Mielenkiinnosta kysyisin, millainen oli ensimmäinen vuosi parisuhteessanne, oli se sitten avo- tai avioliitto, mutta nimenomaan suhde jossa asutaan yhdessä. Pitääkö paikkansa, että ensimmäisen yhdessäolovuoden aikana riidellään ja rakastetaan eniten?
Itselläni ensimmäinen vuosi lähenee loppuaan, ja molempia on kuvioihin mahtunut. Riidoissa tosiaan rakkaus on pitänyt kiinni että on nähty seuraavakin päivä yhdessä...Edellisen, kahdeksan vuotta kestäneen suhteeni ensimmäistä vuotta en ikävä kyllä muista millainen se oli.
Kertokaa, miten teillä on kokemuksen mukaan mennyt, pitääkö sanonta paikkansa?
Itselläni ensimmäinen vuosi lähenee loppuaan, ja molempia on kuvioihin mahtunut. Riidoissa tosiaan rakkaus on pitänyt kiinni että on nähty seuraavakin päivä yhdessä...Edellisen, kahdeksan vuotta kestäneen suhteeni ensimmäistä vuotta en ikävä kyllä muista millainen se oli.
Kertokaa, miten teillä on kokemuksen mukaan mennyt, pitääkö sanonta paikkansa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meilläkin oli ensimmäinen vuosi yhtä vuoristorataa, samoin toinen. Kolmas oli yhtä helvettiä ja erokin oli aika lähellä, nyt neljättä eletään ja tämä on tuntunut hiukan helpommalle, toivottavasti jatkuu sellaisena. Tarvitaan julmetusti rakkautta, sitä riittää kyllä mutta valitettavasti se ei yksin riitä parisuhteen kasassa pitämiseen. Toivottavasti teillä ja meilläkin päästään seesteisempään aikaan.
edellisessä suhteessa ensimmäinen vuosi oli pelkkää onnea ja rakkautta. riitoja jos mitä oli, ne painettiin nopeasti villasella, mies ei halunnut riidellä, hän halusi sovitella ja sopia ja pyysi anteeksi sellaistakin mikä ei ollut hänen "syynsä"... hän halusi, että kaikki on tasaista ja mukavaa, ei riitoja..
Tässä toisessa suhteessa käytännössä asumme yhdessä, vaikka virallisesti omat erit osoitteet onkin. Onnea tämä on. Olemme paljon lähekkäin, juttelemme, rakastamme. Mutta muutama raastava riitakin on ollut aivan idioottimaisista aiheista ja erostakin on jo ennätetty puhua - haluatko jatkaa, oletko varma jne. Yhdessä ollan oltu alle ½ vuotta.
1. vuotemme oli ns. tyyntä myrskyn edellä: Ei ihan vielä uskallettu rankasti riidellä, mutta jotain sinne päin.
2. vuotena alkoi kunnon irroittelu: Rakastettiin ja riideltiin. Sitä jatkui ensimmäiset seuraavat 5 vuotta. Päädyimme kuitenkin naimisiin. Nyt, pienen ikuisuuden päästä, ovat riidat helpottaneet!
eka vuosi.. Hmmm.. Riideltiin, rakastettiin ja rakasteltiin.. Millon mitenki päin..
Oltiin paljon lähekkäin, halailtiin, pussailtiin, rakasteltiin ja suunniteltiin tulevaisuutta.. Riideltiin, (joskus aika pahastikin), sovittiin ja oltiin niin kuin ei oltais riideltykään. Meillä on ollut se taktiikka riidoissa, että kun asia on selvitetty, niin sitä ei kumpikaan enää muistele, koska menneet on menneitä ja ei tule kuin paha mieli, jos alkaa niitä tonkimaan.. Monestikin suutuksissaan tulee sanottua pahastikin, vaikka ei ois niin tarkottanukaan.. Semmosta se elämä tahtoo olla.. Nyt ollaan yhessä oltu reilut 3 vuotta, ensimmäinen lapsi tulossa ja kaikki oikeen hienosti!
Kyllä meillä ainakin riideltiin niin helvetisti 1. vuonna. Saattoi johtua siitäkin että opiskelin toisella puolella maata, ja tapasimme vain viikonloppuisin. Tosin nykyäänkin arki on pärjättävä omillaan, emme asu siis yhdessä.
Rakkauden määrä ei ole ainakaan vähentynyt!
kaverin mukaan.
Ekassa 7v kestäneessä suteessani oli yhtä onnea ja autuutta ekat vuodet, sitten tämä kaveri alko pettään oikein urakalla, se siitä.
Toinen suhteeni on nyt 12v ja ekat vuodet oli yhtä tappelua ja taistelua ja kamalaa, silti piti yhdessä roikkua. muutama vuosi on nyt ollut seesteisempää, mutta olen kyllä vakavasti pohtinut onko tässä kuitenkaan tarpeeksi ytyä. Kun vieläkin pitää niin kauheasti riidellä, ja vaikka itse en enää ole pitkiin aikoihin jaksanut ottaa riitoja tosissani, eli siis hermostua, toisen raivoamisen kuunteleminen ottaa tosi koville; miksi pitää kestää moista...
Olen seurustellut nykyisen miesystäväni kanssa 7 kk ja olemme olleet alusta asti erittäin tiiviisti yhdessä. Alku oli perinteiseti ihanaa ja ehdimme molemmat vakuutella toisillemme, että tästä tulee taatusti jotain, olet se oikea jne. Ikääkin meillä molemmilla on jo senverran, että rakastuminen ei ole enää mitään teinien ihastumista.
Viimeisen parin kuukauden aikana on kuitenkin viikkoihin mahtunut enemmän riitaa kuin rakkautta. En tiedä mistä ihmeestä johtuu, että kaikki keskustelumme tuntuvat nykyään kääntyvän tappeluksi. Seuraavana päivänä sitten sovitaan ja luvataan, että ei enää tällaisia lapsellisuuksia jne. Ennenpitkää kuitenkin on taas helvetti irti.
Toivon, että tämä on vain se perinteinen 7 kuukauden kirous ja ohimenevä vaihe, tällaista ei nimittäin kukaan jaksa kauaa.
Kaipaan kovasti suhteemme alkuaikoja, enkä voi ymmärtää mistä tämä johtuu, sillä mieheni kuitenkin vakuuttaa aina rakastavansa minua, eikä halua suhteen loppuvan, kun olen asiaa häneltä tiedustellut.
Tsemppiä kaikille, jotka elävät samanlaisessa vaiheessa...