Olen 21-vuotias yhden lapsen äiti. Tyttöni on 1v4kk. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 3vuotta. Olemme ostaneet vasta omakotitalon. En alun perinkään oluut varma talon ostosta mutta nyt olen siitä varma ettei se ollut hyvä ajatus. Ongelmat on kestänyt jo reilu puol vuotta. Kaikki oli hyvin kun lapsi syntyi, mieheni hoiti lasta todella hyvin. minulla oli omaa aikaa ja sain harrastaa. Tällöin mieheni hoiti lapsen. Jos tyttäremme heräs yöllä syömään mieheni mielellään syötti ja vaihtoi kuiviin niin että minä sain nukkua ja kerätä voimia seuraavaan päivään. Mutta nyt tilanne joka siis on jo kestänyt pulivuotta on se että mieheni kun tulee töistä syö ja menee suoraan tietokoneelle. lapselle antaa pusun kun töistä tulee mutta minua ei edes huomaa. seksielämää meillä ei ole ollut pitkään aikaa. seksiä korkeintaan 1kerran 2 viikossa. ennen seksiä oli melkein päivittäin. perjantai kun koittaa on mäyräkoira kaapissa odottamassa juojaansa. viikonloppu menee siihen että mieheni juo kaljaa ja on tietokoneella tai kavereilla. Kotitöitä hän ei tee koskaan. Minä hoidan täysin lapsemme, teen ruuan, siivoan,pesen pyykit eli kaikki työt kotona. Kiitokseski saan en mitään. En edes sitä pientä omaa aikaa iltaisin mitä tarvitsisin. Mieheni ei ole nukuttanut tai syöttänyt tyttöämme moneen kuukauteen. saati sitten vaippoja vaihtanut. Ainoa mitä hän tekee niin pitää tyttöä sylissä. Miestäni ei kiinnosta mikään muu kuin olut ja tietokone. Olen niin väsynyt tähän kaikkeen. Olen yrittänyt puhua miehelleni mutta hän ei näytä ottavan kuuleviin korviinsa tai jos kuuntelee saan jumalattomat huudot niskaani että miten huono olen ja en tee mitään. Miehelläni kuulemma on niin raskasta kun käy päivät töissä. Mutta ei se työ kotonakaan helppoa ole. Mies ei vain sitä ymmärrä. Kerran jätin tyttöni ja mieheni kahdestaan siksi aikaa että käyn kaupassa korkeintaan 1 tunniksi.kun tulin kotiin Talo oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Mieheni istiu tietokoneella, tyttö leikki yksin kakat vaipassa. Tästä huomautin miestäni ja vastukseksi sain huudon että mitä jätän tytön hänelle. Olen todella väsynyt tähän kaikkeen mutta olen niin heikko etten uskalla lähteä elämään tyttäreni kanssa. Tiedän sen että lapsella olisi helpompi olla jos äiti ja isä ei riitelisi koko ajan ja ei olisi jännittynyt ilmapiiri mutta olen silti heikko. En tiedä mitä tekisin. Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia??!! Oisi kiva keskustella jos se antaisi voimia jaksaa päivästä toiseen.
ei jaksa tätä enään
minä85
83432
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mitä teet,yritä nyt vielä jutella sano että olet harkinnut pois lähtöä,ehkä se herättää.
Meillä ei kyllä noita ongelmia ole minä teen suurimman osan kotitöistä ja ruoan joka päivä,työni on melko raskasta joten se on aika huono syy ettei jaksa kun on ollut koko päivän töissä.
Itse herään aamuisin n.klo 5 ja illalla pääsen nukkumaan 23-00,eipä silti vaimo hoitaa iltakoulun ja lapsen päivisin.
Voithan myös piilottaa modeemin:)
yrittää sopia, että mies saa avata tietsikan vasta, kun tyttö nukkumassa tms. Meillä aina välillä vähä samanlaista. Mies ei kylläkään juo, mutta töllöttää telkkaria ja koneella roikkuu. Kotitöitä tekee, kun käskee, mutta valittaa samlla, että häneltä vaaditaan liikaa jne. Ja jos itse kähdin jonnekin, ni kun tulin takas mies katto telkkaria ja lapsi leikki itekseen. Hyvällä säkällä mies nukku!Kamalaa, mitä tahansa olisi voinut tapahtua. Todella rasittavaa. Just nyt tällä hetkellä tilanne parempi. Koko viime viikon lähdin lapsen kanssa suurinpiirtein heti, kun mies tuli töistä, ulkoilee, kauppaa, mummille, kavereille, ja tulin kotiin vasta vähä ennen nukkumamaanmeno aikaa. En sitte tiiä onko mies ollu vaan väsyny, eipä kovasti kerro omista asioistaan. Mutta enpä minä kovasti edelleenkään hellyyttä häneltä saa. Menee koneelle heti, ku lapsi on nukkumassa. Itse ajattelin lähteä sisareni luokse viikoksi ja jättää miehen kotiin, tehköön mitä tykkää ja katsoa mikä tilanne on takasin tullessa.
Ensimmäisenä tulee mieleen, ettei tuo ole iästä kiinni, vaikka tavallaan toivoisikin sen selittävän.
Meillä oli suurinpiirtein samanlaista välinpitämättömyyttä sillä erotuksella ettei mies ollut missään virallisissa töissä, mutta raskasta olivat nekin harmaat duunit joihin hän epäsäännöllisen säännöllisesti lähti. Myöskään hän ei juonut, mutta sohvaan hän tunsi kummaa vetoa. Lapsia meille ennätti tulla kaksi, vuoden välillä.
Mies ei ottanut minkäänlaista osaa lastenhoitoon, ei käynyt kaupassa, hädintuskin oli lastensa kanssa sillä aikaa että itse pääsin.Aina hän vetosi minun erinomaisuuteeni, sain käydä kaupassa, pestä pyykin,laittaa ruoan, hoitaa lapset, koska osasin niin paljon paremmin kuin hän. Omasta mielestäni hän ei edes yrittänyt. Ainut missä hän oli tosi suvereeni oli telkkarin tuijotus, pleikkarin pelaaminen ja kavereitten auttaminen.
Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, että mies veteli hirsiä suu auki kuorsaten kun tulin kotiin. Lapset olivat temmeltäneet keskenään, mitä nyt pienet temmeltääkään. Järkyttävää oli jo ovella kuunnella,tasaista kuorsausta ja lasten ääniä. Miestä ei herättänyt ei itkut ei naurut. Hän oli totaalisesti poissa nukahdettuaan.
Ei siinä mitä, jos olisi kyse vaikka jostain taudista, joka nukahduttaa milloin tahansa mihin tahansa, kait minä olisin ymmärtänyt. Mutta kun ei. Yhteen mies reagoi unensa seastakin: puhelimen tiettyyn soittoääneen: HyvätKaverit -soittoryhmä. Elävästi muistan kun katselin suu auki sohvalla korisevaa miestä, lasteni isää kun hänen puhelimensa soi kaverisoittoäänellä. Unen seasta käsi hapuili puhelimen korvalle, kuunteli, vastasi muutamalla murahduksella. Puhelu eteni, mies oikoi itsensä sohvalta pystyy, avasi silmänsä sanoi joo mä tuun. Ja alta 3 minuutin hän oli mennyt.
Arvata saattaa etten kauaa katsellut. Koska olin hyvin väsynyt perheen pyörittämiseen yksin ,kaiken vastuun kantamiseen yksin, ilmoitin eräänä iltana miehen tultua kotiin että saapi mennä sinne mistä tulikin. Anteeksi en ymmärtänyt sanoi hän, minä sanoin hieman kovemmalla äänellä selkeästi artikuloiden että Painu H--n V--n täältä. Sen hän ymmärsi, ja lähti.
Jälkeenpäin ihmettelin miten hän niin kevyesti ja helposti lähtikin. Aivan kuin olisi vain odotellut lähtökäskyä.
Nyt olen ollut neljättä vuotta yksin lasteni kanssa. Olen jaksanut kokoajan paremmin, vaikka omat vastoinkäymisensä on tässäkin tietysti ollut.
Kiva elämä sulla. Tuskin se siitä iteksee paranee. Joko lähet tai jäät, sun valintas. Voihan tietty yrittää herätellä ukkoos (niiku et varmaa ois jo). Hyväks havaittu keino on seuraava: Jätät tiskaamatta ja siivoomatta. Et tee äijälle ruokaa (käyt pikkusen kans vaik mummolas syömäs), lopetat pyykinpesun. Oikeestaa voisitte vaik olla iltasin pois kotoo jonku aikaa. Aikunen vauvas varmaa hokaa jollai aikavälil et kotihommat ei hoidu iteksee. Ei millää pahal, mut oot itsestään selvyys ja kuulut talouskoneiden kastiin..
Koita istuttaa ukkosi alas ja kertoa missä mennään. Jos ei tajua niin voithan aina jättää ne hänen paskapyykkinsä pesemättä,laitat ruuan vaan itsellesi ja lapsille ja koitat olla lasten kanssa kotoa pois esim. mummolla tai jossain. Jos mikään noista ei toimi ehkä on parempi vaan lähteä. Kai tuohon alkuhurmion jälkeiseen muutokseen on jokin syy? Koita selvittää sitä mieheltäsi. Itse en jäisi tuota katsomaan..jos ei juttelukaan auta. Voimia sinulle!!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000014315929
koo mulla on vähän samanlainen kokemus, tosin ei päästy niin pitkälle et talooltais ostettu..
Kuitenki Tulin vuoden seurustelun jälkeen raskaaks ja oikeastaan siitä se ongelma lähtiki.. Mies ei halunnu lasta, mut mä en halunnu aborttiakaan. Kun poika oli noin 1.5 vuotta meille tuli ero ku kinasteltiin koko ajan eikä me selvästi enää rakastettu toisiamme.. Mä sit muutin heti pois ku erottiin ja oon nyt 2-vuotiaan yksinhuoltaja.. Ota yhteyttä muhun jos haluut joskus jutella.. Musta löytyy kyl juttuseuraa. et oo yksin..
Meillä tilanne oli se, että äijä makasi kotona. Kävin raskaana ollessani töissä (hän ei) ja kun tulin kotiin, ei ollut ruokaa, ei ollut siivottu ja kaverit istu olkkarissa pullojen kanssa.
Synnytyslaitoksella ollessani äijä piti neljät bileet, niin, että kytät tuli oven taakse.
Hän dokasi useaanotteeseen rahamme.
Vauvaa hän ei jäänyt yksin hoitamaan, koska vauva kuulemma vihasi häntä. Kerran jätin kaupan ajaksi, toiste en.
Kun mä vauvan vielä ollessa nukkumassa aloin siivoamaan, äijä huutaa sängystä (hei, vauva itkee) nostamatta persettään ylös.
Kun sanoin hänelle, että mene ekouluun tai töihin, kuului vain, miksi minä saan maata kotona ja hänen muka pitäisi tehdä jotain? Kuka meillä hoisi vauvan, siivosi, kokkasi, pyykkäsi, hoiti kaiken alusta loppuun? En ainakaan minä, minähän vain makasin. Kaipa ruoka valmistui itsestään ja puhtaat pyykit silitettyinä kävelivät äijän kaappiin. Fiksut pyykin meillä oli.
Meni kännissä hoitamaan Kelaan asioita.
Vajaa 6kk kattelin sitä paskaa ja sitten riitti, kusipää lensi ulos. Katsoin ihan liian kauan, olin naiivi, kun ajattelin, että mies muuttuisi lapsen myötä, olinhan jo raskaana ja päätin antaa tilaisuuden.
Olin tyhmä. Enää en ole.