17v kestänyt liittomme on ollut pitkään yhtä alamäkeä ja Joulun aikoihin mies jäi kiinni naissuhteesta. Asiaa pitkään mietittyäni tulin siihen lopputulokseen, että jos kaiken muun lisäksi suhteesta katoaa vielä luottamuskin, ollaan jo todella heikoilla jäillä. Olen hakenut eroa ja mies on suostunut muuttamaan pois. Miksi hän edelleen majailee kotona? Hän ei tee mitään muuttonsa eteen. Aivan kuin ei olisikaan muuttamassa. Jos kysyn asiasta, en saa kunnon vastausta jne. Tilanne on sietämätön. Miten saan miehen lähtemään?
Miksi mies ei lähde?
sietokyvyn rajamailla
283713
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kuulostaapa aivan meidän perheeltämme. Lähteminen ei ole niin yksinkertaista. Uskotko todella, että tunteet kuolevat noin vain. Mielestäni pettämiselle annetaan liian suuri painoarvo, jos kyse pelkästä seksistä. Suhteen eteen kannattaa tehdä töitä ja koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä sytyttämään sitä liekkiä uudelleen. Tästä syystä minäkään en ole vielä lähtenyt.
Välimme ovat niin tulehtuneet eikä minkäänlaista rakentavaa keskustelua ole mahdollista saada aikaiseksi. Olen käynyt yksin pariterapiassakin. Yksin, niin koska mies ei työkiireiltään muka ehtinyt. Välimatka välillämme voisi auttaa avaamaan lukkoja. Ei ainakaan näin voi jatkaa.
vain ja ainoastaan seksistä, varsinkin jos toiset pitäneet yhteyttä viestein ja muutoin? Silti toinen voi väittää, että kyse ei ole muusta kuin seksistä. Miten sitten, jos toinen väittänyt, että ollut toisen kanssa vain ja ainoastaan, koska toisella ollut vaikeaa? Miten näihin voisi suhtautua?
Luottamus mennyt. Miten palauttaa, kun ei saa mitään millä voisi varmistua toisen olevan luottamuksen arvoinen?
Sekavaa, mutta näinkin...
Kuten sanoin luottamus on mennyt. Tunnen itseni niin loukatuksi, että en oikeastaan enää edes välitä siitä, mitä toinen on tehnyt, kenen kanssa ja milloin. Sillä ei ole väliä, koska tosi asia koko jutussa on se, että luottamus toiseen on mennyt.
Sen tarkemmin tietämättä miehesi pettämisen syitä, tiedän omasta kokemuksesta että pettäminen ei onnistu jos välit ovat hyvät tai edes olemassa, tunteet myönteiset, jos rakastaa tai edes välittää ja arvostaa toista. Jos sitten jostain syystä välille pääse kehittymään muuri. Toinen voi kuvitellä että molemmat kokevat sen muurin, vaikka toinen ei edes aavistaisi että toisella on sen suuntaisia ajatuksia. Ei auta vaikka uskottelisi itselleen rakastavansa, mutta... Kun omassa päässä ajan kuluessa on suhde loppunut, seksi loppunut tai harventunut tai muuttunut epätyydyttäväksi. Ihminen kuitenkin tarvitsee läheisyyttä, seksiäkin. Kun oman puolison kanssa on tämä lukko, sitä voi sortua vieraisiin. Niin, kun ei ole rohkeutta ottaa suhdetta ja avioliittoa puheeksi toisen kanssa. Entä jos onkin ja vastaan tulee kylmää vettä. Pettämisen jälkeen tilanne voi olla vielä pahempi. Hävettää, mutta häpeää itseään VAIKKA toinen antaisi anteeksi. Se mitä minä tunnen ei parane sillä että joku antaa anteeksi. Jos tunnen olevani riittämätön, minua ei arvosteta, nin en minäkään arvosta. Se ei ole tietoinen vaihtokauppa, niin vain käy. Ei enää luota toiseen, siksi on epäluotettava itsekin.
Miehesi on ihminen. Kaiken kylmäkiskoisuuden ja tunteettomuuden takana voi hyvinkin olla hirvittävä kamppailu. Miehesi voi tuntea itsensä yksinäiseksi ja paskaksi, eikä usko minkään enää auttavan. Ehkä hän vain välttää kokemasta konkreettisesti sen, että sinä haluat erota. Toinen asia on, että pois muuttaminewn ei onnistu käden käänteessä. Että siihen riittäisi vain päätös. Käytännön asiat eivät ole yksinkertaisia vaikka tahota olisi. Ja jos ei ole oikein tahtoakaan kun muut asiat painavat mieltä niin ei se niin vain onnistu. On vaikea arvioida auttaako jos olet ystävällinen, rakentava ja lempeä, vaiko määrätietoinen ja hyökkäävä. Parisuhdeterapia auttaa vain jos molemmat osallistuvat. Terapia yksinkin voi olla antoisaa, mutta siltä ei saa odottaa mitään muuta apua kuin apua sinulle itsellesi. Miehesi päättää haluaako hän ulkopuolista apua, ja miten hän haluaa teidän välinne selvitettäväksi. Voisitko harkita, että sinä muuttaisit pois. Siitä huolimatta että olette sopineet toisin? Jos siten saisitte eronne konreettisesti aikaan. Edes asumuseron, jotta voitte sitten miettiä suhdettanne uusiksi. Joskus yhteiselo on nin solmussa että tulee tehtyä kaikenlaista typerää ja harkitsematonta, mutta erossa asuminen - aikalisä - avaa molempien silmät todellisuuteen. Ihmiset muuttuvat avioliiton aikana. 17 vuotta ei ole mikään ihme jos teillä on linjoissa häiriötä. Ne pitää huoltaa. Ei hätäilemällä, vaan pysähtymällä ja miettimällä uudelleen. Avioliittonne alkuaikoihin ette enää pääse. Teidän pitää harkita voitteko ja haluatteko jatkaa yhteiselämäänne sellaisina ihmisinä kuin mitä teistä on tullut. Tahdolla on uskomaton vaikutus, jos vain tunteita on jäljellä. Ilman tunteita voi olla vaikeampaa. Tahto edellyttää kompromisseja, toisen huomioimista enemmän kuin aikaisemmin.
Mieti asioita, miehesi miettiköön tahollaan.
Kyllä pettäminen onnistuu vaikka välit olisivat kunnossa ja seksiasiat kunnossa. Se on joillakin ehkä vain muutoshalu niin suuri, että kun on toista 20 vuotta katsellut, niin kai se vaihtelu virkistää. Ja se rakastumisen tunne on ilmeisesti niin mukava.
Kiitos rakentavasta tekstistä.
Syy, miksi miehen on helpompi muuttaa on se, että jos minä lähden, lähtee mukana kaksi lasta. No, miksi en sitten lähde lasten kanssa? Olemme vastikään muuttaneet ja lapset ovat siis joutuneet vaihtamaan kouluja. Erittäin suurien alkuvaikeuksien jälkeen koulut ovat alkaneet sujua, joten sitä riskiä en voi ottaa, että kaikki vaikeudet alkavat taas alusta. Syy siihen, miksi en muuta lähelle on se, että se ei ole taloudellisesti mahdollista. Kaikille olisi parempi, että mies muuttaisi. Tiedoksi kaikille niille, jotka ajattelevat, että miksi lapset eivät sitten voisi asua isänsä kanssa: mies ei näe sitä vaihtoehtoa mielekkäänä, enkä minä koskaan asuisi erossa lapsistani.
Välit voi olla hyvät, seksi toimia, mutta miten on tunnepuolen laita... rakkaus on aika vahva tunne. Mä oon pettäny mun kahta aiempaa poika (tai mies-) ystävää eikä syy ollut huonoissa väleissä. Sitten myöhemmin tapasin sellaisen miehen jota en olekaan pystynyt pettämään. Pari kertaa riitojen seurauksena mieli olisi tehnyt, mutta kun en ole pystynyt. En voisi kuvitellakaan että joku muu mies koskisi minuun tai minä keneenkään muuhun. Meidän suhde on nyt kaks ja puoli vuotta kestänyt ja se on ihan käsittämätöntä miten lähes kirjaimellisesti ensisilmäyksestä jokin vahva side oli välillämme. Me tiedämme kumpikin että toinen rakastaa ja että itse rakastaa. EHkä tämä joskus loppuu mutta en ainakaan toivo.
Mitähän se pettäminen oikein on? Entä luottamus?
Onkohan kysymys pohjimmaltaan omistushalusta ja riippuvuudesta?
Jos pso joutuu sen tosiasian eteen, että hän ei omistakaan toista psoa, josta kuitenkin on ollut riippuvainen, hänen maailmansa järkkyy. Hän joutuu huomaamaan, että toinen pso ei olekaan samalla tavoin hänestä riippuvainen; hän ei omista toista psoa siten kuin on luullut omistavansa.
Tämän tosiasian eteen joutuminen koettelee pson itsetuntoa, joten hän dramatisoi tapahtuman, ikään kuin kyse olisi maailmanlopusta. "Minun luottamukseni on petetty, mitä en koskaan voi antaa anteeksi!"
Olisikohan asenteissa tarkistamisen varaa? Jos kerran avioliitto on pitkään ollut epätyydyttävä, olisi varmaan syytä keskittyä niihin syihin, jotka tähän ovat johtaneet, ei toisen pson syrjähyppyyn, joka ei ole syy, vaan seuraus.
Mihin miehesi menisi? Autossako asustaisi?
Jos hänellä on jo asunto, pistä pussukat valmiiksi ja sano, että nyt lähdet. Jos asuntoa ei ole, ala sinä hommata sitä. Tuskin itse on aktiivinen.
...mihin hän haluaa mennä. En siis voi alkaa hänen puolestaan hankkimaan asuntoa. Kuten jo aikaisemmista viesteistä voi arvata, emme siis ole asiallisissa puheväleissä, joten asiasta on mahdotonta keskustella.
oletko ajatellut että lähdet itse pois...
Sama asiahan se on kumpi lähtee.
muuta pois!
Eikös se pidä muuttaa pois , joaka haluaa erilleen!!
Niin silloin kun asutaan kaksistaan. Tällä kirjoittajalla on lapsia, jotka jäävät äidille ja jotka eivät halua muuttaa koulujen, kavereiden ym. syiden johdosta. Täysin ymmärrettävää, etenkin kun mies on ilmoittanut että muuttaa, mutta ei kuitenkaan tee mitään.
Jos ne lapset jäis isälle niin silloinhan äiti vois kätevästi muuttaa vikkelästi pois? Kyllähän Suomi kuitenkin on tasa-arvoinen maa niin miehet on ihan hyviä lastenhoitajia, kuten naisetkin.
löyty tietoa että näillä on lapset?
Itse selailin tätä ketjua jonkin aikaa enkä löytänyt mainintaa lapsista...
viesteissä kerroin, että meillä on kouluikäisiä lapsia.
olisi kohtuutonta olla niin itsekäs, että laittaisi minut sen tilanteen eteen, että hermot eivät yksinkertaisesti enää kestä ja joutuisin lähtemään lasten kanssa jonnekkin toiselle puolelle kaupunkia. Edessä jälleen koulujen vaihdot ja todennäköisesti siitä uudelleen alkavat ongelmat...
Miksi naisilla on aina vaan se omituinen käsitys että mies on se jonka pitää automaattisesti lähteä?
niinkuin edellä olen jo kertonut, lähtiessäni mukanani lähtisi myös lapset. Jos asia sinua kiinnostaa, lue aikaisempia viestejäni. Tämän keskustelun alkuperäinen tarkoitus oli pohtia, miksi mies ei tee mitään lähtönsä eteen eikä pohtia sitä kumman pitäisi lähteä. Mies on itsekin tietoinen ja myöntyväinen siihen, että lähtijä on hän. Ihmettelen tässä vain, että kuinka kauan lähtö voi kestää?
voit moisen tekosyyn varjolla jäädä asuntoonne, niin koitahan nyt olla kärsivällinen ja toivo että miehesi lähtee vuoden sisään.
tarkoitatko, että käyttäisin pyrkimystäni säästää lapsia lisäkärsimyksiltä ja lisäpaineilta tekosyynä? Kuka heidän parastaan tässä nyt ajattelisi jos en minä? Olisi ehkä pitänyt kertoa vähän enemmän taustoja, mutta taidan jättää tämän nyt tähän. Hyvää jatkoa kaikille!
Laitat pari matkalaukullista välttämättömiä tavaroita valmiiksi oven ulkopuolelle kun mies on pois ja pyydät lukkosepän vaihtamaan lukot. Eiköhän se ukko tajua kadota.
lähteä niin radikaaleihin tekoihin aiheuttaen vain lisää riitaa, vaan toivoisin, että hänkin kaiken jälkeen olisi valmis vastaamaan teoistaan ja osoittaisi olevansa vastuunsa kantava aikuinen mies.
Olen itse samantapaisessa tilanteessa kuin sinä, "Sietokyvyn rajamailla", yli 5 vuotta sitten. Miten teidän lopulta kävi? Kumpi antoi periksi? Ja miten nyt voitte?
Älkää vittu vinetkö, saatana teil on sentäs ollu joku vittu mulla ole ollut ketää noin pitkään joten pitäk'ää turpa kiinni saatana :/
Pakko viestittää viel et en kyllä harrasta väkivaltaa jos sitä joku tahtooo väittää vaan no ehkä toivottavast kualen tähän yksinäisyyteen ilman parisuhdetta :/
Aika samanlainen tilanne minulla, yli kolmenkymmenen vuoden liitto päättyy todennäköisesti eroon. Miehellä paljon muita naissuhteita ollut jo ihan alkuaikoina, myös alkoholiongelma, jonka nyt sentään myöntää. Eipä vaan millään suostu asunnon myyntiin tai pois muuttoon, eikä myöskään suostu katkaisemaan uusinta naissuhdettaan, vaan haluasisi pitää meidät molemmat. Kaksi vuotta ollaan harkittu eroa ja tämä nyt taas oli piste i:n päälle. Minä haluaisin nauttia vihdoin elämästä. En ymmärrä, miten toisten omatunto sallii mitä vaan, itse en pystyisi elämään tuollaista kaksoiselämää. Olen jo aika tarkkaan selvittänyt mitä pitää tehdä, toivottavasti sinäkin saat apua.