bodariksi

Olen ollut jo neljä vuotta kasvis/kalansyöjä. Liikun paljon, en syö näkyvää rasvaa, makeisia enkä pullaa. Sen sijaan nautin päivittäin kasviksia, kalaa, tyrniöljykapseleita, vitamiineja, hedelmiä, marjoja, rahkaa, mysliä ja pähkinöitä.

Kuntosalilla käyn 3-4 kertaa viikossa ja nostan toistaiseksi kohtalaisen kevyitä painoja. Harrastan myös uintia. Jonkun verran syön myös proteiinia. Ja tässä tulos:

Minulla on kiinteä, sopivasti lihaksikas kroppa, jota on ilo katsella. Olen terveempi kuin koskaan, en sairastu flunssaan ja olo on hyvin energinen.

Minulle sanottiin aiemmin, että vain lihansyöjät pystyvät kasvattamaan lihaksia. Olen elävä esimerkki siitä, että kasvis- ja kalapainotteisella ravinnollakin voi onnistua.

Lapsena olin pullea poika. Nyt olen kuin eri ihminen.
3587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En nyt tiedä, mikä pointtisi oli, mutta aika harva bodari ottaa tarvittavat protskut punaisesta lihasta. Monet käyttävät kanaa / kalkkunaa mutta eipä sekään välttämätöntä ole. Tonnikala, rahka ja proteiinijuomat riittävät vallan mainiosti tyydyttämään proteiinintarpeen. Kasvikunnan tuotteista protskuja on pavuissa ja soijassa. Näitä kannattaa ilman muuta nauttia, vaikka lihaa söisikin. Itse olen sekasyöjä noin periaatteessa, mutta nautin kyllä protskuni mieluummin pihviä terveellisemmässä muodossa. :=)

Äänestä

Syötkö maito tuotteita(rahka) vaikka tulee eläimestä?? Nimittäin jos syöt, niin se helpottaa huomattavasti proteiinin saantia kun voi juoda maitoa, syödä raejuustoa ja nauttia muita vähärasvaisia maito tuotteita.

Äänestä
  • kyllä syön maitotuotteita, lähinnä rahkaa, mutta en juustoja enkä maitoa. Olen yllättynyt siitä, kuinka rasvaprosentti on tippunut niin nopeasti. Se sekä mäkyy että tuntuu iholla. Ennen tuntui siltä, kuinka nahka olisi pari numeroa isompi kuni mun keho. Nyt se on kiinteä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilman liharavintoa kirjoitti:

Olen ollut jo neljä vuotta kasvis/kalansyöjä. Liikun paljon, en syö näkyvää rasvaa, makeisia enkä pullaa. Sen sijaan nautin päivittäin kasviksia, kalaa, tyrniöljykapseleita, vitamiineja, hedelmiä, marjoja, rahkaa, mysliä ja pähkinöitä.

Kuntosalilla käyn 3-4 kertaa viikossa ja nostan toistaiseksi kohtalaisen kevyitä painoja. Harrastan myös uintia. Jonkun verran syön myös proteiinia. Ja tässä tulos:

Minulla on kiinteä, sopivasti lihaksikas kroppa, jota on ilo katsella. Olen terveempi kuin koskaan, en sairastu flunssaan ja olo on hyvin energinen.

Minulle sanottiin aiemmin, että vain lihansyöjät pystyvät kasvattamaan lihaksia. Olen elävä esimerkki siitä, että kasvis- ja kalapainotteisella ravinnollakin voi onnistua.

Lapsena olin pullea poika. Nyt olen kuin eri ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu