Olen naimisissa meillä on 3 vuotias tytär ja talo pari vuotta sitten rakennettu...Siinä syyt miksi en lähde tästä tuhoon tuomitusta avioliitosta...En tiedä miten jatkaisin yksin/yhdessä tyttäreni kanssa jossakin vuokrakaksiossa? Baariin lähden mieluusti tyttöporukalla...Seuraa ei ole vaikea ollut löytää joten miksi en soisi itselle edes hetken mielihyvää?? Ehkä se oikea jonain päivänä kävelee vastaan ja vie jalat alta jolloin uskallan irtautua tästä harmaasta arjesta? Ironista on että en edes tunne katumusta seuraavana aamuna...Miksi tyytyä vain yhteen?? Kun tässä tapauksessa se ruoho on vihreämpää aidan takana??
toivoa paremmasta?
yksin yhdessä??
2549
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En vähättele ollenkaan pahoja fiiliksiäsi avioliitossasi tai haluasi kokea jotakin uutta vieraan miehen kanssa. Joskus on tullut itsellekin sellainen olo, että kulissien takia tässä vaan roikutaan eikä meitä oikeasti mikään pidä yhdessä.
Toivon kuitenkin, ettet oikeasti tarkoita sitä, mitä sanot. Koska kiinnijäämisen riski on aina olemassa, oletko oikeasti valmis siihen vuokrakaksioon ja särkyneeseen kotiin? Ovatko asiasi oikeasti niin huonosti, ettet enää välitä, vaikka loukkaisit miestäsi verisesti? Oletko vain väsynyt yleisesti, ja näet ensimmäisenä vian avioliitossasi?
Muistan, että meilläkin on ollut joskus hyvin vaikeaa. Ajattelin, että miehessäni on ainoastaan se hyvää, ettei hän pahoinpitele, ryyppää, petä tai uhkapelaa. Siinä oli kuitenkin jo ainekset selvitä pahimman kriisin yli. Ja niin me selvisimme, vaikka olin jo aivan rakastunut ja hullaantunut vieraaseen mieheen, ja toinen jalkani oli hänen sängyssään.
Tällä hetkellä olen äärettömän onnellinen, että jaksoin taistella kriisin ylitse enkä sortunut vieraisiin, vaikka olin muka maailman ihastunein ja rakastunein, enkä koskaan ollut ollut niin sekaisin. Heräsin mieheni vierestä tänä aamuna, ja silittelin hänen tukkaansa, niin melkein itku pääsi, kun ajattelin että mitä jos menettäisin hänet. Vaikka ensihuuma meni jo aikoja sitten, ja närkästyksen hetkiä on tullut enemmän ja vähemmän, olemme ennen kaikkea ihmisiä toisillemme. Olemme saaneet vuosien aikana rakennettua jotakin niin perustavanlaatuista ja syvää, ettei sitä korvaa kiihkeinkään yhden illan suhde.
Toivottavasti saisitte asianne kuntoon!
vielä löytyy..Kiitos viestistäsi. Jotenkin kun luin tuota viestiästi niin mulle tuli tunne että taidanpa tässä pelata vain aikaa itselleni..Miehessäni ei kai ole suurempia vikoja: hän on ihana isä, osallistuu kotitöihin...jne...mutta uskollinen hän ei ole aina ollut...mutta en usko nyt että tässä on kysymys kostostakaan...mä vain haluan miehen joka sytyttää mut yhä uudelleen sen ensihuuman jälkeen ja uskon vakaasti että sellainen on olemassa...