Huhhuh. Mistähän lähtisi etsimään ratkaisua..Sama tilanne kuin tuhottoman monella muullakin; oma suhde jumissa ja ruoho aidan toisella puolella on alkanut salakavalasti hiipiä mieleen. Enkä todella kaipaa nyt mitään "ei se seksi ole koko elämä"- saarnoja, ei se olekaan, mutta kaltaiselleni ihmiselle se on niin tärkeä elementti, että tyydyttävän sellaisen puuttuminen tekee hulluksi.
Olen siis 23-vuotias nainen, avoliitossa 10 vuotta itseäni vanhemman miehen kanssa. Meillä ei ole lapsia enkä vielä muutamaan vuoteen olisi halukas saamaankaan. Yhdessä olemme nyt viidettä vuotta, ja joskus vuosi sitten havahduin huomaamaan, kuinka meiltä on kaikki erotiikka kateissa. Ajatus seksistä avopuoliskoni kanssa on suurimman osan ajasta lähes vastenmielinen. Liian usein teeskentelen nukkuvani, keksin syitä, miksi en halua/jaksa..
Ja hei, olen aina ollut seksuaalisesti yliaktiivinen! Tunnen itseni ja tiedän olevani sitä, aloitin varhain enkä koskaan ennen ole saanut tarpeekseni. Tämä ei siis ole normaaliminä. Masturboin kyllä usein, vieraat miehet ajatuksissani alan kyllä väristä halusta..Mutta kun oma mies yrittää lähestyä, niin ei, ei syty.
Mieheni on melko omistushaluinen ja mustasukkainen. Jostain syystä hänellä tuntuu olevan heikko itsetunto, sillä kaikki ehdotukseni seksielämämme piristykseksi kaatuu siihen, kun avaan suuni ja hän suuttuu, kokee kai ettei sellaisenaan "riitä" minulle. Mikä kai osin pitääkin paikkaansa. ´Tästä en siis voi edes yrittää hakea halujani takaisin, kun mies ei ota kuuleviin korviinsa yrityksiä. Ja minä todella haluaisin yrittää!
Seksiä meillä on kerran viikossa, jotenkin koen, surullista kyllä, velvollisuudekseni suostua sen kerran, ettei hänen tarvitse kokonaan ilman olla ja hän vaikuttaa tyytyväiseltä. Aloittaminen on aina minulle vaikeaa, tuijotan vaan kattoa tai seinää, mutta hetken kuluttua seksi kyllä tuntuu "ihan mukavalta", mutta haluan enemmän. Eli siis haluan ja en halua.
Olen aivan solmussa nyt, kun olen tavannut yhtä varatun miehen kuin itse olen ja hän on selvästi osoittanut kiinnostuksensa minuun. Olemme jutelleet, tutustuneet, ystävystyneet..Hän ei halua erota avopuolisostaan, kuten en minäkään omastani. Tässä olisi siis tarjolla vain ja ainoastaan sitä itseään, ei lupauksia eikä velvollisuuksia. Itsekurini meinaa pettää lähes päivittäin, vielä en ole rajan yli astunut, mutta kaukana se ei ole ollut, tuntuu niin virkistävältä todella himoita jotakuta..Miten ihmeessä tästä pääsee eteenpäin? Omalle miehelle ei voi yrittääkään puhua, kun toinen suostu kuulemaan. En haluaisi häntä jättää, koska uskon rakastavani häntä ja kaikki "normaaliarki" meillä sujuu melkoisen mukavasti, olemme ns. samalla aaltopituudella. Mutta seksissä maailmat ei jostain syystä kohtaa. Myöskään en haluaisi virua suhteessa, jonka (minulle) tärkeä osa on muuttunut lähinnä ahdistavaksi ja pakolliseksi varviksi kerran viikossa. Sanon suoraan, himoitsen tämän vieraan syliä enkä tiedä, kauanko jaksan sinnitellä tällä rajalla.
En perusta päätöksiäni muihin kuin oman sydämeni ääniin, mutta olisi ihanaa kuulla, onko ketään joka ollut samanlaisessa tilanteessa, selvisikö siitä jotenkin tyylipuhtaasti vai kuinka kävi? Mielipiteitä, vinkkejä, kaikkea otetaan mieluusti vastaan.
Olen siis 23-vuotias nainen, avoliitossa 10 vuotta itseäni vanhemman miehen kanssa. Meillä ei ole lapsia enkä vielä muutamaan vuoteen olisi halukas saamaankaan. Yhdessä olemme nyt viidettä vuotta, ja joskus vuosi sitten havahduin huomaamaan, kuinka meiltä on kaikki erotiikka kateissa. Ajatus seksistä avopuoliskoni kanssa on suurimman osan ajasta lähes vastenmielinen. Liian usein teeskentelen nukkuvani, keksin syitä, miksi en halua/jaksa..
Ja hei, olen aina ollut seksuaalisesti yliaktiivinen! Tunnen itseni ja tiedän olevani sitä, aloitin varhain enkä koskaan ennen ole saanut tarpeekseni. Tämä ei siis ole normaaliminä. Masturboin kyllä usein, vieraat miehet ajatuksissani alan kyllä väristä halusta..Mutta kun oma mies yrittää lähestyä, niin ei, ei syty.
Mieheni on melko omistushaluinen ja mustasukkainen. Jostain syystä hänellä tuntuu olevan heikko itsetunto, sillä kaikki ehdotukseni seksielämämme piristykseksi kaatuu siihen, kun avaan suuni ja hän suuttuu, kokee kai ettei sellaisenaan "riitä" minulle. Mikä kai osin pitääkin paikkaansa. ´Tästä en siis voi edes yrittää hakea halujani takaisin, kun mies ei ota kuuleviin korviinsa yrityksiä. Ja minä todella haluaisin yrittää!
Seksiä meillä on kerran viikossa, jotenkin koen, surullista kyllä, velvollisuudekseni suostua sen kerran, ettei hänen tarvitse kokonaan ilman olla ja hän vaikuttaa tyytyväiseltä. Aloittaminen on aina minulle vaikeaa, tuijotan vaan kattoa tai seinää, mutta hetken kuluttua seksi kyllä tuntuu "ihan mukavalta", mutta haluan enemmän. Eli siis haluan ja en halua.
Olen aivan solmussa nyt, kun olen tavannut yhtä varatun miehen kuin itse olen ja hän on selvästi osoittanut kiinnostuksensa minuun. Olemme jutelleet, tutustuneet, ystävystyneet..Hän ei halua erota avopuolisostaan, kuten en minäkään omastani. Tässä olisi siis tarjolla vain ja ainoastaan sitä itseään, ei lupauksia eikä velvollisuuksia. Itsekurini meinaa pettää lähes päivittäin, vielä en ole rajan yli astunut, mutta kaukana se ei ole ollut, tuntuu niin virkistävältä todella himoita jotakuta..Miten ihmeessä tästä pääsee eteenpäin? Omalle miehelle ei voi yrittääkään puhua, kun toinen suostu kuulemaan. En haluaisi häntä jättää, koska uskon rakastavani häntä ja kaikki "normaaliarki" meillä sujuu melkoisen mukavasti, olemme ns. samalla aaltopituudella. Mutta seksissä maailmat ei jostain syystä kohtaa. Myöskään en haluaisi virua suhteessa, jonka (minulle) tärkeä osa on muuttunut lähinnä ahdistavaksi ja pakolliseksi varviksi kerran viikossa. Sanon suoraan, himoitsen tämän vieraan syliä enkä tiedä, kauanko jaksan sinnitellä tällä rajalla.
En perusta päätöksiäni muihin kuin oman sydämeni ääniin, mutta olisi ihanaa kuulla, onko ketään joka ollut samanlaisessa tilanteessa, selvisikö siitä jotenkin tyylipuhtaasti vai kuinka kävi? Mielipiteitä, vinkkejä, kaikkea otetaan mieluusti vastaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olin naimisissa ja minulla oli 8 kk tytär. Menin harrastamaan maalausta, ja ihastuin opettajaani. 3,5 v seurusteltiin eli olin aviossa koko ajan. Sitten erosin..ja olen sitä katunut aina!! Mies ei todellakaan ollut sen arvoinen. Siinä huumassa kun ei arki kohtaa..ja sitten kun se kohtaa voi olla liian myöhäistä katua.
Samoin sulle kävisi kenen tahansa muunkin kanssa, kuin sen nykyisesi-kyllästyisit. Joten, ongelma lienee lähinnä siinä, haluatko oikeasti olla suhteessa ja sitoutua yhteen ihmiseen, vai olla sinkku? Päätä se ensin, niin kaikki muu muuttuu paljon helpommaksi...
No kokeile elämää näin. Pidät miehesi ja käyt vieraissa. Elä vaan koskaan jää kiinni, äläkä missään nimessä rakastu tähän toiseen mieheen. Pidä seksi seksinä ja "oikea elämä" oikeana elämänä- en minä ainakaan ala elämääni haaskaamaan vaan sen takia, että seksi ei kumppanin kanssa toimi. Minä haen seksini muualta ja nautin muusta elämästä sen ihmisen kanssa, jota oikeasti ja todella rakastan. En halua mitenkään provosoida, mutta ihmiset tekevät joskus elämästä turhan monimutkaista ja vaikeaa, kun asioihin on olemassa helppojakin ratkaisuja.
(Ja niille, jotka aloittavat vastaukset viestillä "entä se kotona kärsivä kumppani", vastaan suoraan - mitä ei tiedä, ei voi satuttaa..)