Vastasin äsken aiempaan viestiin tällä samalla palstalla. Viestissä kyseltiin tietoja nyt jo edesmenneestä Voude-yhtyeestä, 70-80-luvun taitteesta. Muistin, että minultahan löytyy Vouden eka levy omasta levyhyllystä. Siis oikein vinyylinen LP-levy. Ainakaan kymmeneen vuoteen en ollut levyä kuunnellut. Sieltähän se kuitenkin löytyi ja tärisevin käsin asetin levyn levylautaselle. ensimmäisen biisin ensimmäiset soundit saivat aikaan sisälläni sellaisen tunnelatauksen, joka yllätti minut täysin. Purskahdin itkuun. Palasin aikaan jolloin olin taas 15-vuotias, peruskoulun lopettanut, ammattikouluun valmistautuva nuori mies. Maailma avoinna. Tuntui aivan siltä kun sulkisin silmäni ja avaisin ne taas niin olisin ajassa 25 vuotta sitten. Hetken aikaa tunsin aistineeni jopa tuon ajan hengen. Ja laukaiseva tekijänä toimi musiikki.
En tarkoita, että koin mitään paranormaalia ilmiötä, vaan ihan sitä, että musiikkiin ihmisillä liittyy muistoja ja sitä kautta tällaiset edellä kuvaamani asiat ovat mahdollisia. Itselläni tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, jolloin aistimukset olivat näin voimakkaat.
Onko muilla vastaavia kokemuksia. Kertokaa. Olisi kiva lukea, vaikka pienimuotoinen tarina jonkun vanhasta musiikkiin liittyvästä muistosta.
En tarkoita, että koin mitään paranormaalia ilmiötä, vaan ihan sitä, että musiikkiin ihmisillä liittyy muistoja ja sitä kautta tällaiset edellä kuvaamani asiat ovat mahdollisia. Itselläni tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, jolloin aistimukset olivat näin voimakkaat.
Onko muilla vastaavia kokemuksia. Kertokaa. Olisi kiva lukea, vaikka pienimuotoinen tarina jonkun vanhasta musiikkiin liittyvästä muistosta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla takautumista laukaissut varsinaisesti musiikki, mutta musiikkiin liittyvä juttu kylläkin. Löysin viime kesänä vanhan HILSE-lehden vuodelta 1979. Lehteä lueskellessani palasin 70-luvulle ja minäkin kaivoin vanhoja vinyyleitäni esille. Kuuntelin sellaisia pändejä kuin Sehr Schnell ja Kollaa Kestää sekä legendaarista Hilse-LP:tä. Soitan nykyisin klassista musiikkia harrastajaorkesterissa, mutta tuon lehden löydettyäni olin taas hetken nuori punkkari 70-luvulla.
Tottahan toki sitä on kokenut melkoisia madonreikäilmiöitä, kun on sattunut vuosien (tai puolentoista vuosikymmenen) jälkeen kuuntelemaan levyä, johon tutustui ensimmäisen kerran joskus teininä. Minullahan ei tunnetusti ole ollut ns. elämää ikuisuuksiin, ja nuoruuskin tuli haaskattua tietokonepelien parissa - mutta juuri noihin viimeksi mainittuihin liittyy näitä takaumia. Esimerkiksi Manowarin "Fighting the World" toimi taustamusiikkina pelatessani Ultima nelosta; ja hankkiessani kyseisen lätyn joskus 90-luvulla CD:nä, oli ensikuuntelusta seurauksena välitön aikahyppy kymmenen vuotta taaksepäin, kuukausiin, jotka vietin koluten Britannian kunnaita, saloja ja maanalaisia loukkoja. Vanha Venom taasen takasi paluun ammattikouluaikoihin. Candlemassin "Nightfallia" tai "Ancient Dreamsia" sen sijaan en aio enää koskaan kuunnella (tai mistäs sitä tietää). Kyseiset levyt kun liittyvät kiinteästi tähänastisen elämäni mustimpaan ajanjaksoon...
kyllä niinku eritellä niitä kokemuksia toisistaan. Kun tavallaan taide on mun elämä, ei mulla oo muuta kommunikointikanavaa ihmisten kanssa, en ymmärrä ihmisiä eikä ne ymmärrä mua. Ja kun tätä nyt on oikeestaan aika kauan jo jatkunu, lapsesta saakka, niin aina vaikeempaa päästä ulos tästä omasta maailmasta. Enkä kyllä haluaiskaan, paljon mukavampaa ja antoisampaa elää kauniissa ja onnellisessa mielikuvitusmaassa kuin selkäänpuukottajien, hyväksikäyttäjien ja vihamielisten ihmisten maailmassa.