Minusta on aina kovin kummallista, että erotessa kuvitellaan elämänraamien jatkuvan väistämättä samanlaisina hamaan lasten pesästälentoon asti. Täälläkin palstalla "huolestutaan" siitä, että etäisä muuttaakin yhtäkkiä toiselle paikkakunnalle.
Minkätähden se olisi kummallista? Minusta se on pikemminkin väistämätöntä. Isä, jolla ei ole perhettä ympärillään alkaa ajan kuluessa rakentaa omaa elämäänsä, kun huomaa, että on katsottava toisaalle ja saatava elämä raiteilleen. Oman elämänsä ja onnensa eteen saa ja pitääkin panostaa. Kun tämä halu rinnastetaan ex-vaimon "huoleen" siitä, että välimatka heikentää lasten ja isän suhteen ollaan lähellä vankeusrangaistusta, joka on pahempi kuin kultainen kahle. Ja siitähän nimenomaan haluttiin irti, vai?
Alkaa hiukkasen hymyilyttää kun ajattelee tätä paradoksia ja sitä, että ihminen pakkaa saamaan sen, mistä luopuu...
Olisiko ex yhtä huolestunut lasten suhteesta isäänsä jos itse olisi muuttamassa esim. paremman palkan perässä kauemmas kotikonnuiltaan? Epäilen.
Minusta kuulosti tuolla aiemmin lähinnä siltä, että oltiin huolestuneita mitä itselle tapahtuu, kun lapset tulevat isän muuton jälkeen olemaan suurimman osan äidin huollossa. Jos siitä on äiti huolissaan, en ihan jaksa ajatella loppuun asti, mistä se huoli kumpuaa. Kas kun olen niin väsynyt lapsteni huoltamisesta:D
Älkäämme siis kantako vääriä taakkoja... raskaita tai keveitäkään, joita lahjoiksi kutsutaan. Kyllä isä lapsistaan huolen pitää, jos vähääkään välittää. Rakastava isä välittää.
Minkätähden se olisi kummallista? Minusta se on pikemminkin väistämätöntä. Isä, jolla ei ole perhettä ympärillään alkaa ajan kuluessa rakentaa omaa elämäänsä, kun huomaa, että on katsottava toisaalle ja saatava elämä raiteilleen. Oman elämänsä ja onnensa eteen saa ja pitääkin panostaa. Kun tämä halu rinnastetaan ex-vaimon "huoleen" siitä, että välimatka heikentää lasten ja isän suhteen ollaan lähellä vankeusrangaistusta, joka on pahempi kuin kultainen kahle. Ja siitähän nimenomaan haluttiin irti, vai?
Alkaa hiukkasen hymyilyttää kun ajattelee tätä paradoksia ja sitä, että ihminen pakkaa saamaan sen, mistä luopuu...
Olisiko ex yhtä huolestunut lasten suhteesta isäänsä jos itse olisi muuttamassa esim. paremman palkan perässä kauemmas kotikonnuiltaan? Epäilen.
Minusta kuulosti tuolla aiemmin lähinnä siltä, että oltiin huolestuneita mitä itselle tapahtuu, kun lapset tulevat isän muuton jälkeen olemaan suurimman osan äidin huollossa. Jos siitä on äiti huolissaan, en ihan jaksa ajatella loppuun asti, mistä se huoli kumpuaa. Kas kun olen niin väsynyt lapsteni huoltamisesta:D
Älkäämme siis kantako vääriä taakkoja... raskaita tai keveitäkään, joita lahjoiksi kutsutaan. Kyllä isä lapsistaan huolen pitää, jos vähääkään välittää. Rakastava isä välittää.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Nettikirjoittelussa ei kannata liikaa kommentoida ja takertua lillukanvarsiin.
Kirjoittaminen on terapeuttista. Ollaan iloisia siitä, että palstalla viihdytään eikä rimakauhu ole kova. Annetaan ihmisten kirjoittaa pahaa oloaan pois omin sanoin. Niin minäkin olen tehnyt vuosia ja voin nykyään äärimmäisen hyvin.
Suomi on pieni maa. Kyllä täällä junat ym. kulkuvälineet kulkevat kotien väliä.
Ei yhdessä oleminenkaan aina niin kivaa ole.
Vanhin lapsemme opiskelee toisessa kaupungissa, mutta on jatkuvasti kotona. Eilen tappelimme uusien verhojen takia. Ne ovat kuulema mauttomat.
Helkkari soikoon. Odotan aikaa, jolloin elän ihan yksin. Ikävä ei ole ketään eikä mitään.
Olen osuuteni hoitanut liiankin kanssa. Lapsilla on rakastava isä muutaman korttelin päässä samassa kaupungissa. Hän huolehtii liikaakin lasten asioista.
Kyllä elämä kantaa. Olipa elämä järjestetty miten tahansa, niin päivä kerrallaan hiljaa hyvä tulee.
Yksinkertainen ja tasainen elämä. Siinä hyvinvointini kulmakivi. Muuttakoot miehet vaikka Siperiaan. Kännykät pelaa, netti toimii ja sitä rataa. Vierivä kivi ei sammaloidu. Kunpa minäkin saisin joskus muuttaa jonnekin. Olisin ajatukseen täysin kypsä. Mutta ensin lapset maailmalle.
Sitten on minun vuoro.
Taidan tästä kohta lähteä katsomaan kotiin Kauniit ja Rohkeat. Dallasin Sue Ellen vierailee taas ohjelmassa. Kuka muistaa kultaista 80-lukua. Katsoimme exän kanssa Dallasia ja mussutimme kulmakaupan punaisia ja väkeviä irtokarkkeja.
pieni maa ja junat kulkee kännykät pelaa, kenellä pelaa. Välimatkat yleensä edistävät etääntymistä ja yhteydenpito puolin ja toisin vaatii aktiivisuutta.
Tosiasia vaan on, että mitkään "välineet" eivät korvaa sitä, että normaalisti lapsi haluaa kodin, äidin ja isän ja ydinperheen ympärilleen. Se haave pysyy lapsella "hyvin hoidetun" eronkin jälkeen. Olen kuullut lasten eroryhmien vetäjiltä oman lähipiirin lisäksi, että lapsi kaipaa omaa ydinperhettä. Lapsi ymmärtää täysin "aikuisten eron" syitä vasta kun on itse aikuinen.Erovanhempien tulee aina ajatella lasten etua, sillä lapsuus on lyhyt ja traumat voivat koitua kohtalokkaaksi terveen kehityksen kannalta.
Vihdoin tuli edes yksi järkevä mielipide asiaan ja joka oli jopa siitä asiasta mistä alunperin asiassa kirjoitin.Lasten hyvinvointi ja juurikin se terve kehitys oli se huolenaihe ja se kuinka vanhempien tulisi sitä ratkaisuissaan ajatella,niin lasten vanhempien kuin heidän uusien puolisoidensa.Lapsuus on ainutlaatuista aikaa eikä sitä saa takaisin sen paremmin vanhemmat kuin lapsetkaan.Niillä eväillä mennään aikuisena joita lapsuudessa on saatu ja niihin eväisiin on vanhemmilla ne avaimet!
"Erovanhempien tulee aina ajatella lasten etua"
No, mutta kun tässä se suurin ja yleisin ristiriitaisuus juuri on!
Molemmat vanhemmat ajattelevat "lasten etua" joka poikkeaa niin monasti täysin toisistaan.
En usko, että tuon lainatun tekstin kirjoittaja on ikinä itse edes eronnut kun puhuu "lasten edusta" käsitteenä yksinkertaisesti ja sen hoitamisesta asiana yksinkertaisesti. Koko erohelvettihän tapaamisoikeuksineen kulminoituu aika monesti siihen, että molemmilla vanhemmilla on lasten edusta täysin erilainen käsitys.
Ja kun vielä toinen vanhempi (tai molemmat vanhemmat) ajattelee "lasten etua" synonyyminä omalle edulleen, niin täysi sekasotku on valmis.
Itse korostan sitä, että lasten etu EI OLE toisen vanhemman etu eikä myöskään kumpikaan vanhempi saa piloutua lastensa selkänsä taakse omine vaatimuksineen.
Muuttamisiin yleensä on jokin järkevä syy, kuten työpaikka. Jos ei lapsilleen osaa tällaista asiaa selittää niin, että lapset ymmärtäisivät, niin sitten on vika joko selittäjässä tai lapsessa. Normaalit elämään liittyvät asiat kuuluvat elämään ja lasten on syytä oppia hyväksymään ne. Ei ole pakko, mutta silloinhan lasten elämästä tulee hankalaa ja ikävää, ja aivan suotta.
Tuntuu siltä että lapsia paapotaan aivan aiheetttomasti. Paapojat elävät jossain muussa maailmassa kuin ihmiset yleensä, kehittelevät päänupissaan mitä ihmeellisimpiä kuvitelmia ja viritelmiä. Kaiken pahaksi paapojat vielä luulevat muiden ihmisten elämästä asioita jotka eivät pidä paikkansa, ja jotka paapoja kuitenkin katsoo tarpeelliseksi kertoa lapsilleen.
Tekisi mieli sanoa että herätkää pahvit, mutta mitä suotta. Jos ovat oman elämänsä vankeja niin olkoon. En jaksa kantaa huolta toisten lasten elämästä. Meillä onneksi asiat ovat hyvin, elämää katsotaan positiivisesta näkökulmasta. Pettymykset ja vastoinkäymiset ovat haaste, joiden yli selvitään ja niiden kanssa opitaan elämään.
on ainakin minulla elämänarvojen takana, ja lisäksi haluan turvata lapsilleni elinympäristön ja mahdollisuuden kasvaa yhteiskuntaan ihmisinä, jotka selviytyvät omillaan ja arvostavat vanhemmuuttaan sekä lapsiaan...(paljon toivottu)
Minun exä, ei perusta lastensa elämästä tään taivaallista, pääasia että saa haukkua ja arvostella minua heille, vaikka lapset valitsivat minut meistä kahdesta, jonka kanssa jakavat elämänsä, ilmeisesti äiti ei todellakaan tätä kestänyt, hän oli se joka eroa haki aikoinaan, mutta ilmeisesti kun hän lähti toisen mukaan, riitti lapsillemme, en tiedä emme ole vaihtaneet sanaakaan ex:n kanssa kohta vuoteen, hän itse näin halusi, no sitä saa mitä tilaa...
Keskustelin joitakin aikoja sitten kanssasi toisella nimimerkillä, mutta uskallan tuoda ajatukseni julkisestikkin esille, tunnut mielestäni ihmiseltä jolla elämänarvot ovat "kohdallaan", eikun jaksamista...
Kirjoitin aiemmin tuosta isän muuttamisesta ja siitä miten se vaikuttaa lasten ja isän suhteisiin.Toivoisin että ihmiset edes vaivautuisivat lukemaan ajatuksen kanssa mitä näissä kirjoituksissa lukee ennenkuin alkavat kommentoimaan.
Kirjoitukseeni sain kasan vastauksia ilmeisesti miehiltä jotka valittivat kuinka kamalaa etävanhemmuus on ja kuinka lyhyt on viikonloppu ja kuitenkin se on juuri se asia jota tämä minun exäni on itse hakemassa ei niin että minä sen haluaisin niin olevan.Joku sanoi että onnellinen isä on parempi isä,varmasti on.Exä kysyi alanko häntä syyllistämään kun hän muuttaa ja vastasin että en koska se on aivan hänen oma ratkaisunsa.
Olenko huolissani jaksamisestani kun lapset ovat aina minulla,en.Tiedän 100%:lla varmuudella että minä pärjään lasteni kanssa varmasti,ei se aina helppoa ole mutta eihän se elämä olekkaan.
Mitä tulee siihen että isällä on oikeus muuttaa ja tehdä elämänsä paremmaksi.Toki on ja niin tekeekin.Olen vain sitä mieltä että silloin kun asiaan liittyy niin paljon muitakin ihmisiä,tässä tapauksessa nimenomaisesti ne lapset,niitä ratkaisuja pitää miettiä myös heidän kannaltaan.Ei ainoastaan sen kannalta mikä on itselle hyvä tai exälle tai uudelle rakkaudelle.Vaan ottaa huomioon kaikki osapuolet ja kun se ratkaisu on tehty,ottaa myös vastuu ratkaisustaan.
Se suurin huoli tässä asiassa kuitenkin oli ne lapset,ei oma jaksamiseni tai exän.Lapsille se on kuitenkin suuri muutos kun se isä on siinä arjessa ollut mukana ja muuton myötä se häviää.Lapsille ei kuitenkaan korvaa se minun uusi puoliso sitä omaa isää vaikka kuinka hyvin toimeen tulisivatkin.Soisin että lapseni aikuisiksi kasvaisivat niin että molempiin vanhempiin on hyvät välit.Hyvät välit on minullakin exään ollut eron jälkeen.
Pointti lienee se että vaikkei meistä ollut antamaan lapsille ehjää kotia ja olemaan avioparina niin se meidän molempien vanhemmuus ei lopu siihen että erotaan ja se oli se pointti tässä asiassa.Ei se että olen katkera kun exällä on uusi rakkaus niinkuin joku aiemmin epäili,varmasti olemme molemmat uudet onnemme ansainneet mutta silloin kun ollaan myös vanhempia niin ne kaksi asiaa ei saa sulkea toisiaan pois vaan aikuisten tulee olla aikuisia ja ottaa vastuu myös niistä lapsista.
asian tuon selkeämmin enää sanoa, lapset eivät vanhempien eroon ole syyllisiä, ja he ovat varmasti maailmantappiin lapsiasi, muutitpa sitten vaikka kuuhun asumaan....
Lapset ei voi vanhempiaan valita, ainakaan vielä.....
Sehän tässä niin kiusaakin, kun ajattelu häiritsee höpinäsi hyväksymistä. Suoraan sanoen: en näe tekstissäsi ainuttakaan oikeaa huolen merkkiä LASTEN hyvinvoinnista. Mieti nyt vähän itsekin, mitä kirjoitat!
"Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagoogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut."
(Matt. 6:5-6)
Olitko ajatellut tässä lähiaikoina kasvaa aikuisen tasoiseen vastuuseen, vai meinasitko vielä pitkäänkin jatkaa lapsenomaista kiukuttelua siitä, että eksäsiKIN haluaa onnea?
Tekstisi ja ajatuksenvirtasi on sitä luokkaa että ehkä asioita on sinulle turha selittääkkin ilman kerällistä rautalankaa.Koska edelleenkään et kirjoitukseni ajatusta ymmärtänyt niin lopeta edes sen kommentoiminen.
Exälleni toivotan onnea uuteen suhteeseensa ja jatkan olemista hyvissä väleissä hänen kanssaan.Hauskinta tässä on se että en kysellyt ajatuksia siitä kuinka exän kanssa riidellään tai ollaan katkeria mutta niin se näytti lukijan silmässä kääntyvän.
Noh,toivotan silti kaikille oikein hyvää ja onnellista elämää.Sitä aion myös minä viettää lasteni kanssa ja yrittää kaikkeni että lapsillani olisi asiat hyvin koska se lienee se kaikkein tärkein asia!
Lopetanhan minä. Ihan tähän viestiin. Minkäs sille mahtaa, että joku sekautuu rautalankoihinsa ja heittäytyy keskusteluhaluttomaksi. On näistä kokemusta :(
PS
Lukaisepa Tommy Hellsteniä. Vaikkapa teos "Ihminen tavattavissa".
"Meidän syvin pelkomme ei ole riittämättömyys. Eniten pelkäämme sitä, että meillä on mittaamaton määrä voimaa. Emme me omaa pimeyttämme säiky, vaan omaa valoamme."
(Marianne Williamson)
Huomaatko, miten monet tällä(kin) foorumilla kauhistelevat sitä tilannetta, että elämä tarjoaa uusia mahdollisuuksia? Aitosuomalaisen kuuluu kulkea valittaen vastamäkeen ja kestää kuitenkin. Ja herrajjestassentään, jos vielä yh-äiti tai lempattu vkl-isä menee ja tekee elämästään elämisen arvoista. Siinä sitä vasta onkin nielaiseminen. Kaikkein kauheinta on se, jos OMA EXÄ menee ja ihan ilman lupaa kysymättä laittaa elämänsä valitusta vaivattomampaan malliin.
:D
"Kyllä isä lapsistaan huolen pitää, jos vähääkään välittää."
Olen samaa mieltä. Kilometrit eivät ole kelvollinen syy poistua lasten elämästä. On tässä joskus itsekin asuttu kaukana lapsista työn takia. Se ei estänyt tapaamasta lapsia säännöllisesti, mutta kauka oli osasyy siihen, että se työsuhde päättyi. Minä kun en ole niitä ihmisiä, joille työnantaja sanelee vapaa-aikani käyttötavat - ja silloin työnantaja oletti, että asun "talonmiehenä" myös viikonloppuisin.
Mitä arvelet... onkohan aivan utopiaa, että ihmiset vielä joskus huomaisivat sen, että näennäissuorittaminen ja aidantakusten vihreät niityt ovat silkkaa feikkiä ja mielikuvituksen leikkiä ilman pienintäkään sidettä tähän_ainoaan_todella_olemassa_olevaan_ hetkeen ?
"Meidän sielumme on yhtä Jumalan kanssa,
muuttumattoman hyvyyden kanssa,
ja siksi
Jumalan ja meidän sielumme välillä
ei ole vihaa eikä anteeksiantamusta
koska väliä ei ole."
Jumalilla tai ilman.... on liikaa äitejä jotka käyttävät lapsia omien tarkoitusperiensä saavuttamiseen. Eivät he sitä myönnä. Kieltävät vaan, ja väittävät rakastavanasa lapsia "toisin kuin isä". "Kasvattavat" lapset ajattelemaan kuten itse ajattelee, opettavat sellaisen maailmankuvan joka on kiero ja epäterve. Erottavat lapset isistään, koska isä ei toimi kuten äiti haluaisi. Nuo äidit eivät näe että tekevät hallaa vain lapsilleen. Lapsi kun uskoo kaiken mitä äiti opettaa. Äiti on oikeassa, koska äiti ei voi olla väärässä koska äiti rakastaa minua ja haluaa minun parastani.
Valitettavan usein lapsi oppii kyseenalaistamaan äitinsä opit vasta joskus aikuisena. Kun itse joutuu vaikeuksiin omien toimintamalliensa ja asenteidensa kanssa. Lapsi-aikuinen saattaa nähdä että on itse väärässä, mutta ei voi hyväksyä koska kotona opetettiin näin. Kotoa opittu malli on oikea. Siitä luopuminen olisi loukkaus äitiä kohtaan. Lapsi pelkää menettävänsä äidin jos kääntyy tätä vastaan. Ehkä äiti on sen tapaisella uhannutkin...
Mutta auta armias sitä äitiä, jonka lapsi hyväksyykin että äiti on ollut väärässä. Jos lapsi vielä keksii, että äiti on tarkoituksella aiheuttanut lapselle pahaa omilla asenteillaan, ja lapsi on siten menettänyt isän, tai useita vuosia isän kanssa, niin ... Mutta ei äiti sellaista ajattele. "Kiinnijäämisen" riski on äidin mielestä pieni. Silti sellainen äiti on epäkelpo äiti joka käyttää lasta maailmaa vastaan. He ovat sairaita ihmisiä, joita ei voi auttaa elleivät itse hakeudu hoitoon. Eivät he hakeudu, koska ovat mielestään terveitä ja oikeassa. Eivät näe nokkaansa pidemmälle.
Tällaista tämä nykyään on. Avarakatseisia ex-vaimoja ja yh-äitejä tuntuu olevan kovin vähän, tai sitten he eivät kirjoittele nettipalstoille (mielummin niin). Lapsi voi vain aikuisena yrittää pohtia ja ratkaista miten välttää toistamasta oman äitinsä virheitä. Helppoa se ei ole. Kun vielä pitäisi luottaa ihmisiin, että eivät ole kuten äiti.
no katkera etäisäkö se siinä kirjoittaa?
Niin se ajatus meillä kumpuilee, lillukanvarsilla ja ilman. Toivon ettei "katkera lapsi" ole oikeasti katkera ja oikeasti ajatellaan lapsen etua.
Jokainenhan meistä tietää, että se oikea etu olisi tietenkin ydinperhe: isä, äiti ja lapset. Kun ajattelemme aivan pohjalle asti, tiedämme asian olevan niin.
Asiat vain ovat nykyisin vähän toisin.
Keltikangas-Järvinen luennoi äsken lapsen psyykkisestä ja fyysisestä kestämisestä, ja väitti
että meillä on nykyaikana peräti kummallinen tapa
puhua lapsen kestokyvystä. Hän sanoi, että punnitsemme lasta kuin kokeillen mitä kaikkea hän kestää. "Ikäänkuin mittaisimme kuinka pienellä määrällä ruokaa hän tulee toimeen ennenkuin kuolee."
Olen itse ehjästä perheestä lähtöisin. Lapseni joutuvat löytämään elämänsä valon kahden perheen kautta. Luoja antakoon heille siihen voimaa... ja tarpeeksi ruokaa!
Luojalle ja Jumalille kiitos en ole mies enkä isä enkä äitikään. Oma äiti oli sellainen esikuva että hankin lapsia vasta sitten kun olen päässyt hänen aiheuttamista traumoista yli.
Olen kyllä aikuinen, mutta ikuisesti äitini lapsi.
SnowFlakesin kommenttiin: eiköhän lapset aika hyvin selviä ns kriiseistä kunhan heillä on aikuisten tukea saatavilla ja asiat selitetään lapsille perinpohjin.On mullakin sellaisia tuttuja jotka näyttää selvinneen vanhempiensa erosta täyspäisinä ja tasapainoisina. Heillä ei ehkä olekaan ollut samanlaista äitiä tai isää kuin minulla. Eikä mulla ollut oikein ketään muutakaan. Koska en osannut kyseenalaistaa että äidin toiminnassa olis ollut mitään epänormaalia. Ne asiat olen tajunnut myöhemmin.
Voi jumalauta mitä jeesustelua, ja oikein kirjailijoiden tekstejä lainaten.
Kerro oletko itse eronnut? Vai lateletko täällä muuten vaan viisauksiasi ja runojen lainauksia.
Toisinaan huvittaa ladella lainauksia, joskus kiinnostaa kirjoitella muuten vain ja nyt sattuu olemaan joutilasta aikaa saunan lämpiämistä odotellessa. Puolilta öin töistä kotiin ja siinä kun alat sitten ja laitat ruokaa, lämmität leivinuunin, hoidat eläimet, jne. Oli vaikeaselkoista vai mikäs noin sai tuohtumaan?
Kyllä - olen eronnut. Rapiat puoli tusinaa vuotta sitten. Löytyy siis melko hyvin kokemusta sekä elatusvelvollisen osasta tavjalandiassa että isä/lapset-suhteesta sen mukaan, miten on matkaa oman toimeentulon ja lasten välillä. Seurustelu lähi(yhteis)huoltajaäidin kanssa on tarjonnut näköalaa sitten lantin toiselle puolelle.
Kerkeetkö kiroilultasi joskus kertoa omia kokemuksiasi erosta ja/tai uusperhekuvioista?
When you seek the greatest evil,
you will only find yourself