Viimeisten kolmen viikon aikana miekkonen on ollu entistäkin etäisempi, ei saa oikein mitenkään kiinni ja tekstaakin harvoin. Vuosi yhdessä tuli täyteen vähän aikaa sitten, eikä sitä vuosipäivää mitenkään juhlittu, kun hänellä oli "kiireitä". Lähetin vittuuksissani parisen tuntia sitten viestin, että jouduin sairaalaan, vaikken minä minnekään sairaalaan joutunut, kesti kyllä herralla pitkään vastatessa.
Vaikka kuinka yritän, jään paitsi hyväilyistä, suudelmista, halauksista.. en enää muista milloinka sellaista olisi ollut ilman, että olisin mäkättänyt kaipaavani sitä ja ukko vastahakoisesti ottanut minut käsittelyynsä. Vituttaa.
Olemme puhuneet ja riidelleet asiasta paljon, mutta tulosta ei tunnu löytyvän. Olen aina yksin ja paskalta tuntuu katsoa kuinka hyvin kavereilla menee miestensä kanssa, eikä heillä löydy aikaa minulle senkään vuoksi.
Luulin löytäneeni oikean, eräällä tavalla hän onkin, mutta se, ettei hän osoita huomiota ja on koko ajan poissa, saa minut masentumaan. Eräs entinen ystäväni, johon olin salaa rakastunut, oli hyvin samanlainen. Hänen kanssa minulla synkkasi ajastusmaailma ja näin edespäin, mutta hän sentään vietti aikaa kanssani. Ystäväni otti jostain nokkiinsa ja tiemme erosivat, yritin pyytää anteeksi, mutta hän ei edes halunut kuunnella minua. Nyt hän vihaa minua tänäkin päivänä vuosien jälkeen ja taitaa tehdä kaikkensa satuttaakseen minua henkisesti, tiesi nimittäin minun olevan ihastunut.
Olemme ollut jokusen kerran eroamispisteessä, emme loppujen lopuksi eroneetkaan ja ystäviemme mukaan olemme "täydellinen pari". Niin ehkä mutta.. Tiedän, etten tule toista löytämään. Minua inhottavat kaikki kapakoissa juoksentelijat, jotka eivät välitä opiskelusta yhtään ja takerrun hiljaisten lukutoukkien pariin, joilla on ollut lukiossa keskiarvo ysin luokkaa, muu seura ei synkkaa ollenkaan ja tekee Sen Oikean löytämisestä hyvin vaikeaa.
Viesti varmastikin vaikuttaa nirppanokan kirjoittamalta, en taida osata itseäni muuten kuvata. Minulle kelpaavat vain tietynlaiset miehet, he, joita pidetään sosiaalisesti luusereina syrjäänvetäytyjinä, mutta menestyvinä työelämässä. En opi elämään asian kanssa, etten saa edes sitä vähää huomiota, jota tahdon. Haluaisin nostaa kytkintä tästä suhteesta tai hankkia rakastajan, joka ainakin pystyisi tyydyttämään tarpeeni.
Olen seksuaalisesti täysin kokematon, hellyydentarpeeni on valtava, enkä saa edes sitä tyydytetyksi tuon miehen rinnalla, mutta rakastan tuota sosiaalisesti frigidiä pakastinta, en vain samalla kestä sitä tunteettomuutta, jota saan päivittäin kohdata. Lähdenkö vai mitä helvettiä teen? Tunnen kohta pamahtavani ja aloittavani taas uuden riidan välillämme.
Vaikka kuinka yritän, jään paitsi hyväilyistä, suudelmista, halauksista.. en enää muista milloinka sellaista olisi ollut ilman, että olisin mäkättänyt kaipaavani sitä ja ukko vastahakoisesti ottanut minut käsittelyynsä. Vituttaa.
Olemme puhuneet ja riidelleet asiasta paljon, mutta tulosta ei tunnu löytyvän. Olen aina yksin ja paskalta tuntuu katsoa kuinka hyvin kavereilla menee miestensä kanssa, eikä heillä löydy aikaa minulle senkään vuoksi.
Luulin löytäneeni oikean, eräällä tavalla hän onkin, mutta se, ettei hän osoita huomiota ja on koko ajan poissa, saa minut masentumaan. Eräs entinen ystäväni, johon olin salaa rakastunut, oli hyvin samanlainen. Hänen kanssa minulla synkkasi ajastusmaailma ja näin edespäin, mutta hän sentään vietti aikaa kanssani. Ystäväni otti jostain nokkiinsa ja tiemme erosivat, yritin pyytää anteeksi, mutta hän ei edes halunut kuunnella minua. Nyt hän vihaa minua tänäkin päivänä vuosien jälkeen ja taitaa tehdä kaikkensa satuttaakseen minua henkisesti, tiesi nimittäin minun olevan ihastunut.
Olemme ollut jokusen kerran eroamispisteessä, emme loppujen lopuksi eroneetkaan ja ystäviemme mukaan olemme "täydellinen pari". Niin ehkä mutta.. Tiedän, etten tule toista löytämään. Minua inhottavat kaikki kapakoissa juoksentelijat, jotka eivät välitä opiskelusta yhtään ja takerrun hiljaisten lukutoukkien pariin, joilla on ollut lukiossa keskiarvo ysin luokkaa, muu seura ei synkkaa ollenkaan ja tekee Sen Oikean löytämisestä hyvin vaikeaa.
Viesti varmastikin vaikuttaa nirppanokan kirjoittamalta, en taida osata itseäni muuten kuvata. Minulle kelpaavat vain tietynlaiset miehet, he, joita pidetään sosiaalisesti luusereina syrjäänvetäytyjinä, mutta menestyvinä työelämässä. En opi elämään asian kanssa, etten saa edes sitä vähää huomiota, jota tahdon. Haluaisin nostaa kytkintä tästä suhteesta tai hankkia rakastajan, joka ainakin pystyisi tyydyttämään tarpeeni.
Olen seksuaalisesti täysin kokematon, hellyydentarpeeni on valtava, enkä saa edes sitä tyydytetyksi tuon miehen rinnalla, mutta rakastan tuota sosiaalisesti frigidiä pakastinta, en vain samalla kestä sitä tunteettomuutta, jota saan päivittäin kohdata. Lähdenkö vai mitä helvettiä teen? Tunnen kohta pamahtavani ja aloittavani taas uuden riidan välillämme.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ei noita jaaakkksssaaa lukea..
Totuus on.
Erilaisille ihmisille sopivat erilaiset ihmiset.
Olet nyt aivan itsellesi sopimattoman miehen kanssa yhdessä,tee palvelus miehellesi ja itsellesi ja eroa heti.
Väkisin ei kannata pitkittää.
Se sinun sielunpeilisi ja sinulle sopiva mies löytyy aivan varmasti,älä hatäile löydät muuten taas väärän miehen.
Taitaa nainen olla vähän riippuvainen...
.. hellä, huomioiva, aikaa minulle (ja mahd.perheelle).
Näetkö sinä mitään vaikeuksia tuon listan kanssa? Menestyvä, kovasti työskentelevä ja opiskeleva mies oikeasti käyttää myöskin PALJON aikaa sen menestyksen saavuttamiseen, ei se tule tyhjästä. Ja sen seurauksena aika jakautuu sen mukaan, sinulle väistämättä on vähemmän aikaa ja kun työt ja kaikki alkaa painaan päälle niin ei se ainakaan auta.
En minä sano että kaikki lukutoukat ovat muka kylmiä tai jotenkin huonompia hellyydenosoituksissa kuin 'tavalliset' miehet.
Mutta eivät heidän kovat arvosanat ja menestys työssä tyhjästä tule. Se vie aikaa, ja se tulee myös ennemmin tai myöhemmin näkymään myös parisuhteessa. Lisätään vielä päälle että jokainen mies (niin kuin nainenkin) tarvitsee jopa parisuhteessakin sitä omaa aikaansa.
Mainitsit, että suhteesi olisi "täydellinen"...! Se kun ei tee suhteesta täydellistä, että muut pitävät teitä täydellisenä parina vaan se, mitä mieltä te kaks ootte suhteesta. Ja jos teistä jompi kumpi (tässä tapauksessa sä) on sitä mieltä, että jotain puuttuu, niin sitten asialle täytyy tehdä jotain!!!
Kerroit, että oot kuitenkin puhunut asiasta miehelles... Keskustelu on tosiaan paras ja ehkä ainoo tapa vaikuttaa siihen. Ja jos sekään ei tuota mielestäs toivottua tulosta ja koet edelleen jääväs yksin suhteessa, ei moista suhdetta kannata jatkaa.
Itse seurustelin edellisen miesystäväni kanssa n. 4 vuotta. Seurustelun loppu aikoina vahvistui tunne siitä, että tää ei oo sitä, miten mä haluan loppu elämäni viettää, joten lähdin suhteesta. Ja täytyy myöntää, että se oli elämäni parhaita ratkaisuja!
Tottakai mua mietitytti, löydänkö ketään toista ja miten pärjään, mutta olisin ehkä edelleen siinä samassa tilanteessa onnettomana ja miettien samaa, jos en silloin olis lähteny. Ja mikä parasta, vielä samana vuonna löysin ehkä sen unelmien miehen, jonka kanssa asun nyt yhdessä ja tulevaisuus näyttää valoisalta kaikin puolin :).
Mutta kehottaisin miettimään, haluatko elää suhteessasi vuosikausia, jollet enää edes vuoden kuluttua ole onnellinen. Kyllä noita miehiä maailmassa riittää ja varmasti voit löytää vielä sellaisen, joka haluaa samanlaisia yhdessä olon hetkiä kuin sinä! Mutta uusiin miehiin tutustuessasi älä kiinnostu heistä heidän koulutuksensa tai muun sellaisen takia, vaan tutustu miehiin ihmisinä. Muuten voit menettää kullan arvoisen kumppanin, jolle tärkeintä elämässä ei ole työ vaan perhe...
Onnea sen oikean etsimiseen! :)
..suhteenne mennyt siihen jamaan kenties "mikset oo mun kanssa ja menet vain kavereiden kanssa"? Eli kiukuttelemallahan ja vaatimalla et miestä saa luonasi viihtymään..Ja jos aina vatvot asioita ja jatkuvasti haluat keskustella ja jankuttaa niin yhdessäolo vähenee vieläkin enemmän. Koitappa olla ihan hiljaa välillä ja ihan vain lähekkäin..Jätä asiat sikseen,varsinkin jos aina tulee riitaa;ette vain ole samaa mieltä asioista ja sinun on se hyväksyttävä.Rakasta häntä sellaisena kun hän on niin uskon että asiat paranevat.Tämä on vain minun mielipiteeni mutta joskus jatkuva puhuminen on yliarvostettua..
ja todellisuuteen: älä puhu, haaveile ja pohdiskele vaan TEE asioita miehesi eteen ja älä ripustaudu häneen liikaa, niin hyvä tulee. Onko oma työsi antavaa? vastaa tähän ja lähde sen kautta rakentamaan ehkä jotain uutta itsellesi...........?
Omat arvosanani ovat samantasoisia hänen kanssaan, tosin en kuluta opiskeluuni niin paljon aikaa, alkaa tuntua, että ukko valehtelee opiskelevansa niin paljon. Oma opiskelutahtini on kovempi, nähtävästi, kun valmistun teen sen kaksi vuotta ennen häntä. Tiedän, että opiskelu vaatii aikaa ja se on yksilöllistä ja mestyvä mies tekee paljon töitä. Vaan ei tuo edes pyri minnekään bisnesalalle, vaan taiteilijaksi, vaikka mahdollisuuksia riittäisi alalle kuin alalle. Onhan tietysti hyvä saada ihanteellinen pohja kuntoon, jos ei pääsekään unelmatyöhön.
Olen ajatellut, että jätän rauhaan vähäksi aikaa, toisinaan onnistunkin sinä, mutta ukko ei ota kumminkaan yhteyttä senkään jälkeen ja olo on entistä masentuneempi. Masennun jo muutenkin jos yritän olla omissa oloissani, masennun "ystävien" ja perheen ollessa lähelläni ja heille olen vain pakollinen sosiaalinen rasite, "jonka kanssa ollaan, kun tarvitaan jotain". Hah.. Milloin se on auttamista jossain projektissa, milloin rahaa, milloin mitäkin, muulloin on aina kiire, jos pyytää vaikkapa elokuviin/viettämään koti-iltaa tai vastaavaa.
Ja siirrytäämpä mieheen. Riitojen jälkeen hän on kuin mitään ei olisi ollutkaan ja sen hetken hän saattaa antaa aikaa minulle vartin ja on taas menossa. Jos silloin yritän puhua tai selvittää riitaa, hän käskee minun vaieta ja unohtaa koko asian ja leikkii tekopirteää. Jos vielä yritän, alkaa ärähtely pahimmassa tapauksessa uusi riita.
Viimeisten kolmen päivän aikana olen laihtunut 4 kiloa, mikään ei huvita, jätin menemättä luennoille ja mies tuntuu vain huitelevan jossain. Taidan vain maata sängyssä siihen saakka kunnes hän ottaa yhteyttä, taitaa mennä pitkään kun edes huomaa jotain puuttuvan. Tuntuupa taas paskalta olla aivan yhdentekevä kaikille, eritoten "rakkaalleen". "Olkaa hyvä, saatte aikaa olla yksiksenne niin kuin mielinmäärin tahdotte, en enää jaksa." Minuun sattuu niin saatanasti, mutta sepä ei ole teidän ongelmanne.
ja hoida itsesi kuntoon. Kukaan muu ei tee sitä puolestasi. Katso sitten missä meette miehen kanssa. opiskelu on kuitenkin tärkeetä.
Mitä lie tolloja kavereita sulla, kyllä tuo suhde on hyvin kaukana täydellisestä.Eihän mies välitä sinusta pätkääkään, kyllä täydellisessä suhteessa huomioidaan toinen ihminen. Onnetonta, jätä moinen mies ja nouse tuosta paskasta.
Suhteissa hyvin usein ongelmana on tarpeiden kohtaaminen. Toinen haluaa joskus omaa aikaa, toinen haluaa enemmän läheisyyttä, seksiä ei ole tarpeeksi ja toisen mielestä taas liikaa jne.
Yksi avainsana toimivassa parisuhteessa on aina läheisyys. Tutkittu asia on, että läheiset parisuhteet kestävät parhaiten. Mutta sitäkin tärkeämpää on keskustelu. Ilman keskustelua on aivan mahdotonta odottaa toiselta mitään. Asioista keskinäinen tiuskiminen ei johda mihinkää. Pitää todella ottaa toisesta kiinni, kiinnittää huomio itseensä ja kertoa: "Hei, minä todella kaipaan sinun läheisyyttäsi".
Muista se, että sinulla ei ole oikeutta rähjähtää tai muutenkaan silmittömästi suuttua riitatilanteessa. Sinä ET saa sallia sitä itsellesi. Käy nyt keskusteluun ja kerro miltä sinusta tuntuu. Selvittäkää suhteenne tilanne ja se, mitä kumpainenkin tältä suhteelta odottaa.
Toivon kaikkea hyvää ja todella sitä, että saatte kaiken toimimaan.
- Janne