sopupeliä

ottelu oli sopupeli ja vain Uusiksen, Willen, Kallen ja Teemun mahtava taituruus heittää kivensä niin että Kanadalle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin voittaa suurinumeroisesti kuudes pää, paljastaa tosiasian; edes Kanadan viimeinen kivi ko. päässä (mikä heitettiin yli pesän) ei vähennä arviotani. Ja onhan selvää ettei kaksi kertaa kullatta jäänyt lajin mahtijoukkue voi hävitä pienelle Suomelle, varsinkin kun koululapsetkin olivat saaneet jäädä katsomaan ottelua kotiin.
0399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


curre linkki kirjoitti:

ottelu oli sopupeli ja vain Uusiksen, Willen, Kallen ja Teemun mahtava taituruus heittää kivensä niin että Kanadalle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin voittaa suurinumeroisesti kuudes pää, paljastaa tosiasian; edes Kanadan viimeinen kivi ko. päässä (mikä heitettiin yli pesän) ei vähennä arviotani. Ja onhan selvää ettei kaksi kertaa kullatta jäänyt lajin mahtijoukkue voi hävitä pienelle Suomelle, varsinkin kun koululapsetkin olivat saaneet jäädä katsomaan ottelua kotiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu