Kultainen keskitie

Tässä Keskustan ratkaisu – kultainen keskitie. Sitä kulkiessa ei kyykytä kova kapitalismi eikä ahdista sosialismi. Se on hyvä tie kaikille.



http://www.keskusta.fi/keskusta/aate/artikkelit/?article_id=5928&laheta=1&Keskusta_Session=d1c563c79cca2d2c51e3c6f88176f5e3

Olli Rehn:

LIBERALISMI JA MAALAISLIITTOLAISUUS

Liberalismi ja maalaisliittolaisuus ovat toistensa lähisukulaisia. Liberalismi on valistusaatteen ja teollisen vallankumouksen kasvinkumppani, joka korostaa vapautta, sivistystä ja sosiaalista vastuuta. Maalaisliittolaisuus kumpuaa pohjoismaisten talonpoikaisliikkeiden perinteestä ollen kooste kansansivistysliikkeen ihanteita, maaseudun ja maakuntien elinvoimaa sekä sosiaalista tasa-arvoa.

Liberalismiin ja maalaisliittolaisuuteen kuulu sekä yhdistäviä että erottavia tekijöitä. Kumpikin nojaa humanismiin. Sivistys ja henkinen kasvu ovat ihmisen korkeimpia päämääriä. Ihmisoikeuksien puolustaminen, sosiaalinen perusturva ja pyrkimys tasavertaisiin koulutusmahdollisuuksiin ovat poliittisen humanismin ilmentymiä.

Tasavaltalainen demokratia - yksittäisen kansalaisen valta ja vastuu - on kummallekin aatesuuntaukselle ihanteellinen valtiomuoto. Demokratian puolustaminen sekä suurpääoman kahleita että sosialismin pakkovaltaa vastaan onkin yhdistänyt liberaaleja ja maalaisliittolaisia läpi 20. vuosisadan. Vuosina 1918-19 liberaali ja agraarinen keskusta voittivat tasavaltataistelun oikeiston monarkiapyrkimyksiä vastaan. 1930-luvulla keskustavoimien käynnistämä demokratian itsepuolustus esti fasismin nousun Suomessa.

Demokratia ei olekaan mikään saavutettu etu. Se vaatii jatkuvaa huolenpitoa ja kehittämistä. Politiikan impotenssi suurtyöttömyyden ja talouskriisin edessä murentavat kansalaisten luottamusta demokratiaan niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Demokratian itsepuolustukseen on aihetta.

Kannattaa muistaa, mitä amerikkalainen teologi ja yhteiskuntatieteilijä Reinhold Niebuhr taannoin totesi: "Demokratia on mahdollista, koska ihmisellä on kyky tehdä hyvää. Demokratia on välttämätöntä, koska ihmisellä on kyky muiden alistamiseen."

Myös näkemys parhaasta talousjärjestelmästä on pitkälti yhteinen liberalismissa ja maalaisliittolaisuudessa. Kumpikin vannoo pohjimmiltaan sosiaalisen markkinatalouden nimiin. Keskustaliberalismi on leimallisesti sivistys- ja sosiaaliliberalismia, joka parhaiten on kiteytyy John Stuart Millin ja John Rawlsin teksteihin. Näin keskustaliberalismi eroaakin Reaganin ja Thatcherin puhtaaksiviljellystä taloudellisesta liberalismista.

Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaan sisältyy kolme periaatetta, jotka muodostavat liberaalin yhteiskunnan perustuslain. Ensinnäkin ihmisellä on oikeus suurimpaan mahdolliseen vapauteen, joka ei loukkaa muiden vapautta. Toiseksi epätasa-arvoisuudet voidaan hyväksyä vain, jos ne ovat suurimmaksi hyödyksi vähäosaisille tai seurausta yhtäläisistä mahdollisuuksista. Kolmanneksi resursseja ei pidä siirtää tulevien sukupolvien käytöstä ja tulevaisuuden ongelmien ratkaisusta nykyisten ongelmien ratkomiseen.

Käytännön politiikassa nämä periaatteet näkyvät esimerkiksi keskustan perusturva-ajattelussa, jonka seuraava askel on kansalaisen perustulo. Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus, koskien sekä kansantaloutta että ekologiaa, nojautuu myös näihin periaatteisiin. Samoin ihmisen luovien voimien vapauttaminen pienyrittäjyyteen ja omatoimisuuteen.

Keskittävää kapitalismia keskustaliberaalit ovat aina vastustaneet. Markkinataloudelle on luotava pelisäännöt, lainsäädännölliset puitteet, joita ilman markkinatalous johtaa pääomien keskittymiseen, sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja ympäristön tuhoutumiseen. "Kapitalismi on markkinatalouden rappeutunut muoto", sanoo Johannes Virolainen kirjassaan Maaseutuhenkinen elämänkatsomus (1949). Virolaisen kirjan tärkein vaikuttaja oli saksalais-sveitsiläinen taloustieteilijä Wilhelm Röpke, yksi Liberaalisen Internationaalin kahdestatoista perustajajäsenestä vuonna 1947.

ELINVOIMAISET ELEMENTIT YHTEEN

90-luvun keskustapolitiikka perustuu edistyksellisen liberalismin ja maalaisliittolaisuuden elinvoimaisimpien elementtien yhdistämiseen. Liberalismin vapausihanne tulee nostaa talous- ja yhteiskuntapolitiikan johtavaksi periaatteeksi, koska verkostotaloudessa luovuuden, innovaatioiden ja yrittäjyyden merkitys korostuu entisestään.

Tämä ei kuitenkaan saa johtaa viidakon lakiin, jossa vahvimman oikeus vallitsee. Ihmisten perusturvasta ja laadukkaasta koulutuksesta huolehtiminen kuuluu sosiaalisen markkinatalouden kestäviin periaatteisiin, mikä erottaa sen puhtaaksiviljellystä kapitalismista. Tähän vapauden ja sosiaalisen vastuun politiikkaan tulee yhdistää maalaisliittolaisuudesta kumpuava ylisukupolvisen talonpoikaisen talouden periaate, joka pätee sekä luonnon- että kansatalouteen.

Yhtäläisyyksien vastapainoksi liberalismilla ja keskustalaisuudella on myös eroavuuksia. Nämä heijastuvat erityisesti suhtautumisessa Euroopan integraatioon. Maalaisliittolaisuuteen on lujasti ankkuroitunut usko pienyhteisöllisyyteen ja kansallisvaltioon, jotka koetaan kansalaisvapauksien ja demokratian parhaaksi turvaksi. Näiden koetaan joutuvan uhanalaiseksi integraation myötä.

Liberalismi puolestaan korostaa keskinäisriippuvuuden ja demokratian merkitystä pysyvän rauhan ja hyvinvoinnin edellytysten luojana. Kansainvälisten suhteiden saralla liberalismin aatehistoriasta nousee yksi nimi ylitse muiden. Itämeren piirin suurin ajattelija, Königsbergistä kotoisin oleva saksalainen Immanuel Kant. Keskellä Napoleonin valloitussotia v. 1795 kirjoittamassa teoksessaan Ikuiseen rauhaan Kant määritti kestävän rauhantilan ehdoiksi kolme tekijää, jotka muodostavat myös Liberaalisen Internationaalin toiminta-ajatuksen.

Ensinnäkin liberaalit tasavallat edistävät jo pelkällä olemassaolollaan rauhan säilymistä, koska demokratiat ovat luonteeltaan vähemmän aggressiivisia kuin yksin- tai harvainvaltaan perustuvat poliittiset järjestelmät. Toiseksi tämä synnyttää ajan myötä liberaalien tasavaltojen välisen rauhanomaisen yhteisön, joka perustuu yhteisiin demokraattisiin arvoihin. Kolmanneksi kansainvälisen talousjärjestyksen tulisi perustua vapaakauppaan, koska näin syntyvä keskinäisriippuvuus sitoo kansakunnat toistensa kohtaloihin ja tekee niiden väliset sodat epärationaaliksi.

Tutkimus on osoittanut Kantin analyysin pääosin oikeaksi. Liberaalin demokratian historiassa ei ole tapausta, jossa kaksi tasavaltaa ryhtyisi sotaan keskenään. Vapaakauppa ja taloudellinen integraatio ovat johtaneet niin vahvaan keskinäisriippuvuuteen, että ensimmäisen ja toisen maailmansodan kaltaiset eurooppalaiset sisällissodat eivät enää ole mahdollisisa läntisten sivistysvaltioiden välillä.

Huolimatta niistä etnisistä perimyssodista, jotka ovat seurausta Jugoslavian ja Neuvostoliiton hajoamisesta, kansainvälinen yhteisö on kylmän sodan päättymisen jälkeen ottanut pitkän askelen sellaisen kantilaisen maailmanjärjestyksen suuntaan, joka siirtyy vahvemman oikeudesta kansainvälisen oikeuden periaatteiden kunnioittamisen. Pienten valtioiden edun mukaista on vahvistaa sellaisten rauhaa ja vakautta ylläpitävien kansainvälisten instituutioiden kuten YK:n, Etykin ja Naton toimintakykyä. Kant ei suinkaan uskonut ikuiseen rauhaan, mutta korosti pyrkimystä rauhaa vahvistavien elementtien vahvistamiseen.

Samoista lähtökohdista ajattelen niin, että Suomen linja nojaa 2000-luvulle tultaessa kantilaisen liberalismin ja kekkoslaisen realismin yhdistelmään. Ensinnäkin kansallinen realismi säilyttää asemansa henkisvakuutuksena varsinkin perinteisessä turvallisuuspolitiikassa. Toisaalta Suomen tulee samanaikaisesti sitoutua siihen liberaalien valtioiden yhteisöön, joka tähtää kansainvälisen oikeuden ja instituutioiden vahvistamiseen sekä demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamiseen.

MAALAISLIITOSTA YLEISPUOLUEEKSI

Keskustaliberalismilla on ollut jalansija Keskusta-Maalaisliiton politiikassa koko sen olemassaolon ajan. Miksi Maalaisliitto kykeni muuntumaan keskustalaiseksi yleispuolueeksi Edistyspuolueen ja sen perillisten kustannuksella? Siihen on useita syitä.

Ensinnäkin liberaalipuolueet eivät varsinkaan kunniakkaan nuorsuomalaisen puolueen (1894-1918) jälkeen kyenneet pitkän päälle saamaan jalansijaa kapean liike- ja virkamieseliitin ulkopuolelta liian oikeistolaisen ohjelmansa vuoksi. Samaan aikaa eli itsenäisyyteen johtaneen sisällissodan jälkeen Maalaisliitto otti suomalaisuuden, tasavallan ja köyhän asian niin vahvasti ohjelmaansa, että se söi liberaalipuolueiden kannatuspohjaa.

Tätä nuorsuomalaisen liikkeen uusjakoa kuvaa kahden Suomen tärkeimmän keskustapoliitikon puoluevalinta. Sekä Santeri Alkio että Urho Kekkonen tunsivat vetoa edistysmieliseen liberalismiin ennen kuin ohjelmallisten erimielisyyksien vuoksi liittyivät Maalaisliittoon. Sosiaaliradikaali Alkio loikkasi vuonna 1907 nuorsuomalaista Maalaisliittoon pettyneenä nuorsuomalaisen puolueen konservatiiviseen sosiaali- ja maapoliittiseen ohjelmaan. Suomalaisuusmies Kekkonen puolestaan astui henkisesti edistyspuoluelaisuudesta maalaisliittolaisuuteen 1920-luvun puolivälissä, koska Edistyspuolue osoittautui liian passiiviseksi suomalaisuuskysymyksessä, jolla oli pientilallisten , torpparien ja työläisten pojille ja tyttärille suuri sosiaalinen merkitys.

Myös Rudolf Holsti, edistysmielinen lehtimies, poliitikko, diplomaatti ja kansainvälisten suhteiden tutkija, tunsi vetoa Maalaisliittoon samoilla perusteilla kuin Alkiokin. Holsti, joka opiskeli Lontoossa 1910-luvulla ja toimi Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen päällikkönä, kirjoitti myös Ilkkaan ja teki muutenkin Alkion kanssa tiivistä yhteistyötä keskustapolitiikan puolesta nuoren tasavallan alkutaipaleella.

Maalaisliiton piirissä alkoi 1950-luvulla aktiivinen puolueohjelman ja toiminta-ajatuksen uudistaminen keskustalaiseksi yleispuolueeksi. Nimeä muutettiin vuonna 1965 Keskustapuolueeksi ja edelleen vuonna 1988 Suomen Keskustaksi. Puolue laajensi ajan myötä kannatustaan liberaalipuolueiden reviirille erityisesti maakuntien Suomessa. Elämäntavan ja elinkeinorakenteen muutoksen myötä sekä Keskustan yleispuoluekehityksen seurauksena keskustaliberalismi nousi 1980-luvulla tiedostetuksi ajatusvirtaukseksi puolueessa.

Myös keskustalaisen nuorisoliikkeen piirissä 1970-luvulla tehty aatteellinen työ muokkasi maaperää keskustaliberalismille. Nuoren Keskustan Liiton Vihreämpään yhteiskuntaan -ohjelma oli ekologisessa ajattelussa paljon aikaansa edellä. Juha Kuisman ja Alpo Rusin kirja Avaus äärikeskustaan, jossa luotiin edistysmielisen keskustapolitiikan ja ekologisen maalaisliittolaisuuden synteesiä, kului 1980-luvun nuorkeskustalaisten käsissä. Seppo Niemelä kirjoitti 1982 Keskustapuolueelle uuden entistä alkiolaisemman periaateohjelman, joka on ulkopoliittista osuutta lukuun ottamatta edelleen pääosin kelpoa luettavaa. Tasavalta-seura toimi edistysmielisten keskustavoimien kokoajana 1980-luvun alussa.

Liberaalisen Internationaalin jäsenyys, joka toteutui vuonna 1988, on liittänyt Keskustan entistä tiiviimmin kansainväliseen liberaaliseen aatekeskusteluun. Vastaavasti Euroopan liberaali- ja demokraattipuolueen jäsenyys avaa Keskustalle ajan mittaan uuden tärkeän kanavan vaikuttaa Euroopan unionin päätöksentekoon. Ilmeisesti Keskustan tuleva menestys voikin nojata vain kykyyn yhdistää eurooppalaisen liberalismin anti suomalaiseen keskustapolitiikkaan, joka kumpuaa maakuntien Suomesta. Ehkä tätä yhdistelmää voidaan kutsua edistysmieliseksi keskustapolitiikaksi.

- - - - -

Ennen EU-komissaariksi nimittämistään Olli Rehn toimi pääministeri Matti Vanhasen avustajana ja ma. professorina Helsingin yliopistossa. Hän oli ehdolla Keskustan puheenjohtajaksi kesällä 2002 ja vuonna 1990. Ennen professorin virkaa Rehn toimi EU-komissaari Erkki Liikasen kabinettipäällikkönä. Rehn toimi Keskustan varapuheenjohtajana vuosina 1988-94 ja kansanedustajana 1991-95. Rehn on toiminut myös europarlamentaarikkona 1995-96. Artikkeli perustuu hänen alustukseensa Edistysmielisen Keskustapolitiikan yhdistyksen EKY:n perustavassa kokouksessa syyskuussa 1993.