Sattui tuossa viime viikolla niin, että kumppani yks kaks yllättäen ilmoitti, että hän on vähän miettinyt asioita ja että häntä ahdistaa eikä pysty jatkamaan meidän juttua. Ajattelin heti etten vain miellyttänyt häntä, mutta hän vielä totesi että pitää minusta kyllä paljon mutta hänellä on nyt vain paha olo. Meillä ei koskaan ollut minkäänlaisia riitoja ja jo ensitapaamisella tuntui kuin olis tunnettu toisemme kauan. Ei suhde toisaalta kestänyt kuin 4kk, mutta tuntui että päästiin jo pitkälle siinä ajassa. Henkinen yhteys pelasi hienosti ja muutenkin kaikki tuntui sujuvan kuin siivillään. Myös kumppanin mielestä.
Mikä häntä siis oikein ahdisti? Eikö hän mahdollisesti osannut käsitellä jotain tunteita sisällään vai mikä? Ahdistuminen taitaa olla kyllä nykyajan suurimpia ongelmia, mutta onko tässä tapauksessa mitään mitä voin tehdä, vai aiheuttaako kaikki vain lisää ahdistusta hänelle? Ollaan vielä puheväleissä, kun sanoin että voidaan olla edes kavereita, mikä tuntui tulevan yllätyksenä kumppanille, kun ajatteli loukkaavansa mua niin pahasti. Sinänsä mulle on arvokasta saada edes sit pidettyä yllä kaveruutta, koska tultiin niin hienosti toimeen, mutta olisiko pitänyt vaatia kumppania enemmän miettimään mistä hänen ahdistuksensa johtuu, jos siihen löytyisi ratkaisu? Kaiken kaikkiaan tuntuu että kumppani on vaan sekaisin omissa ajatuksissaan, mutta miten ahdistunutta ihmistä voi auttaa? Antamalla vain aikaa?
Mikä häntä siis oikein ahdisti? Eikö hän mahdollisesti osannut käsitellä jotain tunteita sisällään vai mikä? Ahdistuminen taitaa olla kyllä nykyajan suurimpia ongelmia, mutta onko tässä tapauksessa mitään mitä voin tehdä, vai aiheuttaako kaikki vain lisää ahdistusta hänelle? Ollaan vielä puheväleissä, kun sanoin että voidaan olla edes kavereita, mikä tuntui tulevan yllätyksenä kumppanille, kun ajatteli loukkaavansa mua niin pahasti. Sinänsä mulle on arvokasta saada edes sit pidettyä yllä kaveruutta, koska tultiin niin hienosti toimeen, mutta olisiko pitänyt vaatia kumppania enemmän miettimään mistä hänen ahdistuksensa johtuu, jos siihen löytyisi ratkaisu? Kaiken kaikkiaan tuntuu että kumppani on vaan sekaisin omissa ajatuksissaan, mutta miten ahdistunutta ihmistä voi auttaa? Antamalla vain aikaa?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Saman kokenut. Suhde tosin kesti 2 v. miestä ahdisti aina välillä ja jättikin minut moneen otteeseen. Palasi aina anteeksi pyytäen, lopulta sain tarpeekseni ja laitoin lähtöpassit lopullisesti. En jaksanut enää- joten mieti.......hänellä saattaa olla henkisiä ongelmia joista et tiedä. Nämä soutaja/huopaaja ahdistuneet eivät itsekkään tiedä mitä heitä vaivaa. Ehkä juuri henkiset ongelmat. Ansaitset varmasti parempaa. Hän oli varmasti tehnyt tämän jutun aikaisemmille kumppaneille, jotka olivat lopettaneet yhteydenpidon, joten siitä hämmästys hänen puoleltaan. Ihmissuhde addiktioita-------etsitään aina vaaan parempaa.......ahdistutaan jne.
riitoja, kertoo jotain siitä että piditte asioita sisällänne. Tai ainakin toinen teistä. Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia etteivät pysty puhumaan tunteistaan ja sitten ne asiat kasautuvat ja lopulta paine alkaa ahdistaa ja suhde päättyy nopeasti.
Niinkuin aiempi vastaaja sanoikin, luulen myös että tällä ihmisellä on tuollainen toimintatapa, etkä sinä varmaankaan ollut ensimmäinen. Ja mikäli hän ei itse kykene jatkossakaan käsittelemään tunteitaan, niin luultavasti et ole viimeinenkään.
Saattaa myös olla että tämä ihminen on jo pitkään hautonut tuota asiaa mielessään, mutta toiset osaavat peittää tunteensa niin hyvin, että asia tulee yllätyksenä ulkoa päin katsottuna.
Sanoisin että kannattaa unohtaa jatkotoiveet. Jos aidosti haluat olla vain kaveri, niin mikäs siinä, mutta ei tuollaisen ihmisen perään kannata jäädä toiveita elättelemään. Ja siksi toisekseen, kun hän kerran (luultavasti) peittää tunteitaan, niin hyvinkin saattaa olla että asiassa on jotain mitä sinä et tiedä, toinen ihastus kenties. Ja vaikka nyt ei olisikaan, niin pian varmaankin on (ellei hän nyt sitten mene itseensä ja pyri muuttamaan toimintatapaansa).
Otin asian vielä puheeksi kumppanin kanssa, mutta uskoin lopulta tekeväni vain turhaa työtä kun kumppani sanoi jotakuinkin "ettei hänellä ole velvollisuutta puhua kaikista asioistaan mulle." Ja vaikkei keskustelu onneksi mennyt väittelyn tasolle, niin tuli selväksi, että edes yritys asioiden pöydälle nostamisesta ahdistaa häntä. Tai hän sanoi "ettei saa taas ajaa häntä nurkkaan." No, sainpa omalta osaltani nyt rauhan sisälleni, kun tiedän etten voi muuta tehdä. Loppuen lopuks ei jäänyt edes pahaa oloa itselle, joten ehkä joskus riittävän ajan kuluttua otan yhteyttä ja kyselen kuulumisia. Elämä satuttaa, mutta ei näköjään aina yhtä pahasti.
Kuulostaa niin tutulta. Ettei vaan olla oltu saman miehen kanssa tekemisissä :D
Mulla oli samantapainen suhde, joka päättyi joku aika sitten. Riitojakin oli ja luulen että ne vaikuttivat kuitenkin liian paljon, vaikka toinen ei sitä täysin myöntänytkään. Itsessä vika kuulemma, eikä minussa. Vaikea uskoa, mutta olihan siihen enteitä, koska yhteydenpito jäi lähes kokonaan minun harteille. En pystynyt itse antamaan asian olla ja ottamaan etäisyyttä suhteeseen, koska se tuntui siltä että kiusaa toista tahallaan jos jättää pitämättä yhteyttä. Helpompaa olis ollut jos olisin saanut heti tietää kun häntä ahdistaa, enkä vasta lopussa. Asioista pitäisi pystyä keskustelemaan ihan kasvokkain, koska silloin on helpompi molempien ymmärtää mistä kiikastaa. Ahdistuneet ihmeiset eivät useinkaan pysty jakamaan ajatuksiaan edes parhaalle kaverilleen, sääli sinänsä.
Olen nuori nainen ja sanoisin että kaikki ihmisiin tutustuminen on vaikeaa useille ja vaatii aikaa. Liian äkkiä jos tulee, ahdistus voi tulla. Varsinkin kun monilla on toisista ihmisistäkin ties minkälaisia kokemuksia. Monesti tutustumiset vaatii ystävyyttä ensin ja aikaa. Joskus voi olla että ei heti kiinnostakaan. Eli nyt puhun vapaista ihmisistä, varatuista en puhu tietenkään.
Sanoisimpa että nopeista jutuista voi tulla ahdistus ja rupia pers... se siitä. Mutta kysymys on mikä henkilö on miehiään tai naisiaan, ja onko parempi yrittää vai ei. jne
Asiat voi olla myös jotenkin toisin, tuo oli vaan yksi heitto. Ajatteliko mies tarpeeksi asiaa vai lähtikö vaan liian kevyesti yhtäkkiä suhteeseen? Suhteeseen kun ei kannata noin vain tai antaa toisten ymmärtää liikoja jos ei... ???
Yleensä lyhyissä suhteissa, ehditte olla 4kk:tta -voi- tulla tuollaista. Tykkää varmaan, ahdistus nyt ja tunteet sekaisin koska liian nopeasti ja ei tunne sua vielä -kunnolla (aina tietty ihmiset muuttuu ja löytyy uusiakin puolia ja sit sellaisia puolia mistä ei ole tiennyt). Voi olla joku toinenkin deitattava, tai sitten ei. Mutta susta kiinni myös onko kärsivällisyyttä, ensin vaikka ystäväksi ja ajan mittaan muuta tai miten menee. Ethän säkään sitä tunne, et voi tietää minkälainen hän todella on ja sitä jos hän olisikin muuta mitä nyt kuvittelet. Rakkaus sokaisee. Nii iisisti.
Joskus on helpompi mennä muualle vaan. Riippuu mistä roikkuu
sä voit miettiä mitä haluut tehdä ihan itse
minua se ei vaivaa, mutta miesystävääni kyllä. Hän oli eronsa jälkeen, vaimo jätti, kymmenen vuotta ilman pitempiaikaisia suhteita. Ja sitten tulin minä joka olen ollut nyt kuvioissa hämmästyttävät yhdeksän kuukautta. Kuukausi sitten hän halusi miettimisaikaa juuri sitoutumiskammonsa takia. Hän mietti puolitoista viikkoa ja sitten soitti ja halusikin jatkaa seurustelua. Kuitenkin koko ajan minulla on peikkona se kammo. Hän on sanoikin minulle silloin että onko oikein minua kohtaan se että hän tuntee ahdistusta seurustelusta. Ehkä olisi minulle parempi löytää mies joka ei epäröi. Sanoin hänelle että jos me eroamme ei uutta prinsessaa löydy kovin helposti. Ja että minä en halua antaa periksi liian helposti eikä hänenkään pitäisi. Olen päättänyt että tulen kestämään ne surulliset tilanteet jolloin hänen kammonsa taas pahenee. Rakastan enkä halua eroa. Aikaa se vaatii enkä tiedä onnistunko mutta toivon että jonain päivänä hän huomaa että teki oikean ratkaisun aloittamalla seurustelun uudelleen.
Minusta se ahdistus on nimenomaan sitä että kun on pitkään ollut sinkkuna niin kaipaa vapautta tehdä asioita yksinään. Se ei ole parisuhteessakaan kiellettyä mutta hän ei ilmeisesti tajua että parisuhteita voi olla monenlaisia ja minulle juurikin sopisi seurustelu jossa molemmat kulkevat myös yksin. Tähän saakka ollaan oltu koko ajan yhdessä, ei siis ihme että sitoutumiskammoista ahdistaa.
kerroit juuri mistä minulla ja hänellä kiikasti.. tai siis minussa se vika on.. olen tässä suhteessani, jonka eilen halusin laittaa katkolle, kokenut tuon ahdistuksen.. en halua viettää kaikkea vapaa-aikaani hänen kanssaan, olen ollut niin kauan yksin ja teen asioita yksin.. liian monta juhlapyhää ja tuhansia öitä yksin.. olen katkeroitunut suhteessa miehiin enkä tunnu pääsevän siitä yli.. ei ole ensimmäinen kerta kun lopetan suhteen ihan kunnolliseen mieheen, jonka kanssa kaikki mahdollinen synkkaa. pelkään nähtävästi että se, mikä on tehnyt minusta katkeran, tapahtuu uudelleen ja kun suhde edistyy ja tiivistyy, minulta loppuu happi, en pysty vaikuttamaan asioihin, ne etenevät omalla painollaan ja kohta olen tilanteessa josta en pääse pois ja jossa vaan satutan itseni. ystäväni on vuosia sitten sanonut että olen sitoutumiskammoinen. sinun tekstisi ansiosta voin myöntää sen että näin on asia. nyt voin lähteä etsiskelemään apua tähän. kiitos!
Toi kuullostaa todella tutulta..viimeisin suhteeni päättyi samalla lailla. Sovittiin tosin, että ollaan kavereita mutta ei siitä oikein ole mitään tullut..ex-poikaystäväni keskittyy nykyään lähinnä vittuilemaan ja ärsyttämään..enkä oikein tajua miksi..koska hän oli se joka halusi eron ja olla kavereita. Luulis nyt että jätkä on tyytyväinen kun ei enää seurustella!?ja kun mun puolesta hän saa tehdä mitä haluaa..eihän se mulle enää kuulu. Niin mistähän nyt kiikastaa..?ei ainakan pitäis enää ahdistaa
Tuo ahdistus tai ahdistaa sana on helppo käyttöinen sana kun ei haluta sanoa asian oikeaa laitaa.
Kaiken kokemani ja lukemani perusteella kyseisen sanan käyttäjä haluaa itse asiassa lopettaa suhteen peittelemällä todellisia syitä.
Useissa tapauksessa syy on kun huomaa ettei viihdykkään toisen seurassa ja ettei rakkauden tunne ole aitoa,on helppo sanoa että ahdistaa.
Sillä on siis helppo kertoa hienotunteisesti ettei enää KIINNOSTA!
Jos joku ei asiaa usko,pyydän pohtimaan seuraavaa asiaa.
Jos aidosti rakastat ja olet lääpälläsi rakkaimpaasi,katkaisetko todella suhteen jos joku asia ahdistaa!
Et varmasti,koska se toinen on sinulle kaikesta tärkeintä maailmassa.!!
>>>>>Jos aidosti rakastat ja olet lääpälläsi rakkaimpaasi,katkaisetko todella suhteen jos joku asia ahdistaa!
Et varmasti,koska se toinen on sinulle kaikesta tärkeintä maailmassa.!! >>>>>> sinä sanoit näin mutta minä taas väitän että jos aidosti rakastaa niin voi katkaista suhteen jos joku asia ahdistaa tai kokee sitoutumiskammoa eikä halua jatkuvasti satuttaa rakkaintaan epäröimällä suhteessa koska hän on tärkeintä maailmassa. Joskus suhteen lopettaminen on suurin rakkauden osoitus. Monastihan käy että suhde alkaa uudestaan paremmalla pohjalla kun vähän aikaa mietitään erillään. Joten ahdistus ei todellakaan ole pelkkä sana jotahyväksikäytetään suhteen lopettamiseen. Useinhan nämä ahdistuneet ovat ahdistuneita vuosikausia ennenkuin saavat asiansa kerrottua. Että silleen...
Ja masennukseen liittyy usein ahdistusta. Masennus voi pahimmillaan tukahduttaa koko ihmissuhteen, koska masentunut on niin ahdistunut ja tunteet sekaisin, että suhden toiseen voi tuntua mahdottomalle - vaikka rakastaisikin. Kokemusta on...
Oikeassa olet! Ahistus on ainut oikea keino kertoa toiselle hienotunteisesti että ei ole rakkauden tunteita toista kohtaan ja todellakin että EI KIINNOSTA! Parempi vain sanoa toiselle että HYVÄSTI, EN TARVI TOLLASTA, LÖYDÄN PAREMMAN!
näyttää olevan liikkeellä näitä ykskaks-heippa juttuja..?! millanen ihminen rakastaa ja ikävöi kokoajan ihan kamalasti ja seuraavana päivänä toteaa, ettei tästä taida tulla mitään...-hö!!!
Samanlaisen arpojan kanssa seurustelin vuoden ja ei jäänyt käteen kuin paha mieli. Aikuisia oltiin eli 35 . Koskapa ehdittiin tosissaan aloittaa seurustelu uudestaan ja loppumetreillä puhuttiin jopa yhteenmuutosta oli pudotus tosi kova, koska rakastin miestä ihan hirveästi. Siinä ei tunteet kuole nappia painamalla, kun se kuuluisa sitoutumiskammo iskee uudestaan :(. Olin ihan hajalla usean kuukauden ja menee pitkään ennenkuin voi harkita uutta suhdetta. Selvisin kuitenkin hengissä ja jatkoin elämää ja jos samanlaiseen tapaukseen vielä törmään , niin juoksen lujaa takavasemmalle...
Nämä sitoutumiskammoiset voisivat miettiä mitä elämästä saa jos ei ikinä uskalla? Voithan jäädä auton alle ulos astuessasi, mutta yhtä hyvin voi aurinko paistaa ja kaikki olla hyvin, eikö??
Mulla loppu 3kk:n suhde ilmeisesti tähän samaan syyhyn. No, muutamia turhia riitoja/erimielisyyksiä oli tietyistä asioista. Jotenkin jäi vain sellanen tunne, että nainen ei uskaltanut tunnustaa asian oikeaa laitaa. Eli helppo oli sanoa, että ahdistaa olla yhdessä. Varsinkin ilmoitus ns. loppumetreillä, että ei tuu mitään, jäi kaivelemaan. En ymmärrä miksi ei uskalleta tunnustaa miten asiat oikeasti ovat. Yhtä paljon se satuttaa olla jätetty, oli syy mikä tahansa. Näissä "en pysty seurustelemaan" tapauksissa jätetty varmasti jää vielä miettimään, josko olisi vielä mahdollisuus.
Kato sehä olen minä. Ei tiiä mitä haluaa ja välillä haluaa, mutta sitten ei haluakkaan.
Hei, tästä sun tapahtumasta näyttää olevan yli vuosikin jo aikaa, mutta haluaisin sanoa silti pari toivottavasti helpottavaa asiaa sulle.
Nuo asiat joita kuvailit kumppanistasi kuulostavat täysin samoilta "oireilta" mitä mun ahdistukseen tulee. Olin itse vuosi sitten onnellisesti noin. 3kk yhdessä yhden aivan ihanan, juuri mulle sopivan ja kaikinpuolin täydellisen kumppanin kanssa, mutta mua alkoi ahdistaa. En voinut sille mitään, halusin nähdä kumppanini kanssa mutta ahdistus voitti aina mielen, ja peruin tapaamisen. Tuli jotenkin huono olo, pala kurkkuun ja ahdistus valtasi koko vartalon. Parin viikon ahdistuksen jälkeen lopetin suhteemme ja ollaan oltu siitä asti kavereita ja ollaan puhuttu tästä niin vieläkään ei olla kumpikaan lakattu toisistamme tykkäämättä. Voin vain toivoa että ahdistus lähtisi joskus pois ja voitais hänen kanssa yrittää uudelleen.
Itse olen ollut 8kk yhdessä tytön kanssa joka on kaikinpuolin sellainen luonteeltaan kenet vain voisin toivoa. Suhde tuntuu pelaavan, ei riidellä eikä mitään.
Mua on vaan ahdistanut aina välillä suhteemme siitä asti kun olimme olleet 2kk yhdessä. Tuntuu vain että liika suhteen ajattelu tekee hulluksi minut, sekä sen miettiminen mistä tämä ahistaminen johtuu.
Olen 16 vuotias, uskon että tällaiset tunteet johtuu murrosiästä. Sekä siitäkin että olemme nähneet lähes jokapäivä 8kk ajan, sekä puhuneet paljon tulevaisuudesta, joka tavallaan alkaa ahdistamaan, koska mietin että tulen koko elämäni olemaan hänen kanssaan yhdessä. Liian tiheeseen näkeminen tässä iässä saattaa olla syy ahdistukseen.... tai en minä tiiä mistä tämä johtuu.
Olen päättänyt taistella tätä ahistavaa oloa vastaan, koska en tavallaan haluaisi luopua millään tästä naisesta, koska tiedän että hän rakastaa minua ja välittää minusta enemmän kuin kenestäkään muusta.
Enkä myöskään haluaisi nähdä häntä kenenkään muun miehen kanssa yhdessä.
Onko täällä ketään samanikäistä jätkää, kuin minä, joka on kokenut tyttöystävänsä kanssa samanlaisia ongelmia? Olisi myös kiva jos kertoisitte miten toimitte siinä tilanteessa.
Kiitos jo etukäteen.