissä tai lasten kasvatuksessa yleensä ja pyytänyt olemaan kiroilematta ja huutamatta ja pyytänyt että puhuu lapsille nätisti mutta ei ,sama jatkuu.UHKASIN JOPA EROLLA KERRAN HÄN SANOI ETTÄ LÄHTEKÄÄ MUTTA LAPSIA HÄN EI TULE IKINÄ KATSOMAAN JA RAHAA ET SAA.
SANOIN ETTÄ AINA OLEN OMILLANI TOIMEEN TULLUT EN IKINÄ OLE PYYTÄNYT RAHAA HÄNELTÄ JA EI HÄN EDES ANTAISI EI EDES EUROA.
Mutta tiedäthän että kaikki vanhemmat ovat elatusvelvollisia, eikä kyse ole siitä että joutuisit pyytämään rahaa ja hän sitä sitten armollisesti antaisi tai olisi antamatta.
Jos päätät erota (sinuna eroaisin, on sinullakin elämää jäljellä ja ansaitset paljon parempaa, samoin lapset!), sinun ei tarvitse muuta kuin ottaa yhteyttä kaupunkinne sosiaalitoimistoon ja jos muutatte toiseen kaupunkiin, määräytyy sosiaalitoimisto lasten asuinkaupungin mukaan.
Jos ette saa sovittua asioita sosiaalitoimistossa on mahdollisuus viedä asiaa eteenpäin oikeusistuimessa. Ota silloin yhteys kaupunkisi oikeusaputoimistoon pikaisesti (ennenkuin miehesi ehtii, koska vain jompikumpi voi olla sen asiakkaana) ja asiat alkavat rullata. Tuomioistuin määrää elatusavun ja siellä se voidaan määrätä myös takautuvasti kaikilta niiltä kuukausilta kun olet ollut yksinhuoltaja. Sossu ei voi niitä määrätä vaan kaikki perustuu siellä sopimukseen. Oikeudenkäyntiä ei välttämättä edes tarvita vaan oikeuden päätös voi tulla myös papereiden perusteella.
Jos miehesi kieltäytyy maksamasta sovittua/määrättyä elatusapua tulee kaupunki taas apuun, maksaa sinulle elatustukea ja perii suoraan mieheltäsi joko palkasta tai esim veronpalautuksista, mutta sehän ei ole sitten enää sinun ongelmasi mistä ne rahat saadaan. Pääasia on että pärjäätte lasten kanssa myös taloudellisesti, koska olette molemmat elatusvelvollisia riippumatta siitä kuka lähti ja kenen luona lapset asuvat.
Tässä muutama fakta, et ole ollenkaan niin miehesi armoilla kuin hän antaa sinun ymmärtää!
vittuilemalla sut häipymään ja suuttumaan niin, ettet halua tavata, saada rahaa, jakaa tavaroita jne. yms. Tuo ed. kirjoitti kaiken oleellisen tuista sunmuista.
Jos hän ei halua tavata edes lapsiaan, sehän on hänen häviönsä.
Puhut vaan nätisti lapsille isästään, siis jos on pakko. Älä alennu haukkumaan. Vaikeaa se on, mutta onnistuu.
Nimim. samassa veneessä ollut, henkisestä väkivallasta kärsinyt, ja siitä irrottautunut.
ps. googlaa hakusana henkinen väkivalta>hmmm
Käypä vaikka googlettamalla KOTKANSYDÄN-sivuilla.
Sieltä käännettyjen tekstien luettelosta löytyy Irene Matiatos eli tohtori Irene.
Sieltä Irenen sivujen alalaidasta löydät pitkän pätkän luettavaa, mutta lue nyt ekaksi vaikka:
-vahingollisen kohtelun tunnusmerkkejä
-verbaali väärinkohtelu
-väärinkohtelijasi jättäminen
Googleta Kotkansydäntä tai tohtori Ireneä tai ota tästä:
http://www.healingeagle.net/indexfi.html
Toimikaa ohjeen mukaan!
olet tullut provoilemaan. Saatko kenties jotain kicksejä kun saat toiset ottamaan keksimäsi tarinat täydestä. Sinun kaltaisesi provoilijat pilaavat nämä muuten mukavat keskustelupalstat.
Lähde vetään täältä.
aika loukkaavaa sanoa noin kun et tiedä näköjään mitään . En minä huvikseni kirjoittele tänne , varsinkaan henkilökohtaisista asioista jos ei ole totta. Valitettavasti tälläisiä miehiä löytyy, oletkohan itse samanlainen. Haaveilen kyllä sellaisesta suhteesta että saisin kainalossa köllötellä ja minut kutsuttaisiin jopa viereen . Nyt saan lähdöt jos menen viereen, ei saa häiritä kun tv ohjelmat menossa tai haluaa nukkua tms.Entä jos joskus valmis ruoka odottaisi kotona tai jokin muu hemmottelu, vaan ei.....
Älä viitsi kirjoittaa tuohon sävyyn kun et ole itse kokenut.
on aito, etkä ole se kiki, joka joillain muilla palstoilla on provoillut, niin pyydän anteeksi.
Noihin provoiluihin alkaa vaan olla niin kyllästynyt (enkä ole ainoa) ja tämä aloitus sopi niin tuon provoilijan tyyliin. Tuli tehtyä näin rohkea veto.
Jos siis olen erehtynyt niin anteeksi vielä kerran.
Pahaltahan miehesi käytös kuullostaa. Tuon perusteella ei ole mikään ihme, että mietit eroa. Ei sitä tulevaa pelätä kannata, rohkeasti vaan asiat vireille, jos eroa haluat.
Itse olen kokolailla miehesi vastakohta mutta silti tuli ero, myös 20 vuoden jälkeen. Tämmöstä tämä on.
en ole muualle kirjoitellut ja ihan sydämestäni annoin tulla kun kirjoitin, ei jaksa hautoa asioita.
Ihana kuulla että mies ihminen osaa pyytää anteeksi käytöstä. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämään ja toivottavasti löydät oman arvoisen kumppanin rinnallesi.
selittää. Katsos kun täällä palstoilla liikkuu ihmisiä, jotka kirjoittelevat keksittyjä tarinoita ja usein vielä yrittäen aiheuttaa palstalla riitaa. Sinun tarinasi on kyllä ihan järkevä ja realistinen mutta kirjoitustyyli vain muistutti erästä provoilijaa.
Yleistä koirista palsta ollut eräs provoilupalsta. Nyt sinne on ilmestynyt ihan suoranaista sairasta häiriköintiä ja sieltä kiukkuisena tultuani kirjoitin tuon kommenttini.
Joo, ei se asioiden vain omassa päässä hautominen hyvä asia ole. Sekin helpottaa jo hieman kun täälläkin voi niitä purkaa ja saa kommentteja muilta vastaavassa tilanteessa olevilta.
Ihmisen pitää osata pyytää anteeksi kun siihen on aihetta, oli sitten mies tai nainen. Exäni ei sitä osannut. Toinen tärkeä sana mitä ei osannut oli kiitos.
Rohkeutta ja voimia sinulle.
on kaikkein pahinta.en voi olla vihaamatta ihmisiä jotka terrorisoi koko perhettä mielialoillaan,saa siinä sitte jatkuvasti miettiä mitä uskaltaa sanoa ja tehdä ja millähän päällä se nyt on.ja se jatkuva jännitys tekee ihmeitä omillekin hermoille.ja kun nainen on HYVÄ niin kyllä miehen pitäisi sille arvoa antaa!miehesi ei selvästikään ansaitse sinua.neuvoisinkin sua että heitä miehesi pihalle niin huomaat että kyllä helpottaa.olet varmaan uhrautunut ihan tarpeeksi,ja ihan turhaan.olisko aika ajatella vaan omaa hyvinvointia.ei sellaisella miehellä tee mitään joka aiheuttaa vaan pahaa oloa kaikille.elämä on liian lyhyt sellaiseen.
Miehesi on jatkanut käytöstään, koska itse sallit sen. Alistut hänen käskyihinsä ja teet lopulta niinkuin hän haluaa, joten koska hän on huomannut huutamisen ja haukkumisen tehonneen hän jatkaa käytöstään.
Oletko koskaan sanonut hänelle vastaan tai pyytänyt häntä itse tekemään kotitöitä tai asoita joista hän sinulle valittaa ? Jos olet miten hän on reagoinut ? onko hän ollut väkivaltainen ? Jos on, niin älä anna itseäsi kohdeltavan niin. Jos lyö kerran, lyö toistekkin.
Oletko kertonut miehellesi miltä sinusta hänen käytöksensä johtuu ja mitä haluaisit häneltä ? Mitä olet ajatellut avioliiton jatkumisesta jos hän jatkaa käytöstään ? ehkäpä ne saisivat hänet edes hetkeksi miettimään käytöstään ? avoimuudella ja keskustelulla voi joskus olla ihmeellisia vaikutuksia. Tai jos tilanne on todella piinallinen, miksei voisi ottaa yhteyttä avioliittoneuvojaan tms? Jokatapauksessa, sekä sinä että lapsesi ennen kaikkea kärsivät miehesi käytöksestä.
Jos et halua tilanteen jatkuvat tuollaisena tee jotain asian eteen, muuten mikään ei muutu, koska miehesi on huomannut käytöksensä palkitsevan itseään niin tottakai hän jatkaa sitä niin kauan kuin pystyy.
Kuin meidän perhe vuosi sitten! Elin kuin orja kymmenen vuotta. Hiljaa ja huomaamattomasti. Maksoin kyllä lähes kaiken. Seksistä ei saanut edes puhua.
Sitten hän yllättäen oli lähtenyt, ja vienyt lapsetkin.
Siitä seurasi pitkästä aikaa äänekäskin riita, ja käyntejä sosiaalitoimistossa.
Alusta alkaen oli selvää, että takaisin en ota, vaikka hän kerran sitä ehdottikin.
Nyt kun asiat on saatu sovittua, elämä on mallillaan. Olen onnellisempi kuin kai koskaan. Uusi naisystäväkin on löytynyt, vaikka en sellaiseen olisi oikein mitenkään uskonut. Hänen elämänarvonsa tuntuvat olevan aivan eri planeetalta. Nyt vasta tajuan, kuinka paha minun oli olla. Ehkä sitä ei lasten, tai muun syyn takia halunnut ennen itselleen tunnustaa? Ajoittain päässä pyörii ajatus, että miten joku voi olla niin paha? En todellakaan halua vanhaa elämäämme takaisin, en ikinä! Nyt lapsilla on mahdollisuus nähdä "normaali" nainen, joka osaa antaa arvoa myös miehelle.
Mennyt kymmenen vuotta on enää painajainen, joka on ohi meiltä kaikilta.
Minä kyllä tiedän, mitä on henkinen väkivalta. Se repii sydämen riekaleiksi. Jotain sille on tehtävä, ennenkuin sairastuu.
Tässä kun olen lukenut noita juttuja parisuhteista ja aloin pohtia elämää taaksepäin niin tuli sellaisia muistikuvia 20vuoden takaa jotka eivät mieltä ilahduttanut.Käyttäytyihän mieheni jo silloin epäasiallisesti, monet itkut itkin kun huusi ja kiroili kun esim. seksuaalisesti aktiivisempana pyysin / tein aloitteen . Hyppäsi tuolista tai sängystä huutaen anna olla per...vit..minulla on aamuvuoroon meno töihin. Sama oli illalla jos katsoi tv:tä ei saanut häiritä. .Pikkuhiljaa läheisyys ja oma yritys kuihtui pois, ei halua mennä ronkumaan seksiä kun saa lähdöt.Omista huolta aiheuttavista asioista ei voi keskustella edellenkään eikä silloin aikanaan vaan se oli nalkuttamista ja yleensä hän lähti ovet paukkuen ulos. Mutta joku kumma meidät pitää yhdessä, minä olen aika hyvä unohtamaan asioita, kun välillä ihan normaalia...Mutta nyt lapset huomaa ja pyörittelee isälleen päätä miten käyttäytyy, olen joutunut menemään väliin kun isä kiivastuu vanhimmalle pojalle milloin mistäkin ja meinaa käydä jo käsiksi, mutta sitä en anna tehdä enkä anna myöskään lapsia haukkua ja alistaa turhan päiten. Mutta ero on niin iso askel kun oma koti täytyy myydä pois jonka remontin itse suunnitellut mieleiseksi .Mitta on täyttynyt monta kertaa milloin kuohahtaa yli, onko vasta sitten kun henkinen väkivalta on muuttunut fyysiseksi....
Mietit enään Lapset ovat jo varmaan isoja.Laita tollanen idiootti kiertoon.!!!!Sinulla on työpaikka pärjäät varmasti!!!Nykyaikana on aivan turha enään kärsiä toisen sanelupoliitikasta!!!
Jo avioliiton alkumetreillä, ollesani äitiyslomalla ensimäisestä lapsesta se alkoi. Mies tuli työstä kotiin ja alkoi ensi töikseen moittia, että miksei ole siivottu, tiskattu jne. Hän tiesi hyvin, että voimani olivat aivan lopussa. Lapsi huusi koliikkia 6 tuntia yhtä soittoa ja minä häntä heijasin. Yöllä poika heräsi kolmen tunnin välein syömään. Sama peli päivällä. Tein päivisin tunteja kestäviä lenkkejä vaunuja työntäen, kun liikkuvissa vaunuissa hän sai nukutuksi. Laihduin (oli hyvä sinänsä) yli 30 kg. Olin aivan loppu. Yhdet päikkärit nukutin häntä sisällä, jolloin itsekin torkahdin. Sekin aika olisi pitänyt siivota.
Vuodet kuluivat. Olin jo aikaa sitten lakannut odottamasta miestä töistä kotiin. Tiesin, että saan aina vaan huutoa väärin tehdyistä asioista osakseni. Lopulta lapsia oli 3. Viimeisen odotusajan olin koko ajan flunssassa. söin kaiken aikaa antibioottia angiinaan. Olin niin väsynyt, että ruokaa laittaessani, minulla piti olla tuoli hellan vieressä, jolla istuin.
Sitten alkoi olla tavarat väärissä paikoissa mieheni mielestä. esim jääkaapissa tietyt tavarat tietyillä hyllyillä. Tiskiharjan oli oltava tietyssä paikassa jne. Herättääkseni hänen huomaamaan kohtuuttomat vaatimuksensa, aloin kirjoittaa hänen sääntöjään ruutuvihkoon tyyliin sääntö nro 1) asiaharja ripustettava vasenpaan nurkkaan 2) maidot säilytetään ylimmä hyllyllä 3) leikkeleet ja floorapurkki pidetään toiseksi ylimmällä hyllyllä jne kunnes niitä sääntöjä oli lähes vihko täynnä. Hänen mielestään oli vain hyvä asia, että kirjoitin säännöt ylös, koska en muuten niitä osannut!!! "Älä ajattele. Tee vaan niin kuin sinulle on sanottu." oli mieheni lempilause.
Kaiken aikaa mieheni pakkomielteet menivät vain pahemmiksi. Hän ei esim. koskaan voinut sietää sitä, että istahdin alas tv:n ääreen katselemaan jotakin ohjelmaa. Aina oli hänen mielestään tärkeämpääkin tekemistä, siivousta, lasten kanssa puuhastelua, lasten iltatoimia. Hän alkoi panna minut nukkumaan yhtä aikaa lasten kanssa. Koska lapset pelkäsivät pimeää, piti heidät nukuttaa vieressä maateen. Siinä vaiheessa kun oli kolme pientä, nukuimme kaikki neljä isossa sängyssä. Mieheni alkoi tuolloin viettää yönsä olohuoneen sohvalla. Hän oli aina hapan, ilkeä ja ärtyisä. Aina minua ei nukuttanut yhtäaikaa lasten kanssa. Olen aina ollut kova lukemaan. Lasten nukahdettua sytytin yövalon ja aloin lukea kirjaa. Se ei miehelleni sopinut. Hän vaani oventakana ja kun huomasi, että valo syttyi hän tuli sen sammuttamaan.
Kerran viikossa hän halusi seksiä. Tuolloin hän saattoi herättää minut keskellä yötä ja retuuttaa toiseen huoneeseen asiaa harrastamaan. Kun minua ei unisena ja hänen äksyilyään kuunneltuani huvittanut yhtään, hän pakotti minut. Ihmetteli vielä ääneen, että miksei minua huvita. Ennen kuulemma tykkäsin asiasta.
Lapset kasvoivat. Hän saattaa sanoa todella ilkeästi lapsillekin. Lyö vyön alle niinsanotusti. Esim jostain kilpailumenestyksestä (lapsen urheilevat) tai pikemminkin menestyksen puutteesta saattaa sanoa todella ilkeästi.
Kun nuorin lapseni oli 9 vuotias, aloin kapinoida. Sanoin hänelle vastaan. En tehnyt asioita hänen tavallaan, vaan omalla aikuisen aivoilla ajatellulla tavalla. Siitä syntyi kamalia riitoja. Kerran hän läimäytti minua kasvoihin lasten nähden, kun en riittävän nopeasti noudattanut hänen käskyjään.
Minä aloin huutamaan takaisin systemaattisesti, kun hän alkoi rähistä jostakin asiasta. Ostin itselleni tv:n jota aloin katsella silloin kun huvitti. Se vasta oli hänen mielestään kaiken huippu. Sitten tuli riita, jonka päätteeksi hän kävi käsiksi. Hirveät mustelman käsivarsissa ja niskan nyrjähdys ravaistelusta. Tuolloin kävin lääkärissä ja kävin myös näyttämässä vamman hänen vanhemmilleen. Siitä hän vasta raivostui.
Käsiksikäyminen toistui entistä rajunpana seuraavan riidan päätteeksi. Tällöin hän myös potki minnua lasten nähden. Viimeinen fyysinen yhteydenotto meni niin överiksi, että hänen lyötyään minua nappasin lyömäaseen käteeni ja löin takaisin. Lisäksi yritin osua häntä nyrkillä silmään. Kokoero ja pituusero saivat yritykseni epäonnistumaan. Hän sen sijaan kaatoi minut ja alkoi takoa päätäni lattiaan. Tällöin vanhin lapseni tuli erottamaan häntä kimpustani. Ilmeisesti hän tajusi, että saattaisi itse saada köniinsä pojaltaan, joka nyt on häntä pidenpi ja painavampi ja vahvempi.
No, koska ei enää voi hakata minua, hän alkoi kiristämään rahalla. Maksan palkastani ison joukon laskuja ja vielä ruokamenoja. Hän yksinkertaisesti ei osta lapsille ruokaa, vaikka kaupassakäynti onkin hänen tehtävänsä ollut jo iät ja ajat, "koska minnä en osaa katsoa hintoja ollenkaan ja ostan kaikenlaista turhaa ja kallista". Minulle ei jää mitään. Olen työelämässä vieläpä edustustehtävissä. Kuljen nukkavieruissa vaatteissa, en pysty käymään kampaajalla niin usein, kuin pitäisi. Talvitakki on varmaan kohta 10 vuotta vanha.
Olen niin masentunut, etten jaksa hakea apua. Tiedän, että hän tulee tekemään kaikkensa vaikeuttaakseen eroa. Lapsista tulee karmea riita. Viimeisin piirre on, että hän huorittelee minua lasten kuullen. Tyttäreni kysyikin tässä eräänä päivänä, että Äiti, mitä tarkoittaa huora? Jaksan joten kuten käydä töissä. Kotityöt on tekemättä. Olen niin loppu.
Unohdin mainita, että hän on myös vainoharhainen. Jos olen hetkenkin poissa, hän penkoo käsilaukkuni, vaatekaappini. Murtaa lipaston lukot, jos avain ei satu olemaan paikalla.
Työkaverit pitävät hän mukavana, hiljaisena fiksuna ja miellyttävänä henkilönä. Samoin muut tuttavat.
Tosiasiassa hän ei pidä kenestäkään. Naapurit etenkin ovat kamalia öykkäreitä ja aina tunkemassa halkopinojaan meidän tontin puolelle. Ystäväpariskuntamme eivät enää käy meillä. Emmekä me käy missään. Kaikki tutut, joita meillä on, ovat hänen mielestään aivan omituisia, ärsyttäviä ja outoja. Hän kyllä käyttäytyy aina miellyttävästi vieraiden nähden.
Viimeksi oltuna poissa 20 min ja olin unohtanut valot makkariin. Sen seurauksena hän oli rikkonut yövaloni ja ruuvannut kattoon upotetu kohdevalot pois.
tälläisiä kuten minun ja sinun elämiä on paljon. Mikä näillä miehillä viiraa ,ei suinkaan kaikilla , kun käyttäydytään näin. Sinutkin on kertakaikkiaan alistettu, ajattele kun koiraakaan ei alisteta noin. Ihmisarvolla ei ole mitään merkitystä.Minä haaveilen joskus läheisestä ja arvostavasta ihmissuhteesta rinnalleni jospa joskus olisi voimia toteuttaa tai onni löytää sellainen. Mutta eipä kukaan kotoa tule hakemaan kun en käy ravintoloissa. Ajattelen usein miten lapset näkevät mallin miten kotona naista nöyryytetään ,miten he kohtelevat omia puolisoitaan sitten joskus...
Käyn vain töissä ,kaupassa, lenkillä jne ja mieheni joka kerta viestin tullessa puhelimeeni kysyy kuka se siellä viestiä laittaa, mitä epäilee sitä en tiedä ehkä vieraita miehiä.Olen ihan hyvinhoidetun näköinen 35v nainen ja tulen kyllä omillani toimeen jos haluan mutta vaikea on lähteä. Miehestäni ei ole lasten kasvatukseen ollut koskaan apua joten lapsilla ja minulla on hyvät puhe välit ja me kyllä pärjättäis ilman diktaattoria.Jaksamista sinulle ja rohkeutta lähteä etsimään omaa elämää.....
Kyllä minä ainakin olen tullut siihen tulokseen, että se diktaattori on useimmiten nainen.
Minun ex:i ei anna miehille mitään arvoa, kuten ei äitinsäkään. Ei hyvältä näytä tyttärieni kannalta. Ex:n koko suku täynnä eronneita. Jatkuuko ketju? Muuten elämä olisi mallillaan, mutta huoli lapsista on iso.
Hyviä ihmisiä maailma on pullollaan. Itsestä se lähtee. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että tein aikoinaan väärän valinnan. Enemmän tai vähemmän tietoisena. Merkit olisi täytynyt havaita. Ihan kaikkia ei voi miellyttää, mutta tällä elämänkokemuksella tuskin enää sortuu väärään ihmiseen, jos vain pitää päänsä kylmänä, ja sydämen lämpimänä.
Tsemppiä kaikille väärän valinnan tehneille.
Nyt taisi tulla asian ydin siitä miksi joko mies tai nainen alistaa toista parisuhteessa: alistaja toteuttaa kotonaan ollutta parisuhteen mallia ja tämä kierre jatkuu sitten seuraavalle sukupolvelle ellei joku havahdu laittamaan peliä poikki.Harvoin vain havahtuu ellei jokin isompi kriisi pysäytä ajattelemaan.
Kuvailemasi suhde tuntui kovin tutulta, ex-avokki sai pienistäkin asioista raivarin ja yritti käytti henkistä väkivaltaa. Itse tajusin, sisuunnuin ja totesin että minuahan ei nujerreta!
Tästäkös exän raivo ja purkaukset vain kovenivat: uhkaili itsarilla, vaati ennen nukkumaan menoa minua alkamaan pakkaamaan heti tavaroitani ja lähtemään ja milloin mitäkin päähänpistoja.
Muutin pois ja tämä olikin exälle järkytys kun hän jäikin yksin. Perään soitellessaan hän myönsi olevansa samanlainen kuin äitinsä ja sukunsa (sekä kotiseutunsa) naiset: miestä pidetään "vihollisena" ja naisella on suorastaan velvollisuus nalkuttaa, huutaa ja riidellä jotta mies pysyisi "kunnollisena" eikä ratkeaisi ryyppäämään. Oletusarvona siis jokainen mies on piilevä alkoholisti ja hänet pitää nalkuttamalla nujertaa ettei hän rupea juomaan.
Aika sairas käsitys parisuhteesta.
Myönnän nykyään kynnykseni olevan hyvin matala naisen nalkutus- ja riitelyhalulle: nykyisenä sinkkuna laitan aluillaan olevan suhteen nopeasti poikki jos em. piirteitä esiintyy. Myönnän myös että edelliset kokemukset ovat vaikuttaneet haitallisesti parisuhteen solmimiseen mutta uskon maailmassa olevan niitäkin naisia jotka ovat perusluonteeltaan positiivisia, elämäniloisia ja muista ihmisistä ensisijaisesti hyvää ajattelevia.
asiassa voi yleistää, ei kotona opittu ole ainut "paska" jota voi liitosta ammentaa, kyllä se on korvien välissä eikä kultaisessa kansiossa perintönä. En omassa suhteessani allekirjoita , sillä perinnöttömaksi olisin jäänyt jos näin luettais kansiota, mieheni myös, ei hänellä ollut opinantavaa kotia ja kuitenkin me molemmat ollaan ihan hyh ja hyi jos toisen huomioiminen olisi "Perusta" johon tunnepohjan rakentaa.