Olen huolissani poikaystävästäni. Hänestä on tullut epäsosiaalinen. Olemme seurustelleet 4 vuotta ja asumme yhdessä. Poikaystäväni elämä pyörii pelkästään koulun & tietokoneiden & minun ympärilläni..
Itselläni on suhteellisen paljon kavereita, enkä tulisi toimeen ilman heitä. Poikaystäväni sen sijaan on "hylännyt" sosiaalisen elämänsä.. Hän ei ole kiinnostunut vanhojen ystäviensä seurasta eikä oikein muidenkaan ihmisten seurasta. Minua ärsyttää, koska hän ei ole kiinnostunut tutustumaan esimerkiksi minun uusiin opiskelijaystäviini, jotka taasen haluaisivat kovasti tutustua poikaystävääni.
Poikaystäväni vanhat kaverit kysyvät häntä välillä esim. saunailtaan tai baariin, mutta hän ei lähde. Hän sanoo, että ei häntä kiinnosta, koska ei hänellä oo oikein mitään juteltavaa ystäviensä kanssa. Nykyään ei kuulemma juuri ole juteltavaa kenenkään muun kanssa kuin minun kanssani. Itse hän ei ole huolissaan sosiaalisesta elämästään vaan on täysin välinpitämätön sen suhteen. Hän ei ole kiinnostunut tutustumaan uusiin ihmisiin.
Olen yrittänyt puhua hänelle, että kuinka tärkeitä ystävät ovat ja että minä en voi luvata olevani loppuelämäämme hänen rinnallaan. (Eihän sitä tiedä mitä tapahtuu..) Hän vain sanoo minulle, että ei minun tarvitse olla huolissaan hänestä.
Itseäni on jo ruennut ärsyttämään esimerkiksi se, että jos esimerkiksi pidämme bileet niin sinne tulee vain minun ystäviäni. Lisäksi kaikki juhlat (uudetvuodet, juhannukset) vietetään minun ystävieni seurassa. Joudun itseasiassa houkuttelemaan poikaystävääni, että hän lähtee minun ja ystävieni seurassa jonnekin. Minua ärsyttää myös se, että kun olen saanut houkuteltua hänet mukaan esim. bileisiin tai illanviettoon niin sitten joudun koko illan huolehtimaan siitä, että hän varmasti viihtyy. Nykyään menenkin mieluummin yksin, koska silloin minulla itsellänikin on hauskempaa kun ei tarvitse huolehtia siitä, että haluaisikohan hän nyt lähteä jo kotiin tai mitä voisin tehdä, että hän viihtyisi paremmin.
En ole oikein koskaan edes päässyt tutustumaan hänen vanhoihin ystäviin. Minusta tuntuu, että heti kun aloimme seurustella hän vähensi yhteydenpitoa&näkemistä ystäviensä kanssa. Silloin en ollut huolestunut, koska ajattelin sen tavallaan kuuluvan rakastumisvaiheeseen. Olen kuitenkin nyt huolestunut hänestä, sillä pelkään että jos meillä tulee joskus esim. ero niin eihän hänellä ole sitten ketään lohduttamassa tai pitämässä seuraa. Minusta tuntuu, että poikaystäväni on todella kiinni minussa.
Olen huomannut jo välillä harkitsevani eroa tämän asian takia, koska minusta on alkanut tuntua siltä, että sosiaalisempi mies sopisi minulle paremmin. En kuitenkaan haluaisi jättää häntä tämän takia, sillä meillä on muuten läheinen, lämmin ja rakastava suhde. En vaan tiedä, onko oikein yritää muuttaa häntä sosiaalisemmaksi.. tai onko se edes mahdollista???
Jos jollakin on kokemusta tällaisesta tilanteesta niin kertokaa!!!
Itselläni on suhteellisen paljon kavereita, enkä tulisi toimeen ilman heitä. Poikaystäväni sen sijaan on "hylännyt" sosiaalisen elämänsä.. Hän ei ole kiinnostunut vanhojen ystäviensä seurasta eikä oikein muidenkaan ihmisten seurasta. Minua ärsyttää, koska hän ei ole kiinnostunut tutustumaan esimerkiksi minun uusiin opiskelijaystäviini, jotka taasen haluaisivat kovasti tutustua poikaystävääni.
Poikaystäväni vanhat kaverit kysyvät häntä välillä esim. saunailtaan tai baariin, mutta hän ei lähde. Hän sanoo, että ei häntä kiinnosta, koska ei hänellä oo oikein mitään juteltavaa ystäviensä kanssa. Nykyään ei kuulemma juuri ole juteltavaa kenenkään muun kanssa kuin minun kanssani. Itse hän ei ole huolissaan sosiaalisesta elämästään vaan on täysin välinpitämätön sen suhteen. Hän ei ole kiinnostunut tutustumaan uusiin ihmisiin.
Olen yrittänyt puhua hänelle, että kuinka tärkeitä ystävät ovat ja että minä en voi luvata olevani loppuelämäämme hänen rinnallaan. (Eihän sitä tiedä mitä tapahtuu..) Hän vain sanoo minulle, että ei minun tarvitse olla huolissaan hänestä.
Itseäni on jo ruennut ärsyttämään esimerkiksi se, että jos esimerkiksi pidämme bileet niin sinne tulee vain minun ystäviäni. Lisäksi kaikki juhlat (uudetvuodet, juhannukset) vietetään minun ystävieni seurassa. Joudun itseasiassa houkuttelemaan poikaystävääni, että hän lähtee minun ja ystävieni seurassa jonnekin. Minua ärsyttää myös se, että kun olen saanut houkuteltua hänet mukaan esim. bileisiin tai illanviettoon niin sitten joudun koko illan huolehtimaan siitä, että hän varmasti viihtyy. Nykyään menenkin mieluummin yksin, koska silloin minulla itsellänikin on hauskempaa kun ei tarvitse huolehtia siitä, että haluaisikohan hän nyt lähteä jo kotiin tai mitä voisin tehdä, että hän viihtyisi paremmin.
En ole oikein koskaan edes päässyt tutustumaan hänen vanhoihin ystäviin. Minusta tuntuu, että heti kun aloimme seurustella hän vähensi yhteydenpitoa&näkemistä ystäviensä kanssa. Silloin en ollut huolestunut, koska ajattelin sen tavallaan kuuluvan rakastumisvaiheeseen. Olen kuitenkin nyt huolestunut hänestä, sillä pelkään että jos meillä tulee joskus esim. ero niin eihän hänellä ole sitten ketään lohduttamassa tai pitämässä seuraa. Minusta tuntuu, että poikaystäväni on todella kiinni minussa.
Olen huomannut jo välillä harkitsevani eroa tämän asian takia, koska minusta on alkanut tuntua siltä, että sosiaalisempi mies sopisi minulle paremmin. En kuitenkaan haluaisi jättää häntä tämän takia, sillä meillä on muuten läheinen, lämmin ja rakastava suhde. En vaan tiedä, onko oikein yritää muuttaa häntä sosiaalisemmaksi.. tai onko se edes mahdollista???
Jos jollakin on kokemusta tällaisesta tilanteesta niin kertokaa!!!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eihän toista voi muuttaa. Meillä jokaisella on tietty persoonallisuus, jos se ei mielytä toista ei voi kun erota. Ei ihminen voi muuttua sen mukaan mitä toinen haluaa toisen olevan. Jos teillä jotain on muutettava, niin sinun sietokykysi poikaystäväsi epäsosiaalisuutta kohtaan. Sitten jos sinä olet sellainen persoona joka ei halua tehdä sitä muutosta, niin ette kai voi muuta kun todeta, että teidän persoonanne ei käyneet yhteen.
Ota huomioon, että sosiaalinen ihminen on myös suvaitsevainen ja empaattinen. Voit siis hyvin sosiaalisena ihmisenä kestää myös vähemmän sosiaalisten seuraa.
toiseksi sosiaalisuus tulee intohimosta tietää muiden asioita ja röhkeydestä eikä empaattisuudesta. Yleensä sisäänpäin kääntyneet on huomattavasti ennemmän empaattisia.
Eikö puhe ollut sosiaalisuudesta, eikä juoruamisesta... Sosiaalisuus ei kyllä ole mikään negatiivinen ominaisuus. Itse ajattelin lähinnä sosiaalialalla työskenteleviä ihmisiä, siis ihmisiä, jotka pitävät olemisesta ihmisten parissa ja heidän auttamisestaan, heitä pidän sosiaalisina ja erittäin empaattisina.
Sisäänpäin sulkeutunut saattaa kuka tie olla vaikka miten empaattinen, mutta se tärkein puuttuu, eli hän ei näytä sitä muille ja käytä kykyään ymmärtää muiden tunteita toisten auttamiseen ja tukemiseen, kuten sosiaalinen ihminen tekee. Paljonpa on hyötyä taidosta kun sen vain itsellään pitää, eikä käytä mihinkään...
olen juuri kuvailemasi tapaus. Ja en todella kestä mitään lepattelujuttuja enkä vierailuja enkä bileitä. Haluan olla kotona rauhassa, koska työssä saa sitä sosiaalisuutta ihan liiankin kanssa.
Sosiaalisen ihmisen pitää olla röyhkeä ja kova, varsinkin jos on alalla työssä. Pitää mennä ja komennella ja päsmäröidä ja määräillä muitten asioita.
Koen olevani empaattinen, mutta ei kiinnosta muitten asiat pätkänvertaa, siksi valitsinkin toisellalailla, myös ammatillisesti, ei tullutkaan sosiaalitanttaa.
vähä samaa täälläkin... kumpikin oikeestaan unohti kaverinsa seurustelun alettua, mua kiinnostaa kaverit enää vaan ryyppymielessä, poikakaverillani ei nyt oikeestaan oo kunnollisia kaveria ollenkaan. kyllä se joskus vapaa-ajalla suostuu niitä näkeen, mut mua ei kiinnosta nykyään tipan tippaa edes nähdä kavereitani.. ongelma se on sekin. tuntuu et jokasella on jo uudet kaverit joista ne touhuaa jatkuvasti.. mua ei koskaan enää (no enää ja enää,ei kai ikinä oo pyydetty) pyydetä mihkään mukaan... koko ajan vaan möllötän ukkoni kanssa.. joskus kun lähden ryyppään niin sillon lähden jonkun likkakaverini kanssa, tätäkin tapahtuu n. kerran 2 kk:ssa,, poikakaverini eipä juur ees ryyppää!
ongelma se tämäki on mutta eipä se niin häiritse MEIDÄN suhdetta..
ongelma. Olen siis melko lailla miehesi kaltainen.
Osaan olla hyvinkin sosiaalinen ihan omasta halustani mutta valitettavasti(?) se sosiaalisuus kohdistuu enimmäkseen saman henkisiin ihmisiin joiden kanssa koen omaavani yhteisiä juttuja. Eli tyttöystävän tyhjäpäisten naisystävien kanssa en vain pysty oikeen puhumaan mistään järkevästä ja sellainen tyhjänjauhaminen taas ei ole luonteelleni ominaista.
En tiedä onko se sitten jonkinlaista itsekkyyttä jos ei jaksa jauhaa asioista jotka ei todellakaan kiinnosta pätkääkään? Pitäisikö olla epäaito ja yrittää väkisin? Luulen että se paistaisi ainakin minusta läpi ja siten tekisin itsestäni vain pellen.
Omien kaverien osalta taas voi sanoa, että nekin on lähinnä harrastuksiin liittyviä. Eli niiden kanssa sosialisoiminen rajautuu aika tarkasti siihen harrastukseen. Yhtälailla, useimpien miestenkin kanssa vain koen ettei ole kauheasti mitään yhteistä.
Minua ei helposti voi mieltää ns. nörtiksi, mutta kai olen sitten sellainen sisimmiltäni. Saan usein jostain vempaimesta tai koirastakin enemmän irti kuin tylsistä ihmisitä joilla ei ole mitään järkevää tai mielenkiintoista sanottavaa. Suurin osa ihmisistä vaan on tuskastuttavan tylsiä.
Nyt ensiksi kerrot tämän asian sille poikaystävällesi. Ei se tänne kirjoittamalla parane. Kerrot mitä haluat, mitä toivot, millaisen muutoksen haluaisit. Sitten sanot suoraan, että sä et jaksa tuollaista enää kovin kauaa katsoa. Suoraan vaan heität, että jos seuraavaan puoleenvuoteen ole mitään muutosta tapahtunut, niin sä jätät hänet.
uhkailla. Siitä ei hyvää seuraa. On aivan yhtä "hyvä" olla sosiaalinen kuin epäsosiaalinen. Ongelma asia on vasta, jos jompikumpi yrittää pakottaa toista olemaan jotain muuta kuin hän on.
suomalainen mies kuullostaa poikaystäväsi olevan, turha siitä on ongelmaa tehdä. Mietipä sitä, jos poikaystävä olisikin sosiaalisempi kuin sinä. Mutta hän ei silti välittäisi sinun ystäviesi seurasta, vaan viihtyisi päivittäin tuntitolkulla omien ystäviensä parissa. Olisit todennäköisesti taas ärsyyntynyt, mutta päinvastaisesta syystä...??
"ihan normaali suomalainen mies"..Älä nyt akka yleistä perkele! Suomesta löytyy paljon meitä sosiaalisia ja meneviä miehiä!
Ote tekstistäsi: "En ole oikein koskaan edes päässyt tutustumaan hänen vanhoihin ystäviin. Minusta tuntuu, että heti kun aloimme seurustella hän vähensi yhteydenpitoa&näkemistä ystäviensä kanssa."
Viimeistään tuon perusteella voi päätellä, että todennäköisesti poikaystäväsi on ollut koulukiusattu tms. Hänellä on ollut muutama kaveri, jotka ovat porukassa osallistuneet mollaamiseen & kiusaamiseen, ja sitten kahden kesken ollut ns hyvää pataa. Välillä poikaystävääsi on ehkä pyydetty ryyppykaveriksi. Seuraavana päivänä samat tyypit ovat ivailleet hänelle koulussa. Poikaystäväsi ei tietenkään halunnut että sinä saat selville kiusaamisjutut, ja sen takia jätti nämä harvat "kaverinsa" pois kuvioista. Nojoo, arvailua, mutta tältä juttu vain haiskahtaa.
Lopuksi voin sanoa, että anna pojan olla sellainen kun on. Älä pyri muuttamaan tai arvostelemaan häntä, jos et halua laskea hänen itsetuntoaan entisestään. Järjestä mieluiten mahdollisimman paljon yhteistä tekemistä ja HYMYILE & ARVOSTA häntä. Anna huomiota hänelle.
Meillä mies ei koskaan halua mennä mihinkään, eikä hänellä ole tällä alueella kuin yksi hyvä ystävä, jota hän kuitenkin näkee pääasiassa harrastuksen merkeissä. Tällä ystävällä on myös nainen...ihmettelen miksemme esim. koskaan vietä iltaa yhdessä tai jotain.
Miehellä olisi 100 kilsan päässä pari muuta kaveria mutta ei hän heitä koskaan näe. Vetoaa työkiireisiin yms...kyllä vaan olisi joka ikinen viikonloppu aikaa tehdä jotain, mutta hän haluaa mieluummin istua kotona ja katsoa leffaa. Mua taas ei kiinnosta telkkarin tuijottaminen pätkääkään, riittää hyvin max. yks leffa ja yks ohjelma viikossa...
Mies taas töistä tullessaan menee ekaks tietokoneelle, sitten syödään, ja sitten loppuilta pelkkää telkkaria. Jos ei tv:stä tule mitään ni sitten tietokonetta. Jos hän jommastakummasta irtautuu, ni se on sitten harrastuksen pariin tämän ystävänsä kanssa. Sitten ku tekis esim. seksiä mieli ni hohhoijaa ollaanpa jo liian väsyneitä rasittavan tv-katselun jälkeen. Että silleen...tuntuu välillä että kuolen pystyyn.
Omatkin ystäväni asuvat pienen etäisyyden päässä, joten en heitä näe kuin ehkä kerran-kaksi kuussa. Olisi mahdollisuus silti tehdä tämän kokoisessa kaupungissa vaikka mitä, mutta miestä ei kiinnosta. Hän on nuorempana ravannut baareissa kuulemma riittämiin, mutta en minä tekemisellä tarkoitakaan pelkkää baaria. Kai sitä täytyy vaan sopeutua tähän, ei siitä kuun taivaalta tavoittelusta ole ennenkään mitään tullut.
Jälleen yksi prinsessa, jolle kaikki täytyy olla miehessä täydellistä. Tällekin aloittajalle mies on pelkkä esine, jonka ominaisuudet punnitaan tarkkaan, ennenkuin päätetään, onko mies *itun homo vai ihqu-poitsufrendi. Ja puhun nyt ihan kaikenikäisistä naisista, enkä vain teineistä. Nainen, joka harkitsee eroamista sen varjolla, että mies on hieman erakkoluonne, ei ole tosissaan suhteessa. Mutta onneksi nimim. huolestunut voi tehdä parhaan ratkaisun ja erota, koska hän ei todellakaan ansaitse poikaystäväänsä.
Kyllä se vaan nyt on niin, että myös miehet esittävät vaatimuksia ja kriteereitä naiselleen ja eri asiat ovat tärkeitä eri ihmisille. Ehkäpä tämä viestiketjun aloittaja kokee, että miesystävän epäsosiaalisuus rajoittaa heidän yhteistä elämäänsä ja vapaa-ajanviettoa.
Kyse voi olla myös siitä, että nimimerkki "huolestunut" on oikeasti huolestunut poikaystävästänsä mielenterveydestä/elämäntavoista. Sosiaalisia taitoja ja sosiaalisuutta voi myös kehittää. Työelämässäkin sosiaaliset taidot ovat vain eduksi. Ei ole myöskään tervettä rakentaa elämäänsä ja sosiaalisia suhteita vaan yhden ihmisen varaan. Jos mietitään esimerkiksi sellaista asiaa kuin sosiaalinen turva/tukiverkko niin miten kävisi jos mies menettäisi tyttöystävänsä esimerkiksi onnettomuudessa? Kuka häntä tukisi jos ei ole pitänyt sosiaalisia suhteitaan yllä?
Voi olla, että tämän pariskunnan erilainen luonteenlaatu koituu heidän suhteensa tuhoksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämäkin pariskunta voisi kokeilla kompromisseja. Nainen voi opetella hyväksymään sen, että toinen ei ole aina kiinnostunut olemaan sosiaalinen ja toinen voisi välillä yrittää olla sosiaalisempi. Kuka voi tietää pitääkö esimerkiksi uusista oudoista ihmisistä etukäteen ennen kuin on edes vähän yrittänyt tutustua?