Toivoisin naisilta vilpittömiä mielipiteitä avio ongelmaani.
Olemme keski-ikäinen aviopari,molemmille liitto on jo toinen.
Olemme olleet aviossa kohta 10v.
Avioliittomme on suurimmaksi osaksi onnellista,kahden aikuisen elämää.
Mutta minua miehenä on alkanut rassaamaan vaimoni käyttäytyminen enkä tiedä miten asiaan suhtautua?
Kun kaikki menee hyvin,vitsailemme ja viljelemme huumoria vaikeistakin asioista,olen ymmärtänyt että vaimoni haluaa mielellään ns.passata minua laittamalla ruokaa,huolehtimalla välipaloistani mm.tekemällä leivän ym.
Tunsin alku aikoina ja tunnen vieläkin hieman syyllisyyttä asiasta,ja olen usein sanonut että kyllähän minä voin tehdä itsekkin mutta vastaus on ollut "istu sinä vaan,kyllä minä teen".
Minulla on tulosvastuullinen työ ja olen kiinni työssäni myös kotonani aika usein,vaimoni on sanonut ymmärtävän asian ja hemmotellut minua asian vuoksi jotta saisin hieman myös lepoa.
Suhteemme ongelma on ollut ilmassa koko ajan,aika ajoin vaimoni käytös muuttuu ja tunnen hänen syyllistävän minua kaikesta,ennen kaikkea siitä etten huolehdi hänen viihtyvyydestään ollenkaan.
Kaikki hemmottelut ym. asiat kääntyvätkin minua vastaan syyllistämis mielessä.
Vaimoni on liittomme aikana ilmoittanut minulle lähtevänsä suhteesta koska olen itsekäästi ajatteleva mies joka ei huomioi häntä tarpeeksi.
Tilanteet on menneet ohitse hänen muuttaessa mieltään ja minun pyytäessä anteeksi.
Nyt olen alkanut ajatella asiaa myös omalta kannaltani,stressi päällä työstäni,stressi päällä siitä viihtyykö vaimoni nyt tarpeeksi ja olen alkanut tuntea entistä enemmän syyllisyyttä ruokailessani koska tiedän mitä hän oikeasti ajattelee asioista!
Olen miettinyt olenko vaan joku B-luokan mies korvike,onko rakkaus aitoa hänen puoleltaan,onko hän kanssani vaan tilanteen pakosta koska hänen mielipiteensä riita tilanteissa on tullut selväksi.
Olen kotona viihtyvä mies,olen joko töissä tai kotona.
Asia painaa minua.
Itse miehenä en koskaan sanoisi rakastamalleni ihmiselle ikäviä asioita jos en niitä oikeasti tarkoittaisi,koska en haluaisi loukata ketään ilman syytä.
Minusta tuntuu että olen naimisissa naisen kanssa joka esittää rakastavaa vaimoa,ja kun väsyy esittämiseen laukoo asiat suoraan niinkuin ajattelee,ja sellaisessa tilanteessa kaikki syy on minun ja piste.
Minulla on kolme vaihto ehtoa.
-En pyydä enkä ota vastaan häneltä mitään jossa hän joutuu tekemään jotain vuokseni.
-Teeskentelen ,ja olen kuten ennenkin
-Alan miettimään eroa.
En tiedä mitä ajattelisin,kuinka voisin ymmärtää hänen ajatus maailmaansa kun se minusta tuntuu siltä kun ensin annetaan ja sitten otetaan se syyllistäen pois.
Varmaan naisen ajatus maailma ei ole vieläkään auennut minulle,auttakaa minua ymmärtämään!!!
Esimerkki jotta asiani tulisi täysin ymmärretyksi:
Vaimoni halusi pari kesää sitten että ostamme moottori veneen,hän tutkaili myydään palstoja kunnes löytyi sopivan hintainen,kävimme ostamassa veneen ja minä tietenkin miehenä hoitelin kauppa asiat.
Seuraavan mieliala vaihdoksen ilmaantuessa sain kuulla että sille rahalle olisi ollutkin muutakin käyttöä ja mitä minä olen mennyt veneen ostamaan ihan turhaan,hän ei enää kestä minun älyttömiä ostojani.
Otatko voileivän,voin tehdä sinulle sellaisen istu alas...,hetken päästä--> istu siinä vaan joo,helppoahan se niin on,minä joudun vaan senkin leivän tekemään kun herra istuu vaan siinä.
En jaksa tälläistä,hermot krakaa.
Olemme keski-ikäinen aviopari,molemmille liitto on jo toinen.
Olemme olleet aviossa kohta 10v.
Avioliittomme on suurimmaksi osaksi onnellista,kahden aikuisen elämää.
Mutta minua miehenä on alkanut rassaamaan vaimoni käyttäytyminen enkä tiedä miten asiaan suhtautua?
Kun kaikki menee hyvin,vitsailemme ja viljelemme huumoria vaikeistakin asioista,olen ymmärtänyt että vaimoni haluaa mielellään ns.passata minua laittamalla ruokaa,huolehtimalla välipaloistani mm.tekemällä leivän ym.
Tunsin alku aikoina ja tunnen vieläkin hieman syyllisyyttä asiasta,ja olen usein sanonut että kyllähän minä voin tehdä itsekkin mutta vastaus on ollut "istu sinä vaan,kyllä minä teen".
Minulla on tulosvastuullinen työ ja olen kiinni työssäni myös kotonani aika usein,vaimoni on sanonut ymmärtävän asian ja hemmotellut minua asian vuoksi jotta saisin hieman myös lepoa.
Suhteemme ongelma on ollut ilmassa koko ajan,aika ajoin vaimoni käytös muuttuu ja tunnen hänen syyllistävän minua kaikesta,ennen kaikkea siitä etten huolehdi hänen viihtyvyydestään ollenkaan.
Kaikki hemmottelut ym. asiat kääntyvätkin minua vastaan syyllistämis mielessä.
Vaimoni on liittomme aikana ilmoittanut minulle lähtevänsä suhteesta koska olen itsekäästi ajatteleva mies joka ei huomioi häntä tarpeeksi.
Tilanteet on menneet ohitse hänen muuttaessa mieltään ja minun pyytäessä anteeksi.
Nyt olen alkanut ajatella asiaa myös omalta kannaltani,stressi päällä työstäni,stressi päällä siitä viihtyykö vaimoni nyt tarpeeksi ja olen alkanut tuntea entistä enemmän syyllisyyttä ruokailessani koska tiedän mitä hän oikeasti ajattelee asioista!
Olen miettinyt olenko vaan joku B-luokan mies korvike,onko rakkaus aitoa hänen puoleltaan,onko hän kanssani vaan tilanteen pakosta koska hänen mielipiteensä riita tilanteissa on tullut selväksi.
Olen kotona viihtyvä mies,olen joko töissä tai kotona.
Asia painaa minua.
Itse miehenä en koskaan sanoisi rakastamalleni ihmiselle ikäviä asioita jos en niitä oikeasti tarkoittaisi,koska en haluaisi loukata ketään ilman syytä.
Minusta tuntuu että olen naimisissa naisen kanssa joka esittää rakastavaa vaimoa,ja kun väsyy esittämiseen laukoo asiat suoraan niinkuin ajattelee,ja sellaisessa tilanteessa kaikki syy on minun ja piste.
Minulla on kolme vaihto ehtoa.
-En pyydä enkä ota vastaan häneltä mitään jossa hän joutuu tekemään jotain vuokseni.
-Teeskentelen ,ja olen kuten ennenkin
-Alan miettimään eroa.
En tiedä mitä ajattelisin,kuinka voisin ymmärtää hänen ajatus maailmaansa kun se minusta tuntuu siltä kun ensin annetaan ja sitten otetaan se syyllistäen pois.
Varmaan naisen ajatus maailma ei ole vieläkään auennut minulle,auttakaa minua ymmärtämään!!!
Esimerkki jotta asiani tulisi täysin ymmärretyksi:
Vaimoni halusi pari kesää sitten että ostamme moottori veneen,hän tutkaili myydään palstoja kunnes löytyi sopivan hintainen,kävimme ostamassa veneen ja minä tietenkin miehenä hoitelin kauppa asiat.
Seuraavan mieliala vaihdoksen ilmaantuessa sain kuulla että sille rahalle olisi ollutkin muutakin käyttöä ja mitä minä olen mennyt veneen ostamaan ihan turhaan,hän ei enää kestä minun älyttömiä ostojani.
Otatko voileivän,voin tehdä sinulle sellaisen istu alas...,hetken päästä--> istu siinä vaan joo,helppoahan se niin on,minä joudun vaan senkin leivän tekemään kun herra istuu vaan siinä.
En jaksa tälläistä,hermot krakaa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ei tuollaista kukaan jaksa pidempää aikaa. Näin naisena vaan ensimmäisenä aloin ajattelemaan näitä hormonaalisia juttuja. Esim. pms- oireet aiheuttavat harmaita hiuksia myös sivullisille. Sanoit että olette keski- ikäisiä, voisiko vaimolla olla vaihdevuodet tulossa? Minusta tuntuu että sinun kannattaisi ottaa asia puheeksi kun vaimolla on ns. hyvä hetki ja rehellisesti kertoa miltä tilanne sinusta tuntuu. Ja ehkä vaimon kannattaisi puhua asiasta gynekologinsa kanssa. Et kertonut miten pitkään tilanne on jatkunut mutta minä suosittelisin että ensin kannattaa varmistaa ettei kyse ole hormonaalisesta vaivasta. Ja meidän naisten hormoneista on sitten turha vääntää vitsiä, kyllä te nuoretkin kollit vielä tulette meidät tuntemaan:;D
Ei sitä kiertämään pysty, mielialanvaihdokset kuuluvat naisilla asiaan. Kuka sitten osaa hallita niitä paremmin, kuka ei.. Oleellista on, että se on _hyvin_ pienestä kiinni, mikä milloinkin pelastaa päivän, ja mikä taas kääntää kaiken nurinpäin. Itse tyytyväisenä pitäminen ei siis vaadi paljoakaan, vaan konstin keksiminen..
Pohjatietona siis, että puhun parinkymmenen vuoden elämänkokemuksella, joten sielunmaisemani voi olla aika kaukana vaimosi vastaavasta. Mutta joka tapauksessa olen nainen, ja siinä vaivassa tuntuu olevan yhtäläisyyksiä ikään katsomatta..
Vaimosi passaa sinua, ok. Voisin väittää, että hän oikeasti nauttii siitä, tekee sitä mielellään. Hoivavietti päällänsä. MUTTA, yleisesti naisen maailmankatsomukseen kuuluu, että mitä minä annan, haluaisin myös takaisin. Eikä tarkoita sitä, että vaimosi haluaisi sinun tekevän seuraavan voileivän. Vaan muuten huomioivan. Hän kokee panostavansa siihen, että osoittaa rakkautensa ja huolehtii sinusta, kun sinulla on rankkaa. Jos ja kun hänestä tuntuu, että sama ei toimi toisinpäin, turhautuminen on väistämätöntä.
Kerroit hemmottelujen kääntyvän sinua vastaan. Kuinka sitten hemmottelet vaimoasi? Viet ravintolaillalliselle? Ostat korun? Jos näin on, bravo. Mutta kuinka usein halaat vaimoasi, suukotat yllättäen, tai kiität lämpimästi, suoraan silmiin katsoen hänen juuri tekemästään voileivästä? Jos koet tekeväsi tätä useasti päivässä, voi lopettaa lukemisen, minä en osaa auttaa senkään vertaa mitä ehkä muuten.
Omia henk.koht. tilanteita: olen viettänyt päivän keittiössä (mies töissä), siivonnut, ja kokannut hyvän aterian juuri parhaimmilleen siihen, kun mies tulee kotiin. Pöytä katettu, kynttiläkin palamassa. Mies tulee, käy vessassa, mättää ruuan poskeen, kiitos ja sohvalle. Päivä pilalla. Ei sen takia, että ruuan laittaminen olisi ollut minulle vastenmielistä. Tai koska miehellä ei ollut tullessaan uutta paria korviksia annettavaksi. Vaan koska näin vaivaa hemmotellakseni miestä, ja minusta tuntuu, että tekemistäni ei arvosteta. Että kaikki mitä tein, olikin miehelle _itsestäänselvyys_.
Nainen huolehtii mielellään, ja hemmottelee (raaka yleistys, älkää nyt tähän tarttuko). Mutta vain niin kauan, kun hänestä tuntuu, että sitä arvostetaan, ja siitä ollaan kiitollisia. Itsestäänselvyys ei halua kukaan olla. Ja jos haluat osoittaa naiselle rakkautesi, paras tapa on tehdä se pienillä asioilla päivittäin. Voisin kuvitella, että parisuhteessa jossa annetaan kolme suukkoa päivittäin, pärjätään paremmin kuin siinä, jossa annetaan kahden tonnin sormus kerran vuodessa.
Tekstini voi olla oikeassa, hipaista sitä, tai ei tietää siitä mitään. Pidä mielessä, että minä naisena "syyllistän" helposti miestä, mutta voihan olla, että vaimosi on vain kerta kaikkiaan sietämätön. Kerro ihmeessä, mikä täsmää ja mikä ei. Ja avioliittosi kannalta sinun tulisi miettiä paljon muitakin vaihtoehtoja toimintatavoillesi... Usko pois, kyllä niitä löytyy.
luulen että olet oikeassa. Kirjoitat juuri kuten minäkin ajattelen ja tunnen. Juuri niitä asioita.
minullakin.
Jotenkin tunnistin meidän liiton tuosta viestistäsi.
Tai suhteemme ei ihan samanlainen ole mutta siinä on samanlaisia vivahteita.
Mieheni on lähestulkoon aina töissä ja tekee todella pitkiä ja raskaita päiviä, hirvee stressi päällä ymmärretysti koko ajan.
Silloin kun mieheni ei ole töissä on hän kotona ja viettää aikaa minun kanssani...
Minä passaan miestäni mielelläni, teen ruuan valmiiksi ja katan pöydän kun hän tulee töistä, teen voileipiä, keitän kahvia, huolehdin hänen pyykkilöistään ja siitä että kaapissa on siistijä, ehjiä ja puhtaita vaatteita jos ei ole ostan uusia.
Hieron miestäni iltasella tai hemmottelen jotenkin...jne.
No alussa meilläkin siis ongelmia aiheutti juuri se kun minä olisin halunnut mieheltäni enemmän huomiota, mutten kehdannut sitä pyytää kun tiesin että mieheni on muutenkin tarpeeksi väsynyt ja stressaantunut ilman että minä viellä kitisisin jostain huomioimattomuudesta.
Noh sitten tuli tämä tietty aika kuukaudesta ja kaikki tunteet pinnassa, jotenkin sitä rupesi niin inhoomaan sitä passaamista, vaikka kuitenkin halusi passata. Sitä sitten tavallaan suuttui itselleen ja tunsi huonoa omaatuntoa jos ei tehnyt miehelle ruokaa jne.
Sitä kun vain joskus niin toivoi että mieskin sitten hemmottelisi...asia on yllättävän vaikea kertoa ymmärrettävästi.
No jokatapauksessa sitten mieheni kiinnitti huomiota ailahteleviin mielihaluihini ja kiukutteluuni, itkeskelyyni jne.
Ja otti asian puheeksi. Minä olin niin helpottunut kun sain kertoa asian juurta jaksain miehelleni ja hän kuunteli ja ymmärsi...
Kun sain miehelleni kerrottua että meillä naisilla mielialat vaihtelevat ja välilä tunteet on pinnassa ja välillä kaikki vain niin kovin paljon ärsyttää ja ahdistaa. Tiettynä aikana kuukaudesta kaipaa huomiota ja ymmärrystä jne.
Nyt mieheni jo tietää ja osaa ennakoida tilanteita niin ettei riitoja pääse syntymään.
Esimerkiksi: miehelläni on vapaa viikonloppu ja hän herää ajoissa, hän pesee pyykit, laittaa astianpesukoneen päälle kattaa aamiaisen pöytään ja tulee herättelemään minua.
Tai kun minä iltasella tarjoudun hieromaan häntä, hän sanookin että "mitäpä jos minä hieroisinkin sinua, rakasta raskaan työn raatajaani".
Joskus hän saattaa ihan yllättäin tuoda minulle kukkia tai viedä syömään jonnekkin.
Tai ostaa minulle jotain mitä olen aina himoinnut. Ja tiettynä aikana kuusta minä saan extra huomiota mieheltäni ja muistutuksia siitä miten hyvä emäntä olen.
Sen jälkeen kun saatiin asia puhuttua kunnolla niin ei ole enää riitoja tullut.
Meillä naisilla kun mielialat vaihtelee ja pomppii.
Meilläkin on monasti käynyt niin että minä olen sanonut että ostetaan jotain...mutta kun asia on ostettu en sitä ole halunnutkaan!
Ja sitten äksyillyt, että pitikö se tuokin mennä ostamaan.
Syy: olen halunnut että ostetaan jotain mitä mieheni on salaa haaveillut, että hän tajuaisi sitten ostaa jotain mitä minä haluaisin oikeasti.
Tosin olen kyllä ostellut itse itselleni tavaroita ja sitten hermonnut miehelleni ostoksistani.
Vaikea sitä on näin kertoa, mutta keskustelkaa asiasta.
En tiedä muista mutta minä ainakin olen semmoinen nainen että en halua liikoja mäkätellä tai kitistä asioista ja olen oikein iloinen kun mies ymmärtää ottaa asiat puheeksi ja saadaan puhuttua asiat selviksi.
Kuitenkin minä häluan olla vaimo joka tekee kodista kodin hääräillessään soppakauha toisessa ja tiskiharja toisessa kädessä...
Mutta silloin tällöin halua olla se satujen prinsessa jonka mieheni vetäisee turvalliseen kainoloonsa.
Vaihda se eukkosi Virolaiseen vaimoon .
vaimon vaihto Virolaiseen kannattaa!Itse pääsin eroon siitä mammanpojasta jota passasin työn ohella vuosikymmeniä mutta paloin loppuun ja erosin.
Miksi ihmeessä kyselet Avoliittopalstalla Avioliittoasioita!
Liittoja molemmat. Joissa on kyse parisuhteesta. Ei se sormus ja papin aamen paljoa muuta.
Me naiset ollaan joskus vähän outoja. Varsinkin kuukautisten aikaan. Tosta venejutusta en tiedä, mutta kerronpa sinulle yhden asian leivistä.
Itse tykkään myös silloin tällöin passata miestäni, minusta se on rakkauden osoitus. En siis ole mikään kotiorja, vaan samalla tavalla valmistan hänelle välillä aamupalan valmiiksi tai muuten vaan teen jotain mistä hän ilahtuu. Samalla odotan, että HÄN MYÖS joskus hemmottelee minua. Minusta toisen huomioon ottaminen ihan arkipäiväisissä asioissa ja tuollaiset pienet palvelukset parisuhteessa ovat kummankin velvollisuus. Minusta on ihan luonnollista joskus hemmotella miestäni ja minusta on vieläpä luonnollisempaa, että hänkin joskus hemmottelee minua.
Äskeisestä viestistäsi kävi ilmi, että sinulla on rankka työ, ja sinun vaimosi ymmärtää sinua ja voi sinua raukkaa, kun et mitenkään ymmärrä mitä olet tehnyt väärin. Usein naisten kanssa kyse ei olekaan siitä, mitä on tehnyt väärin, vaan mitä on jättänyt tekemättä. Mitä vaimosi tekee? Käykö hänkin töissä? Hoitaako hän kaikki kotityöt? Hoitaako hän lapset? Onko hänelläkin rankkaa? Olisiko hänestä mukavaa, jos sinä joskus sanoisit: "Kulta, millainen sinun päiväsi oli? Haluaisitko, että hieroisin niskojasi?" Itse asiassa tuota viimeistä kysymystä sinun ei tarvitse edes miettiä, sillä vastaus on kyllä.
Kun vaimosi valittaa, ettet ota häntä huomioon, tulee riita, joka menee ohi "hänen muuttaessa mieltään ja minun pyytäessä anteeksi." Eli ongelma ei ole hävinnyt minnekään, vaan vaimo on syyllistänyt itsensä ja sinä olet sanonut maagiset sanat, joilla ei varmaan ole mitään käytännön painoarvoa, koska sen jälkeen olette jatkaneet samaa rataa. Vaimo on itseään syyllistävää tyyppiä, ehkä vähän alemmuudentuntoinen, koska sinä teet niin kovasti töitä, mutta tosiasia on, että nämä riidat jäävät ilmaan ja pahenevat kerta kerralta, kunnes jotain perusteellisesti muuttuu teidän elintavoissanne. Mitäpä, jos ensi kerralla, kun vaimosi alkaa riidellä tästä aiheesta, sanoisit: "Kulta, olet aivan oikeassa. Oikaisepas sohvalle, niin minä keitän sinulle kupin kahvia ja tuon suklaata." Ei siitä anteeksipyynnöstä ole mitään hyötyä, jos mikään ei käyttäytymismalleissane muutu.
"Nyt olen alkanut ajatella asiaa myös omalta kannaltani." Minun mielestäni sinä et ole mitään muuta ajatellutkaan kuin omaa kantaasi, ainakaan tekstistäsi päätellen. "Olen miettinyt olenko vaan joku B-luokan mies korvike,onko rakkaus aitoa hänen puoleltaan,onko hän kanssani vaan tilanteen pakosta koska hänen mielipiteensä riita tilanteissa on tullut selväksi." Hänen mielipiteensä riitatilanteissa on ollut: "Ota minut huomioon!" Tee se.
Kiitos hyvistä vastauksista.
Asia selvisi hieman,tosin jonkunlainen käsitys minulla oli jo aiemmin millaisia vastauksia tulen saamaan.
Tuo mielialan vaihtelu oli uutta,että se olisi naisilla yleistä keski-ikää lähestyttäessä.
Miehenä sellaista vaan on niin vaikea ymmärtää .
Toki ongelma on siinä ettei aina ymmärrä lukea toista tilanteissa oikein,kun kyllä tarkoittaakin ei,ja päinvastoin.
En ole hirviö,arvostan vaimoani suunnattomasti ja annan hänelle kiitosta hyvinkin usein.
Kerronpa loppuun tosi tarinaa avioliiton arjesta,nämä eivät ole minun avioliitostani peräisin vaan yhden kaverini,mutta samankaltainen ongelma on munullakin tosin ei ihan näin kärjistetty.
TAPAUS 1.
Mies tulee työmatkalta kotiin,vaimo vihastuu kun mies ei tuonut matkaltaan tuliaisia.
Asiasta viisastuneena mies tulee eräältä toiselta työmatkalta kotiin tuoden vaimolleen kukkia ja hajuvettä,vaimo vihastuu entistä enemmän ja alkaa syyttää miestään tivaten miksi olet ostellut lahjuksia,minkä vuoksi,onko huono omatunto vai??
TAPAUS.2.
Mies tulee töistä kotiin ja haistaa tuoreen pullan tuoksun,syö uunituoretta pullaa pari kolme kehuen vaimonsa leivonta taitoja,vaimo suuttuu ja nalkuttaa kuinka suurella vaivalla hän on leiponut pullat ja äijä tulee ja pistelee niitä poskeensa ajattelematta riittääkö niitä enää muille.
Toisella kerralla sama toistuu,viisastuneena mies ottaa luvan saatuaan vain yhden pullan,vaimo suuttuu taas ja tivaa mieheltään eikö hänen leipomansa pullat kelpaakkaan herralle.
TAPAUS 3.
Vaimo valittaa ettei nykyisin käydä missään,olisi kiva lähteä vaikka ihan risteilylle vaan.
Mies ottaa onkeensa,tarkistaa että molemmilla on vapaat viikonloput,tiedustelee varovasti vaimolta ettei vaan ole mitään sovittua ja ostaa luxus risteilylle liput.
Ylpeänä itsestään mies haluaa yllättää vaimonsa ja ojentaa liput vaimolleen ,pääsemme vihdoin vihteelle kaksin.
Yllätys on suuri,vaimoa ei kiinnostakkaan lähteä,mene yksin tai anna liput kavereillesi.
Mies on hämmästynyt vaimonsa suhtautumisesta mutta ymmärtää,mies antaa liput ystävä pariskunnalle.
Kun vaimo saa kuulla että mies on antanut liput pois aloittaa hän saman valituksen..,kun ei käydä nykyään missään,ei edes risteilyllä...
Mielialojen vaihtelut eivät ole yleisiä naisella pelkästään vaihdevuosien lähestyessä, vaan aina. Siltä ainakin minusta tuntuu, kun olen vasta parikymppinen, ja nytkin välillä vene keikkuu ihan käsittämättömistä syistä. Joskus siis rupean valittamaan miehelleni asioista, vaikka jälkeenpäin ajateltuna, en itsekään enää ymmärrä miksi. Sillä hetkellä tuntuu vaan siltä, että on niin perusteellisen epäoikeudenmukaisesti kohdeltu olo ja jotain on pahasti vialla. Yleensä jotain onkin vialla, mutta ei välttämättä mitään mieheen liittyvää.
Niinhän se on, että ihminen purkaa pahaa oloaan läheisiinsä, eikä välttämättä ollenkaan siihen pahan olon aiheuttajaan.
Ollenkaan teidän kotiolojanne enempää tuntematta, toivon edelleen, että muistat hemmotella vaimoasi. En ollenkaan pidä sinua mieshirviönä, mutta anteeksi pyytäminen ja valmiista voileivistä kiittäminen ei vielä ole sitä hemmottelua.
Oli muuten aika hauskoja noi sun kaverin parisuhdeongelmat :)
TAPAUS 1:
Seuraavan kerran työmatkalle lähtiessään mies vahingosta viisastuneena tiedustelee vaimolta suoraan, mitä hän haluaisi tuliaisiksi. Jos mikään ei vaimolle kelpaa, niin mielialan vaihteluja tai ei, mies kysyy suoraan, mikä vaimoa oikein pännii, kun mikään ei tunnu kelpaavan. Järjenkäyttöä on luvallista vaatia naiseltakin.
TAPAUS 2:
Kun mies tulee pullantuoksuiseen kotiin, hän huokaa "ihanaa, sä oot leiponut" ja ottaa pullan. Sen syötyään hän kehuu vaimonsa leipomusta ja kysyy kärsiskö ottaa vielä toinenkin, kun on niin hyvää. Näin vaimo ei koe, että niitä ylenmäärin itsekkäästi rohmutaan, eikä myöskään näsäviisaasti kysellä lupaa jo sen ekan pullan syömiseen kuin pikkulapsi äidiltä, kun viimeksi ei olisikaan saanut syödä.
TAPAUS 3:
Mies ei oleta enää jatkossa, että vaimo on tuosta vaan valmis lähtemään reissuille ilman eri tiedusteluita. Mies ottaa selville, milloin molemmilla on vapaa viikonloppu ja kysyy hyvissä ajoin vaimolta: "Kulta, lähdettäiskö vaikka risteilylle kolmen viikon päästä? Silloin olisi Siljalla merikarnevaalit, ja meillä on molemmilla vapaata duunista."
Ei pidä olettaa, että nainen halutessaan tehdä jotain ja käydä jossain, ei haluaisi mitään sanavaltaa siihen, mitä tehdään ja milloin. Yllätykset eivät ole enää kivoja, jos ne vaativat kokonaisen viikonlopun vapaa-ajasta. Kun minä haluan käydä jossain mieheni kanssa, haluan että hänkin miettii asiaa ja ehdottaa ja keskustelee mun kanssani. Ei siis suinpäin tee suunnitelmia puolestani.
Jo ostettuja lippujakaan ei ole hyvä antaa pois kysäisemättä asiasta vielä uudestaan, kunhan vaimo on kerennyt rauhoittumaan ja kasaamaan ajatuksensa. Jokainen meistä pikaistuksissaan sanoo sellaista, mitä ei tarkoita.
Juuri tuohon tapaan itsekin ajattelin, mutta en olisi osannut pukea asiaa noin hyvin sanoiksi.
Varmasti hyviä ohjeita.
Mutta jokaiseen kohtaan on selvä syy:
-Halutaan vaan tuoda syyllisyyden tunnetta!!
Miksi aina ohjeistetaan kuinka miehen tulisi menetellä tilanteessa jos toinen tekee tikusta aiheen saada valittaa ja syyllistää.
Jos haluaa miehenä saada riidan oikein syttymään niin varmaan sen saisi aikaan kysymällä MIKÄ NYT MÄTTÄÄ!
En vaan jaksaisi uskoa että tuollainen käytös olisi tyypillistä kaikille naisille,vai onko?
Miehenä on niin vaikea ymmärtää ja ymmärtää ja ymmärtää...
Niin ja tuohon kaverilta kuulemaani pulla episodiin oli vielä yksi lisäys jota en maininnut.
PULLAKOHTAUS OSA3.
Mies saapui taas kotiin ja haistoi vasta leivotun pullan tuoksun,nyt ajatteli olla oikein varovainen koska ei halunnut aikaisempaa kohtausta uusintana.
Mies kehaisi vaimolleen kuinka hyvä pullan tuoksu täällä on,vaimo myhäili aivan kuten ennenkin.
Mies kysyi koskas noita sun hyviä pullia saa maistaa.
Vaimo oli oikein otettu ja pyysi miestään istumaan pöydän ääreen,hän laittaa kahvin kuppiin ja tuo pullan.
Mies mutusteli tyytyväisenä,vaimo näytti olevan oikein hyvällä päällä myös ja sanoi miehelleen että ota sieltä pelliltä lisää pullaa jos vaan maistuu,nyt niitä saa syödä...
Mies kiitteli ja sanoi ottavansa,tähän vaimo tokaisi muuttuen todella happaman näköiseksi" NIIN HELPPOHAN NIITÄ ON SIITÄ VAAN SYÖDÄ KUN MINÄ OLEN JOUTUNUT NE KAIKKI LEIPOMAAN".
Eipä onnistunut tällä kertaakaan ilman mököttämistä,mainittakoon ettei heillä aina noin käynyt leivonta päivisin..
PULLAKOHTAUS OSA 3:
Tässä mies on nyt unohtanut sen pienen lauseen, jolla huomioidaan naisen vaivannäkö. Esim. "Ihanaa, sä oot leiponut" tms. Miehetkin odottavat kehuja, kun ovat tehneet jotain, näin myös naiset. Nainenkin haluaa, että ne kaikki hommat, jotka hän päivän aikaan tekee, huomioidaan, koska kyllä niihin aikaa menee.
Miksi sitten ohjeistetaan miestä, kuinka hänen tulisi menetellä? Tässä tapauksessa kaiketi siksi, että sinä, mies, olet nyt se, joka täällä neuvoja kysyy. Miten ohjeistaisin vaimoasi, kun hän ei ole ohjeitani kaivannut?
Hänellekin minulla kyllä yksi ohje olisi: Jos tuntuu siltä, että antaa aina itse kauhean paljon saamatta riittävästi takaisin, kannattaa lakata itsekin antamasta liikaa.
Luulen, että sinun vaimosi ei välttämättä niin kovasti nauti sinun hemmottelustasi, muttei osaa lopettaakaan. Sinullahan on vastuullinen työ jne. Monelle naiselle on ikäänkuin sisään rakennettu tietty "hyvän naisen ja vaimon" rooli. Siihen kuuluu hemmotella miestään ja ymmärtää tämän väsymystä, vaikka oman jaksamisensa kustannuksella. Ja kun itsekin rupeaa uupumaan, alkaa "hyvän vaimon sädekehä" kiristämään kunnolla. Lisätään siihen sitten vielä hormonaaliset mielialavaihtelut, mahdollisesta menopaussista johtuvat fyysisetkin oireet, niin ollaan jo lähellä varsinaista ilmestyskirjan petoa...
Miehenä tuskin näille asioille mitään mahdat, mutta voit ymmärtää, jos tiedostat sen, ettei vaimollasikaan helppoa todella ole. Sinun ei kannata kieltäytyä vastaanottamasta vaimosi hemmotteluja, jotta hän ei antaisi yli omien resurssiensa. Se on päätös, mikä pitää syntyä naisessa itsessään. Jos et kieltäydyt hänen huomionosoituksista, se kielii naiselle ainoastaan siitä, ettet arvosta niitä huomionosoituksia.
Sinänsä ihmettelen, miksi kysyt täältä neuvoa, kun tyrmäät joka asian, ja kasaat joka viestissä enemmän syyllisyyttä vaimollesi. Ymmärrän, että se on inhimillistä suuttumusta ja turhautumista, mutta ongelmaa se ei ratkaise.
Kun kyselet neuvoa, ihmiset olettavat, että haluat tietää, mitä ITSE voisit tehdä parantaaksesi tilannettasi. Kenenkään toisen tekemisiä et voi säädellä, ainoastaan omiasi.
Jos nyt kuitenkin olet kiinnostunut tekemään itsekin jotain, etkä vain valittamaan pirullisesta eukostasi, niin kehottaisin kuuntelemaan niitä naisesi nalkutuksen aiheita. Kirjoituksistasi päätellen yleisin niistä koskee sitä, ettet huomioi häntä tarpeeksi. Joten yritä huomioida enemmän. Se ei vaadi kaulakoruja tai risteilyjä, vaan jatkuvaa ja toistuvaa kiitosta hänen tekemisistään.
Jos koti on siivottu kun tulet töistä, huomioi se. Kiitä häntä siitä, että hän on jaksanut siivota, se kun oikeasti vaatii aikaa ja vaivaa. Kun hän tekee leivän sinulle, kiitä kauniisti. ja huomioi joskus kaikki se, mitä hän hyväksesi tekee, myös tilanteessa, missä hän ei ole tehnyt mitään. Vaikka nukkumaan mennessä kiitä häntä huolenpidosta. Kiinitä huomiota yksityiskohtiin, kiitos että teit leivän, kiitos kulta, olipas tänä iltana loistava pasta-ateria, mahdat olla ihan uupunut kun olet koko päivän siivonnut, entä jos minä laittaisin ruuan huomenna ja tiskaisin sitten astiat, saisit sinäkin välillä levätä...
Yksi tärkeä neuvo, kaikkein eniten nainen tarvitsee vilpitöntä rakkautta ja hellyyttä silloin, kun vähiten sitä ansaitsisi. Minä ainakin. Jos olen hormoonimyrskyissäni kehittänyt tikusta asiaa mieheni kanssa ja käyttäytynyt sanoinkuvaamattoman huonosti koko illan, paras asia mitä mieheni voi tehdä, on halata minua ja sanoa rakastavansa. Silloin rentoudun ja tajuan itsekin miten hieno mies minulla on, kun jaksaa rakastaa vaikka olin niin kauhea. Silloin se on helppo kertoa miehellekin.
Karmeita tarinoita pullasta... Mitähän pitäisi ajatella miehestä, joka itse ehdotti pitkopullan leipomista, hän kun osaa sen tehdä useammalla tavalla kuin minä, emäntäehdokas no 3 ?
Kokemuksen ritaäänellä sanon, että kohta on piru merrassa. Niin tapahtui meilläkin. Kaikki alkoi ikäänkuin salaa, hissun kissun. Lopuksi huomasin, että talossamme asuukin peto. Tämä on sitä ns. kissa-hiiri leikkiä. Ei kissä kisuaa hiirtä eikä vaikokaan miestä. Kysymys on luonnon laista. Kissa kiusaa hiirtä - eikä tapa heti - sen takia, että stressaantunu liha sulaa nopeammin, ilman vatsakipuja ja luultavasti stressilihasta kissa saa tarvitsemansa annoksen vitamiinejä ja muita elämälleen tarpeellisia aineita. Niin vaimosikin saa. Hänen hormoonitoimintasa ei ole vailinaista. Jokin on vaan pahasit vialla. On kysymys ns. ihmisen kasvamisesta. Asiaa on vaikea selittää, se voin johtua monesta tekiästä. Yksi voisi olla orgastimin puute tai tyytymättömyys lämpöön. Kaiken alla kytee katkera mieli, tai sitten vaimosi on muuttumassa hirviöksi. Tätä menoa talossanne asuu ulkopuolinen kauhu, jonka tilanne aiheuttaa. Kaikki kääntyy vähitellen päälaelleen. Jompi kumpi sortuu johonkin. Viinaan tai vieraisiin. Verpaalinen ilmaisu ei riitä, tilalle tulee muita kieliä. Nyt tarttee kysyä eukolta, miltä sinusta tuntuu, älä puhu ennää "niitä näitä", puhu siitä mistä pitää puhua. Nyt on saatava vesi vaihtumaan ja padot auki. Koin itse saman. Mikään ei auttanut. Loppu keinot. Erosimme.
Ero oli kauheaa, mutta ehkä parempi kuin helvetissä eläminen. Loppupäätelmä omassa tapauksessani oli se, että vaimoni kehitys ihmisenä oli normaali siistä syystä, että hän ei saavuttanut tavoitteitaan tässä yhteiskunnassa lähinnä urallaan ja arvostusta kodin ulkopuolella. Luonteessa oli vikaa, luuli olevansa kaikkien pomo. Oli kuitenkin pahasti yhteistyökuvytön ja turhautui, murki sen minuun, ehkä sittenkin itsellen kaikkein rakkaimpaan ihmiseen. Jätin hänet, sain uuden ihmisen elämääni, elän hyvin onnellista elämää.. En ole silti unohtanut. Elämä on kokonaisuus ja siksi se lahja, jonka on omakseen saanut -oma yksi elämä-
kannattaa elää onnellisena. Välillä pitää skarpata, etsiä uusi ihmissuhde jos nykyinen ei toimi...
vastauksia. Jos avunpyyntösi oli aito, luet vastaukset ajatuksella useaan kertaan, ja otat neuvot onkeesi. (Katso myös nimim. "eräs nainen" kommentit.) Jos käytännössä toteat neuvot tehottomiksi, sitten on syytä erota.
ps. Se päivittäinen halaus, ei ole liian rasittava huomion osoitus työstään väsyneelle mihelle, mutta merkitsee uskomattoman paljon hänen vaimolleen!
olen lukenut kaikki huolella,ja olin aivan rehellinen ongelmissamma.
Mutta kyllä minulla alkaa olla mitta täysi,olen samaa mieltä erään kirjoittajan kanssa siitä että parempi olla vaikka yksin kun elää helvetissä.
Minä olen ymmärtänyt useita vuosia jo mielialan muutoksia,siis tehdään riita vaikka villasukista kun kyllästyttää ja kaikki kasataan ukon syyksi.
Saan kuunnella kuinka paljon olen loukannut ym.
Kysyisin vaan kaikilta naisilta seuraavaa,onko turha ajatella mistä miehestä tuntuu,onko turha ajatella kuinka verisesti sanat loukkaavat miehen mieltä.
Kaikkein ironisinta on se että riidan aloittaja on pahempi kuin yleinen syyttäjä,pahempi kuin pyöveli ,satakertaa pahempi kuin pahin koulukiusaaja loukkauksineen.
Miehen siis pitää kaikki kestää,pyydellä anteeksi ja yrittää ymmärtää kun sattuu vaimolla olemaan vaikea päivä?
Mitäpäs jos käännettäisiin osat toisin päin,olisi huono päivä ja aloittaisin riidan jostain,varmasti olisin teloitettu jo ajat sitten.
Olen vääjäämättä tulossa siihen tulokseen että miehenä en riitä tuomaan sellaista maailmaa vaimolleni jotta hän olisi tyytyväinen.
On aikoja jolloin kaikki menee hyvin,silloin luulisin vaimoni mielen olevan iloinen muista syistä.
Hyvien aikojen jälkeen vaimon jaksaminen näytellä onnellista loppuu kesken ja hän haluaa tehdä tilit selviksi ja siksi kehittää riidan aiheet vaikka patalapusta.
Itse olen periaatteeltani sellainen etten syyllistä ketään,loukkaa ketään vaan uskon kaikista hyvää koska noita paskan puhujia on aivan liikaa tässä maassa,mutta ei mieskään kaikkea kestä.
Uskon myös erään kirjoittajan kokemukseen siitä että tietynlaisilla naisilla on vallan himo ,se alkaa pienestä ja kasvaa toisen hyvä uskoisuudesta suureksi hirvöksi.
Toivoisin että monet tämän lukevat naiset menisivät myös itseensä ja ajattelesivat asioita kotonaan hieman miehensä näkökulmasta myös.
Mielestäni ei ole oikein käyttäytyä v-mäisesti miestään kohtaan kohtaan sillä verukkeella että sattuu olemaan mielialan vaihtelua ilmassa,koska yhtälailla sillä miehelläkin olisi oikeus tehdä kärpäsestä härkänen vedoten työstä aiheutuvaan stressiin.
Jotenkin tuntuu että monella naisella on halu kouluttaa miehestään narusta vedettävä pässi,tietyissä tilanteissa edustetaan ja tietyissä tilanteissa juoksutetaan mielialan mukaan.
ÄLKÄÄ NAISET LOUKKAANTUKO MIELIPITEESTÄNI,OLEN VAAN KURKKUA MYÖDEN TÄYNNÄ JUURI NYT KOKO ASIAA.
Silloin kun alkaa tuntua siltä että sinä olet tehnyt jo kaikki minkä osaat ja jaksat etkä muuta voi ja tilanne vain jatkuu ja sinulla on edelleen huono olla vaimosi kanssa niin silloin pitää erota.
Ihmiset jotka ovat samalla aaltopituudella ja ovat löytäneet sen yhteisymmärryksen ja kultaisen keskitien jossa taapertaa, niin että molemmilla on hyvä olla, vaikka toisella olisikin joskus huono päivä.
Niin heille nämä normaalit huomioidaan vähän enemmän jos on pikkasen unehtunu vaimoke lätkämatsien takia pienemälle huomiolle, jutut auttavat.
Tällaisissa suhteissa kun molemmilla on yleensä koko ajan hyvä olla ja he huomioivat jne. toisiaan aivan automaattisesti...
Minä ainakin ajattelin et teillä on ollut tällaista ihanaa arkea yhteiselonne ja sitten yh´t äkkiä vaimon käytös on muuttunut ja siihen etsit syytä ja me täällä naisina neuvottiin et normaalia on juu ja huomiota vaan lisää ja sillä paranee, mutta jos kenkä puristaakin jostain muusta syystä ja sitä yhteistä säveltä vaan ei löydy ja ehkä molemmat on jo sitä väsyneet etsimäänkin niin eikö silloin olisi helponpaa erota?
Miehen ei todellakaan kuulu olla mikään perheen roskasäkki johon saa kaikki huonon olonsa heittää.
Eikä miehen tarvitse olla mikään kone joka pitkän työpäivän päätteeksi hemmottelee viellä vaimoonsa, tekee kokovartalo hieronnan ja siivoaa asunnonkin ja siinä sivussa kokoajan puristaa vaimoaan kainaloonsa ja korvaan hyräilee kauneimpia rakkauslauluja.
Ei ei, miehen kuuluu olla se (tai ainakin meillä on näin) syli johon käpertyä kun on pahaolla, se tuki ja turva. Miehen kuuluu olla se kaveri kenen kanssa voi harrastaa ja se ystävä kenen kanssa voi luottamuksellisesti keskustella. Mies on meidän perheen järki ja järjestys ja ei koti ole koti silloin kun hän ei ole kotona.
Mies on se joka pitää asunnon ja autot kunnossa ja tuo leivän pöytään.
Mies on se joka saa minut tuntemaan itseni kauniiksi ja hyväksi ihmiseksi, hän saa minut tuntemaan itseni naiseksi.
Mies on se josta me ollaan ylpeitä isänä ja miehenä!
Minulla on tuttavapariskunta jossa nainen on tehnyt miehestään aivan pellen, mies ei saa käydä edes veskissä ilman naisen lupaa.eikä saa lähteä kavereidensa kanssa minnekkään ilman lupaa tai luvankaan kanssa. Monesti mies on joutunut hakemaan naisen meikkejä useiden kymmenien kilometrien päästä kun vaimo on unohtanut lempiluomivärinsä kotiin.
Ja tekipä mies asiat miten tahansa se tekee ne aina naisen mielestä väärin.
Se on todella törkeää.
Monasti jos ollaan juhlissakin oltu on nainen passuuttanut miestään "tuo minulle siideri, noh, ala tuoda jo"
Tai jos meitä on pöydässä enemmän, haetuttaa hän miehellään koko porukalle juomat ja tämän jälkeenkin vain kitisee.
Kaiken hyvän lisäksi hän morkkaa miestään kovaäänisesti ja naureskellen puhuen...
Monesti olen ihmetellyt miten mies moista jaksaa.
Mutta on mies kyllä sanonut ettei jaksa millään lailla huomoida tai kehua vaimoaan...
Muttei oikein osaa erotakkaan
Olet viisas ihminen.
Juuri tästä on kysymys,YHTEISYMMÄRRYKSESTÄ!
Minulle sanoi joku viisas aikoinaan.
"Jos jotain antaa ,jotain myös saa"
Tuon seikan kun molemmat ymmärtäisivät.
Ei ole helppo olla syntisäkki vailla minkäänlaista puolustus oikeutta.
Ymmärsin juuri ,kiitos sinulle,että liittomme on rakentunut hyvin yksi puoliseksi.
En väitä olevani täydellinen mies,teen virheitä mutta osaan pyytää myös anteeksi ja seison aina sanojeni takana.
Vaimoni taas ei tee virheitä,ei pyydä anteeksi ja muuntelee kertomuksiaan syytöksistään aina tilanteen mukaan.
SIIS HYVIN YKSI PUOLISTA .
Jos minulta kysytään millainen on hyvä liitto,se on sellainen jossa molemmat kunnioittaa toisiaan,ei halua toisilleen pahaa ja rakastavat toisiaan kaikesta huolimatta.
Oikea sana kuvailemaan elämääni olisi vertaus miehestä joka eli revolverin piippu ohimollaan tietäen jos epäonnistuu niin se PUM PUM.
Silti vaimoni on hieno ihminen,rakastan häntä paljon.
Mutta en jaksa toisaalta sietää ihan kaikkea,kuminauhakin katkeaa joskus.
Uskokaa tai älkää,OLEN LIIAN KILTTI MIEHEKSI,se on minun vikani!!
nimittäin kuulostaa, että vaimollasi on vähän päässä vikaa. Tuskin kukaan haluaa olla tahallaan vittumainen ihminen. Syitähän löytyy, masennus, vaihdevuodet, tyytymättömyys omaan kotonaoloon jne. Teillä on toivoa, jos voitte keskustella, että mikä vaimoasi vaivaa, miksi hän käyttäytyy inhottavasti. Keskustelemalla etsitte syyn käytökseen ja korjaatte syyn. Vaikka terapeutin/lääkärin avulla. Minusta liitto kannattaa ensin yrittää pelastaa etsimällä vaimosta syytä outoon käytökseen.
Tietysti, jos vaimosi ei myönnä minkään olevan vialla tms., ja sinulla on liian tukala olla, niin valitettavasti ei auta kuin erota. Mutta siis ensin etsikää isompaa syytä käytökseen!! Koittakaa löytää keskusteluyhteys ja yhteinen elämänilo, huumori.
"Mielestäni ei ole oikein käyttäytyä v-mäisesti miestään kohtaan kohtaan sillä verukkeella että sattuu olemaan mielialan vaihtelua ilmassa."
Ei ole oikein, ei ketään kohtaan. Ihmettelen, miten voi pitää itsestään selvänä, että toinen pysyy siinä haukuttavana vuodesta toiseen. Itse en jäisi.
Yksi pointti on ketjussa jäänyt sanomatta. Jos nainen kehittää ongelmia pikkuasioista, silloin hänellä on liikaa aikaa, liian vähän omaa elämää. Tai ei ole koskaan oikeita ongelmia nähnytkään.
Voisit kehottaa häntä hemmottelemisesi sijaan keksimään muuta tekemistä, jotain mistä hän itse pitää. Mieluummin jossain ryhmässä. Henkistäkin sisältöä elämään.
oikein sanottu.
Totta on ettei hänellä ole omaa elämää,siitä hän on maininnutkin .
Mutta ongelma on myös se ettei hän ole ollut innokas puuhaamaan mitään itse,vaan jotenkin tuntuu että hän valittaa siitäkin kun me ei yhdessä tehdä jotain muuta välillä kuten alku aikoina.
Hän myös syyllistää minun harrastukseni.
Olen hänelle usein sanonut että menisit mukaan johonkin harrastukseen tai johonkin joka kiinnostaa,näkisit muitakin välillä,mutta ei.
Pakko minun on työni hoitaa,siitä en voi tinkiä.
Jos olisin kroisos harrastaisin vaikka matonkudontaa joka päivä vaimoni mieliksi.
Mutta hän ei ymmärrä.
Näkee vaan maailman omien silmiensä läpi,eikä ota huomioon minun tilannettani.
Olen helppo vainon,syyllistämisen ja kiusan kohde.
En jaksa enää.
Hei, ei sinun tarvitsekaan kestää kiusaamista. Ei kenenkään kannata haaskata elämäänsä huonoon suhteeseen.
Puoliso ei ole vastuussa minun onnellisuudestani vaan minä itse. Elämään tarvitaan muutakin kuin tuo yksi ihminen, en voi ripustautua hänen varaansa.
Vaimosi pitää itsetään selvänä että sinä pysyt siinä mutta niinhän se ei koskaan ole. Puhu kuitenkin ensin, vakavissasi, eron mahdollisuudesta. Jossain vaiheessa on vain katsottava reppuun ja mietittävä, riittääkö eväät jatkamaan matkaa.
Harrastakaa kunnon seksiä ja vielä niin että molemmat saatte elämänne orgasmin, ei sen jälkeen tee mieli kiukutella!
Käy hakemassa kirjastosta Pekka Aukian kirja "Liian hyvä mieheksi?". Kirjan lukeneena tilanteesi tuntuu tutulta, kuin esimerkkitarinoista. Ehkä tuon lukeminen toisi myös lisää näkökulmia siihen minkä tien valitset suhteenne selvittämiseen.
M47
Kiteytän vielä ,jos tätä joku jaksaa vielä lukea.
Oikeastaan oli tarkoitus saada mielipiteitä pariin asiaan,jotka tässä eroa miettiessäni haluaisin saada ajatuksiini varmuutta.
1.
Hän on tilanteissa loukannut minua hyvin pahoin sanan miekalla,olen kertonut että sanomasi loukkasi minua todella pahasti.
Hänen reaktionsa on ollut siihen kuin olisin heittänyt lisää löylyä kiukaalle.
Hän on vaan innostunut entistä enemmän syyttämään ja ei ole edes kuitannut sanomaani millään muotoa.
MIKSI?
2.
Ymmärtääkö hän että toimiessaan noin hän savustaa minut pois elämästään?
Vai kenties haluaako hän niin tapahtuvankin?
Tuntuu siltä että teillä on menossa parisuhteen valtataistelu missä on viis vaihetta, listaan lyhyesti:
1. Järkytys ja totuuden hetki, "tämä ei ole se ihminen jonka valitsin kumppanikseni", kumppani on joko muuttunut tai ei enää salaa todellista luonnettaan
2. Järkytystä seuraa kieltäminen, "huonot puolet halutaan nähdä myönteisinä"
3. Vihavaihe, "kun huonot puolet alkavat tosissaan harmittaa"
4. Kaupankäyntivaihe; "jos lopetat ryyppäämisen niin minä kiinnostun enemmän seksistä"; tässä ei siis ratkaista ongelmaa vaan pitkitetään valtataistelua
5. Epätoivo, "suhteesta ei enää odoteta löytyvän onnea tai rakkautta, tuska on liian suuri". Tässä vaiheessa noin puolet pareista luopuu toivosta ja eroaa, jos yhdessäoloa jatketaan niin suuri osa hakeutuu rinnakkaissuhteeseen ja noin 5% löytää keinot valtataistelun ratkaisemiseksi.
(Tiivistelmä Hendrix'in kirjan "Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu" luvusta "Valtataistelu".)
Olen itse kokenut nuo valtataistelun viisi vaihetta ja lähtenyt suhteesta jossa nainen ei lopulta pystynyt keskustelemaan ilman että raivostui, eikä hän myöskään suostunut lähtemään parsuhdeterapiaan tai hakemaan ulkopuolista apua. Lapsia ei ollut joten lähtö oli helppo. Kaikki nuo valtataistelun vaiheet tuli käytyä läpi 1,5 vuodessa ja se oli lopulta aika myllerrystä.
Naisella oli suvussaan skitsofreniaa mikä ehkä osaltaan selitti hänen käyttäytymistään ja reaktioitaan.
M47
Mielenkiintoinen tuo valtataistelun vaiheistus. Kahdesti eronneena tunnistan ne kyllä jossain muodossa.
Vastaisen varalle mietinkin, onko tuo prosessi jotenkin vältettävissä ? Sen olen oppinut, ettei niitä harmittavia asioita kannata kerätä hampaankoloon vaan ottaa puheeksi. Usein möröt kummasti pienenee kun ne nostetaan pöydälle.
Ainahan kahden ihmisen väliin tulee jotakin nieleskeltävää, kompromisseja tarvitaan. Tiedän kuitenkin itse, miten paljon sallin kenenkään minua kiusaavan. Siinä kohtaa rakkaus katoaa.
Siis liian hyvä mieheksi? Liian hyvä naiseksi?
Liian kiltti ihmiseksi?
Miehestä tulee aviosuhteessa edelleen mies! Naisesta tulee vaimo! Miksi?
No sillä vai on pitkät "perinteet" ym ym.
Se lienee kyllä totta että on erittäin paljon siitä liiasta "kiltteydestä" johtuvaa suhteen olosuhteiden jännityneisyyttä ja tietämättömyyttä sekä toimimattomuutta ja siten luotamattomuutta. Niin miesten puolella kuin naistenkin.
Tämä ns: yhteiskunta on tehnyt siinä mielessä erikoisen toimen pyrkiessään länsimaisin tavoin puuttumaan ja luulevansa pystyvän puuttumaan kaikkeen ihmisissä ja suurin osa ihmisistä kasvaa pois tunteistaan ja nöyryytetään koulussa ja järjestelmän roboteiksi enne kuin tunneelämä on alkanutkaan.
Tytöt kasvaa kiltteyteen ja se "kuuluu" imagoon. Tämän ilmiön protestointia tapahtuu kun tytöt ovat "rambosotilaita" pian että olisivat aivan muuta kuin "tyttöjä".
Pojat on kasvatettu alistetuiksi viimeistään Suomelle ja täten menee kauan enne kuin itsenäistytään juuri mitenkään? Lisäksi pojat ovat perinteisesti "ongelmien aiheuttajia" lähes aina. Siis asenteet ja kulttturi alistaa ja ei tunteet voi kuin kasvaa kiltteuyteen ja jopa alistuvaan pelkoon.
No suhteessa alkaa se valtataistelu, ja sen jakaminen koska se on ainut keino pyrkiä saamaan huomiota ja kokoajan on "pelko" että minä häviän?? Jolloin keinot ovat "katalia" ja salakavalia niinkuin aina pelossa.
Nainen on käsitteenä aina "heikompi" kuin mies joten hänen on "keinoteltava" ja oltava salaperäinen ja voittaja eri keinoilla kuin mies.
Mies on myyttinsä vanki, ja vahvuudet ovatkin toisten luomia ei omia joten ne onkin heikkouksia. Molemmat purkaa suurimman osan eri vihan ym pettymyksen tunteena "kiltteinä" ensiksi työhön ym ja hakee hyväksyntää toisessa sillä. Vaimo siivoaa ja kuukautistensa nimissä puunaa joka paikkaa "pesästä" ja vielä on kunnanvaltuustossa sivutoimeksi ym ym : että todisteet riittäisi että "olen hyvä vaimo".
Mies tekee ns: töitä aina ja hakee hyväksyntää siten ensiksi itse itselleen ja yhteiskunalle ja vaimolle todistelee että hän on hyvä mies?!
Kun tulee se kasvun paikka että alkaa tuntea rohkeutta ja kaipuuta että tahtosin itsenäistyä niin ainut vihollinen ja syyllinen onkin enää se kumppani?! Este itsenäisyydelle.
No kun on oltu kokoajan "naimisissa" sen kulissi minän kanssa ja työn ja tekemisen tradiittioiden on muutos ja sen tekeminen kova juttu ja vielä kun itsestä tuntuu että olen ollut täydellinen kumppani joten eipä muuttumis ja muutos tarvetta voi olla kuin tuossa toisessa?!
Vaimo tosiaan hakee huomiota ja ei "anna velaksi" mitään. Eli jos saat leivän niin "lasku tulee perässä".
Mutta ei mieskään poikea, vaan hän hakee hyväksyntää aivan samoin olemalla huomaamatta vaimoaan , ja ällistelvän nin kuin ihmeissään että mikä sulla on?! kun tarviis viinit ym kynttilät olla ? ja vielä joka vuosi?
Ehkä tosiaan on pienestä kiinni se että aikuistuisi alistumisen sijasta ja tuntisi sen niin itsekkin sisällään. Silloin on se toisellle tuleva huomio muuttunutkin arvostukseksi, ja kunnioitukseksi ja siitähän pian tulee se "työ". Ja tekemiseen liittyvät harrastukset tehdäänkin kohta sitten kun suhteelta ehditään.
No kolmas illuusio tuli myös mutta, odotusarvo on parempi. vaihtoehdoista.
Tämä ei muuten ollut kannanotto mihinkään kirjotukseen vaan arvopohjien ajattelua.
Niin, itsellä on takana vasta vajaa kymmenen vuotta yhteiseloa vaimoni kanssa. Me olemme kokosuhteen ajan huomioineet toisiamme. Ei, ei sen tarvise olla mitään suurta. Meillä ei ole miesten ja naisen töitä, vaan teemme kotityöt tasavertaisena, Kyllä myös minä miehenä, siivoan, pesen pyykkiä, leivon, laitan ruokaa jne. Vaimo tekee samat kotityöt kun ennättää siis se tekee kumpi sattuu olemaan kotona.Ei tämä elämä saa olla suorittamista tai mihinkään tiettyyn mallliin sidottua. Tämän meidän "systeemin" vuoksi me kumpikin käymme töissä, opiskelemme siinä sivussa ja kasvatamme kahta ihanaa tytärtämme. Minä tapaan hemmotella vaimoani kahden keskeisillä ostos reissuilla, kukilla, koruilla, vaatteilla. Ja saan hemmotteluna esim. yhteisiä elokuva hetkiä. Vaimoni, on myös paras ystäväni me puhumme kaikesta avoimesti eikä mitään tarvi salata tai peitellä. Kunnioittakaa puolisoanne näyttäkää se hänelle se on avain onneen, Rakastakaa puolisioanne näyttäkää se hänelle se on avain onneen.