Millainen on tulevaisuutemme, jos avioerot tulevat pysymään samalla tasolla mitä ne ovat olleet noin 10 vuotta? Avioeroja on vuosittain n 13000-14000 ja avoerot niiden lisäksi. Lähes joka toinen lapsi kokee elämänsä aikana vanhempien avioeron ja joutuu itse eroon toisesta vanhemmastaan.
Olen keskustellut tästä tulevaisuuden näkymästä usean eronneen - lähinnä äitien - kanssa ja kyllä kaikilla on ollut selkeä huoli. Huoli ennen kaikkea siitä, jatkavatko meidän lapsemme samaa eroamis/parisuhdemallia kuin me olemme vanhempina toimineet. Ei ole oikein sanoa toiselle joka eronnut väkivaltaisesta/alkoholin huuruisesta liitosta, että miksi lähdit? Ilman muuta on paljon perusteltuja syitä erolle, mutta usea on ollut sitä mieltä, että jos nyt olisi se sama kokemus ja sen mukana tuoma viisaus, niin olisi "hoitanut" toisin liittoaan ja suhdettaan.
Kaikki tuntemani äidit - isätkin toivovat, että omat lapset voivat solmia pysyvän avio/avoliiton ja moni on sanonut ja kauhulla ajattelevansa, että toivottavasti omat lapset eivät joudu kokemaan samoja ongelmia. Kun tiedetään, että "onnellinen ero" ja "sopuero" onnistuu aniharvalle ja helppoa eroa ei ole olemassa, niin on hyvä pohtia, mitä on tehtävissä, jotta sama erobuumi ei jatku samoissa luvuissa omien lastemme kohdalla.
Nyt on useassa suvussa miettimistä, miten kutsua koolle kaikkien sukulaiset ja läheiset, niin, että kenellekään ei tule kiusallista tilannetta. Olen kuullut lukuisia kokemuksia, kuinka pitää sopia tietty kellonaika, jolloin kukin tulee. On ihme jos lapset eivät voi reagoimatta ja osa nykylasten pahoinvoinnista selittyy juuri sekavalla elämäntilanteella ja hämmennyksellä, jonka lapsi kokee ympäristössään.
Lapsi voi menettää läheisen suhteen kokonaan toiseen vanhempaansa/isovanhempaansa eron seurauksena - monesta syystä.
Uusperheet tuovat omat käyttäytymismallit ja ongelmansa ja lapsen on opittava uusi rooli..
Sisaruksia, sisarpuolia ym. niin että laskuissa sekoaa.. Oma lukunsa ovat aikanaan perintöasiat.
Mitä voimme siis tehdä? Ehkä..? 1.Nuorille "parisuhteen ajokortti" koulutus, eräänlainen pakollinen perhekasvatus oppimäärä, ennen kuin saa luvan mennä avioon. 2.Avioliitto solmitaan määräajaksi ja sen tilaa tarkastetaan määrävuosittain.
Siinä muutama ajatus/aloite. Mietityttää, mikä muuttuu, menee pieleen piankin kahden rakastuneen kohdalla, jotka tanssivat häävalssiaan ja lupaavat ikuista rakkautta toisilleen...? Kukaan siinä tilanteessa usko, että ero voi olla totta jo parin vuoden kuluttua...Miettikää ja ideoikaa, kuinka saamme parisuhteet/avioliitot onnistumaan.Tuhansien lasten ja aikuisten tuskat olisivat vähäisemmät jos onnistumme vähentämään turhia eroja.
Olen keskustellut tästä tulevaisuuden näkymästä usean eronneen - lähinnä äitien - kanssa ja kyllä kaikilla on ollut selkeä huoli. Huoli ennen kaikkea siitä, jatkavatko meidän lapsemme samaa eroamis/parisuhdemallia kuin me olemme vanhempina toimineet. Ei ole oikein sanoa toiselle joka eronnut väkivaltaisesta/alkoholin huuruisesta liitosta, että miksi lähdit? Ilman muuta on paljon perusteltuja syitä erolle, mutta usea on ollut sitä mieltä, että jos nyt olisi se sama kokemus ja sen mukana tuoma viisaus, niin olisi "hoitanut" toisin liittoaan ja suhdettaan.
Kaikki tuntemani äidit - isätkin toivovat, että omat lapset voivat solmia pysyvän avio/avoliiton ja moni on sanonut ja kauhulla ajattelevansa, että toivottavasti omat lapset eivät joudu kokemaan samoja ongelmia. Kun tiedetään, että "onnellinen ero" ja "sopuero" onnistuu aniharvalle ja helppoa eroa ei ole olemassa, niin on hyvä pohtia, mitä on tehtävissä, jotta sama erobuumi ei jatku samoissa luvuissa omien lastemme kohdalla.
Nyt on useassa suvussa miettimistä, miten kutsua koolle kaikkien sukulaiset ja läheiset, niin, että kenellekään ei tule kiusallista tilannetta. Olen kuullut lukuisia kokemuksia, kuinka pitää sopia tietty kellonaika, jolloin kukin tulee. On ihme jos lapset eivät voi reagoimatta ja osa nykylasten pahoinvoinnista selittyy juuri sekavalla elämäntilanteella ja hämmennyksellä, jonka lapsi kokee ympäristössään.
Lapsi voi menettää läheisen suhteen kokonaan toiseen vanhempaansa/isovanhempaansa eron seurauksena - monesta syystä.
Uusperheet tuovat omat käyttäytymismallit ja ongelmansa ja lapsen on opittava uusi rooli..
Sisaruksia, sisarpuolia ym. niin että laskuissa sekoaa.. Oma lukunsa ovat aikanaan perintöasiat.
Mitä voimme siis tehdä? Ehkä..? 1.Nuorille "parisuhteen ajokortti" koulutus, eräänlainen pakollinen perhekasvatus oppimäärä, ennen kuin saa luvan mennä avioon. 2.Avioliitto solmitaan määräajaksi ja sen tilaa tarkastetaan määrävuosittain.
Siinä muutama ajatus/aloite. Mietityttää, mikä muuttuu, menee pieleen piankin kahden rakastuneen kohdalla, jotka tanssivat häävalssiaan ja lupaavat ikuista rakkautta toisilleen...? Kukaan siinä tilanteessa usko, että ero voi olla totta jo parin vuoden kuluttua...Miettikää ja ideoikaa, kuinka saamme parisuhteet/avioliitot onnistumaan.Tuhansien lasten ja aikuisten tuskat olisivat vähäisemmät jos onnistumme vähentämään turhia eroja.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kohtana kolme voisi olla neuvolassa annettava pakollinen kurssi tuleville vanhemmille siitä, miten paljon parisuhde muuttuu, kun parisuhdeperhe muuttuu pikkulapsiperheeksi, ja miten vanhemmuuden lisäksi pidetään huolta myös parisuhteestaan. Ja aina aika ajoin perheen iän vanhetessa jokaikinen perheen kasvukriisiin valmistava kurssitus.
Kohdaksi neljä voisi lisätä yrittämisen.
Nykyään erotaan aivan liian helposti. Normaalia arkielämää ei kestetä eikä suhteen eteen jakseta tehdä töitä. Ensi huuman mentyä erotaan ja hommataan uusi imissuhde kunnes siinäkin taas arki koittaa. Toista ihmistä ei kunnioiteta niin paljoa, että viitsittäisiin kasvaa ihmisinä toisen rinnalla.
Tämä on tietysti minun mielipiteeni.Naisten kantsii heittää äijä pihalle ja olla pentujen kans,koska tulonsiirrot ja tuet ovat upeita.Moni nainen saa vielä erotessaan puolet äijän omaisuudesta....
Herää sinäkin siellä todellisuuteen. Normaali työssäkäyvä ihminen ei saa minkään valtakunnan tulonsiirtoja tai tukia, paitsi sen yksinhuoltajakorotuksen. Jos lasket elatusmaksun tulonsiirroksi, se on sitä lapsille(si). Tai jos tiedät, mistä saa, kerro ihmeessä meille muillekin yksinhuoltaja äidelle.
Sitten tuo omaisuus menee miten milloinkin. Minä olin kaukaa viisas ja vaadin avioehdon.
Niin se vaan on ,että naisilla on nykyisin enemmän valinnan mahdollisuuksia,kuin ennen.
Tottakai he myös sitä oikeutta käyttävät oikein MIEELUSTi.Katsoo vain mikä on itselle sopivinta tekeeko lapsia vai eikö tee,muuttaako ulkomaille,jossa naisille enempi kysyntää,kuin miehille esim(sairaanhoitajat).Kyllä vaan äijät on pulassa varsinkin ,jos olet tavis niinkuin minä.
Pariskunnalle bonuksena parisuhteen kestävyydestä Kelan tukema "Vrk vapaalla". Bonus pidentyisi vuorokaudella aviovuosien kertyessä. Ensimmäisen hotellivrk:n saisi 5 vuoden kuluttua avioliiton solmimisesta:)
- ei lupauksia, joita et voi pitää
- rakkautta ei ole oikeesti
- lapset ovat täällä vain kerran lapsiamme
- elä vain tässä päivässä, älä unelmoi
- älä unohda ystäviäsi
'Mitä voimme siis tehdä? Ehkä..? 1.Nuorille "parisuhteen ajokortti" koulutus, eräänlainen pakollinen perhekasvatus oppimäärä, ennen kuin saa luvan mennä avioon. 2.Avioliitto solmitaan määräajaksi ja sen tilaa tarkastetaan määrävuosittain.'
Loogisena jatkona edelliseen voisi ajatella jonkinlaista rangaistusta, jos ei ole kyennyt, eikä voinut...
Lähtökohtaisesti voisi sanoa vaikkapa lapsista...he omaksuvat sen, mikä on olevaa. Tuntevat huonoa oloa, jos me itse voimme huonosti. Voivat hyvin, jos me voimme hyvin, olivatpa olosuhteet miltei minkälaiset tahansa. Tästä pääsemmekin helposti asian ytimeen. Mitä me itse haluamme ja mistä olemme valmiitä luopumaan esimerkiksi lastemme hyvinvoinnin hyväksi. En ole halukas menemään yksityiskohtiin, mutta meidän on laitettava jarrut päälle. Jarrut päälle tämän tavaran ja 'hyvinvoinnin' perässä juoksemisessa, koska sen seurauksena on vain itsekkyys ja muista piittaamattomuus. Lapsemme ovat 'minä itse' ajattelun uhreina ensimmäisiä, ja sen voin sanoa omasta kokemuksesta miten vähään lapsi tyytyy saadessaan laatua. Saadessaan vanhemmiltaan aikaa... Paljon puhutaan viinasta ja sen tuomasta turmeluksesta, mutta viinahan on vain väline, jolla saa hetken(viikonlopun) helpotuksen elämään. Elämässä itsessään on siis jotakin vialla. Nämä 'viat' eivät poistu viranomaistoimintaa lisäämällä. Viranomaiset ovat vain pakko, tai suostuttelu... aina tilanteen mukaan, ja toimivat siis vain tietyissä tilanteissa. Varmaan kahdenväliset suhteen ovat tärkeimmät, mutta silti olen taipuvainen ajattelemaan asioita suuremmissa yhteiskunnallisissa puitteissa. Minkälaiset ovat arvot, joita esimerkiksi päättäjät meille tarjoilevat tehdessään valintojaan rahankäytössä. Yhteiskuntamme on suoritus ja kilpailuyhteiskunta, missä selviytymiselle kaikilla ei ole samat lähtökohdat...köyhyys periytyy...huono-osaisuus periytyy, ja kaiken vastakohtana on politiikka, mikä painottuu yksityiseen selviytymiseen ja toisten jalkoihin polkemiseen... Pitäisi vaatia muutosta.
- älkää kuunnelko kyynikoita, jotka ovat pettyneet rakkaudessa, tasavertaisuudessa ja molemminpuolisessa kunnioituksessa kasvanut parisuhde muuttuu kauniiksi kumppanuudeksi ja sielujen sympatiaksi. Tärkeintä olette te kaksi ja lapsenne. :)
tarvitse sietää väkivaltaa siihen saa apua ja jos ei ole muutosta näkyvissä,ero on ratkaisu ja paras kaikkien kannalta!Myös uskottomuus on henkistä väkivaltaa.
helppoa eroaminen.ei tarvita enään syyllistä ym, sekin yks syy. sen ymmärrän jos väkivaltaa,alkoholiongelmaa tms nii eroa voi harkita koska väkivaltaa esim, kenenkään ei tarvitse kokea.yhdessä on liito yleensä solmittu niin yhdessä se pitäis päättääkin eikä mitään toiselle puhumatta hakea eroa toisen edes asiasta tietämättä! huonossa suhteessa ei tarvii ola mut jotain mätää nykytilanteessakin on.
ja kiitän mielenkiinnosta luettuani kommenttejanne. Olen itsekin eronnut ja ollut paljon tekemisissä eron kokeneiden kanssa. Oma eroni oli siinä mielessä "helppo" että oli vain aikuisia lapsia, mutta ero ei sittenkään ollut ongelmaton.
Paljastan sen verran, että oman eroni taustalla oli puolison vuosikymmenien alkoholiongelma, siitä aiheutuneet loputtomat raha-ongelmat, jotka piti minun ratkaista jne...kävi henkisesti niin kestämättömäksi, että en jaksanut enää..aikuiset lapset olivat pitkään kehottaneet eroamaan ja silti se ei ollut helppo.
Lukuisat asiantuntijat - mm Väestöliiton, Mll:n jne ovat todenneet, että puolet eroista voitaisiin välttää, mutta kukaan ei ole osannut antaa sitä reseptiä, miten voi välttää.
Itsekin olen kuullut monet kertomukset, kuinka ero tuli yllätyksenä. Toinen osapuoli sanoo aamukahvipöydässä, että huomenna kuskaan tavarani pois. Jokin mättää...
Tulee ihastumisia/rakastumisia jotka vievät realiteetit arjesta. Tulee mieleen eräs ero, jossa kolmen lapsen äiti rakastui työkaveriinsa ja halusi jättää (jättikin) miehensä. Perhe hajosi ja siitä seurasi tuskan ajat kaikille. Poikansa kummi oli kysynyt äidiltä, että voitko kuvitella saman tilanteen poikasi kohdalle tulevaisuudessa. Siis, että poikasi on perheellinen ja hänen vaimonsa "tekee saman kuin sinä". Äiti oli joutunut katsomaan "peiliin" ja tunnustanut, että en voi hyväksyä pojalleen sellaista kohtaloa. Mitä ajatuksia tuosta..?
Onko sitten niin , että nykyihminen ei kykene "sitoutumaan" parisuhteeseen vaan tietty moraali puuttuu. Odotetaan, että arjen täytyy olla täynnä elämyksiä ja suuria tunteita, kiihkeää rakkautta. Kun arki tulee avioon , sanotaan 1000 pv:n jälkeen, niin heti alkaa kaipuu "tavoitella" intohimoa... Jos katsoitte dr Philin pari iltaa sitten,niin siinä oli kauhistuttava esimerkki nykyajan äidistä. Samoin toimivia miehiä on myös, en tiedä kumpia nykyaikana enemmän.
Se, mikä monia mietityttää on, että miten nyt aikuistuvat lapset todella käyttäytyvät omissa liitoissaan? Minkä mallin he ovat saaneet?
Miten opetatte lapsenne, jotta he onnistuvat paremmin parisuhteissaan?
Mitä itse eronneina ajattelette ja toivotte?
Millaisen suvun ympäröimänä haluatte vanhuutenne viettää? Kuuluuko ihanne/toivesukuun jokaiselle lapselle neljä paria isovanhempia, anoppeja, appeja? Tukuttain muita sukulaisia ja sukulaisen sukulaisia....
miten nyt aikuistuvat lapset todella käyttäytyvät omissa liitoissaan? Minkä mallin he ovat saaneet?
Miten opetatte lapsenne, jotta he onnistuvat paremmin parisuhteissaan?
Mitä itse eronneina ajattelette ja toivotte?
Millaisen suvun ympäröimänä haluatte vanhuutenne viettää? Kuuluuko ihanne/toivesukuun jokaiselle lapselle neljä paria isovanhempia, anoppeja, appeja? Tukuttain muita sukulaisia ja sukulaisen sukulaisia....
Olen kokenut rankkaa syyllisyyttä nimenomaan noista asioista, nuoret joutuvat sopeutuman uskomaattomiin asioihin eikä kukaan varmasti toivo lapsilleen eroja, vaikka niin se luultavasti menee että trendi jatkuu tulevaisuudessakin. Miten heitä neuvoa, ei muutakuin vain yrittää tolkuttaa keskustelun ja ymmärryksen merkitystä. Ei mekään aikanaan saatu minkäänlaista parisuhdeoppia, ei sitten miltään taholta. Kun omat vahemmat erosi, niin se tuntui helpotukselta tavallaan. Eipä siinä kovin hyvää mallia ollut teineille. Voi sanoa ettei kuaan meistä ole helpolla selvinnyt. Isoja ongelmia ratkaistavaksi..
Läheiset ja suku ovat myös eri asioita, suvun käsite on melkoisesti monimutkaistunut. Ehkä nuoret osaavat luovia näiden juhlienkin kanssa paremmin ja oppivat tekemään omat hyvät ratkaisut juhlissaan. Meillä vanhemmilla on vielä katkeruuksia hampaan kolossa.
niin trendi tulee jatkumaan seuraavissa aikuistuvissa sukupolvissa. Lapset näkevät ja kokevat pienestä pitäen paljon. Sama pysyvä turvallinen ydinperhe, jossa on oma äiti ja isä voi jäädä lapselta kokonaan kokematta, tai lapsi kokee sen niin pienenä, ettei hänelle jää siitä mitään muistikuvaa.
On jopa niin, että valtaosa peruskoululuokan oppilaista ovat yh-perheistä. Mitä sitten suku merkitsee nykyihmisille? Ihanne olisi, että suku ja varsinkin isovanhemmat kuuluvat lapsen elämään. Sekin käy vaikeammaksi, kun uusperheiden myötä suvut sekoittuvat yhä enemmän. Toisaalta yhä enemmän ollaan kiinnostuneista omasta suvusta ja sen juurista. Sukututkimus on imaissut monet nuoremmatkin mukaansa. Aika kirjavia ja mutkikkaita sukutauluja on siis odotettavissa...
Naisen seksuaalinen vapautuminen ja tasa-arvon eteneminen siihen pisteeseen, missä se nyt on ovat oletettavasti isoja tekijöitä jos mietitään miten tähän on tultu ja mikä terndi on menossa. Nyt kun yhteisöllistä painetta ei ole ovat erilaiset yhdessäelämisen muodot saaneet jalansijaa. Kirkon ja kristillisten arvojen suosima perinteinen miehen ja naisen liitto ovat siis menettämässä sitä valta-asemaa, mikä sillä on ollut. Susipareja on ollut ennenkin, mutta nykyinen individualismi ja yksilöllisuuden korostaminen tuottavat koko ajan erilaisia pienryhmiä, joilla on tyystin toisenlainen tapa ajatella yhdessäoloa, mitä tarjoaa perinteinen kristillinen tapa. Piispat ja paavit ovat kautta maailman sivu olleet huolissaan ihmisten 'moraalista', varsinkin seksuaalisesta sellaisesta, ja niinpä he ovatkin halunneet saattaa sen kontrolloituun muotoon...avioliittoon, missä seksuaalisuudesta avioliiton pyhyyden muassa tuli hyväksytty muoto. Pakko mikä pakko. Tämä liittoperinne liittyy siis olennaisesti kristillisyyteen, ja niinpä on kai itsestään selvää se, että uskon maallistumisen myötä/seksuaalisen vapautumisen myötä avioliittoinstitutio on rapautumassa. On totta, miten monet edelleen haluavat kirkollisen vihkimisen ja prameat häät, mutta tämä on nähtävänä vain elämyksellisyyshalun korostumisena, eikä suinkaan minään lupauksena olla ja elää myötä ja vastamäessä. Halutaan jotakin muisteltavaa...
Onko nyt siis käymässä siten, että trendi edelleen jatkuu? Että ihmiset tulevat entistä lyhytjänteisemmiksi entistäkin hektisemmässä maailmassa? Todennäköisesti käy juuri sillä tavalla, nimittäin että suuret lupaukset ja käytäntä lyövät toistaan korville. Mutta kysymyshän on vain muutoksesta muutosten joukossa, eikä siinä sinänsä ole mitään murehdittavaa, ellei sitten murehdita menetettyjä ihmis-suhteita ja sitä, että minä itse menetän jotakin joka on kuitenkin turvallista, vaikkakin pienen jännityksen kera. On myös muistettava miten lapsen murhe on useimmiten juuri aikuisen murhetta, ja niinpä kun aikuinen pääsee tämän raastavan avioero murrosvaiheen yli myös lapset tulevat jatkossa paremmin huomioiduiksi, ja jo sukupolven parin jälkeen on samantekevää millaisessa yhteisössä asuvat; ovatko vanhemmat 'perinteisiä', vai onko maa erilaisten pienyhteisöjen täplittämä, joista kullakin on omat halunsa ja tapansa suoriutua tehtävästä...elämästä.
Mielelläni olisin lukenut kommenttisi...
Kuka jaksaa lukea tuollaista pötköä? En minä ainakaan. Kultainen neuvo: käytä kappalejakoa.
Nyt jäi sinun tekstisi kokonaan lukematta. Toivottavasti ei sisältänyt mitään erityisen tärkeää tai informatiivista... :(
Lainaus:
'Mielelläni olisin lukenut kommenttisi...
Kuka jaksaa lukea tuollaista pötköä? En minä ainakaan. Kultainen neuvo: käytä kappalejakoa.
Nyt jäi sinun tekstisi kokonaan lukematta. Toivottavasti ei sisältänyt mitään erityisen tärkeää tai informatiivista... :( '
Mietin pitkään (kaksi päivää) miten suhtautua kommentiisi. Ajattelin ensi ohittaa sen olankohautuksella, mutta se jäi kuitenkin vaivaamaan... Tulin seuraavaan loppupäätelmään: Toki luit kirjoituksen, mutta koska se ei erityisemmin vastannut omia näkemyksiäsi mitätöit sen 'sivistyneellä' tavalla. Et alkanut sitä moittimaan, paitsi kappalejaon osalta, mistä kiitos. Itse asiassa olisi ollut reilumpaa kommentoida sitä juuri niiltä osin, missä itse olit eri mieltä, mutta tapoja suhtautua toisen sanomaan on erilaisia aina lukijasta riippuen. Tämä sinun tapasi on jotenkin 'liian sivistynyt'. Erityisen kiehtova on kohta: 'kuka jaksaisi lukea tuollaista pötköä', sisältyyhän siihen viesti muille lukijoille, ettei heidänkään kannata tekstiä lukea, koska sen on niin pötkömäinen ja ikävystyttävä.
..ps... luen paljon ja pidän erityisesti tekstistä, missä kerronta ei ole lyhyttä ja ytimekästä, vaan pitkää ja laveaa...kuvailevaa ja maalailevaa, missä lause saattaa muodostua puolen sivun mittaiseksi...
lukea edellistä tekstiäsi kokonaan, koska se oli yhtä pötköä, ei oikein pysy ajatus kasassa... tän toisen luin, että tää kommentti on ihan siihen, että ei sitä tekstiä ihan tosi jaksanut lukea, kuin sieltä täältä lauseen. Oli sen verran pitkiä lauseita, että ohitin...
Ihan kiva, kun jaksaisitte joskus painaa välillä enteriä, niin tekstistä tulisi helppolukuisempaa. Vinkiksi vaan :)