Ystävät pettymyksiä

Ei se todellakaan niin mene että pari kertaa vuodessa nähdään. Olet nyt tuhlannut aikaasi aivan vääriin ihmisiin. Minusta sinä kuulostat älykkäältä ja ajattelevalta ihmiseltä, vika ei varmastikaan ole sinussa. Mutta ei välttämättä niissä muissakaan! Samanlailla kuin keneentahansa mieheen/naiseen ei voi rakastua vaikka kuinka haluaisi, niin myöskään ystävyyttä ei voi pakottaa! Ehkä ongelmana tässä on ollut se etteivät nämä ystäväsi ole osanneet sitä ilmaista vaan ovat olettaneet että lopetat yhteydenotot jos he eivät myöskään ota yhteyttä. Toisin sanoen eivät ole halunneet tehdä likaista työtä. Itse olen etsinyt ystäviä netin kautta muutaman kerran ja minusta on kurjaa jos ajatellaan niin että ihminen on jotenkin ilkeä tai huono jos hän ei halua ystävystyä kaikkien kanssa. Itse näen kyllä aika nopeasti jos minulla ei kerta kaikkiaan synkkaa jonkun ihmisen kanssa. Ei tarvitse olla mitään erimielisyyksiä tai mitään negatiivista- kun juttu ei vaan luista! Musta on todella tyhmää sitten pitää sellasia tuttavuuksia yllä, joista ei oikein mitään irtoa. Se on epäreilua sitä toistakin kohtaan, jos hän vaikka haluaisi ystävyydeltä enemmän. Sä et vaan ole tavannut vielä oikeaa ihmistä! Ystävyys on vaikea juttu.. Mun on jostain syystä aina vaikea luottaa siihen että haluaako se toinen todella viettää mun kanssa aikaa. Toisen parhaista ystävistäni kanssa meni kymmenisen vuotta ennen kuin ystävyys vakiintui, ja vasta nyt olen täysin varma meidän välisestä välittämisestä ja vasta se luottamus on mahdollistanut sen että voi oikeasti nauttia toisen seurasta ja huoletta asua eri kaupungeissa ja tietää että kun taas nähdään, kaikki on kuten ennen.

Tarinasi kuulostaa tutulta ja noita kohtaloita on lukuisia! Lieneekö nykypäivän menoa myös "kertakäyttöystävät..." Tarinasi sisältö on miltei yks yhteen omani kanssa, samaistun siihen täysin! Pitkään mietin itsekin mikä minussa on vika... kunnes tajusin ettei vian etsiminen itsestä ole järkevää!Vikaa varmaan on,ja myös positiivisia piirteitä, molemmissa osapuolissa! Ja jos on vielä superlaiska sosiaalisuudessa, olen tullut siihen tulokseen että teen elämästäni parhaan mahdollisen niillä avuilla jotka minulla on, etten jatkuvasti haikaile ystävyyssuhteiden perään! Kannattaa kokeilla, monia asioita voi tehdä vaikka ei ole likkakaveria tukena ja silti käydä ihmisten ilmoilla.Muista arvostaa itseäsi, älä mittaa ihmisarvoasi sillä kuinka paljon tai millaisia ystäviä sinulla on! Itselläni tämä tietysti voi olla luonteen takia helpompaa, olen helposti yksin viihtyvä, enkä koe olevani kakkosluokan ihminen sen vuoksi, enää. Tempperamentit ovat vain niin erilaisia, valitettavasti nykyaikana on cool olla ultrasosiaalinen ja ystäviä täytyy tietysti olla mahdollisimman paljon, muuten olet luuseri!
Loppujen lopuksi yksin tähän maailmaan tullaan, yksin täällä ollaan ja yksin täältä lähdetään, kaikkia muu on vain tilpehööriä!
Jaksamista sinulle!

sinun tekstisi kuulosti kovasti siltä, mitä itsekin olen kokenut.

Olen aika tarkka siitä, että jos tunnen ettei minua haluta seuraan, vetäydyn takuulla pois.

Olen muutaman kerran luullu, että olen jonkun kanssa ystävä, mutta jos minä en pidä yhteyksiä, ei niitä yhteyksiä sitten pidetä. Tuo on aina tylsä tilanne, mutta niin kuin joku mainitsikin, ystävyyttä ei voi pakottaa ja joillain meistä on vain muutama ystävä, mutta ne ovat sitten tosiystäviä ja joillain paljon sellaisia "pintaystäviä".

En usko, että vika olisi sinussa, vaan nämä ihmiset vain etsivät sellaisia kevyitä ystävyyssuhteita, joissa ei tarvitse olla läpi elämänsä sen toisen ihmisen kanssa ja pitää yhteyksiä.

Välillä tosin tuntuu siltäkin, että ihanne on juuri tuo, että ollaan ystäviä vain jonkin aikaa ja sitten nämä ihmiset jäävät. Toinen, mitä itse mietin, on se, että ystävyyden pitäisi olla kaksisuuntaista. Siis jos aina on niin, että toinen suostuu kaikkeen ja toinen ei mihinkään, niin kyllä sekin menee metsään. Itse suostun helposti, mutta oletan sitten, että toinenkin edes joskus suostuisi. Jos ei, niin eipähän tämän ihmisen enää tarvitse minuakaan mihinkään pyydellä. Ei ystävyys voi olla sellaista, että toinen koko ajan antaa ja toinen vain ottaa.

Tsemppiä sinulle!

Itseäni on jäänyt vaivaamaan läheisten ystävyyssuhteiden loppuminen. Ensimmäinen tapahtui kun olin ala-asteukäinen. Parhain ystäväni tuli käymään pitkästä aikaa (näimme tosi harvoin) ja keksin meille mukavaa tekemistä päiväksi. Ystäväni oli alkuun innostunut, mutta muuttui äkisti haluttomaksi ja tahtoi kotiin. Sen jälkeen en hänestä koskaan kuullut eikä hän vastannut yhteydenottoihin. Olin aivan ymmälläni, koska mitään järkevää syytä moiseen lähtöön ei ollut. LApsuuden ja lukioaikojen ystäviä on myöskin "kadonnut". Ymmärrän, että nuoren aikuisen elämä vie opiskelun ja töiden ja parinetsinnän kannattamina toisiin kaupunkeihin ja yhteydenpito vaikeutuu. AIkani jaksoin pitää yhteyttä, mutta kaikki se mitä yritin oli pelkästään yksipuolista. Lopulta lopetin yhteydenpidon suuren turhautumisen takia.
Uusia ystäviä en ole saanut entisten haihsuttua pois. Olen seurustellut muutamaan otteeseen, mutta uusia ystävyyssuhteita en ole osannut/kyennyt hankkimaan. Tuntuu, etten löydä ketään joka olisi samalla aaltopituudella. Joskus tuntuu, että olen ollut jo niin monta vuotta yksin, etten enää edes osaisi ottaa vastaan ystävyyttä.

Samanlaisia koemuksia?

Minulla on samansuuntaisia kokemuksia ns. ystävistä. Tuntuu että minä olen aina se yhteyttäpitävä osapuoli.
Yksi ystävä pyytää aina viemään autolla jonnekin koska itse ei omista autoa. Toinen taas haluaisi että kävisin enemmän hänen vanhemmillaa jotka ovat jo vanhoja ja keksisin heille tekemistä.
Tuntuu että kaikilla on vaatimuksia minulta mutta kukaan ei kysy mitä minä haluaisin.
Minullakin on ollut huonot hetkeni elämässä mutta ketä silloin on ollut tukemassa minua? Ei ketään.
Minulle tapahtui muutama vuosi sitten pari oikeastaan traagista juttua. ystäväni ei sanonut mitään ko. asiaan mutta kun tv:ssä tuli ohjelma saman kokeneesta pariskunnasta niin hän oikein korosti että heitä hän säälii koska heille on tapahtunut niin.
No en nyt sääliä oisi kaivannutkaan mutta osanottoa lähinnä. Minulla ei ollut ketään tukena.
Olenkin tullut siihen tulokseen että minä olen ollut aina se auttava osapuoli mutta nyt en enää ole.
En soita enää kenellekään heistä. Juttelen kyllä jos he soittavat mutta ei ainakaan vielä ole mitään kuulunut ja pari viikkoa on jo kulunut.
Vaikka olen kuskannut ja auttanut heitä tarvittaessa niin minkäänlaista arvostusta en ole saanut.
Tästä eteenpäin keskityn vain omiin juttuihini ja katsotaan mitä näiden ystävien kanssa tuleman pitää.

näitä juttuja!

mulla oli vuosia samantapainen tilanne kuin sulla. Ehkä silloin lapsena ja nuorena tällainen ihminen joka on lojaali ja valmis sitoutumaan ystävyyteen on jotenkin pelottava? Koin paljon pettymyksiä kun lapset vaihtoivat ystäviä tuon tuosta aivan käsittämättömistä syistä! Esim paras ystävni piti jostain pojasta ja kaksi muuta "suosittua" tyttö pitivät samasta pojasta. ja sitten bestikseni lyöttäytyi näitten tyttöjen kanssa ja jäin ulkopuoliseksi. tiesin ettei ne tytöt kauaa pidä bestistäni seurassaan ja niin kävikin. itse jäin kuitnekin yksin.

vuosia ajattelin että olen hyvä ystävä ja kaikkea.. mutta totuus oli se etten osannut ilmaista itseäni. Olin ujo ja perheessäni sain kuulla jatkuvasti arvostelua ja nälvintää. Ehkä en vain tiedostanut sitä miten sulkeutunut olin enkä pystynyt samaistumaan muihin lapsiin.

nuorena taas en harrastanut juomista ja ujouden vuoksi en voinut edes puhua pojista ja tunteistani.(ja koska se oli häpeällistä kotona pilkattiin, ei ollut järkevää seurustella) kaikki tämä karsi minun ystävyyssuhteeni. en vain pystynyt.

Ensimmäisen poikaystäväni sain vasta kun olin 21 vuotias! ja sitten oli exä jonka kanssa seurustelin 4 vuotta. ja täytyy sanoa että se ettei ole naispuolisia ystäviä kyllä häiritsi suhdetta poikaystävään. tavallaan joutuu kaikki kasaamaan sen yhden ihmisen harteille. tai oli minulla pari ystävää mutta eri kaupungissa ja mailia kirjoittelimme.. nyt olemme tunteneet jos 13 vuotta ja vasta viime aikoina olemme olleet avoimemepia (minun puoleletani enemmän). kuitenkin molemmat olemme sitoutuneet ystävyyteemme vaikka olemme niin erilaisia.

kuitenkin olen khittynyt ja oppinut ilmaisemaan itseäni ja olemaan avoimempi ja näin on ystävien saaminen ja pitäminen tullut helpommaksi. vuosia olin yksinäinen ilman ystäviä nyt on jo helpompi. pidän kiinni niistä muutamasta ystävästä jotka ovat vuosien varrella jaksaneet pitää yhteyttä vaikka paikkakuntakin olisi vaihtunut.

Ei se ole helppoa mutta se helpottuu kun tutustuu itseensä paremmin ja hyväksyy enemmän ja enemmän itseään. ja oppii kunnioittamaan itseään. kun kunnioitta itseään niin muutkin kunnioittavat eikä ainakaan käytä hyväkseen.

on kaikenlaisia ihmissuhteita. sinun pitää tunnistaa mistä suhteesta on kulloinkin kyse. on 1)ystäviä : vastavuoroista, usein yhteydessä

2)kavereita: koulussa/työssä, nähdään kun nähdään harvoin soitetaan. ehkä vaihdetaan palveluita keskenään

3)tuttavia: vaihdetaan palveluita, tervehditään kun nähdään, ei juuri soitella

4)naapureita: tervehditään kun nähdään jutellaan jotain säästä tms.

Eli jospa odottaisit ja miettisit onko kyse ystävästä vai kaverista vai tuttavasta vai mistä? ystävyys ei kehity hetkessä! joskus kaverista tai tuttavasta voi tulla ystävä. riippuu elämäntilanteesta. joskus tuttavalla onkin sama elämäntilanne ja sitten teillä on yhteistä puhuttavaa paljon. ja sitten kun tämä tilanne muuttuu voi olla ettei toinen osapuoli ei enää näe mitäänmieltä pitää yhteyttä!

itse en enää kokemuksen myötä jaksa pettyä, jos en saakaan ystävää jotain ihmisestä mistä pidän. Ei siis ennekko-odotuksia ja pettymyksiä. parempi rauhassa katsoa tilanne. toki voi itse ehdottaa tapaamisia ym mutta jättää takaportti auki että toinen voi kunnialla perääntyä kuten myös niin että sinäkin voit perääntyä tilanteesta.
jos sinulla on heti sellaiset odotukset että tämä on ystävä voi se ihmisiä ahdistaa! ja pelottaa. etene varovasti.

toivottavasti tästä jotain apua? vähän sekavaa tekstiä mutta..