Olympialaisten sivussa tuli yleismaailmallisestikin tärkeätä urheilua. Eilen Suomi nimittäin pelasi Japania vastaan hienon futisottelun (Japani toki voitti, 2-0, koska Heliskoski oli scoutannut pelaajat, ei Hodgson). Ottelua ei kuitenkaan nähnyt mistään Suomessa, vaikka japsit tietty televisioivat sen ja paikan päällä Shizuokan stadionilla oli kaiken lisäksi ottelua seuraamassa lähellä nollaa olevassa kelissä 40 870 katsojaa.. Mistäköhän johtuu se, ettei ottelua televisioitu Canalilla? Yksi syy saattaa johtua Palloliiton tavoitteesta, joka on onneksi ollut jo kauan tiedossa: otteluiden lähetysoikeudet Canalille, joka ei edes näytä matseja, jonka myötä kansa alkaa vieraantua kotimaisesta maajoukkuejalkapallosta ja Palloliitossakin voidaan jättää työt tekemättä siinä toivossa, ettei kukaan ole kiinnostunut lajista eikä siten myöskään kritiikkiä esitetä. Luonnollisesti Palloliiton sivuilta ei löytynyt minkäänlaista tietoa ottelun televisiointiin liittyen.
Eli siis, pitäisikö olympialaisten näkyvyys turvata YLE:n kanavilla, jos ei enää nähdä futiskarsintoja kuin maksulliselta Canalilta eikä kohta enää nähdä edes jalkapallon MM-kisojakaan kokonaisuudessaan? Mielestäni ei, mutta mikäs ihme siinä olisi, jos näin kävisi, koska ammattilaisjalkapallo on Suomessa vielä aika uusi juttu ja tunnetusti menestyshullut suomalaiset seuraavat eniten vain niitä lajeja, joissa he pärjäävät parhaiten.
--------------------------
Lopuksi yksi pikku seikka, tosin täysin off-topic olympialaisten suhteen.. Jyrän valitseminen kakkosvalmentajaksi on nimittäin yksi tyhmimmistä ideoista, mitä on koskaan toteutettu..
Football Magazine 1/2006, sivu 22. Heliskoski maajoukkueesta: "Yleensähän on niin että joukkue päättää mitä pitää tehdä. Pelaajat tekevät säännöt, joita valmentaja toteuttaa. Johtavat pelaajat määrittelevät toimintatavat.."
Sama lehti, 1/2006, sivu 21, Hodgson maajoukkueesta: "Suomelle tulee oma pelitapa. Organisoin joukkueelle oman tavan puolustaa ja hyökätä. Pelikurin täytyy säilyä. Käymme asiat läpi..pelaajilla mahdollisuus näyttää mitä omaksuneet ja ottaa paikkansa joukkueessa."
Kumpa edustaa maajoukketta? Eivät nämä miehet voi tehdä yhteistyötä näin erilaisilla näkemyksillä. Sen minkä Hodgson rakentaa, sen Heliskoksi repii palasiksi?
Lisää "Eteenpäin On Menty"-mentaliteetin vastaisia miekkareita?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Näin se on, jos ottelua ei näytetä ilmaiseksi, se jää näkemättä. Maksullisia kanavia en sentään ala hommaamaan. Mikään ei oo niin tärkeää, ei varsinkaan urheilu.