Minulla on todella outo suhde erääseen sukulaiseen, tarkemmin sanoen omaan siskoon. Tuntuu että se on yhtä soutamista ja huopaamista. On kausia, jolloin olen superystävällinen hänelle: suorastaan imarteleva ja kohtelias. Mutta hän on silloin tyly ja inhottava. Sitten juuri kun olen luovuttanut, ja päätän suuttua hänelle, hän ryhtyykin puolestaan imartelevaksi ja imeläksi. Tämä on todella raastavaa. Tuntuu siltä, että aina silloin kun toinen on ystävällinen, toinen on epäystävällinen, ja näin edelleen. Ei paljon naurata. Haluaisin olla väleissä, vai haluaisinko? En kohta enää edes tiedä. Lapsena sitä ajatteli aina että eihän sisarukset voi riitaantua, ei se ole mahdollista. No nyt näyttää siltä että on. Muiden sukulaisten kanssa ei ole vastaavia ongelmia. En tajua miten tällaista voi olla! Olen etsinyt syitä ties mistä: voisiko syy olla mustasukkaisuus, kateus, lapset, raha vai mikä? Mutta aina päädyn samaan: syy on meissä itsessämme. Eikä tilanne kai muutu ennen kuin kuolemme.
Onnea kaikille jotka tulevat toimeen perheenne kanssa. Ette arvaa minkä aarteen omaatte.
Onnea kaikille jotka tulevat toimeen perheenne kanssa. Ette arvaa minkä aarteen omaatte.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei tarvitse olla joko superystävällinen ja imelä tai sitten tyly ja epäkohtelias. Olkaa siltä väliltä. Ole aivan normaali, kohtelias, älä liioittele mitään tunteita. Ystävällinen tietysti, mutta ei sitä ystävällisyyttä tarvitse äärimmilleen korostaakaan =)
Kiitos neuvosta!:)
Minulla oli samanlainen tilanne erään luokkakaverin kanssa. Hän (miespuolinen) oli imelä ja yritti tehdä "lähempää tuttavuutta" eikä ymmärtänyt ystävällistä kieltäytymistä. Kun muutuin kylmäkiskoikseksi, hän lopetti imelyydet. Sitten aloin taas kohdella häntä ystävällisesti ja taas imelyydet ja lähentelyt alkoivat. Hänen kanssaan ei vain voinut olla ihan normaali. Joko kestää lepertelyä tai olla kylmissä väleissä.
itselläni on samankaltainen historia siskoni kanssa, vuosien saatossa hänen oikkunsa vaan pahenivat. En edes kehtaa kirjoittaa mitä kaikkea sairasta hän on tehnyt ja kuinka suunnatonta tuskaa hän on aiheuttanut minulle ja monelle muulle läheiselleen. Viimein sain selville syyn kaikelle sairaalle: hän on kateellinen minulle, en ymmärrä miksi? Nyt on tilanne se, ettei minulla ole enää siskoa, välit on poikki ja pysyy ja täytyy myöntää, että olen helpottunut. Sukulaisuus on vain biologinen tosiasia, mutta se ei velvoita mihinkään. Ota etäisyyttä siskoosi ja mieti tarkkaan suhdettasi häneen. Eiköhän sinulla, niinkuin minullakin, ole todella hyviä ja aitoja ystäviä, jotka korvaavat mennen tullen tällaiset ailahtelevat ja tuskaa tuottavat sukulaiset.
Että sukulaisen kanssa täytyy välit katkaista, ainakaan lopullisesti. Sukulaisen kanssa normaali ihminen ottaa yhteen niin kauan, että välit selviävät ja seestyvät. Sisko parhaimmilaan aikuisena on paras ystävä joillekin, mutta siihen on mennyt monta ärräpäätä ja selvittelyä sitä ennen, että siihen on päästy. Jos kokee sukulaistunteet väärin, toinen tai molemmat, niin terve kehitys keskeytyy.
Samoin voi olla tulehtunut suhde äitiin vuositolkulla, mutta kun yhteiset elämänrajat ovat löytyneet, niin äitikin voi olla todella mukava ja ystävä. Näin kävi itselleni, minulla ei ole ollut mikään mallikas lapsuus, päinvastoin. Tajusin sanoa äidilleni, että en enää kanna kaunaa siitä mitä teit minulle lapsena ja päätin, että nyt aloitetaan puhtaalta pöydältä. Hämmästys oli melkoinen hänen kiitollisuutensa ja tokaisunsa, että mahdanko ikinä pystyä ainakaan kaikkea unohtamaan? Vastasin, että ehkä en unohda, mutta en enää pidä sinua täydellisenä ihmisenä joka on vastuussa minun elämästäni. Sen päivän jälkeen minulla on ollut mahtava välittävä äiti.
On aivan turha syyttää sitä toista siskoa/ äitiä siitä, että itse ei tajua elämäänsä oikeata polkua tallustaa. Syyn käyttäytymiselleen voi löytää vain itsestä.
No itsellänkin toki välit sisarpuoleeni on poikki, mutta ei omasta syystäni, hän ei vaan kestänyt, kun hänellä meni omat rahat sekaisin isovanhempien rahojen kanssa, tietenkin omaksi edukseen. Isovanhempien paapominen päättyi siihen kohtaan, kun pistin pankin lakimiehen kanssa hanat kiinni, harmi vain, että tein sen liian myöhään, vaatimattoman isoisäni melkein viimeisiä sanoja oli: kyllä kai ne täältä sairaalasta hoitavat, ettei häneltä ole myyty asuntoa hänen tietämättään, huolissaan oli vanhus, niin siskoni pisti sitten tästä syystä suhteemme poikki ja ilmoitti: kostoksi, ette enää saa olla tekemisissä hänen lastensa kanssaan. No valitettavasti pettymys hänelle oli melkoinen, kun hänen ex-miehensä pyysi meidät kaksi muuta sisarusta tyttären rippijuhliin. No siitä äityen sisko alkoi manipuloimaan isän ja lasten välejä, me luovutimme, sillä lapsen etu on tärkein, ei se, että hän sai lapset ja isän riitoihin. Jotkut vaan eivät voi pahalle luonteeleen mitään...
joo, mun veli pahoinpiteli henkisesti mua koko lapsuuden ja nuoruuden. ja myös aikuisenakin. Siispä olen lakanut vuosien yrittämisen jälkeen yrittämästä. Myös vanhemmat jäivät.. lopetin yhteyden pidon heihin. todella helpottavaa!
Kuitenkin välillä on ahdistavaa ja tuskaista kun ei ole perhettä. Eihän sitä ollut minulla koskaan, olin yksinäinen silloin jo kun asuin kotona. ei minuun kukaan tahtonut tutustua.
Olen kymmenen vuotta tässä mietiskellyt ja yrittänyt saada päässäni asioita järjestykseen. siis siitä mitä tuhoa perheessäni eläminen minulle aiheutti 20 vuoden aikana. Luulen että ahdistuksesta pääsemiseen menee vielä aikaa. välillä kuitnekin olen jo onnellinen ja unohdan heidät ja elän omaa elämää. välillä tulee kausia kun ne tunteen vyöryvät sieltä menneisydestä yli.
Miks pysyä yhteyksissä ihmisten kanssa jotka aiheuttavat jatkuvasti tuskaa? Tietty olisi hienoa saada selvitetyä välit. minä olen yritykseni yrittänyt. lapsena ja nuorena yritin aina vain ymmärtää ja pitää perhettä kasassa. aikuisenakin yritin sovitella. nyt se on ohi. jossain vaiheessa tulee oman itsensä vuoksi vain panna asioille loppu.
Kyllä suren kun ei ole perhettä, mutta en oikein tiedä miksi. en ole "menettänyt" mitään kun ei minulla edes ollut mitäänperhettä koskaan oikeasti! (perhe= yksikkö joka tuntee sinut ja tukee sinua)
Että mieti voitko asialle tehdä mitään ja kuinka kauan olet valmis yrittämään! Mutt ayritä niin kauan kuin vain jaksat! niin ei tarvitse sitten kauta. itse en kadu, koska olen todella yrittänyt vuosia.
No, mulla on sellainen sisko, että pienestä pitäen on alentanut minua, halveksinut ja nauranut. Ja ollut ilkeä. Mulla tuli paniikkihäiriö sen takia.
En välitä siitä naisesta hevonkenkää enään. Asun ulkomailla. Nyt on perinnönjako ja tekstiä tulee meiliboksiin harmiksi saakka. -Olen ollut äidin suosikki, lellityttö, en ole tarvinnut tehdä kotona mitään, olen laiska, en siivoa, vien tavaroita, piilottelen niitä, huijaan muita. Ja kun tyhmyyttäni menen puolustautumaan, niin hänhän ei ole mitään sellaist sanonut. Hän vääntää ja kääntää asioita niin, että ajattelen, että onko edes tervejärkinen. Ei varmaankaan. En ole koskaan kuullut tai nähnyt sellaista katkeraa ihmistä. Pitkin Suomen aikakauslehtiä valittaa.
Minä olen ihan oikeesti hirveen kiltti ja empaattinen ihminen. Onneksi tajusin lähteä kotoa, muuten olisin kai hermoraunio.
Ehdotan, että alat olla rehellinen oma itsesi ja käyttäytyä luonnollisesti. Kerro, kun sisaresi loukkaa sinua, äläkä salli sellaista. Itse kieltäytyisin vastaanottamasta myös aiheetonta imartelua. Rehellisyyttä ja aitoutta kehiin, tehän olette sisaruksia.
Kaikki on viimekädessä itsestä kiinni. Älä lähde mukaan roolipeleihin ja vaadi aitoutta toiseltakin. Omaa käyttäytymistä muuttamalla koko kuvio muuttuu. Sitä ei sisaresikaan voi estää. Muuta siis omia tapojasi.
Miten käyttäytyy sisko, joka on kateellinen? Onko teillä esimerkkejä antaa? Äitini sanoi, että ei minun pitäisi välittää sisareni tekemisistä ja sanomisista, koska hän on ollut aina kateellinen minulle. Itselläni on sellainen tunne, että olen toiminut "korvana" hänen ongelmilleen, mutta hänestä ei sellaiseksi ole minulle ollut. Mutta mitä on sellainen hiljaisuudessa kytevä kateellisuus, josta ei siis puhuta, mutta se vaikuttaa sisarusten väleihin? Miten se teillä on vaikuttanut?
Jos äidin mielipide on, että sisko on aina ollut kateellinen sinulle, niin on ehkä mahdollista, että se on voinut vaikuttaa teidän väleihin (äidin käsitys teistä, ja ne roolit joihin teidän äiti teidät mielessään pistää).
Toinen juttu on, että jos siskolla on asiat huonommin kuin sinulla, on ehkä luonnollista että hän on kateellinen, mutta tekeekö tai sanooko hän sinulle pahaa on se olennainen kysymys, ja jos tekee, niin se on se mikä pitää estää. Ja ehkä kateellisuuteen voisi joskus vastata myötätunnollakin, piristämällä, nostamalla toisen itsetuntoa, muistuttamalla mieleen miten hyvä tyyppi toinen on jossain suhteessa.
Luulen, että virheeni on ollut juuri tuo, että olen yrittänyt vastata kytevään riitasointuun sovitellen, kuunnellen, kysellen, auttaen jne. Jos olisin ollut suorempi, niin ehkä erimielisyydet olisivat nousseet esiin aiemmmin. Ehkä olenkin riidan pelossa ollut "korvana" kateelliselle siskolleni. Nyt olen esittänyt eriävän mielipiteeni hänen puheisiinsa ja mikä onkaan seuraus - välirikko!
Taisit saada opetuksen, kun menit sanomaan mielipiteesi siskollesi. Olisit ollut kiltti tyttö, niin siskosikin olisi ollut kiltti sulle!
Mulla on vähän samanlainen suhde omaan siskooni. Välillä olemme ylimpiä ystäviä ja välillä taas vihamiehiä. Nyt olen kuitenkin lopulta huomannut, että ehkä minun on kuitenkin helpompi elää ilman häntä. Rakastan siskoani, mutta hän on usein neuvomassa minua kaikessa, kritisoimassa, hän saa usein tuntemaan itseni todella huonoksi ihmiseksi, hän aliarvioi minua yms. Itse hän on maailman täydellisin ihminen, ainakin itsensä mielestä. Ehkä kaikki on sittenkin vain kateellisuudesta johtuvaa, ehkä minussa on jotain mitä häneltä puuttuu, jotain sellaista mitä hänkin haluaisi itsellään olevan.