Mieheni tahtoo erota minusta ja ero tuli todellisen yllätyksenä minulle. Siitä on jo 1,5 kk kun hän asian ilmoitti. Toista ei ole kuvioissa, vaan syynä rakkauden loppuminen ja halu elää vapaan aja itsenäsitä elämää. Ilmeisesti jonkin sortin 30-kriisi kyseessä.
Minulle tämä oli kova pala, koska luulin hänen rakastavan minua ja meidän olevan onnellisia, sillä vielä edellisenä päivänäkin hän sanoi rakastavansa minua hyvin paljon. Nyt hän väittää, ettei rakastanut enää aikoihin, vaan valehteli tunteensa. Jos tuollainen totta on, niin sekin sattuu. Hän niin aidosti kertoi rakastavansa ja halusi läheisyyttä (ei vain seksiä vaan halusi tulla kainalooni jne.)
Itse asiassa kun hän ilmoitti erosta, sanoi hän siinäkin vaiheessa vielä vähän minua rakastavansa, mutta sitten alkoi olla seuraavana kellossa. että ei rakasta enää ollenkaan. Ei kuulemma ole voinut kertoa minulla aikasemmin. Miksi hän sitten on omaehtoisesti minulle tullut kertomaan rakkaudestaan, lähetellyt meilejä ja tekstareita, joissa kertoo ikävöivänsä ja rakastavansa - vielä siis viimeisinä viikkoinakin ennen tätä eroa - ja sitten kaikki onkin valhetta? Voiko näin edes olla vai onko tässä kysymys nyt jostain että vapaudenkaipuu/kriisikohta elämässä (mm. työpaikan etsintä ym.) on niin vahvana, että kieltää kaikki tunteensa minua kohtaan.
Nyt kun näemme, hänelle ei kuulemma synny MITÄÄn tunteita minua kohtaan. Olen kuin ilmaa. Olimmehan kuitenkin 10v yhdessä ja olen hänen ensirakkautensa (olemme 28v) Hän ei puhu minulle mitään ja jos kysyn häneltä jotain niin pääasiassa tiuskii. Hän näyttää aika vaivaantuneelta seurassani ja pääasiassa on aivanhiljaa ellen kysy. Ärtyy helposti ja jos kysyn vaikka s-postilla tai tekstarilla jotain (käytännön asioita vaikapa) vastausta ei ehkä tule tai sitten yhdellä sanalla. Haluaa kuulemma olla kaveri, mutta minun takiani pitää etäisyyttä...kai sitä etäisyyttä voi pitää olemalla luonnollinen kommunikoidessaan? Ja kuulemma juuri minun takia haluaa olla etäinen, että pääsisin änestä yli. Onpa jaloa..
Ihmettelen siis sitä, että hän jättäjänä suhtautuu minuun niin tympeästi ja jopa vihamielisesti...eikö minun kuuluisi olla se suuttunut osapuoli ja hänen nyt onnellinen saadessaan vapauden?
Auttakaa hyvät ihmiset minua!Toivon tietenkin myös saavani hänet jonain päivänä takaisin, mutta hänen mielestään meidän suhteella ei koskaan tule enää olemaan jatkoa.Hän on kuulemma täysin varma asiasta. Toista hänellä ei siis ole, se on varma.
Minulle tämä oli kova pala, koska luulin hänen rakastavan minua ja meidän olevan onnellisia, sillä vielä edellisenä päivänäkin hän sanoi rakastavansa minua hyvin paljon. Nyt hän väittää, ettei rakastanut enää aikoihin, vaan valehteli tunteensa. Jos tuollainen totta on, niin sekin sattuu. Hän niin aidosti kertoi rakastavansa ja halusi läheisyyttä (ei vain seksiä vaan halusi tulla kainalooni jne.)
Itse asiassa kun hän ilmoitti erosta, sanoi hän siinäkin vaiheessa vielä vähän minua rakastavansa, mutta sitten alkoi olla seuraavana kellossa. että ei rakasta enää ollenkaan. Ei kuulemma ole voinut kertoa minulla aikasemmin. Miksi hän sitten on omaehtoisesti minulle tullut kertomaan rakkaudestaan, lähetellyt meilejä ja tekstareita, joissa kertoo ikävöivänsä ja rakastavansa - vielä siis viimeisinä viikkoinakin ennen tätä eroa - ja sitten kaikki onkin valhetta? Voiko näin edes olla vai onko tässä kysymys nyt jostain että vapaudenkaipuu/kriisikohta elämässä (mm. työpaikan etsintä ym.) on niin vahvana, että kieltää kaikki tunteensa minua kohtaan.
Nyt kun näemme, hänelle ei kuulemma synny MITÄÄn tunteita minua kohtaan. Olen kuin ilmaa. Olimmehan kuitenkin 10v yhdessä ja olen hänen ensirakkautensa (olemme 28v) Hän ei puhu minulle mitään ja jos kysyn häneltä jotain niin pääasiassa tiuskii. Hän näyttää aika vaivaantuneelta seurassani ja pääasiassa on aivanhiljaa ellen kysy. Ärtyy helposti ja jos kysyn vaikka s-postilla tai tekstarilla jotain (käytännön asioita vaikapa) vastausta ei ehkä tule tai sitten yhdellä sanalla. Haluaa kuulemma olla kaveri, mutta minun takiani pitää etäisyyttä...kai sitä etäisyyttä voi pitää olemalla luonnollinen kommunikoidessaan? Ja kuulemma juuri minun takia haluaa olla etäinen, että pääsisin änestä yli. Onpa jaloa..
Ihmettelen siis sitä, että hän jättäjänä suhtautuu minuun niin tympeästi ja jopa vihamielisesti...eikö minun kuuluisi olla se suuttunut osapuoli ja hänen nyt onnellinen saadessaan vapauden?
Auttakaa hyvät ihmiset minua!Toivon tietenkin myös saavani hänet jonain päivänä takaisin, mutta hänen mielestään meidän suhteella ei koskaan tule enää olemaan jatkoa.Hän on kuulemma täysin varma asiasta. Toista hänellä ei siis ole, se on varma.
Vastaukset 97
Vanhimmat
Olen satavarma, että sillä on toinen nainen kiikarissa.
...kiikarissahan voi olla, en minä sitä voi tietää. Olen kyllä kysynyt sitäkin, ei kuulemma, mutta tuskinpa hän sitä minulle sanoisi.
Joopa siltä tuo vaikuttaa, että kuvioissa on toinen nainen. Vaikka mies kuinka todistelisi, ettei niin ole. Juuri noin se miesten kiinostus lopahtaa yhtäkkiä siihen entiseen. Kun on uutta naista "kiikarissa". Haluavat olla vain KAVEREITA. Ja seurustelu ei enää kiinnosta, vaan halutaan "tilaa" omaan elämään.
Samanlaiset merkit tulee naiseltakin. terv. toisen takia jätetty mies...
Voisin lyödä vaikka mistä veikkaa että hän pettää sua. Merkit on ihan selvät ikävä kyllä.
Minulla on asiasta paljon kokemusta
Ollaan yhteyksissä mm. Messengerillä joka ilta ja asun lähes naapurissa, joten näkisin kyllä jos siellä joku nainen olisi. Siitä nyt ei ole kyse, aivan varmaa, vaikka kyllä minäkin sitä aluksi epäilin.
se on pettäny sua ja on itselleen vihainen. itselleni kävi just niin aikoinaan. opin tosi kantapään kautta paljon asioita itsestäni.
itse olin niin pettynyt itseeni, et toisen hyvyys vain painoi mieltä liiaksi. toinen tuntui itseni rinnalla aivan liian hyvältä ihmiseltä.
erosimme siis. nyt olen päässyt hyvin asiasta yli ja tiedän, mitä en koskaan enää tee - nimittäin petä toista tai itseäni.
Kun mieheni kertoi minulle, että on pettänyt minua, en ole koskaan tuntenut sellaista vihan/välin pitämättömyyden tunntta minua kohtaan, kun meiheni minua kohteli. Nyt kun kuitenkin ollaan lapsien vuoksi tekemisissä, niin olisi kivaa jos toinen kysyis, että miten voit, mutta ei sitä kuullu. Ihan kun kaikki nämä 11 vuotta mitä me yhdessä oltiin olisi ollut unta.
Tiedän täysin mistä puhut.En ole ollut naimisissa miehen kanssa,joka käyttäytyy minua kohtaan samoin,mutta hän oli salarakkaani,jonka kanssa suhteeni kesti vuosia.Meidän suhde loppui viikonloppuna,kun mies jäi kiinni vaimolleen.Nämä vuodet olemme olleet kuin sielunkumppanit,eikä rakkautta ole puuttunut.Vielä perjantaina vietimme yhteisen illan,ja meillä oli upeaa.Lauantaina mies kärähti ja sain tekstiviestin,jossa hän ilmoitti ykstotisesti jäävänsä kotiin.Sen ratkaisun ymmärrän,pienet lapset ym.Olisin ehkä itsekin toiminut samoin.Mutta sen jälkeen en saanut häneen yhteyttä.Nyt hän viimein vastasi puhelimeen,ja sitä ihmistä joka puhelimessa oli,en tuntenut.Siitä ihmisestä jonka minä tunsin,ei ollut jäljellä mitään.Ei mitään.Se loukkasi enemmän kuin se päätös unohtaa minut.
Se,ettei asiasta voitu tehdä hieman inhimillisempää.Yks kaks asiaa ei ollut enää,ja jäin tyhjän päälle.Toki tiedän itse tämän murheen hankkineeni koska varatun miehen otin,mutta itsekin varattuna luulin tietäväni riskit.Kuitenkin ykskaks se ihminen,joka oli vuosia se luottohenkilö,jonka kanssa puhuttiin paljon enemmän kuin ns.omien kanssa,onkin kuin ilmaa vain.Mikään ei tunnu pahemmalta.
Mitä salarakas voi oikeista tunteista tietää?
Täytyisi olla harvinaisen lempeäluonteinen, suvaitseva ja ihmistä ymmärtävä nainen että tuon viestin luettuaan tuntisi sinua kohtaan sympatiaa ja säälisi tilannettasi.
Ikävä kyllä en itse sellainen ole.
Haa haa! Mitäs läksit! Siitäs sait! *ihan oikeasti vilpittömän iloisena*
Eikö muuten oikeasti vituta se että mies joka näytti oikeasti olevan sinulle tärkeä viskasi sinut syrjään kuin käytetyn likaisen rätin?
Salarakaskin on ihminen, kaikkine inhimillisine tunteineen. Rakastumiselle ei ihminen mahda mitään. Tunteilleen ei voi mitään.
Rakkaus syntyy KAHDEN ihmisen välille.
Millä oikeudella väität ettei salarakas tietäisi oikeista tunteista mitään? Mistä tiedätmitä hän käy läpi, mitä ylipäätään tiedät hänestä, hänen elämästään...
Olet katkera jostain?
Asiahan ei minulle kuulu,mutta ymmärrän jollain tavalla tuota salarakasta arvostelevaa.
Hän ehkä ajattelee samoin sinusta,kuin kristitty muslimista. Korkeintaan pilakuvan arvoinen.
Tätä viestiketjua lukiessani en voinut olla kirjoittamatta kun ne vähät karvat mitä päässä on, nousivat pystyyn.... Oliko tuo jotain provoo, vai olitko oikeasti tosissas tota kirjoittaessasi?? Jos olit niin oisko syytä hakeutua hoitoon tai jotain. Kyllä voi olla sairasta!! En hyvälläkään tahdolla voi tuntea mitään empatiaa sinua kohtaan!! Toivottavasti sen sun salarakkaan elämä siellä omassa kotona selviää. Voitko puhua asiasta oman miehesi kanssa, tuskin. voi sua "ÄSSÄ" parkaa!!
Olen kokenut saman. Pyörittelemme varmasti samoja kysymyksiä mielissämme. Ymmärrän myös miksi mies teki valintansa, ei eroa ihan hetkessä tehdä. Tilanne tuli liian yllättäen jotta olisi pystynyt vielä päätöksiin. Ymmärrän vetäytymisen ettei hänellä ole nyt sanottavaa tulevasta ja menossa on tilanteen rauhoittaminen. Siihen ei kuulu yhteydenpidon jatkaminen. Asiat menee nyt omalla painollaan, ero tekee hyvää, saa punnita tärkeät asiansa, oli liian helppoa kun sai pitää molempia. Jos hän alkaa kaivata sinua hän etsii tien luoksesi. Odottamaan ei kuitenkaan kannata jäädä. Tässä on eletty jo liian kauan toisen ehdoilla. Jatkoa ajatellen tuo kylmä tapa ei kyllä olisi paras mahdollinen joten joutuu myös miettimään missä haavemaailmassa mies oli elänyt kunnes tosiasiat pamahti päin näköä.
Varattu mies joka antaa toisen naisen rakastua itseensä, lietsoo sitä tunnetta, herättää niitä haaveita ei saa yleensä paheksuntaa tai tuomiota osakseen. Naiset on aina niitä pahoja ja miehet vietävissä olevia reppanoita.
Täällä saa palautetta ihmisiltä jotka eivät voi ymmärtää tälläisiin tilanteisiin joutuneita ihmisiä. Rakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa. Oikeat ihmiset kohtaavat väärään aikaan eikä ratkaisut ole helppoja.
Hän jäi kotiin velvollisuudesta mutta sinun kanssasi hän oli puhtaasta halusta.
minua ja muita kaltaisiani pilakuvina, mutta sehän onkin herttaisen yhdentekevää. Mielipiteesi ei vaikuta mihinkään.
Edelleen olen sitä mieltä, että kauan kestänyt salarakkaussuhde voi
antaa oikeaa rakkautta molemmille osapuolille enemmänkuin esimerkiksi sinä konsanaan ns. onnellisessa liitossasi.
Minä joudun pakostakin seuraamaan useaakin salarakas suhdetta, enkä allekirjoita tuota lainkaan.
Miehet lupaavat jättää puolisonsa, eivätkä aiokaan sitä tehdä. Valheita valheiden päälle, ja nämä epätoivoiset salarakkaat ovat ainakin uskovinaan. Ei voi kuin sääliä sydämensä pohjasta, kun haaskaavat elämäänsä mokomaan p*****n.
Eräs läheinen nainen eli myös kaksoiselämää, ja sai aikaan helvetin monelle ihmiselle. Etenkin täysin syyttömille lapsille.
Ota malka Sinäkin silmästäsi.
enkä ole aiheuttanut pahaa mieltä kenellekään.
Minulle ei kukaan ole myöskään luvannut mitään, enkä itse ole vaatinut mitään.
Minulla ei ole malkaa silmässä, joten en voi sellaista poistaakaan.
etkös jossain vaiheessa kertonut että te molemmat rakastitte?
minne ihmeeseen sen miehen rakkaus sit katosi samalla hetkellä kun oma vaimo sai tietää teidän suhteesta?
ois luullu, et se olis ollut helpottunut kun salailu oli vihdoinkin loppu?
kenties johtopäätös on et se rakkaus tais olla aika ykspuolista?
mut niinku masa sanois: elämä on laiffii. eikös?
1. ei niihin varattuihn kukaan pakota "kajoamaan". kyllä se on ihan vapaaehtoista touhua.
jos ei nyt ihan idiootti ole, niin kyllä sitä pitäis tajuta et sormille voi tulla. tosin jos on idiootti, niin kai se olis sit liikaa vaadittu.
2. oli nyt kyseessä kumpi sukupuoli tahansa, niin kyllähän se saa fiilikset ja itsetunnon kohoamaan kymppiin, kun joku on nostanut "minut" jalustalle.
3. tää on paras.
"rakaus ei katso aikaa eikä paikkaa.
haloo! kyllä se on ihan itsestä kiinni mihin se "rakkaus" katsoo.
jos tuntuu että on ihastumassa/rakastumassa "varattuun", niin eiks olis vaan yksinkertaista lopettaa se tapailu?
kyllä se on ihan itestä kiinni.
4. misä helvetistä SINÄ tiedät jäikö se mies perheensä luo pakosta?
kenet voi pakottaa? ja millä uhkailla jäämään?
lapsilla? veloilla? (lapsiperheillä usein on joko asuntolainaa, opintolainaa tai jotain vastaavaa)
5. mihinkäs ne halut katos siltä mieheltä?
kaikesta huomaa, että itse oot ollu ja tuut kai aina olemaankin se "kakkonen" noilla näkemyksillä. hyvä neuvo oli, et ei kannata jäädä odottelemaan.
kuinkahan kauan itse odottelit, ennen kuin hoksasit, et ei taida odotus kannattaa?
Miten pitemälle jatkaa sitä vaikeampi on lopettaa kun kyseessä on kuitenkin kiintymys ihmiseen ja toivo siitä luvatusta paremmasta.
Eli sitä koitin sanoo että miksei kukaan tuomitse niitä varattuja ihmisiä jotka menee ja sekoittaa pään toiselta mukamas tositarkoituksella että saavat itse jotain jännitystä elämäänsä. Minä olin hyväuskoinen hölmö ja sain opetuksen. Hän käytti hyväkseen sitä että menin tähän mukaan koko sydämelläni luottaen. Sääli että meni samalla luottamus ihmisiin pitkäksi aikaa vaikka eiköhän sellaisen ihmisen tunnista varsinkin tälläisen jälkeen joka oikeasti välittää myös minun tunteistani. Kyllä jotkut osaa kuulkaa puhua hienoja juttuja mutta tekojen puutteessa se minunkin usko loppui ja nyt olen tyytyväinen että pääsin siitä irti.
Voin itsekin todeta että ikinä enää en katso varattuihin päinkään enkä suosittele kenellekään.
minullekin. Viattomasta flirtistä kaikki lähti ja mitä pidemmälle jatkettiin sitä vaikeampaa oli lopettaa. Ei asiasta voi tuomita vain toista - me molemmat siinä olimme mukana. Hän, varattu mies ja minä vapaa nainen. Molemmat välittivät mutta tiesivät koko ajan tekevänsä väärin. Meillä juttu loppui siihen, että itse väkisin riuhtasin itseni irti tästä salasuhteesta. En koskaan halunnut vahingoittaa ketään enkä sitä tehnytkään. Suhde jäi meidän kahden täydelliseksi salaisuudeksi. Mutta kantapään kautta piti oppia. En enää koskaan moiseen leikkiin lähde. Pahimmassa tapauksessa sitä satuttaa liian montaa ihmistä.
minä olisin tuo Ässä, jonka salasuhde päättyi, kun mies jäi kiinni?
En ole sama henkilö, enkä samanlaisessa tilanteessakaan.
Oikein sait mitä tilasit. Minkäläinen ihminen olet, kun vuosia pidit itselläsi varattua miestä.
SIINÄ EI OLE MUUTA KUN SALAILU TEKEE SIITÄ JÄNNITTÄVÄN. OLET TYHMÄ....
meillä, aikaa tosin ilmoituksesta vasta vähän yli viikko.
Mieheni oli miettinyt asiaa jo monta kuukautta, eikä hänkään näe meillä enää tulevaisuutta. Meillä yhdessäoloa lähes 8 v.
Olen epätoivoinen (vaikka en haluaisi..) sillä rakastan häntä edelleen ja haluan pelastaa liittomme. Ajatukset seilaa laidasta laitaan, välillä taas ajattelen että enhän voi toista pakottaa olemaan kanssani (enhän siitä minäkään nauttisi) mutta sitten tulee taas se tunne, että en halua häntä menettää.
Meillä myös tuota puhumattomuutta ja vaivaantuneisuutta... ettei anna turhia toiveita. Tuntuu tosi kylmältä, vieraalta tuo käytös. Paha on olla...
Tiedän että tuossa tilanteessa eivät mitkään sanat lohduta ja toisen käytös tuntuu kohtuuttomalta... toivon sinulle jaksamista ja että löydätte jonkin ratkaisun tilanteeseenne.
Mies halusi eron kauheella kiirellä, rakkaus mua kohtaan loppunut ja mitään ei enää tehtävissä.
Nopeasti muutin lasten kanssa omaan asuntoon ja sitten sain tenttaamalla selville että oli nainen kuvioissa, kuullemma ystäviä vaan, työkaveri.
Tuskinpa olivat ihan ystäviä koska heti mun muuton jälkeen näkivät jatkuvasti ja soittelivat, tekivät matkoja yhdessä jne...
Ihan sama kun monilla, en olisi ikinä uskonut, monet sanoivat ettei mies jätä perhettään tosta vaan, takana on aina uusi nainen ja se piti paikkaansa.
Ja mitä olen kuullut ja nähnyt näitä ihmissuhdekuvioita niin tämä sama toistuu aina, mies ei lähde ellei ole uutta katsottuna.
Myöhemmin kun mietin miehen käytöstä niin merkit oli selvät, en vaan niitä huomannut. Hän juoksi kaikenmaailman kissanristiäisissä ja ajattelin vaan että johtui siitä kun meillä oli riitoja, samoin alkoi juoksemaan kaupassa ostamassa vaikka pelkkää maitoa, seksi mun kanssa ei kiinnostanut enää, yleisestikin mua ei enää huomioitu millään tavalla.
Mies ei juossut missään. Vielä pikkujouluaikaankin sain hänet lähes väkisin raahattua ulos ja maksoin hänet yökerhoon sisään jne.. koska ei olisi halunnut lähteä, koska kuulemma tykkäsi olla kanssani kahden kotona ja nauttia kotisohvalla punkkua jne...Nyt kun ero tuli niin nyt joka pe ja la heiluu baareissa, mutta tuttujen baarissa samaan aikaan olleiden mukaan ei ole nähty häntä naisseurassa.
Sikäli omituinen muutos, kun monta kertaa vielä viimeisinä viikoinakin sanoi, että viihtyy kotona. Olen kyllä niin ällikällä lyöty! Eri asia olisi, jos olisi juossut kavereiden kanssa kaiken maailman kissanristiäisissä ym ja niitä kyllä halutessaan hänenkin ympärillään riittää, kun mm.opiskelee yliopistolla niin bileitä olisi kyllä ollut, minne mennä ja kaverit kyseli pitkin syksyä, mutta ei halunnu mies lähtee.
... kyseessä on identiteettikriisi... ja toinen mies?
Ehkä noin useasti käykin. Itse muutin pitkäaikaisen avioliiton purkautumisen jälkeen yksin asumaan.
Ei ollut toista naista tai miestä odottamassa. Taidan olla poikkeus miesten joukossa. Todennäköisesti olisikin ollut helpompi vaihtaa toiseen lennossa. Exällä on jo uusi asuinkumppani. Eipä tarvitse hänen ainakaan yksin ryypiskellä.
on uusi valmiiksi katsottuna?
Kuules, se on sullekin helpoin tapa selvittää itsellesi syy miksi miehesi ei enää yksinkertaisesti halunnut elää sinun kanssasi. Omia vikojaan katsos on niin vaikea myöntää. Mieluummin oma epäonnistuminen laitetaan kolmannen osapuolen piikkiin.
Eipä silti,kyllä miehiä ja naisia liitoista lähtee sivusuhteen takia, mutta että aina....?
Kyseessä on miesten tapa käsitellä omia tunteita. Kun hän on kertonut rakkaudestaan sinuun vaikka talven ajan hän on ollut kuten on ollut ennenkin kanssasi ollut. Sitä mitä hän on ajatellut en voi tarkasti tietää mutta eipä sillä kai enää ole väliäkkään. Kun hän vihdoinkin sai tehtyä päätöksen siitä että et ole hän elämänsä nainen niin hän aloitti tekemään eroa sinusta myöskin ulkopuolisesti. Tästä johtuu muuttunut käytös, nyt hän näyttää niitä tunteita joita on ollut sisäpuolella jo pitkään mutta on pidetty piilossa.
Hänen mielestä olette todnäk leikkineet perhettä ja eläneet sinun ehdoilla. Hän on varmaan mielestään jäänyt antavaksi osapuoleksi siinä että vain sinun tunteet on otettu huomioon. Varmasti pitkään hän on tehnyt niin mielellään mutta myöskin kärsinyt siitä pitkään. Eronne on ehkä vielä niin lähellä että et vielä näe niitä tapoja joihin ajauduitte ja jotka myöskin ehkä ovat syynä siihen että nyt eroatte
Olen usein miettinyt, että jotkut miehet toimivat jotenkin noin, mutta en ole osannut pukea sitä sanoiksi. Onko tällaisessa tilanteessa kyse siitä, että mies olisi ehkä hiukan liian huomaavainen? Ei halua pahoittaa naisen mieltä ja näin ollen suostuu asioihin, joita ei todellisuudessa halua. Ja pikkuhiljaa ahdistuu. Voiko tätä nainen nähdä päällepäin vai tuleeko se ahdistus aina yllätyksenä?
Mieheni ilmoitti myös haluavansa asua erillään jonkin aikaa. Tämä tuli melkoisen yllätyksenä. Mutta nyt tilanne on se että ollaan erillään ja toinen välttelee arkaa aihetta. Aina kun yritän kysyä, mitä tuntee, mitä tehdään niin suu menee kiinni. Onko niin vaikea sanoa suoraan JOS haluaa erota? Vai eikö miehet tunnista omia tunteitaan. Epäselvä tilanne tuntuu pahalta, mutta onko se joidenkin tapa selvittää omia tunteita? Voiko kenenkään tunteet selvitä jos niistä ei puhu kenenkään kanssa?
Juuri ne kiltit ja mukavat miehet ajautuvat tähän. Jos nainen on vahvatahtoinen niin se käy vieläkin helpommin. Kiltti mies tottuu joustamaan omissa menoissaan ja tekemisissä kun naisen menot ovat yleensä jostain syystä tärkeämpiä. Esim useimmat naiset haluavat katsoa romanttisia leffoja teeveestä ja miehet actionia tai vaikka kauhua. Kun sitten telkkarista tulee illalla tälläinen leffa jota nainen ei halua katso niin hän tietenkin menee nukkumaan. Mutta jostain syystä juuri sinä iltana ei voikkaan nukahtaa yksin vaan haluaa oman kultansa viereen sänkyyn. Mitä siinä kiltti mies voi muuta tehdä kuin laittaa telkan kiinni ja mennä sänkyyn?
Pikku hiljaa ja vuosien aikana alkaa miehelle selvitä se koodisto millä nainen ohjaa miehen käytöstä. Jossain vaiheessä mies alkaa katsomaan peiliin ja miettimään tyyliin "Olenko minä oikeasti tuollainen miten käyttäydyn vai toteutanko vain toisen tarpeita?" Saanko mies oikaesti olla oma itsensä vai kuva siitä miehestä jollainen nainen hänen haluaisi olevan?
Uskoisin että suurin osa miehistä kykenee pitämään tunteensa sisällään koska suomalaisen miehen koodi ei tue puhumista muille. Kyllä hän siihen pystyy mutta ei aina eikä kaikille. Räjähdykseltä voi välttyä siltä että päästää miehen kalaan, tekemään remonttia kaverin luo tai korjaamaan autoa talliin. En tarkoita että ohjaksista pitää päästää kokonaan irti mutta hieman löysää voi antaa aina välillä :)
Tutun tuntuista tekstiä. Niin kauan, kuin olen seurustellut/ollut liitossa, olen ollut kiltti. Ehkä tahtomattanikin. Niin nykyisessäkin suhteessa, mutta se tuntuu luonnolliselta, ja ainoalta oikealta menettelyltä.
Minun tunteeni ovat olleet toisarvoinen asia. Ainakaan niistä ei kukaan ole puhunut, eikä kysellyt.
Herää kysymys, että ottavatko naiset ylipäätään miehen tunteita huomioon? Ei tämän palstan kirjoituksien mukaan, ja tulos on sen mukainen.
Siitä miehenä olen samaa mieltä että on puhuttava mutta ei vain väkisellä se tule. SE tulee välttelynä niin. Meillä se on vain vaimo joka välttelee ja tekee kauheasti raskasta työtä että ei tavitsisi sanoa ja kärsii.
Tuossa noissa muissa jutuissa miehen suhtautuminen on juuri kerrottu niinkuin se on. Yleensä miehet oikeesti haluaa osoittaa rakkauttaan ja siksi kärsivät koska he arovstavat niitä naisten tunteita ja sitä miten he tulee useimmiten liian aktiivisesti ulos tunteillaan eli rayhää ja huutaa, mutta joskus vaikka fiksustikkin niin naisen puheeseen mahtuu kauhea määrä eriliasta tyytymättömyyttä ja järjestelyä ja suunnittelua ja aikataulutusta ym: Mies koettaa huomioida kaiken ja ahdistuu varmasti kun hän tekee sitä että vaimo huomaisi sen ja vähentäisi sitä "pommitusta" ja se olisi sitä rakastamista mistä miehen luottamus kasvaisi.
SE eron suoraan sanominen sitten tulee esim: noin kun sinäihmettelet tai jokin muu.
Tuo on myös joidenkin miesten tapa käsitellä asioita. Naisesta se tuntuu epäreilulta kun ei yhtään tiedä mitä se mies miettii. Mitä jos se tekee päätöksiä väärinkäsityksen kautta. Mutta mies taas saattaa ajatella, että päätöksestä tulee selvempi jos siitä ei naisen kanssa puhu, ikäänkuin nainen ei pääse ylipuhumaan mihinkään...saa tehdä oman päätöksen.
Juuri näin, kiteytit suuren osan miehen käyttöohjeesta muutamaan kappaleeseen. Tämä pitäisi ojentaa monistettuna naiselle, pyytää naista opettelemaan ulkoa ja naisen pitäisi kertoa ymmärtäneensä ohjeet ;-)
Huumori sikseen, kuvailit erinomaisen hyvin miehen sielunelämää, miksi osa miehistä vähitellen ajautuu eroon omista tarpeistaan ja tunteistaan. Vaikea näistä on puhuakaan -varsinkaan naiselle- jos tarpeet ja tunteet on vuosien myötä haudattu kovin syvälle. Kuvaamasi kehityskulku helposti johtaa räjähdykseen, luovttamiseen harmaaksi tossun alla olijaksi tai naisen kyllästymiseen ja lähtöön.
Enenmmän "munaa" ja selkärankaa, veljet, pannaan parisuhteet paremmiksi!
M47
Kappas, luulin että vain minun mieheni oli tällainen omassa päässään asiat valmiiksi miettivä. Kuukausi sitten luulin vielä eläväni parisuhteessa (20v avoliittoa), mutta rattoisan saunaillan päätteeksi kuulinkin, että suhteemme on ohi, eikä hällä ole toista naista, mitä nyt on yhden kanssa kirjoitellut, mutta aikoo kyllä hankkia, koska ei halua olla yksin. Ja sitten nauroi ja skoolasi ja oli niin onnellinen, että häijyä teki. Miksi maalimassa miehet kuvittelevat tietävänsä, mitä siippojensa päässä liikuu? Eikö asiaa voisi selvittää ajoissa puhumalla? Muutamista kommenteista huomaisn, että hän on elänyt ihan eri "ällikän" kanssa, joka itse tunnen olevani.
mielenkiintoista kuulla teidän miehien näkökulmia asioihin, se avaa silmiä oman tilanteenkin suhteen. Etenkin sinä Jamppis tunnut puhuvan asiaa.
Nyt jäin miettimäään että olenko itse ollut meidän suhteessa se liian kiltti ja mukautuvainen.
En ole koskaan vaatinut katsoa tiettyä ohjelmaa telkkarista, koska ei ne ohjelmat mulle niin tärkeitä ole. En ole koskaan raahannut miestä kauppoihin makutuomariksi vaan kävin aina yksin shoppailemassa omat ja lasten tarpeet. En koskaan sanonut että älä mene baariin tai matseihin tai saunailtoihin, vaan ajattelin että en voi enkä halua kahlita ketään. Luotin häneen täysillä.
En ole koskaan kieltäytynyt seksistä vedoten päänsärkyyn tms..
Olinko siis liian tylsä??? Olis pitäny pitää tiukemmassa narussa kun piti mennä ja hakea jännitystä elämään muualta?
Toisaalta hän sanoi myös että olen pelottavan itsenäinen ihminen, kuin en tarvitsisi ketään (esim reissaan työn puolesta paljon itsekseni - toisaalta taas sitten kun olen kotona, en lähde mihinkään harrastuksiin tms kun työ vie niin suuren osan arjesta muutenkin.)
Voi luoja miten yksinäistä tää elämä nyt on. Itsenäinen ihminen, paskan marjat.
etteivät kaikki naiset ole niitä vahvatahtoisia, eivätkä suinkaan kaikki miehet ole niitä kilttejä, vahvatahtoisten naisten ohjaksissa kulkevia zombeja.
Meitä liian kiltteja, miestensä väheksymiä ja aliarvioimia vaimoja/tyttöystäviä on aivan liikaa!
Lukiessa ei voi olla tuota unohtamatta.
Sen verran sanon mielipidettäni vahvatahtoisuudesta että uskoisin että parisuhde menee eniten solmuun silloin kun oikeasti vahvatahtoinen alkaa leikkimään heikkotahtoista jotta oikeasti heikkotahtoinen voisi leikkiä vahvatahtoista. Tällöin vahvatahtoinen mutta kiltti näkee toisen heikkouden ja antaa toiselle enemmän tilaa suhteessa ja se voi johtaa siihen että heikkotahtoinen ihminen ottaa kaiken vallan pikkuhiljaa. Ja heikkotahoisen ihmisen valta ei yleensä perustu oikeanlaisiin parisuhdearvoihin vaan johonkin ihan muuhun.
Kiitän nöyrästi saamastani arvostuksesta ;)
Elämä on mielestäni siitä kivaa että koskaan ei tiedä mitä tulee vastaan ja sama syy käy siihen että niitä ikäviä asioita tuntuu tulevan joskus vastaan enemmän kuin olisi valmis ottamaan vastaan.
Mielestäni et vaikuta tylsätä henkilöltä. Minusta olet itseasiassa toiminut juuri niin kuin pitääkin. Antanut miehen mennä ja luottanut häneen ja niin sen pitääkin olla. Hänelläkin on varmasti ollut omia epäilyksiään sinun työmatkoista ja juuri siksikin pitää luottamusta osoittaa molempiin suuntiin.
>>>En ole koskaan kieltäytynyt seksistä vedoten päänsärkyyn tms.. > Toisaalta hän sanoi myös että olen pelottavan itsenäinen ihminen, kuin en tarvitsisi ketään.
aivonystyrät mennä tukkoon tuota lukiessa, mutta toisella, hitaalla yrittämisellä selkisi, jotta hyvinkin saattaa asia olla juuri noinkin.
olen sanaton.
Siksi että tälle avioeropalstalle kirjoiteltuani olen päässyt paljon paremmin sisälle miehen ajatusmaailmaan ja logiikkaan kuin typerillä parisuhdeneuvojilla rampatessani. Ja saanut jäsenneltyä omia ajatuksia ja huomannut missä asioissa on itse toiminut väärin ja mitä olisi voinut tehdä toisin.
Siellä parisuhdeneuvojalla vaan voivoteltiin että voi voi onpa kurja tilanne ja ompa teidän elämään kasautunut paljon asioita samaan aikaan ja ompa ihme että olet noin hyvin pärjännyt ja osaat puhua asioista järkevästi ja monelta kantilta ajatellen. voi voi. No, ne käynnit loppuikin lyhyeen kun ei sieltä mitään muuta jäänyt käteen kuin paha mieli ja ihmetys että tässäkö se apu oli. Toisaalta, ehkä se olis toiminut jos mies olis ollut mukana, mutta kun hän ei omien sanojensa mukaan halunnut lähteä "tuomittavaksi" ja asenne oli se että ei siitä kuitenkaan mitään apua ole.
Enivei. Allekirjoitan tuon eka kommenttisi elämästä. Olen myös sitä mieltä että ei ihmiselle anneta enempää vastuksia kuin mitä jaksaa kantaa. Ja että se mikä ei tapa se vahvistaa. Ja prkl periksi ei anneta, sitähän vaan porskutellaan päivästä päivään ja jossain vaiheessa tajuaa että hei, näinhän tässä oli tarkoitus käydäkin. Sillä kai niillä elämää pysäyttävillä asioilla ja kriiseillä aina joku suurempi tarkoitus on, sitä ei vaan nyt vielä tajua... (lue: ootan että se unelmien prinssi tulee ja pistää sukat pyörimään jaloissa)
No joo.
Mietin noita mun työreissuja vielä. Yritin aina kertoa missä ollaan ja mitä tehdään jotta se luottamus säilyisi kotona. Mies oli aina tosi mustasukkainen ja pelkäsi että jotain tapahtuu. Siksi soittelinkin tosi usein kotiin ja kerroin missä mennään ja kuinka ikävä on ym. Toisaalta, viime aikoina kävi enemmän niin, että miestä ei ois voinu vähempää kiinnostaa mikään mun työhön liittyvä asia. Se ei vaan kuunnellut. Joten näin jälkikäteen ajatellen tajuan, että olen itse lopettanut tuon puhumisen niistä asioista, just siksi kun toista ei tunnu kiinnostavan. Ja syy saattoi kuitenkin olla se, että hän oli mustasukkainen ja kuvitteli jos mitä.
Ja kuitenkaan koskaan, en koskaan oo häntä pettänyt. Hän sen sitten teki, niin huvittavalta kuin se kuulostaakin. Se joka sitä eniten pelkäsi, ajautui itse pettämään.
Ehkä tuo työn tuoma "epätasa-arvo" oli myös yksi juttu, joka tuli meidän suhteen väliin. haluaako mies olla paremmin toimeentuleva osapuoli parisuhteessa? Luuleeko olevansa "huono" mies jos vaimo tienaa paremmin? En tiedä, nää on ajatuksia jotka on tässä viime aikoina heränneet. Vaikka yhteinen tili meillä oli aina, eikä raha-asioista koskaan tullut riitaa eikä niitä laskettu, mikä oli kenenkin tienaamaa. Mitä väliä sillä olisi ollutkaan.
>>>Joten näin jälkikäteen ajatellen tajuan, että olen itse lopettanut tuon puhumisen niistä asioista, just siksi kun toista ei tunnu kiinnostavan. Ja syy saattoi kuitenkin olla se, että hän oli mustasukkainen ja kuvitteli jos mitä. > haluaako mies olla paremmin toimeentuleva osapuoli parisuhteessa? Luuleeko olevansa "huono" mies jos vaimo tienaa paremmin?
Hei surusilmä.
Minun tarinani on vähän samanlainen. Luulin olevani onnellisesti naimisissa ja eläväni mieheni kanssa elämämme loppuun asti.
Mieheni viimeiseen asti kertoi rakastavansa minua ja että olen hänelle kaikkein rakkain, tärkein eikä voi elää ilma minua. Nyt kohta kuukausi sitten ravintola reissullaan eksyi toisen naisen sänkyyn ja siitä kaksi viikkoa muutti tämän toisen luokse.
Minulle kaikki on ollut suurta järkytystä. Tämä todellakin tuli yllätyksenä. Nyt yritän pitää kasassa omani ja kahden pienen lapsen elämää, jotka myös kaipaavat kovasti isäänsä. Eniten poika sillä hänen suuri ihailun kohde on poissa. Miheni on 30- vuotta. Moni sanoo, että koittaa päivä että hän katuu ja tulee takaisin, mutta en tiedä pystykö yhteiseen elämään. Ero on vireillä. Kaikki tuntuu vaan käyvän liian nopeasti. Odotan vaan sitä päivää, että tämä kaikki olisi takana päin.
Hei,
kun luin tekstiäsi, tuntui kuin olisin sen ihan itse kirjoittanut. Viime joulukuun alussa minulle kävi tismalleen samoin kuin sinulle. Eroilmoituksellaan mies pääsi minut totaalisesti yllättämään. Kirjoittelinkin asiasta tuossa joulun jälkeen mm. aloitin ketjun "ihmeellistä tämä elämä", joka on tällä hetkellä sivulla 11 (noin).
Meillä eron syy on, ettei mies tahdo enää (miehen ilmoitus). Kaipa tuo käytännössä tarkoittaa "en rakasta enää". Syy siihen, ettei tahdo, on puhumattomuus -> eli me luulimme tietävämme, mutta emme tienneetkään. Tämä puhumattomuus koskee siis molempia. Edelleenkään ei ole tullut esille, että takana olisi toinen nainen, mutta sata varma asiasta en ole.
Kun mieheni ilmoitti asiasta, päätin, että annan hänen mennä. Toki olin surullinen ja olen edelleen, että meille näin kävi. Välillä olen vihannut häntä, mutta kyllä se kaipuu ja suru ovat kuitenkin ne päälimmäiset tunteet. Muutimme välittömästi erilleen. Mieheni käyttäytyi minua kohtaan, kuten sinun miehesi nyt sinua. Hän ei välttämättä vastannut viesteihini käytännön asioista. Kaikesta sanomastani hän löysi jotain negatiivista. Hän tiuski ja äyski jne... Itse olen kokenut, että elo on ollut helpompaa, kun en ole paljoa hänen kanssa ollut tekemisissä.
Eropaperit jätimme kuukausi sitten ja omaisuuden saimme jaettua sekä lasten asiat sovittua muutama viikko takaperin. Meillä on avioehto, mutta kyllä tuosta omaisuuden jaosta silti meinas tulla riitely, kuten myös elatusmaksuista jne.... Olin kuitenkin päättänyt, että en ala tappelemaan. Suomensin miehelleni sähköpostitse hänen "typeriä" lausuntojaan (oikeasti typeriä) ja pyysin häntä käyttäytymään kunnolla - kuin se fiksu mies, joka hän oli avioliittomme aikana. Auttoi asiaan, koska hänen tyylinsä muuttui "normaaliksi".
Missä tänään mennään, kun ilmoituksesta alkaa olla kolme kuukautta aikaa? Kuten tuossa aikaisemmin sanoin, olen edelleen surullinen erosta. Tämä ei ole se, mitä minä haluan, mutta edelleenkään en voi tehdä mitään. Edelleenkään mieheni ei ole halunnut keskustella meistä. Toki en ole häntä viime aikoina asialla edes vaivannut. Viimeisen parin viikon aikana (edellä mainitun sähköpostin jälkeen), välimme ovat olleet vähemmän kireät eikä hän enää uhoa. Hän on käynyt minua muutaman kerran auttelemassa, mutta en tarkoita, että olisimme mies ja vaimo mielessä lähentyneet. Toivon silti, että jonain päivän voisimme oikeasti keskustella, mikä meidän liitossa meni pieleen. Kun luin noita aikaisempia vastauksia, minusta alkoi tuntumaan, että minun mieheni taitaa kuulua sarjaa "kaikki tehdään vaimoni halujen mukaan". Miehelleni voisi olla aika yllätys kuulla, että minusta ei tuntunut laisinkaan tältä. Sinänsä ikävää, jos tämmöisen takia erotaan. Luulisi, että tästä olisi voitu keskustella. Mutta tämmöistä se elämä on.
Kaiken kaikkiaan voin tänä päivänä kohtuullisen hyvin. Päivän kerrallaan etenen lasten kanssa. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mitä pidemmälle tämä ero tässä etenee, sitä enemmän olen ruvennut ajattelemaan, että takaisin ei ole tulemista. Minun tunteeni eivät ole vielä kuolleet, mutta en usko, että pystyisin häneen enää luottamaan. Mutta aika näyttää...
Toivon sinulle kovasti voimia! Niitä tarvitset. Anna ajan kulua, kyllä se miehesikin uho siitä hälvenee. Tiedän, että elät raskasta aikaa, mutta kyllä se aika haavamme parantaa.
halaten, kohtalontoverisi
itse lähdin tos pariviikkoa sitten vetämään kotoa.. ku mietiskelin välillä et tätäkö se sit on mun elämä.. olihan siinä hyviäpuolia mut niihinkin vaan kyllästyy.. siis kaikki jotka eivät ole varmoja haluaako elää niin miten nyt elää.. NI TEHKÄÄ ASIALLE JOTAIN!! ja PIAN!! ei tarvii sit toisen kärsiä myöhemmässä elämänvaiheessa...
Velvoita miehesi avioliittoneuvojalle. Älä tuo esiin tarkoituksena olevan suhteen jatkaminen, vaan se, että jos todella aiotte 10 vuoden yhteiselon jälkeen siirtyä eteenpäin, ei sitä voi tapahtua ilman että selvitetään yhdessä mistä nyt on kyse ja "mikä meni pieleen". Ettei samat virheet toistu kun nuorina ihmisinä kuitenkin vielä törmäätte uusiinkin rakkauksiin. Tiedän että tekee vaikeaa sanoa tuo noin, koska rakastat yhä syvästi, etkä halua erota, mutta sillä keinolla jos saat toisen parisuhdeterapiaan... Se kun ei tee kuin hyvää. Joka tapauksessa. Tee mitä vain että saat miehen parisuhdeterapiaan kanssasi.
jos mies ei suostu lähtemään ammattiauttajan puheille, voisit kokeilla samaa keinoa kuin minä. Kirjoita ajatuksesi rauhassa paperille, kirjoita rehellisesti mitä tunnet, ajattelet, toivot. Tee suoria kysymyksiä ja pyydä miestäsi vastaamaan. Me emme pystyneet puhumaan kun se meni aina vänkäämiseksi ja väittelyksi, ei malttanut oikeasti kuunnella mitä toisella oli sanottavaa. Kirjeen voi lukea rauhassa ja ajatuksen kanssa yksin, ja siihen vastaamalla jäsentelee omia ajatuksiaan ja saat varmasti paremman kuvan tilanteesta ja pääset hänen ajatusmaailmaansa kiinni.
Meillä tämä toimi hyvin, ja edelleenkin palaan siihen kirjeenvaihtoon huonoina hetkinä. Esim se lause helpottaa huomattavasti, kun mies kertoo ettei koskaan halunnut loukata. Ja se että meidän suhteessa oli paljon hyvää vaikka loppu menikin miten meni.
Noista kirjeistä opin enemmän mieheni tunteista ja ajatusmaailmasta kuin viimeisten avioliittovuosien aikana yhteensä!
kannattaa kokeilla.
kävi... Älä kuitenkaan odota miestäsi takaisin, sillä voit joutua odottamaan sitä lopun elämäsi. Aloita mieluummin "oma elämä" ja etsi itsellesi muita ajatuksen kohteita. Jos miehesi ei vastaa viesteihisi, tarkoittaa se silloin sitä, ettei hän halua olla kanssasi tekemisissä. Olipa syy sitten mikä hyvänsä.
Voi olla, että miehesi petti sinua ja huomasi, ettei elä sellaista elämää kanssasi kuin haluaisi ja otti itselleen vapauden elää tavallaan. Olkoonkin se alkuun käyntejä baareissa, kännäämistä ja naisia. Hän etsii nyt itseään, anna hänelle se mahdollisuus. Ehkä hän myöhemmin aloittaa harrastuksia tms. ja keskittyy niihin asioihin, joita on kaivannut enemmän.
Sillä aikaa kun hän etsii itseään, ota sinä aikaa itsellesi. Kaunistaudu, harrasta, ihastu, rakastu...pidä itsestäsi hyvää huolta. Jonain päivänä tuo mies huomaa, että jatkoit elämää ja olet onnellinen sellaisena kuin olet. JOS miehesi haluaa sinut vielä takaisin, hän tulee luoksesi varmasti mieluummin kun olet saanut elämäsi järjestykseen ja huomaa sinun rakastavan itseäsi - hän haluaa aivan varmasti sellaisen naisen. Ei naista, joka ruikuttaa ja rähjää... ei pidä itsestään huolta ja on onneton.
Tule onnelliseksi ja tutustu itseesi uudelleen....avaa siipesi ja katso mitä maailmalla on sinulle tarjottavana!
Samanlaisesta kohtalosta, iätkin sopivat. Mies ilmoitti yks kaks vuoden avioliiton jälkeen haluavansa eron. Sivusta äitinä seuranneena tämä kohtalosi tuntui samanlaiselta. Jälkikäteen olen tullut siihen päätelmään, että toinen nainen oli kiikarissa jo eron aikaan, vaikka ei kuulemma meihen mukaan ollut mikään syy. Kuitenkin reilun vuoden päästä vietettiin ex-miehen ja uuden nuorikon ( = uhrin ) kanssa tupareita. Jotain ihmeellistä tässä ajassa on. Mitä haetaan,olen pohtinut pitäisikö avioliitot määrätä vuoden mittaisiksi ja anomuksesta voisi jotain maksua vastaan jatkaa? Nyt kaikki on vain pätkää...
on päivän sana, ja yksilöllisyys.Mitähän muuta vielä? Mulle heti kaikki tänne sekä individualismi.Mitäs vaimosta, miehestä ja lapsista ja heidän rakkaudestaan, kunhan MINÄ(mies)tai nainen saan tuoretta tavaraa. Eroaminen on tehty helpoksi, ihmisten käyttämisestä omien tarpeiden tyydytykseen on tullut uusi uljas länsimainen uskonto.Kaiken pitää olla "kivaa", jos ei ole, niin heitetään pois. Ihmiset eivät ajattele pintaa syvemmälle. Meistä kaikista tulee joskus hyvin vanhoja, yksinäisiä ja ryppyisiä. Silloin on kiva, kun on se rakas ystävä vierellä, jonka kanssa on elämänsä taistelut käynyt läpi ja selvinnyt niistä. Kuka muu voisi tuntea sinut paremmin?
Eihän se aina ole "kivaa", mutta lopussa kiitos seisoo. Joo, tiedän, että meillä on vain tämä yksi elämä. Älkää siltikään antako periksi.
16 yhdessä vietettyä vuotta, joista 12 avioliitossa. 4 LASTA.
Ihan samat oireet, ei myöntänyt toista naista, vaikka viime metreillä joutui sitten nöyrtymään tosi paikan tultua. Eli todennäköisimmin hänellä on toinen nainen. Tämä on minun diagnoosini.
Otan osaa.
hiostit. Sait sellaisen vastauksen kuin toivoitkin.
Miksei teille mene kajuuttaan sellainen tosiasia, että joku voi haluta eroa ilman että kuvioissa olisi kolmas osapuoli???
Että ihminen voi lakata rakastamasta puolisoaan muutenkin?
Ei ehkä jaksa puolisoa enää? Vaimo voi olla nalkuttava ja liian vaativainen. Mies voi ryypätä liikaa tai olla liikaa pois kotoa. Esimerkiksi. Syitä avioliiton hajoamiseen on miljoonia! Miksi aina halutaan etsiä se syyllinen liiton ulkopuolelta? Siksi, että olisi joku jota osoittaa sormella, kun ei kantti kestä osoittaa sillä itseään!
Avioliitto on kahden kauppa. Eikö silloin ole normaalia, että asioista keskustella avoimesti? Jos toinen on tyytymätön, pohditaan mistä se johtuu ja mitä asialla voisi tehdä yhdessä. Puhutaan siitä mikä toisessa ärsyttää ja voisiko mahdollisesti toimia jotenkin toisin. Tehdään yhdessä töitä sen eteen, jotta saataisiin se rakkaus taas kukoistamaan. Suhteen eteen joutuu tekemään töitä mutta miten teet, jos toinen ei puhu? Antakaa toisillenne mahdollisuus ennen kuin luovutatte. Ei ero ole ensimmäinen ja ainut vaihtoehto!
Tekisi mieli ruveta vaatimaan uutta lakialoitetta: avioeroa ei myönnetä, ennen kuin kaikki keinot avioliiton pelastamiseksi on kokeiltu!
ahdistuneena tukahduttavassa ja painostavassa avioliiton ilmapiirissä.
Entäpä kun on keskusteltu? Toinen kertoo syyt, rehellisesti (tässä ei nyt puhuta salarakkaista).
Selitys ei kelpaa, ei myönnä puoliso omia vikojaan (näinhän se käytänössä useimmiten menee, eikö?), vaan alkaa sättiä puolestaan toista, listaa kaikki ärsyttävät viat ja kaiveleepa vuosien takaiset mokat/nöyryytykset yms. herkut ja paiskaa nekin pöytään. Siinä sitten keskustellaan missä vika.
Ja helpoin vastaus on: sulla on toinen.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi ! Mieheni lähti 7 kk sitten työkaverinsa matkaan, meillä on kolma alle kouluikäistä ja hänellä ennestään kolme lasta kahden naisen kanssa....
Kysyessäni mieheltä, mitä aiot, mitä olet ajatellut hänellä olevan esim. vuoden kuluttua ? -vastaa, et elän päivä kerrallaan, en ole ajatellut ym. Mitä näistä vastauksista pitäisi ajatella.. mutta siihen, mitä itse ajattelen tulevaisuuden suhteen, niin esim. hänen ensimmäiset kaksi lastaan viettävät hiihtolomansa täällä minun ja sisarpuoliensa kanssa. Lähes 10 v. olen elämästäni heitä "hoitanut" ja tuntuvat melkein "omilta". Olen hyvissä väleissä kaikkien ed. naisten kanssa, lienee syynä, kun en ole keneltäkään perhettä hajoittanut ja olemmekin miehen elämässä ainut pari, jotka aloittivat puhtaalta pöydältä. (Siksiköhän meni naimisiinkin kanssani ;)). Toivoisin, että varsinkin lähtijät ajattelisivat edes sen kerran epäitsekkäästi ja nostaisivat sen kissan pöydälle, ennen lähtöä tai antaisivat edes sen yhden mahdollisuuden ? Varmasti ainakin, joku avioero olisi mahdollisesti turha....ja saisi ainakin muutama lapsi pitää biologiset vanhempansa. Säälittävää sanon minä, tästä ihmisten keskenkasvuisuudesta.
sitä. Vaan tarkoitin viestilläni, että nykyään erotaan aivan liian helposti. Arkielämä ei ole kivaa, ollaan kuin kaverit, hehku puuttuu yms keskenkasvuisten selitykset, joita niin helposti viljellään, kun ei viitsitä yrittää. Jokainen tietää, että rakastuminen on helppoa mutta rakastaminen vaikeaa.
Jos kaikki keinot on jo yritetty, niin silloin tietenkin ainut vaihtoehto on erota. Sehän on molemminpuolinen etu. Ei toista voi eikä saa tukahduttaa.
Jos keskustelusta ei tule kahden kesken mitään, miten olisi avioliittoneuvonta/terapia? Kolmas, ulkopuolinen ihminen voi rauhoittaa tilanteen ja saada molemmat osapuolet ymmärtämään, ettei kukaan ole täydellinen.
Olen kuitenkin vankasti sitä mieltä, että rehellinen tulee olla. Jos on toinen nainen/mies, täytyy olla sen verran munaa, että kertoo totuuden ja jos on muu syy, kertoa se!
vuosia kituneessa avioliitossa on sitä, että vielä säilyisi edes kunnioitus toista ihmistä ja hänen toiveitaan kohtaan, ja antaa toisen mennä, kun tietää että hän pääsee ahdingosta vapauteen. Oikea rakkaus ei ole itsekästä kiinnipitämistä, kynsin hampain yrittämistä ja väkinäistä keskustelua henkilökohtaisista ongelmista (hyvin kipeistäkin!) ulkopuolisen ihmisen kanssa.
aivan liian nopeasti.
Ruusunpunaiset lasit silmillä. Syy, ettei liitto kestä, lienee lähinnä juuri liian hätäisesti solmituissa liitoissa.
pitänyt kitua vuosikaudet? Miksi avioliitto on ollut ahdinkoa? Miksi menitte edes yhteen, jos näin kurjaan jamaan olette asianne päästäneet?
En ole kehottanut ketään itsekkäästi pitämään kiinni toisesta ihmisestä. Sehän on käytännössä täysin mahdotonta. Enkä myöskään kehottanut väkinäiseen keskusteluun vaan rakentavaan sellaiseen.
Jos asiat ovat noin pahasti pielessä, erotkaa ihmeessä mutta säilyttäkää rehellisyys ja selkäranka. Siitä voi olla vain ylpeä - ei tekosyiden käyttämisestä eron syynä.
usko tai älä. Oman kärsivällisyyteni ansiosta olen pystynyt suht kunnialla liitossani olemaan. Minulla on oma maailmani. Sen voimin jaksoin. En ole katkera millään tavalla, onhan vuodet paljon antaneet, jos ovat ottaneetkin. Muttei sentään kaikkea. Kyllä se kunnioitus silti vielä toisiamme kohtaan on olemassa. Se näkyy siinäkin, ettei haluta vieraan ihmisen silmissä toisiamme nöyryyttää. Molemmat tiedämme vikamme ja toistemme viat. Niillä ei ole nyt väliä enää.
Nyt kun toinen haluaakin oman vapautensa, olen huumaavan helpottunut! Koskaan, ei koskaan kuitenkaan ole pitänyt turvautua alhaisiin, perättömiin syytöksiin pettämisestä. Meillä vaan ei toiveet enää ole pitkiin aikoihin kohdanneet.
puhtaasti rakkaudesta!
Mutta ajat muuttuvat, ja ihmiset sen mukana..
Edelliseen viestiin lisään, että minun ei koskaan ole tarvinnut turvautua alhaisiin ja perusteettomiin syytöksiin pettämisestä. Minä olen kyllä saanut sellaisia niellä.
on vaitiolovelvollisuus. Hän tekee työtään ammatikseen. Kysyn ihan mielenkiinnosta mietittekö edes missään vaiheessa tätä vaihtoehtoa?
Minulla on takana täysin erilainen avioliitto. Olimme onnellisia, samanlaiset arvot,asenteet elämänkatsomus. Taloudellisesti ok tilanne,matkoja, normaalia arkea. Niin ainakin luulin.. kai siinä sitten kuitenkin kävi niin, että ex kyllästyi tavalliseen arkeen ja silloin oli kolmannelle osapuolelle tilaisuus. Minulle eronhetkellä ei annettu mitään syytä. Ei vaikka kuinka sitä tivasin. Olsin ihan henkisen terveyteni vuoksi tarvinnut jotain konkreettista syytä. Mutta ei mitään. Itse olisin ollut valmis käyttämään kaikki oljenkorret liiton pelastamiseksi, jopa terapeutin avun. Mutta ex ei halunnut enää yrittää, hän ei omien sanojensa mukaan lähde kallonkutistajalle..ja miksi olisikaan lähtenyt, kun oli jo uusi onni valmiiksi katsottuna.
Itse en voi sanoa, että minulla olisi enää kunnioitusta häntä kohtaan, koska ei pystynyt rehellisesti sanomaan miksi eron halusi. Surullista, että valheella tuhosi yli kymmenen vuoden mukavan ajan ja muistot..
innosta eikä ole koskaan innostanut asioiden puhuminen ulkopuolisille, vaikka olisi ammattiauttaja (kallonkutistaja) vaitiolovelvollisuuksineen. Siitä vaitiolovelvollisuudesta ei suinkaan ole kyse. Ei vain olla koskaan opittu nykyajan tapaa puhua asioista ventovieraille, kun ei edes läheisille.
Tämä on meidän ero, meidän ex-liitto, meidän selvitys
tai 'selvitys'. Nyt se on molempien tahto ja se riittää. Välitkin on parantuneet, voidaan puhua. Voidaan puhua toiveista, unelmista, jotka ei liiton aikana koskaan toteutuneet, eivätkä voisi toteutua mikäli yhdessä jatkaisimme. Olo on suunnattoman hyvä nyt, molemmilla.
Asioita jää selvittämättä, ja saa jäädä. Lapset on
meillä vielä sen menneen rakkauden hedelmiä, heistä kiitämme ja olemme ylpeitä.
Katse eteenpäin ja lippu korkealle. En jämähdä märehtimään.
Hyvä Surusilmä,
olet varmaan jo huomannut tämän viestiketjun pituudesta, että et ole ainut saman kohtalon kokenut. Tarinasi on kuin toisinto vuodentakaisesta elämästäni. Yhdeksän vuotta avioliittoa, kolmetoista yhdessä - elämä edessä uudessa talossa ja pommi miehen taholta. Asuttuaan kolme viikkoa uudessa talossa hän totesi, että suhteestamme puuttuu huuma. Mitään muuta syytä ei suostunut antamaan - avioero äkkiä vireille, ositus käyntiin ja hups niin pyyhittiin vanha elämä pois. Hän käyttäytyi samoin kuin sinun miehesikin - hyvin kylmästi kaikkeen. Kun avioero astui virallisesti voimaan, paljastui karu todellisuus minulle. Hänellä oli ollut (ja on edelleen) suhde työtoverinsa kanssa. Piti suhteen täydellisesti salassa kaikilta, minulta, ystäviltään ja vanhemmiltaan. Kusetti suoraan sanottuna kaikkia läheisiään, hoiti eron 'siististi' ja antoi itsestään muille hyvän kuvan. Ja koko tuon harkinta-ajan minä luulin, että hänellä on burn-out tai jokin muu henkilökohtainen kriisi. Olin valmis tukemaan ja auttamaan kaikesta huolimatta.
Olen miettinyt itsekseni paljon sitä miten julmasti ihmiset voivat käyttäytyä toisiaan kohtaan. Suhteet ovat kuin kertakäyttötavaraa, kun ei ole enää kivaa, vaihdetaan toiseen ja taas on hetken huumaa. Avioliittoon ei olla valmiita sitoutumaan eikä panostamaan vaan mennään siitä mistä aita on matalin.On järkyttävää huomata miten sitä kuvittelee tuntevansa ja luottavansa toiseen ihmiseen ja yhtäkkiä huomaakin, ettei tiedä hänestä mitään.
Tässä keskusteluketjussa on puhuttu myös paljon miesten puhumattomuudesta. Mikä ihme siinä mahtaa olla, että monilla tilanne menee niin pahaksi, että ainut vaihtoehto on avioero kun ei saada suuta auki?? Ei se aviovaimo/mies ole ajatustenlukija, vaikka kuinka monta vuotta yhdessä oltaisiinkin. Puhukaa hyvät ihmiset toisillenne!
Itselläni on ollut elämäni rankin vuosi takana. Perusturvallisuuteni järkyttyi kertaheitolla, finanssiasiat menivät uusiksi, luottamus ihmisiin katosi ja itsetunto meni nollille.Pettymys elämään on ollut suunnaton. Katkaisin kaikki välini ex-mieheeni, kun totuus paljastui minulle. Katsoin kuitenkin olevani niin arvokas ihminen, ettei minun tarvitse kuunnella enää yhtään ainutta valhetta hänen taholtaan. Päivä päivältä, pala palalta vahvistun ja kasvan. Sinäkin selviät Surusilmä. Toivotan sinulle voimia. Miehesi ei ole sinun arvoisesi ihminen. Hänen henkinen kasvunsa on vielä pahasti kesken mutta sinä selviät. Käsittele asia itsesi kanssa, tee asioita, joista pidät, tukeudu ystäviisi ja ennen kaikkea anna itsellesi aikaa.
Voimia ja lämpimiä ajatuksia!
kakkosille, että saavat jäädä kuin nallit kalliolle miettimään, että mitä rakkaus oikeasti on.
Varmasti on itsekunnioitus ja itsetunto katossa, kun muistelee niitä vakoon heitettyjä mällilasteja ja saa huomata olevansa vain naapurin "hiekkalaatikkona" ja sitten vesisateen tullessa mennään aivan muualle lämmittelemään ja kuivattelemaan sotkeentuneita ja kastuneita vaatteita. Jotku saavat vaatteet kuivaksi toiset eivät ja ne jotka märillä vaatteilla tulevat takaisin hiekkalaatikolle, löytävät sieltä toisen kuraisissa märissä vaatteissa olevan. Siinä on sitten hyvä alkaa leikkimään kotista, kun muut vaihtoehdot on suljettu pois.
Varmasti tosi likainen olo molemmilla, mutta sen leikistä joskus saa palkaksi.
Ei hirveesti voi tuntea empatiaa, vaikka pitäisi.
petti vaimoaan/miestään, saa kymmenen pistettä ja papukaijamerkin kun palaa kotiin märkänä..?
Nyt tarvitaan myös miesnäkökulma. Ja Everstiluutnantilta sitä tulee.
Minä toteutin viime keväänä shokkieron. Kumppanilta paljastui 'yksityinen elämä'. Ei mitään suureellista, korkeintaan pientä pettämistä kerran tai pari vanhojen miesystäviensä kanssa. Oli periaatteessa sitonut kaiken minun kanssa elämiseen: rahansa, talonsa, lapsensa. Ja minä panin kumppanin lapsineen yhdessä hetkessä ulos.
Totta kai Everstiluutnanttikin ajautui kriisiin. Makasin ja hengitin silloin kun jaksoin, noin kaksi kuukautta. Olin äärimmäisen epävarma.
Nyt kun tuosta tapahtumasta on kulunut lähes vuosi, näen asiat paremmin. Ja näen sen aika ilkeästi.
Joka pettää tai toimii valheellisesti suhteessa, on sanoutunut siitä irti. Empatiaa ja muuta ymmärtämistä on ihmiselle annettava pyytämättäkin, mutta vain silloin kun hän kunnioittaa kahden aikuisen välistä sopimusta, joka useimmiten on rakkaus, ystävyys, kumppanuus ja pidättäytyminen muista suhteista.
Kyllä kait johonkin olisi elämässä voitava luottaa. Ja se on oma rakas. Jos sitten luottamus selkeästi petetään valehtelemalla tai konkreetisti pettämällä, on aika toimia.
periaatteessa on varmasti niin että empatia ei parisuhteessa kannata, pettämisen jo tapahduttua.
Olet oikeassa siinäkin että parisuhteessa pitää olla luottamus ja sitä kahden aikuisen välistä sopimusta tulee noudattaa ja kunnioittaa. Ilman muuta näin on. Se on kerrasta poikki jos luottamus toiseen menee.
Mutta silti, nyt kun tää pettäminen on meidänkin väliin tullut ja eron aiheuttanut, sitä silti syyttää itseään. Ei toki siitä että toinen on pettänyt, sen hän on tehnyt ihan itse. Vaan siitä, että ehkä meidän suhteessa oli joku pahasti pielessä että siinä ylipäänsä oli tilaa toiselle ihmiselle. Jos kaikki olisi ollut kunnossa, ei miehellä olisi ollut tarvetta pettää?
Ehkä en osannut riittävästi huomioida, ymmärtää toisen ajatuksia, puhua, pidin itsestäänselvyytenä?
Ja tässä se empatia tulee peliin... Alkaa miettimään asiaa toisenkin näkökulmasta ja ehkä jollain tavalla ymmärtämään asioita jotka tähän johti. Vaikka sitä pettämistä ei voikaan koskaan ymmärtää eikä anteeksi antaa.
En tiedä.
On niin vaikea unohtaa sitä kaikkea hyvää, vaikka pitäisikin avata uusi sivu elämässä. Tää on niin tuore asia vielä, että ehkä vuoden päästä katson asiaa samalla tavalla kuin sinä, Everstiluutnantti. Ainakin toivon että siinä vaiheessa olen päässyt asiasta yli ja elämässä eteenpäin.
Mietitäänkö miksi nämä tässäkin ketjussa paljon puhutut miehet eivät ole avanneet suutaan sen verran, että olisivat puhuneet ongelmistaan vaimolleen tai siitä, että jotain on pielessä. Miksi niistä ongelmista ollaan hiljaa tai ehkä puhutaan jollekin ulkopuoliselle (naiselle)? Sitten tähän ulkopuoliseen ihastutaan ja "soppa on keitetty".
Minäkin olen yrittänyt tivata mieheltäni, miksi ei ole halunnut puhua kanssani, keskustella ja yrittää yhdessä miettiä elämäämme. Hänen mielestään se ei olisi kannattanut. Tuntuu pahalta sekin. Minusta aina kannattaa puhua ja sitten jos keskustelutkaan eivät tuota hedelmää, niin sitten pitäisi vasta miettiä eroa. Myös parisuhdeneuvontaa olen ehdottanut. Aluksi hän lupailikin ja varasin ajan, mutta edellisenä päivänä ennen terapia-aikaa perui ja sanoi, ettei missään nimessä tahdo enää asioita vatvoa.
Itse olen työssä sairaanhoitajana ja joudun jonkin verran myös tekemisiin parisuhdekriisien kanssa. Vasta nyt kun se sattuu omalle kohdalle, ymmärtää oikeasti, miten raastavia tilanteita nämä voivatkaan olla.
On kuitenkin lohdullista ollut huomata, kuinka paljon kohtalotovereita minulla onkaan - viestiketjusta sen huomaa - on todella surullista, niinkuin joku tuossa mainitsikin, miten suhteet ovat nykyisin kuin kertakäyttökamaa - heti luovutetaan, kun homma alkaa vähän tökkimään...Pitkään parisuhteeseen kuuluu ala- ja ylämäkiä ja ainakaan ilman puhumista ja keskustelua ei voi pärjätä missään parisuhteessa, se on selvä. Meidänkin tilanteessa olisi huomattavasti auttanut, jos mieheni olisi avannut suunsa jo ajat sitten ja kertonut olevansa tyytymätön suhteeseemme. Mitä vielä, hän vain uskotteli rakkauttaan ja salaman kirkkaalta taivaalta sitten ilmoittaa erosta...
Ihan pakko sanoa, että minä puhuin vaimolleni, että suhteessa on ongelmia. No vaimoani ei kiinnostanut pätkääkään, vaan hänen hölmö käytös jatkui ennallaan.
Sitten lopulta petin. Pyysin, että asiaa käsiteltäisiin, mistä pettäminen johtui, koska asia häiritsi minuakin. Vaimoani ei kiinnostanut puhuminen, vaan hoki, että älä jätä. No, sitten vaimoni alkoi muuttumaan, mutta mielestäni liian myöhään. Nyt olemme eroamassa, puheyhteys on löytynyt ja toimii, mutta molemmilla on nyt jotakin suhdetoimintaa muihin kumppaneihin omilla tahoillaan.
Haluan siis vain sanoa sen, että kyllä miehetkin puhuvat (kävin itse väestöliitossa juttelemassakin, mutta vaimoani ei kiinnostanut parisuhdepalaverit). Vatvomisesta sen verran, että lasten takia ja muiden tekosyiden takia (en uskaltanut tehdä päätöstä vedoten aina johonkin lähestyvään merkkipäivään/tapahtumaan) roikuimme suhteessa puolisen vuotta, vaikka terveempää olisi ollut erota nopeammin, sillä nyt olemme molemmat onnistuneet satuttamaan toisiamme todella syvältä.
Kun parisuhteessa tarvitaan 'puhetta' ongelmien ratkaisemiseksi, ollaan jo todella pitkällä. Puheen pitäisi tulla luontevana osana elämää - yhteisiä siivouksia, kaupassakäyntejä, kävelyitä.
Toki puheterapia voi auttaakin, jos molemmat sitä haluavat. Missään nimessä ihmissuhteet eivät ole kertakäyttökamaa eikä YHTEISIÄ vaikeuksia tule pelätä. Nehän ovat ilonaiheita!
Sitä vastoin kun toinen lähtee/lähettää toisen matkaan, on kyseessä YKSILÖLLINEN päätös. Tällöin päättäjä on jo kauan elänyt oman mielensä maailmassa ja irronnut yhteisestä todellisuudesta.
Vaikka miten rintaa ja sydäntä särkisi, niin ainoa keino tuollaisessa tilanteessa on elää omaa elämäänsä. Lähtijää ei voi ostaa takaisin lupaamalla muutosta. Lähtijän on itse osattava rukoilla takaisinpääsyä. Ja silloin kehotan todella tarkkaan miettimään, miksi muka hyväksyisi takaisin.
On ihan turha pyrkiä lähtijöitä ymmärtämään. Kannattaa ajatella, mitä olisi voinut toisin tehdä - vastaisen ja uuden ihmisen varalle. Ja tämä mietintä on erotettava itsensä syyllistämisestä: lähtijä ei lähde sinun kauheutesi vuoksi vaan sen vuoksi, että hän haluaa omaan elämäänsä jotakin, jota sinä et ole hänelle antanut.
Ja se halu on hänen oikeutensa. Arvosta häntä niin paljon - ja itseäsi - että annat toisen lähteä ruikuttamatta. Shokkierossa maapallo kääntyi ja uusi aurinko kyllä nousee.
Minä olin meidän perheessä se joka hoiti puhe puolen. Exääni puhuminen ei kiinnostanut niin pajon että olisimme saaneet mitään pysyvää muutosta aikaan. Kun hyväksyin sen että hän pelkää muutosta enemmän kuin pysymistä samanlaisena niin annoin periksi. Viisi vuotta yritin saada hänelle perille niitä asioita joita pidin itse tarpeellisina meidän suhteessa. Joka yritys loppui aina pienen ajan kuluttua ja päädyimme saamaan pisteeseen mistä olimme lähteneet liikkeelle. Viiden vuoden yrittämisen jälkeen minä tein päätösen että en enää puhu niistä asioista mitkä mieltäni painoivat. Elimme siis niillä ehdoilla jotka ex asetti parisuhteeseemme. Riitamme eivät kadonneet mihinkään eikä ongelmat poistuneet vaikka niistä ei puhuttu.
Olen sitä mieltä että siinä vaiheessa kun lakkasin yrittämästä niin suhteemme alamäki alkoi. Se oli sellaista hidasta liukua alaspäin kunnes vastaan tuli se päivä jolloin sanoin että nyt tämä riittää. Exä oli samaa mieltä että saadaan riidat loppumaan. Hänellä oli mielenkiintoinen asenne suhteeseemme, hän ei ollut valmis keskustelemaan ongelmista mutta oli valmis eroamaan jotta niitä ei tarvinnut ratkaista. Kyseessä oli edelleen sama käyttäytymismalli kuin aikaisemmin, pää piiloon jotta hän ei näe ongelmia. Hän mielummin erosi kuin teki matkan omaan sisimpään koska hän ei olisi pitänyt siitä mitä sieltä löytäisi. Uskon että monilla on sama tilanne, mielummin otetaan ero kuin yritetään kasvaa ihmiseksi joka ottaa huomioon muitakin kuin itsensä ja omat tarpeet.
se meilläkin meni, sillä erotuksella että minä vaimona tein juuri kuten sinä miehenä.
Taitaa olla suhteellisen normaali kuvio.
"Itse olen työssä sairaanhoitajana ja joudun jonkin verran myös tekemisiin parisuhdekriisien kanssa. Vasta nyt kun se sattuu omalle kohdalle, ymmärtää oikeasti, miten raastavia tilanteita nämä voivatkaan olla."
Terveydenhoitoalan ihmisenä ehkä vasta nyt tajuat, että vertaistuki on monesti toipumisessa paras vaihtoehto.
Nettikirjoittelu on ainakin selventänyt ajatuksiani melko paljon.
Kun kaikki oli avioerossa jo selvitetty, löysin netin avoimet keskustelusivut. Kyllä tätä juttua on riittänytkin liianksi asti.
Lopetin live-vertaisryhmissä käynnin omasta ja naiskonstaapelin ehdotuksesta. Ramppasin niissä vuosikausia ja sain Al-Anon-ohjelmasta melko paljon apua.
Exäni nykyinen elämänkumppani on sairaanhoitaja koulutukseltaan. Nainen syyllisti vuosia minua exän masennuksesta. Nainen ei myöntänyt miehellä olevan alkoholiongelmaa. Niin sokea voi olla sairaanhoitajakin.
Vuosien päästä hänkin joutui myöntämään olleensa väärässä.
Luin tällä viikolla uusimmasta tutkimuksesta, että lääkärit eivät päivitä osaamistaan ja tietojaan.
Hankittu tieto puoliintuu viidessä vuodessa. Lääkärit ehtivät luvattoman vähän vuodessa koulutukseen.
Minkälaista koulutusta terveydenhoitoalalla annettaan parisuhteen kriisissä kamppaileville.
Hain aikoinaan apua mielenterveystoimistosta, mutta sinne oli pitkät ruuhkat. Pääsin kerran terveysaseman lasten psykologin juttusille.
Kaupungin avioliittoneuvojalla kävin kerran. Mies ei suostunut mukaan.
Toivottavasti tilanne on parantunut lähivuosina.
Vuosien jälkeen asiat ovat alkaneet näyttää koomiset piirteensä. Jouduin omituiselle törmäyskurssille virkavallan kanssa avioeron yhteydessä. Otin monta kertaa nokkiini ja annoin melko rumasti takaisin.
Soneraplazan/Ellit/Julkut palstalla on keskustelu Jari Sillanpään erotuskasta. Moni viestiketjussa sanoo Jarin touhua akkamaiseksi vatkaamiseksi.
Mitä olen pannut merkille, suomalaiset miehet eivät osaa analysoida erotunteitaan. Naisten kanssa suhteiden luominen ja niiden lopettaminen on avutonta puuhaa.
Suomi24:llä löytyy myös palsta miten lopettaa suhde.
Eroon kuuluu raivo, viha ym. voimakkaat tunteet.
Vihan voimalla saadaan erottua.
Olen nyt lopullisesti käsittänyt miksi lasten isä oli minulle eron yhteydessä niin ilkeä.
Maailman ihanin nainen kääntyi hänen silmissä helvetillisen elämän pyörittäjäksi ja uudet naiset söivät pajunköyttä.
En ikimaailmassa lähtisi eronneen miehen laastarisuhteeksi. Jos terapiaani kaipaatte, lukekaa juttujani netin sivuilla.
Kirjoittelen milloin milläkin nimimerkillä ja kertoilen itseironisesti päivän tapahtumia.
Exä on kertonut lapsillemme lukevansa joskus juttujani.
Kun hän ja uusi valittu aikoinaan hankkivat minulle tuplalähestymiskiellot törkeiden viestieni takia, en pidä heihin mitään yhteyttä.
Luulisin, että poliisit, ammattiauttajat ja tavalliset kadunkuluttajatkin viihtyvät palstoilla.
Tykkään katsoa telkkarista Dr. Philiä, Kauniit ja Rohkeat ja kaikkea mahdollista ihmissuhdesaippuaa. Kyllä niistä aina jotain oppii.
Erosta selviää ajan kanssa. En ole hetkeäkään epäillyt omaa selviämistäni. Olen vahva nainen.
Avioliitossa pitäisi olla samanlainen vuosikatsastus kuin auton kanssa.
Väestöliitto voisi suunnitella lomakkeen, joka ruksataan yhdessä. Jos suhteessa on korjattavaa, se korjataan.
Jos kerran on sanonut rakastavansa ja hommannut yhteisiä lapsia, niin ei rakkaus tyssää johonkin sussuun työpaikalla tai lähiöbaarissa.
Ukkomiehille pitäisi asentaa joku mikrosiru paikkaan, jota ei pois saa. Sen avulla voisimme seurailla ukon liikkeitä kännykällä tai netissä.
Vatvominen jäisi pois ja saisimme keskittyä mukavampiin asioihin.
Everstiluutnantti ym. sota-alan expertit voivat antaa konsulttiapua kinkkisissä pulmissa.
Rauhan aikana sotalaitos jyllää tyhjää. Olisipan edes jotain järjellistä tekemistä.
äärimmäisen tyhmä tyyppi, koska et ymmärtänyt edes selvää pointtia.
Taidat olla pettäjä?
...
Mukava, että on itseni lisäksi miesnäkökulmaa. Myös kuvaamasi tilanne on minulle tuttu: tilanne, jossa puhetta ja näennäistä analyysia käytetään välittömänä riidan purun välineenä.
Elin suhteellisen pitkän avioliiton (17 vuotta). Jälkeen päin ymmärrän keskusteluiden olleen turhia. Eksäni pelkäsi muutosta enemmän kuin halveksi minua ja avioliittoamme.
Puhuimme ja analysoimme käymiämme keskusteluita. Kaikki kaikui kuuroille seinille. Jostakin syystä eksäni oli mielessään jumiintunut nuoruuden rakastettuunsa, jonka hylkäsi vuokseni. Miten ihanasti kaikki olisikaan hänen kanssaan ollut? Ja siinä oli syy, miksi mikään puhe ei toiminut: haavekuvaa vastaan ei pärjää, vaikka miten yrittäisi. Avoimeksi jäi vain, miksi ja minkä vuoksi eksäni tarvitsi haavekuvan.
No se siitä. Nyt on tuo kausi siirtynyt muistojen joukkoon tyyliin 'sellainen oli niiltä osin elämäni rakennusvuodet'.
Kun "keskustelimme" eilen, ennenkuin mies lähti eukkonsa luokse, kysyin miksi menit sieltä mistä aita on matalin? Mies vain sanoi, että yritti hän puhua...Minä siihen, että, jos meillä oli ongelmia, miksi sinä et hakenut apua ja sanonut minulle, että nyt mennään, että tilanne on vakava? Ei vaan ukko lähti akknsa luo ja jätti lapset ja minut, tosta noin vain, on se näköjään helppoa kun on vaaleanpunaiset lasit päässä.
Toivon että ukko joutuu kärsimään loppuikänsä, olen niin loukattu ja nöyryytetty! Mutta USKON, että se suhde ei tule kestämään, eihän se vanha, vaivainen ukko kykene enää mihinkään->ei ole koskaan ollut mikään duracell =), onneksi itse olen ollut nopea, että ehdin mukaan. Suhde joka pettämisellä alkaa, se loppuu lyhyeen!!!
Mutta myönnän, että itse olen ollut se vahvempi osapuoli, mutta siitä huolimatta olen antanut tilaa exälle. Kunpa saisin itse olla tulevaisuudessa onnellinen, sellaisen miehen kanssa, joka vie eikä meinaa, on vahva luonteeltaan, joka tekee rinta rinnan kanssani halkoja yhteiseen kotiimme, ja on lapsirakas!
Ei taida sellaista löytyä, itse olen 35 lapset(2) Mutta siitä lähden, että minun lisäkseni pakettiin kuuluu kaksi maailman parasta lasta!
Sori!
Menipä minultakin ohi tuo hiekkalaatikkokuvailu.
Hups!
Sori vaan, vaikket sitä halua (luonnollisesti) uskoakaan, niin toinen on miehelläsi katsottuna valmiiksi. Vaikkei siitä mitään tulisikaan, niin siitä hän saa energian ja turvallisuuden tunteen potkia sinut pihalle.
Näet totuuden myöhemmin, kun hän ei enää pysty piilottelemaan. Yleensä se on vielä karumpi kuin voisi kuvitella.
On hassua miten naiveja te naiset olette. Tässäkin viestiketjussa joku oli ilman muuta uskonut, että mies tosiaan tapasi yhtäkkiä ja sattumalta naisen, jonka luo muutti 2 vkon sisällä tapaamisesta ja tietenkin vasta eron jälkeen...se inhottava nainen oli vienyt hänen miehensä...että kyllä he muuten...
Tottahan toisaalta on parempi uskoa hyvään ihmisessä, mutt näissä erojutuissa lähes poikkeuksetta on se kolmas, etenkin meillä miehillä.
Ugh
tietäjänaisia ja -miehiä.
...joilla ei itsellään ole mitään järkevää sanottavaa/mielipiteitä, mutta suuri halu kuitenkin kirjoittaa tänne tyhjänpäiviäisiä kommentteja. Vapaa maa, vapaa palsta.
Toinen nainen on. Syyllisyys saa hänet tiuskimaan sinulle...
Älä enään usko sitä miestä. Mies ei jätä naista jollei uutta ole kiikarissa.
Voihan se olla, että hänellä on joku kiikarissa tai haaveilee jostain toisesta, jolle aikoo tehdä aloitteen tms. ,mutta konkreettisesti hänellä ei tällä hetkellä ole toista. En jaksa nyt enemmän selitellä, mistä olen nyt niin varma, mutta näin tällä hetkellä on.
Saattaa siis olla, että on kiinnostunut josta kusta muusta, mutta aktiivisesti ei ainakaan tapaile ketään toista. Ajan kysymys tietenkin on, milloin alkaa, mutta tämänhetken tilanne on tämä. Ymmärrän, että monet ajattelevat toisen naisen olevan konkreettisesti kuvioissa ja se olisi ehkä minunkin helpompi ymmärtää koko tilanne jos näin olisi.
kyseessä työpaikkaromanssi. Siellähän sitä aikaa vietetään päivästä suurin osa. Kentis nainenkaan ei ole vielä vapaa, vaan on kenties itsekin eroamassa parhaillaan.
apua tai yleensä mitään kunnollista irti tästä kirjavasta nais- ja miestietäjien vastaus- ja riitely-sekamelskasta.
Yleinen mielipide ja 'varma tieto' tuntuisi olevan, että miehelläsi on toinen nainen vähintään kiikarissa.
Mitään muuta syytä ei tämä valopäiden sakki tunnu hyväksyvän tilanteenne syyksi. Suomalainen mustasukkaisuus ja ainainen epäily toisen uskollisuudesta/uskottomuudesta oikein loistaa kirjoituksissa. Ei ihme että puoletliitoista päättyy eroon, kun aina epäillään jalopuksi painostetaan toinen myöntämään sivusuhteensa, vaikkei sellaista olisikaan. Väsyneenä sitä kait sitten myöntää, että pääsisi tilanteessajotenkin eteenpäin.
Tämä on säälittävää.
Heh,
Summa Summarum taitaa itse olla pettäjä, joka puolustelee ja uskottelee ehkä itselleenkin edelleen, ettei kolmannen vuoksi rikkonut omaa liittoaan.
Tai sitten oikeasti vain sinisilmäinen (=kokematon) ihminen. Nyt vaan on niin, että suurimmassa osassa eroja on se kolmas osapuoli mukana, muistaakseni tästä löytyy tilastodataa myös. Toki niitä poikkeuksiakin on, silloin syynä on puolison muu sopimattomuus, kuten päihteiden käyttö, psyykkinen sairaus tms. Tai sitten liittoon on lähdetty, kun ei nyt muutakaan ole-asenteella.
Hyvin harvoin tuntuu tuo rakkaus sammuvan, jos yllä mainittuja seikkoja ei ole kuvioissa...
...
Mitäs ne ovatkaan ne defenssit kun ollaan vaikeissa tunnetiloissa, niin esim. reaktionmuodostuksella saatetaan kääntää tunteet aivan päinvastaisiksi?
että oli rankkaa lukee koko systeemi läpi.jäi sellanen fiilis, ett turhaa oli kaikki.ihan niin ku oikeessa elämässäkin.jahyvin usein se on turhaa just"heikkojen" ja ylpeiden ihmisten vuox. eka viesti sai ymmärrystä osakseen.jätetty ja hylätty raukka.sit koko pakan sekotti toinen nainen ja kohta kaikki oli ilmiriidassa keskenään.niin se aina menee.tuntuu ett turhaa, koska aina se menee niin.ja ohjeita riittää.mut jätti mies, kun kaikki oli 3.n yhteisen läpsemme kannalta hyvin.tiilitalo, ystäviä ym.mä kans annoin hänelle vapautta ja hoidin kodin ja mielelläni, koska halusin että toinen viihtyy.mutta aina vaan kävi toinen hiljaisemmaksi, kunnes syy selvisi.se paljon puhuttu"rakkaus"loppui.han kertoi vihdoin oivaltaneensa, että lapsista ja kaikesta huolimatta ei ole pakko jatkaa.siitä on 4 vuotta.purin sterilisaation jonka olin tehnyt ja nyt oon uskaltanut vasta alkaa haaveilemaan uudesta.mulla meni luottamus kaikkiin ihmisiin, koska lasten, jotka olivat viattomia, tunteista ei piitattu.aikuisissa on vikaa, mutta mitä siitä?eix ollukkin niin, että hyvinä ja huonoina päivinä...?jos fiiliksiä kaipaatte, menkää linnanmäelle, varsinkin te"toiset naiset"..ja salarakkaat
Hei,
olen kanssasi samoilla linjoilla. Meillä vähän sama tilanne. Takana oli vuosia 18. Kaikki oli hyvällä mallilla ja arki ihan oikeasti sujui mukavasti. Kunnes mies alkoi välillä kiukutella pienistäkin asioista, ärsyyntyi tosi herkästi ja yks kaks tokas, että haluan erota, en sinua rakasta enkä enää edes tahdo. Se siitä sitten. Asiasta ei tuon enempää puhuttu. Sama se, mitä minä ja lapset olimme mieltä. Ei sillä, että tahtoisin kenellekään pakkopullaa olla. Nyt on mennyt puoli vuotta. Ei se elo niin herkkua tuolla vapaana ollutkaan. Kaikki entinen on kuitenkin ehditty laittaa palasiksi JA AIVAN TURHAAN.
Minäkään en oikein jaksa ymmärtää meitä nykyajan ihmisiä. Mihinkään ei olla tyytyväisiä. Missä lie vika. Alkaa usko loppumaan "kaiken se kestää..." lurituksille. Mahtaakohan kukaan muu miettiä, kannattaako ylipäätään perhettä perustaa, jos ei yh:ksi halua (tai etäksi), oltiin sitten avo- tai avioliitossa, kun kuitenkin jompi kumpi kyllästyy jonain päivänä. En ole katkera, mutta ihmettelen.
elämä jatkuu! 11v ja ero tuli, kumpikin toisilleen kuin väritön, mauton ja hajuton siis kuin ilmaa. Elämä jatkuu ja jo kuukausi eteenpäin niin jo helpottaa isosti, pitää vain reippaasti päästää irti siitä joka mennyt jo on...tuhkasta ei uutta tulta saa aikaan.