Siis. Avoliitto, lapsi ja koira. Yhteinen asunto, elämä, kaikki mutta ei omaa aikaa eikä luottamusta pätkääkään. Olen nuori vielä ja lapsella koko elämä edessä. Miehestä olisi päästävä eroon mutta on niin pirun vaikea lähteä. Kun voisi vain lipua jonnekin tuonne, lapsen kanssa. Unohtuisi mies, olisi OMA elämä, OMA koti, löytyisi taas se MINÄ ITSE. Kuulostaa ehkä itsekeskeiseltä mutta on pakko purkaa. Mitä tehdä tilanteessa kun toinen luulee et kaikki on hyvin. Toisin sanoen esitän koko ajan. Mies on tehnyt itsestään pellen ja kaikki kyselee miten mä voin elää sen kanssa. Niin ,miten mä voin.? Vai pitäiskö lähteä.? Siinä se vaikeus. Ollako vai eikö olla.?
Lähtemisen vaikeus
Pakko päästä pois
92044
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sun täytyy lähteä.tehdä ittes ja lapsesi onnelliseksi.joskus täytyy olla itsekäs.eikä sellaisen ihmisen kans voi olla mitä ei voi kunnioittaa ja arvostaa
myös siinä tapauksessa jos jäät. Nimittäin lapsen kannalta. Ei kait sitä pakko heti radikaaleinta päätöstä ole tehdä, kenties pieni "kokeilu" ts.lisäaika kertoo sinulle mitä haluat?
Millä tavalla mies on tehnyt itsestään "pellen"? Eikö hän ota muita huomioon vai onko joku "vahinko" käynyt?
Ota itsellesi aikaa. Ei kukaan sua saa vaatia.
Luottamus on hankala asia, se pitää itse selvitellä.
eli jos vahinko käynyt se on inhimillisempää, mutta jos ei ota muita huomioon -kasvaa pitäis hiukan.
Aina luottamus asiat voi selvittää, mutta eihän se helppoa ole.
Sama tilanne täällä, oli kun mun omasta elämästä. Ainut vaan että mies ei ota tosissaan eropuheita, vaikka monta kertaa olen sanonut lähteväni. Hetken päästä on kuin kaikki olisi normaalisti. Siinä sitten seilaan kahden tunteen väliä, ollakko vai ei. Ja lapsi tekee varmasti sen lähtemisen vaikeammaksi.
Helppo ratkaisu,mä elin 10vuotta pitkitettyä suhdetta ja funtsin koska pitäisi lähteä ja kuinka toinen pärjää siinä.
Ota aikalisä.
Mieti asiaa viikko,oletko valmis lähtemään ja ettei sulla ole kumminkin rakkauden tunteita miestäsi kohtaan.
Muista että kiintymys on sisarellista,ja rakkaus aivan muuta.
Sitten vaan räjäytät pankin ja kerrot että olet päättänyt lähteä taloudesta.
Tee se heti,ei aika tee sitä lähtöä yhtään helpommaksi,menetätät vaan omaa nuoruuttasi .
Mulla on täysin sama tilanne kuin sulla.Ollaan oltu 6 vuotta kimpassa ja nyt ei tää juttu anna mulle enää mitään.On tullut aika,kun pitäisi ajatella viimein,mitä mä itse haluan,eikä aina mitä muut.On tullu aika elää itselleen,mutta mun miehellä ei ole aavsitustakaan mun ajatuksista.Eikä niistä oo ykskaks helppo puhua?Mutta kun en enää jaksa.Vaihdetaanko ajatuksia?
En lukenut noita muita vastauksia, mutta et saa ainakaan mitään positiivista muutosta tuossa tilanteessa aikaan ennen kuin lakkaat esittämästä. Olet velvollinen rehellisyyteen miestäsi kohtaan ennen kuin hänet jätät. Ja lapsen vuoksi mielestäni olette myös velvolliset ensin yrittämään kaikkenne pelastaaksenne suhteenne. Eli siis todellakin kaikkenne. Muutoin sinun on tulevaisuudessa vaikea perustella lapselle että miksi isi ei asu hänen kanssaan. Eli nyt vain kissa pöydälle rohkeasti. Kerro miehelle mikä mättää, ja että jos ette saa asioita muutettua, haluat erota. Jos miehesi on halukas vielä yrittämään, hakekaa ulkopuolista apua, vähintäänkin eroa selvittämään.
Jos olet hukannut oman itsesi, olisi se pitänyt kyllä etsiä ennen lapsen tekemistä, mutta ei vieläkään ole myöhäistä. Ja ehkä miehesi ei ole siinä prosessissa välttämättä tiellä? Oletko varma että huono olosi johtuu juuri miehestä, vaiko vain siitä että et ole elänyt omaa elämääsi (ei sitä saa hukata, vaikka kuinka olisi parisuhteessa)? kerro hänelle mitä tarvitset (omaa aikaa, omia harrastuksia, jne) ja katso miten hän suhtautuu. Kerro että ei ole hyvä olla, ja pyydä häntä ymmärtämään. Ehkä hän ei olekaan ihan niin pelle kuin luulet? Ehkä ette edes kunnolla tunne toisianne jos elämänne on yhtä esittämistä? Mihin luottamus on kadonnut? Onko sitä koskaan ollutkaan, vai mitä on tapahtunut? Tuntuuko aivan mahdottomalta löytää uudelleen sitä rakkautta joka teidät on alunperin yhteen tuonut?
Yrittäkää nyt hyvät ihmiset ensin kunnolla tutustua itseenne ja toisiinne, ihan lapsenne onnellisen lapsuuden vuoksi, ennen kuin eroatte. Ja muista, kyllä toimivassa parisuhteessakin tuntee itsensä vapaaksi, sinun on vain osattava tehdä selväksi mitä tarvitset, ja tietenkin myös joustaa toisen toivomusten mukaan.
Tsemppiä, toivottavasti se oma oikea tie löytyy, joko tuon miehen kanssa tai ilman. Mutta itse avioerolapsena toivon että et tee hätiköityä päätöstä erosta, se jättää lähtemättömät arvet joka lapseen vaikkakin lapset näyttävät päällisin puolin kaikesta selviävän.
Niin, näin oli minullakin, tosin lapsi oli miehen ed. liitosta ja koira tuli kuvioihin vasta viime kesänä. Erosin piiitkän mietinnän jälkeen juuri noiden tuntemuksien takia. Sitten kun "pääsin" yksin ,huomasin, että se ongelma ei ollut miehessä ja elämässämme vaan siinä että olin itse unohtanut oman sielunhoitoni ja elänyt VAIN miehelle ja suhteellemme. Sellainen masentaa ja ahdistaa kenet vain. Oletko miettinyt jos hankkisit itsellesi jonkun sellaisen harrastuksen josta olet aina haavellut tai josta jo pidät? Mielestäni ero on viimeinen vaihtoehto, sitä ennen pitää punnita kaikki asiat tarkkaan.
Älä tee samaa mokaa kuin minä ja kuuntele ketään, Ystäviäsi,sukulaisia, ei ketään! Voin nyt sanoa että elämäni on tietyiltä osin parempaa, mutta sitä tyhjyyden tunnetta ei poista mikään määrä ystäviä tai uusia miehiä, koska lähdin suhteesta johon en itsekään panostanut tarpeeksi, enkä lopussa edes nähnyt vaivaa, että olisin ongelmat yrittänyt selvittää kunnolla...