Olen tehnyt jo jonkin aikaa aika monipuolista lihaskuntoa. Aloitin ensiksi ilman painoja, myöhemmässä vaiheessa lisäsin painot ja tuloksetkin alkoivat näkyä. Nyt olen tehnyt noilla painoilla jo jonkin aikaa, eikä lihaskunto tunnu enää missään ja lihaksetkaan eivät enää kehity enempää. Minnekkään Sportti Clubille ei ole varaa mennä ja salejakin on hieman vaikea löytää. Eli kannattaisiko minun vain lisätä painoja vai?
Toinen asia on alavatsa ja alaselkä. Olen tehnyt erilaisia alavatsa lihaksia jo todella pitkään eikä minkäänlaista muutosta näy. Edelleen on siinä sellasita löysää nahkaa (vaikka olenkin aina ollut todella laiha)vaikka lihakset kyllä tuntuvat todella kovilta sen alla kun sormella koittaa. Mutta ulospäin ei näy mitään. Niin sanotut pienet jenkkakahvat minultakin löytyy ja olisi kuva tietää millaisilla liikkeillä niitä alueita saisi kiinteytettyä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
eli vaihtele liikkeitä ja lisäile painoja. ohjelmaa tulisi muuttaa noin 4 vk:n välein, koska keho tottuu ja sitten kehitystä ei enää tapahdu. muista myös riittävä lepo ja ruoka.
Tee aerobinen kevyt lenkki 1-2 x vko 30min.
- lihaskuntoharjoituksia 1-2 x vko
- lenkkeilyä 1-2 x vko
- uintia / kävely 2-3tuntia rauhallisesti 1 x vko
- venyttelyitä harjoitusten jälkeen 2-4 tuntia
Alkuverryttele ennen lihaskuntoharjoittelua 10min kevyesti (kevyt hiki päälle) loppuverryttely 10min (kevyt hiki päälle).