Anoppi kokee miniänsä kilpailijakseen. Niin se vaan on. Anoppi haluaisi olla ikuisesti se ykkösnainen poikansa elämässä. Niin se vaan on. Kun poika aikuistuu, anoppi ei halua luopua otteestaan poikaansa. Niin se vaan on. Anopin ylihän ei noin vaan kävellä. Niin se vaan on. Kun poika perustaa OMAN perheen, ANOPILLAHAN EI SILLOIN OLE ENÄÄ MÄÄRÄYSVALTAA POIKAANSA???????? Tällöin anopista tulee ns. sivustaseuraaja, JA SEHÄN EI ANOPILLE PASSAA?!!! VALITETTAVASTI.
Anopin kilpailija?
Kiukkuliina
454604
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Tunnen sen vaan sisimmässäni, kuinka oma anoppini kadehtii minua. Ulkonäköäni, luonnettani, viisauttani (anoppi pääsi hädin tuskin kansakoulun läpi - kouluttautuu vasta nyt, viidenkympin tietämillä ensimmäiseen ammattiinsa!)...JA ENITEN SITÄ, ETTÄ MINÄ OLEN NYKYÄÄN SE YKKÖSNAINEN POIKANSA ELÄMÄSSÄ. NIIN SE VAAN ON.
Ihminen voi olla iältään vaikka kuinka vanha - silti ei ole oppinut virheistään ja elämästä yhtään mitään (tästä hyvänä esimerkkinä esim. alkoholistit)!!! Turha on siis elämänviisaudellaan silloin kehuskella??! Nuorikin voi olla jo viisas (=terve maalaisjärki ja opiskelu kunniaan!!!). Juu, eipä mulla muuta tälläkertaa.
Miniä se tässä kokee ja puhuu :)
Tässä on kyse myös anopin huonosta itsetunnosta ja maalaisjärjen puuttumisesta...liekö anopillani järkeä muutenkaan päässä??
Edelliset anoppini olivat toista maata. Olivat mielissään ja iloisia, kun poika oli löytänyt itselleen kumppanin! Mutta mitä tekee nykyinen anoppini...sen kun "muilottaa" turpa vääränä, kun minut näkeekin???! Yrittäkäähän nyt ymmärtää, että KATEELLISIA JA "PÄÄSTÄÄN VIALLISIA" ANOPPEJA TODELLAKIN ON OLEMASSA. Piste.
Ehkäpä edelliset anoppisi olivat vielä enemmän mielissään, kun pääsivät sinusta eroon.Olen kauhulla lukenut vihaisia vuodatuksiasi ja olen sitä mieltä, että tarvisisit psykiatrista hoitoa, mikäli kirjoituksesi eivät ole vain provosoimista.Odotan mielenkiinnolla miten törkeän vastauksen pystyt minulle lähettämään.
Itseasiassa edellinen anoppi itki erostamme - olisi jo niin kovasti toivonut häitäkin ja jälkeläisiä!
Millä perusteella tarvitsisin hoitoa? Ethän tunne minua lainkaan?
Olisi mielenkiintoista tietää, millä edellytyksillä teet näitä diagnoosejasi?
Oletko pätevöitynyt samalla tavalla kuin oma anoppini? Noin 60 vuoden kokemus omista mielenterveysongelmista tuntuu antavan todellista pontta hoitoonohjauskehotuksille. Ja kieltämättä anoppini ympärillä riittää niitä hoidon tarpeessa olijoita. Miten sinulla tässä suhteessa menee? Ei minun anoppini silti ihan väärässä olekaan; harva anoppini seurassa olleista selviää ilman terapiaa, koska järjellä asioihin ei saa selityksiä.
Annatko vielä osoitteen, mistä saisimme tarvittavan avun. Ensisijaisesti tarvitsemme terapiaa, jonka avulla voi muuttaa jotakuta toista. Toissijaisesti olisi tarvetta terapialle, jossa saadaan oma empatiakyky kitkettyä, jolloin luulisin olevan helpompi sietää toistenkin empatian puutetta. Ja kolmanneksi, tosin ei vähiten tärkeänä, terapian tulisi vaikuttaa ajatteluuni siten, että alan pitää normaalina asioita (anoppini käytöstä), joita en ole aikaisemmin laisinkaan lukenut normaalin rajoihin kuuluvaksi.
Siis ilmiselvästi hoidon tarpeessa. Olisiko Anopin kiusaamien vertaistuki ry sopiva paikka?
joka sinua kadehtisi. Itse olen onnellinen poikani liitosta. Hyvä miniä hyvä poika. Sinulla on aivan vääristynyt käsitys elämästä. Taidat itse kokea olevasi arvoton tai säälittävä. Valtava alemmuudentunto ainakin sinulla on sekoitettuna yliminään jonka ympärillä kaiken pitäisi pyöriä.
Harvoin sanon pahasti, mutta nyt on se hetki, mene hyvä ihminen hoitoon. Sinulla ei ole kaikki kotona.
Perustelut kiitos?
Ensinnäkin et todellakaan tiedä kaikkea, mitä anoppini on jättänyt tekemättä ja mitä on tässä vuosien varrella tehnyt. Parin viestin perusteella et voi haukkua minua vääristyneeksi, arvottomaksi, säälittäväksi, alemmuudentuntoiseksi jne. Nämä tunteeni ja tuntemukseni eivät ole tulleet hetkessä...paljon on pitänyt anoppini tehdä töitä sen eteen!!
Voi olla, että sanot harvon pahasti. Miten on viisaasti sanomisen laita?
Miten noin kamala ihminen voi olla läheistä sukua ihmiselle jota kaiketi rakastat?? Miten noin kamala ihminen on voinu hyvän pojan kasvattaa..
Että kateelinen kauneudellesi ja viisaudellesi?? Etpä ole oppinu koulussasi mitään ja maalaisjärki-käsite on vääristynyt.. Ehkä anoppisi ei pidä itsekeskeisyydestäsi, itsesi kehumisesta ja yleensä muiden ihmisten halveksimisesta.. Herränähköön hän on miehesi äiti.. Kaikessa täydellisyydessäsi anna vähän armoa..
En ole ku 31.. en anoppi ite vaan juuri tutustelen oman miesystäväni äitiin..
Jyllä on textiä,täytyy myöntää...Eiköhän jokainen järkevä äiti toivo lapsilleen onnea ja menestystä.Itse ainakin otan miniän avosylin vastaan kun sellainen vain ilmaantuu enkä muuta vaadi kuin tervettä järkeä ja rakkautta poikaani kohtaan.Itselläni on ihana anoppi ja hyvä esikuva siihen hommaan...
Jossain noissa viesteissäsi kerrot sisimmässäsi tietäväsi, mitä anoppi ajattelee.
MITEN teet sen?
Oletko joku naispuolinen Harry Potter?
Ja toisekseen halveksit avoimesti sitä, että anoppisi kouluttautuu.
MITÄ se sinuun kuuluu, hänen kouluttautumisensa?
Hänen aikanaan ei ollut peruskouluja ym. tukiopetuksia.
Että kelaas vähän sitä nauhaas...
Uskon että sinulla tulee vastedeskin olemaan anoppiehdokkaita.
"Ja toisekseen halveksit avoimesti sitä, että anoppisi kouluttautuu."
Anoppini on koko ikänsä ollut työttömänä - menee töihin aina vasta sitten kun on pakko (=puolen vuoden välein). Koko ikänsä hän on elänyt kaikenmaailman tuilla nuoremman lapsensa kanssa (=isän elatusmaksut, sosiaalitoimisto). Kun tämä lapsi lähentelee nyt 18 ikävuotta, ANOPPINI KOULUTTAUTUU VASTA SITTEN?? Eikö tämä haiskahda siltä, että "helppo raha on vaan kelvannut": töihin/kouluun vasta sitten, kun tuet loppuvat???! Hänellä olisi ollut tässä jo kymmenisen vuotta aikaa kouluttautua - eipähän tarvitsisi enää ruikuttaa vähäosaisuuttaan?? Hänellä on asunut saman katon alla VAIN yksi lapsi. Monet järkevät anopit hoitavat montakin lasta, opiskelevat ja käyvät vielä siinä samalla töissäkin!!! Laiskuutta sanon minä.
kuin kukaan voi kuvitella. Ei siinä mitään perusteluja tarvita. Pöhkö mikä pöhkö.
Anoppiasi minun tulee todella sääli. Kukaan ei voi maailmassa ansaita sinua.Todellisuudessa sinua ei ole olemassa. Olet keksitty juttu. Jos olisit todellinen, niin olisit laitoksessa.
Outoja hiippareita netissä hiipii, mutta sinä olet kaiken huippu. Eikö sinulla ole mitään tekemistä kun täällä juttuja sepität. Tuollainen yksinäisyys on kamalaa.
Kyllä aikuinen ihminen väitteensä osaa perustella, niin kuin Kiukkuliinakin mallikkaasti tekee. Toisin kuin sinä.
Mitä tulee anoppiin, niin anopin ei tarvitse miniää mitenkään ansaitakaan. Mikä siinä on, että anopit edelleen kuvittelevat, että jos ei heille kelpaa niin ei sitten pojallekaan?
Jos meillä olisi anoppi saanut päättää, niin kaikki hänen lapsensa olisivat jääneet naimattomaksi tai vähintään eronneet. Tai niin kuin epäilen, olisi anoppini mennyt itse naimisiin poikansa kanssa.
Niin se perustelu: anoppini todellakin on ääneen huutanut, että hän ei anna miestäni kenellekään toiselle. Siis poikaansa. Yäk.
"Mitä tulee anoppiin, niin anopin ei tarvitse miniää mitenkään ansaitakaan."
Aivan.
Miksi anoppi haluaa roikkua pojassaan? Onko se niin?
Itse tykönäni olin ainakin hyvin tyytyväinen, kun pojat lähtivät maailmalle.
Isot, kovaääniset pojankoltiaiset täyttivät huoneen metakallaan, söivät aina, huudattivat radiota, soittivat inhaa musiikkia, kavereita oli aina. En saanut heitä ulos tupakalle, vaan talo haisi kuin kolmannen luokan rautatievaunu.
Olivathan he hauskoja, reippaita ja reiluja. Ei minulla heistä mitään murheita erityisesti ollut, mutta kyllä olin ihan tyytyväinen, kun tyttölapsia alkoi olla maisemissa.
Puheet siivoutuivat, vaatetuksiin kiinnitettiin enemmän huomiota, huoneitakin siivottiin parempaan kondikseen tyttöjen arvostelevien silmien pelossa.
"Tarjokkaista" sitten lopuksi valikoitui sievät ja nuoret miniät, jotka taltuttivat pojat mukaviksi perheenisiksi. Lapsenlapset ovat hurmaavia, eikä heidän hoitamiseensa minua tarvita. Saan vain olla mummu tarvittaessa.
Minä olen yksinomaan kiitollinen elämälle, kun pojasta kasvaa mies, joka alkaa elää omaa elämäänsä ja löytää oman paikkansa maailmassa. Tyhmää olisi sitoa poika kotiin ja torjua miniä, sillä anopinkin ikä on rajallinen. Kerran on lähdettävä, ja mihinkäs peräkammarin pojaksi sorrettu nuori mies sitten joutuisi?
Kyllä miehen on seistävä omilla jaloillaan.
En usko, että äiti voi olla niin rajoittunut, ettei anna elämän mennä eteenpäin. Onhan hän itsekin ollut miniä.
Mutta jos sinulla on ollut jo tuohon ikään mennessä useita eri anoppeja, niin ihmettelen, syytätkö epäonnistuneista suhteistasi aina anoppia.
Voisikohan syitä löytyä muualtakin?
Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli!
Tämä vanha käpy on kolunnut läpi monta anoppiehdokasta, ja isoja eroja on. Pahin on ollut hän, jonka vanhemmat olivat eronneet. Kaikki jälkipolvet siitä haarasta samaa sorttia. Voin puhtaalla omallatunnolla sanoa, että siinä sukuhaarassa paha kieli laulaa, ja lujaa! Auta armias niitä miniä/vävykandidaatteja, jotka taloon eksyvät.
Viisaus ei todellakaan asu vanhoissa naisissa, eikä aina nuorissakaan.
ei ole OMAA miestä. Appivanhempani erosivat reilut 10 vuotta sitten - siitä asti anopillani on kuulemma ollut kaikenmaailman irtosuhteita...ja kaiken huippu: viimeinen pidempi suhde oli häntä lähes 10 vuotta nuorempaan mieheen!!! Että sellanen anoppi mulla.
Ja anopillani itsellä ei ole ollut anoppia! Eli luulen, että tämäkin vaikuttaa: kun kerran hänelläkään ei ole ollut, ei hän halua olla anoppi itsekään!!!?
Epäonnistuneet suhteeni (=1 vakava suhde ennen tätä seurustelua, muut ns. nuoruudenaikaisia) ovat loppuneet siihen, että parisuhde ei todellakaan toiminut. Ei se anopin vika ollut. Päinvastoin: haluaisin edelleenkin olla tekemisissä ex-anoppini kanssa?? Kävin hänen kanssaan usein mm. lenkillä, jumpassa, ostoksilla. Muistelen sitä puolta suhteessani edelleen kaiholla, vaikka siitä alkaa olla kohta jo lähes kymmenen vuotta...? :)
oikeassa. Onneksi on myös pokkeuksia jotka ymmärtävät roolinsa. Harmillista ettei kaikki voi saada anoppia joka tajuaisi paikkansa ja sen mihin nenänsä voi työntää.
Jos ihminen on luonnoltan utelias, niin hän ei muutu, vaikka putkahtaa anopiksi.
Mutta on myös niitä anoppeja, jotka eivät ole uteliaita. Sellaiset anopit eivät ole ikinä olleet kiinnostuneita toisten palkoista tai muusta menestyksestä. Heitä ei kiinnosta, kuka torpan ohi kulkee, vaan he pitävät ikkunanverhot edessä, niin että kukaan ei näe sisään.
Sellaista anoppia kai toivoisit, että hän ei sanoisi sanaakaan mistään teidän asioistanne.
Huomaa, että omistaan hän ei myöskään pukahda, vaikka kuinka tivaisit hänen tulotasoaan.
Sitten, kun anoppi lähtee Teneriffalle, kirjoitat palstalle, kuinka itsekäs anoppi sulla on, kun mällää perinnöt ulkomaanmatkoilla.
18- vuotiaan pojan äitinä olen aivan eri mieltä. Poikani on minulle erittäin rakas ja tärkeä ja minä hänelle. MUTTA. Haluan, että hän löytää jonakin päivänä elämänsä naisen ja perustaa perheen, jos hän itse sitä haluaa. Äiti ja rakastettu ovat mielestäni aivan eri asioita. He eivät voi edes kilpailla keskenään, koska ovat aivan eri sarjoissa. Olen äiti- sarjan ykkönen, koska muita ei ole. Poikani rakastetusta/vaimosta tulee minulle tytär, ei kilpailija.
Vanhempi lapseni on jo naimisissa, ja minulle on itsestään selvää, että hänen puolisonsa on hänen elämänsä tärkein ihminen. Olisi todella surullista, jos näin ei olisi. Asia on sanottu myös ääneen. Äideillä on aivan oma paikkansa aikuistenkin lasten elämässä. Se paikka on "takavasemmalla", ja se on hyvä paikka. On myös helpottavaa siirtyä svummalle.
Olen itse noin viiskymppinen 19-vuotiaan pojan äiti. Lapseni, mulle hyvin rakas, päättelee lukiotaan, kirjoittaa siis tänä keväänä. Hänellä on samanikäinen tyttöystävä, ollut jo parisen vuotta. Seuraavana on vuorossa asevelvollisuus, sitten toivottavasti ammattiin opiskelu. Kotoa irtautuminen on siis kohta käynnissä, ja odotan sitä ehkä hieman haikein mutta tyytyväisin mielin: nyt on mun aikana irrottaa. Lakkaan mielelläni huolehtimasta ja otan enemmän tilaa itselleni, siirryn suosista takavasemmalle enkä missään tapauksessa aio puuttua nuorten elämään. Äiti on aina äiti, mutta tässä vaiheessa koen kyllä hoitaneeni tehtäväni. Nyt on aika pojan lentää omin siivin. Kannanottoja ja apua saa pyydettäessä.
Samaa mieltä. Korjaisin kirjoitustasi vain sen verran, että anopista ei tule sivustaseuraaja vaan hän kokee itsensä TARPEETTOMAKSI.
Pitäisi siirtyä seuraavaan vaiheeseen elämässä, olla äiti aikuiselle lapselle, mutta kun eväät puuttuu.
Tytär kävi perheineen. Poislähtiessään sanoi, että on niin mukava tavata. Pitäisi tavata useammin.
Sanoin ihan ihmeissäni, että täällähän minä olen joka päivä. Matkaakaan ei ole kuin 25 min bussilla.
En vain ole kova kutsumaan, kun muistan oman nuoruuteni, kun kahta äitiä piti käydä säännöllisesti katsastamassa, ja hakea ja viedä, kutsua sunnuntaisin syömään, tarjota juhlaruuat pyhinä jne.
Se kuului asiaan, enkä tiedä, kuinka innokkaita hekään aina olivat tulemaan ja viipymään, mutta jotenkin oltiin sitä mieltä, että "vanhuksia" ei saa unohtaa ja jättää yksin. Maillä oli omat kuviot, joista emme juuri vanhempien kanssa puhunet. Eivät he tienneet, mitä olimme asunnosta maksaneet tai miten velkojen kanssa oli milläkin hetkellä. Emme me niistä puhuneet.
Lasten koulut keskusteltiin lasten kanssa, jne. En muista, että olisin neuvotellut mistään omista asioistamme heidän kanssaan. Emme mekään kysyneet heidän henkilökohtaisia asioitaan. Eihän meidän kuulunut niistä mitään tietää.
Toinen äideistä, (kumpikin oli siis äiti ja anoppi) kutoi ja ompeli kaikenlaista vaatetta muksuille, ja toinen harrasti porliininmaalausta. Meillä on nyt kippoa ja kuppia joka lähtöön.
Nyt kun olen samaa ikäluokkaa, huomaan, etten ole ollenkaan vanha, eikä minua tarvitse hoivata millään tavalla. Menen minne haluan ja syön mitä tahdon. Ei minua hyysää kukaan.
Ehkä kokemukseni tekivät minusta liiankin vetäytyvän. Mutta vilpittömästi olen sitä mieltä, että täällä olen. Jokainen lapsi ja lapsenlapsi on tervetullut milloin vaan.
Entäs kun anoppikaan ei tarjonnut meille ruokaa tms. kun siellä kävimme? Mielestäni tällöin ei meidänkään pidä tarjota anopille yhtään mitään, JOS HÄN JOSKUS MEILLE EDES KYLÄÄN EKSYY...?!
Anoppini utelee pojaltaan eli mieheltäni jatkuvasti kaikenlaista henkilökohtaista: esim. paljon mieheni saa palkkaa, mitä mikäkin ostos on maksanut...MITÄ SE HÄNELLE ENÄÄ KUULUU??!
No, onneksi mieheni on anopin vastakohta. Hän ei ole kertonut äidilleen esim. mitään henkilökohtaista...juuri palkkaa tms. SILTI ANOPPINI JATKAA KYSELYITÄ KYSELYJEN PERÄÄN??? Anoppini luulee tuntevansa poikansa paremminkin tms., vaikka todellisuudessa heillä on kuitenkin todella etäiset ja kylmät välit (ns. henkisesti)!! Ja hyvä näin.
Sinulla Kukkuliina, sorry, ei kun Kiukkuliina on tuommoinen anoppi, ja jollain toisella toisenlainen.
Miksi yleistät??
Mitä me sun anopille voidaan?
Ja miksi ei se anoppi voisi kysellä? HÄ?
Kyselee kai sun ystävätkin sulta kaikenlaista, ja ne on sentäs vaan ystäviä eikä sen lähempiä, kuten sun äitis ja miehes äiti ovat... ÄITEJÄ...MUMMOJA...VANHUKSIA
Mitä sä otat hikaria jostain vanhasta mummosta? HÖ!
Se on vanha, ei se sille itse mitään voi. EI kai sun oo pakko vastata, kunhan säveltelet jotain sille, vaikka potaskaa, jota se tykkää kuunnella.
SÄ ET OSAA KÄSITELLÄ!
Sä et osaa mummoa jututtaa, käsitellä.
Sitä voi mielistellä, ja sehän syö sun kädestä ja sen jälkeen saat olla ja tehdä mitä haluut ja se on vaan mielissään.
Et sä haluu tehdä ketään onnelliseksi?
Et näköjään. Veikkaan että sun suhtees mieheesi on karilla about vuoden päästä olla asenteella.
Ensiksin sä teet miehelles tosi paskan fiiliksen tolla asenteella, voisit avittaa miestäs vähän äitinsä kanssa elämisessä.
Mutta ei, ei kun sun pääs on graniittia. Ei siihen mikään uppoa.
JOS anoppisi teille hairahtuu, miksi et osoittaisi hänelle, kuinka todellinen perheenemäntä käyttäytyy?
Parasta päälle, hiukset ojennukseen, pellavaliina pöydälle, ruusukupit ja Aleksanterinleivokset.
Talo puhdas ja järjestyksessä.
Iloista rupattelua.
Pitääkö sinun kostaa anopin käytös?
Eihän hän siitä opi, että olisit ynseä, etkä tarjoilisi hänelle kahvikuppostakaan, mutta ajatuksia voisi herättää se, että pojalla on nyt ihana vaimo, joka luo levollisen ja onnellisen ilmapiirin kotiin. Osaa olla hyvä emäntä vieraille.
Poikakin niin viihtyy.
Kiukkuliina, otit nokkiisi, kun sua ojennettiin.
Mä oon nuori aviovaimo, mutta oon silti sitä mieltä että se on sun hölmöyttä, että alat kilpailla miehesi mutsin kanssa.
Ethän sä voi koskaan olla miehelles äiti, eikä anoppisi voi olla miehes vaimo. Ootte niin kun eri ihmiset miehesi elämässä.
Tyhmää alkaa räkyttämään vanhalle mummolle.
Logiikkakin jo pettää. Anoppi haluaa olla ykkösnainen ja samalla vingut että JOS tulee käymään. Ja vastaat jo omiin viesteihisi, pahalta näyttää.
En voi muuta sanoa kuin: Käyttäydy niin kuin haluat sinua kohtaan käyttäydyttävän! Eikös toi vanha sanonta taas pidä hyvin paikkaansa. Jos anopin käytös ei miellytä, niin pitäsi kyllä katsoa peiliin ja miettiä miten itse käyttäytyy anopin läsnäollessa.
Vastailit Kiukkuliinalle, että käyttäydy niin kuin haluat sinua kohtaan käyttäydyttävän!
Kokemusta omaavana voin sanoa, että aina tuokaan hyvä lauseke ei toteudu, ei anoppien eikä muidenkaan ihmisten kanssa. Vaikka itse olet asiallinen, niin silti joku voi käyttäytyä sinua kohtaan tökerösti. Eli ei päde. Kaikki (anopit, miniät, eikä muutkaan) ole välttämättä kuulleetkaan moisesta ajatuksesta, että tee toisille niinkuin tahtoisit itsellesi tehtävän.
Nykyaikainen väännös sanonnasta voisi kuulua vaikkapa, että "Käyttäydy niinkuin tahdot toisen häntä kohtaan käyttäytyvän". Olen huomannut, että hankalien ihmisten kanssa tämä versio toimii huomattavasti paremmin.
Miksi muuten itse täytyy katsella peiliin, jos joku toinen on loukannut? En ymmärrä...
? :-/
Ihmiset jotka jatkuvasti käyttävät tuota vanhamuotoista kultaista sääntöä ja sitten letkauttavat "katso peiliin" ovat luultavasti itse sellaisia, jotka tiuhaan piikittelevät ketä milloinkin haluavat piikitellä, ja syyttävät sitten sitä piikin saajaa vaikka mistä.
Asiat vääristellään joskus jopa siihen malliin, että piikin saanut on jotenkin maagisesti "ansainnut" sen piikin.
Tämän olen huomannut omasta kokemuksestani.
Silti, yhä vieläkin, pyrin aina itse käyttäytymään korrektisti joka tilassa. Ei oikein muutakaan voi, vai mitä?
anopistani. Inhoan häntä senkin takia, kun hän kaljottelee lähes joka viikonloppu. Ei osaa elää sosiaalista elämää muuten?? Ja senkin takia, kun mieheni isä on sanonut, että heille tuli ero sen takia, koska anoppini petti appeani jonkun toisen miehen kanssa-> anoppini osaa olla myös kaksinaamainen: väittää edelleen, että appeni se häntä petti, eikä hän...
Minusta tuo pettämisasiakin on päivänselvä juttu: anopillani on edelleen irtosuhteita - appeni uudelleen naimisissa. Sehän kertoo juuri sen, että anoppini se pettäjä siinä suhteessa on ollut, eikä appi???!
Anopin irtosuhteet?
So what, sanon taas. Anoppisi on vapaa tällä hetkellä. Siis ei aviossa.
Ja mitä sinulle kuuluu apen ja anopin väliset pettämiset?
Et ole ollut näkemässä sitä, kuka petti ekana. Suhtautuisin epäilyllä apen kertomuksiin omasta viattomuudestaan.
Luostariinko anopin pitäis mennä?
Anna sen muijan elää niinko lystää, turhaan sitä moralisoit, et ole tiettävästi pyhimys itsekään.
Väitätkö muka, että et ole ollut ennen naimisiin menoa "sillai" kenenkään kanssa?
Ja väitätkö että et itte koskaan juo?
asu satojen kilometrien päässä - ei se kalja niin pitkälle haise vaikka kuinka nokka pitkällä kurottelisit. Hanki elämä!
ja omituisemmiksi menee. Mitä ihmettä sinulle kuuluu kenenkään suhteet ja kaljoittelut?????????
AiJaijai pojallahan on anoppisi geenit. Voi kun olisikin niin viisas ja katsoisi vieraita päin. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Toisaalta sinun tapauksessasi ei edes ruohoa ole, on vain kuollutta heinää.
kun noi minijät ovat kateellisia anopeille!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
kirjoitusvirheeni korjaten "miniät"
Eiköhän se kuule ole toisinpäin asian laita ...! En kadehdi anoppini tyhjäpäisyyttä (mm. ei ammattia), hänen ryppynaamaansa, kaljanhuuruista elämää. En todellakaan.
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kun seuraavan kerran haeskelet taas kerran uutta anoppia, muista vaatia tutkintopaperi.
Tai voisit eka kysyä poikafrendiltä, mikä sen mutsi on.
Jos on joku tyhjäpäinen (mm. ei ammattia), niin ilmota välittömästi jätkälles, että seurustelu on loppu nyt.
Sitten sulle ei tuu näitä ongelmii.
... sulla ittelläs tais olla muka akateeminen tausta.
Vai oliko? En muista.
Kannattais kattoo peiliin. Olet varmasti itsekäs, paskiainen. Et tule toimeen kenenkään kanssa. Kiukuttelet ja haluat pistää miehesi tossun alle. Anopit ym. aina syyllisiä.
Ryhdistäydy. Lopeta valitus.
Kenenkähän se olisi jo suhteen alussa pitänyt katsoa peiliin? Anoppini!
Et ole nyt kärryillä tästä ketjusta - et sitten alkuunkaan. Itse ole TASAVERTAISESSA PARISUHTEESSA, kysymme puolin ja toisin toistemme mielipiteitä asiassa kuin asiassa. :) ANOPPINI on tässä se itsekäs paskiainen, joka haluaa pitää mieheni tossunsa alla (kun kerran omaa miestäkään hällä ei ole!).
Aika iso tossu sun anopilla, kun ylettyy 600 km päähän.
Puhut ittes pussiin, anoppihan oli juoppo ja harrasti irtosuhteita, miten se ehtii sun miestäs tossuttaa.
Ai sulla tasavertainen parisuhde?!!!
Hah-haha-hah, mistä lehdestä nuin hienon termin bongasit?