Ei se ihme että niin harvoilla natsaa nettideitissä. Kriteereiksi kun asetetaan ulkoiset mitat, koulutus- ja tulotaso. Toki siellä luonteenpiirteetkiin sivutaan, kuten kliseinen huumorintaju ja niin, pidäthän eläimistä?
Voiko ihastuminen olla fyysisestä pituudesta kiinni? Kelpaisiko 350 senttinen lyhtypylväs? Entä sitten koulutustaso - kirjoilla olo yliopistossa ei tee ihmisestä fiksua keskustelijaa ja matematiikan kaavojen pyörittely ei avarra maailmankatsomusta. Koulutus on työelämää varten eikä parisuhdetta - vai etsitkö pelkästään pitkää ammattilaista? Elämää kun ei opeteta koulussa.
Entä tulotaso? Rikas mies on ihQ ku se aina ostaa kivoja lahjoja, eiks jeh? Ja varastomiehen kanssa kun lähdet treffeille ni hetihän se on ruinaamassa vippiä? No - ota hyvätuloinen partneri ja ruikuta myöhemmin toisella palstalla, kuinka se on kokoajan töissä ja ei ole yhteistä aikaa.
Minä kun luulin että todellinen rakkaus kestää läpi sotien ja muiden mullistusten, mutta mikä yhteensitova tunne se sellainen on joka lopsahtaa väärään hiusten väriin tai kuppikokoon?
Jotenkin tuntuu että osa nettideittailijoista napsuttelee ihannekumppaninsa kriteereitä ilmoitukseensa kuin elloksen tilauslomakkeeseen.
:(
Voiko ihastuminen olla fyysisestä pituudesta kiinni? Kelpaisiko 350 senttinen lyhtypylväs? Entä sitten koulutustaso - kirjoilla olo yliopistossa ei tee ihmisestä fiksua keskustelijaa ja matematiikan kaavojen pyörittely ei avarra maailmankatsomusta. Koulutus on työelämää varten eikä parisuhdetta - vai etsitkö pelkästään pitkää ammattilaista? Elämää kun ei opeteta koulussa.
Entä tulotaso? Rikas mies on ihQ ku se aina ostaa kivoja lahjoja, eiks jeh? Ja varastomiehen kanssa kun lähdet treffeille ni hetihän se on ruinaamassa vippiä? No - ota hyvätuloinen partneri ja ruikuta myöhemmin toisella palstalla, kuinka se on kokoajan töissä ja ei ole yhteistä aikaa.
Minä kun luulin että todellinen rakkaus kestää läpi sotien ja muiden mullistusten, mutta mikä yhteensitova tunne se sellainen on joka lopsahtaa väärään hiusten väriin tai kuppikokoon?
Jotenkin tuntuu että osa nettideittailijoista napsuttelee ihannekumppaninsa kriteereitä ilmoitukseensa kuin elloksen tilauslomakkeeseen.
:(
Vastaukset 7
Vanhimmat
olen usein ajatellut ilmoituksia ja näitä juttuja lukiessani, että onko ihmisillä sellainen käsitys, että kun rastittaa kaikki mitä sen toisen pitäisi olla siis noin parikymmentä kohtaa. Näihin tietenkin sisältyvät täydellinen ulkonäkö, hyvä työpaikka ym ja viimeisenä vasta luonne, sitten kun kaavake on täytetty, tulee netistä ulos täsmälleen omia kriteereitä vastaava kumppani, jonka kanssa sitten eletään onnellisina loppuun asti. Ehkä se on niin kuten tuolla aiemmin kirjoitettiin, että kun saa jopa 100 vastausta, tulee runsaudenpula ja luulee löytävänsä niiden joukosta täydellisen ihmisen, siis lue ulkonäöllisesti, koska monillekaan luonne ja persoona eivät näytä merkitsevän yhtään mitään.
Sellaisen havainnon olen tehnyt, että sama joukko naisia tuntuu jumineen tämän lääniin treffeille. Miehillä löytämättömyys on aivan ymmärrettävää, mutta jos nainen roikkuu täällä kuukausi tolkulla, niin silloin on rima vähän liian korkealla. Tarjonnasta ei voi olla kiinni kun miehiä 5-6 kertaa enemmän. Kun prinssi on haussa, niin hylky tulee melko pienestä syystä.
...vielä nykyaikanakin joillekin miehille on kova paikka, jos/kun nainen on korkeammin koulutettu. Tai varsinkin, jos nainen sattuu saamaan enemmän palkkaa kuin mies! Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta olen itse törmännyt tällaiseen mieheen, jolle oli käsittämättömän kova pala nämä koulutus- ja palkkakysymykset. Vahingosta viisastuneena jotkut saattavat tosiaan rustata koulutus- ja/tai tulotasokriteerit ihannekumppaninsa "vaatimuksiin"... :)
Ymmärrän pointtisi kyllä ja uskon, että joidenkin kohdalla asia voi näinkin olla. Mutta silti....
Eikös sitä kuitenkin olla menossa treffeille ja sitä kautta tutustumaan toisiinsa paremmin eikä tekemään yhteisiä talouslaskelmia ja avioehtoja heti kärkeen.
Pointtini siis koko "kriteeri" asiassa on se, että jos käyt jatkuvasti treffeillä oikean mittaisten, sopivasti koulutettujen ja tiettyyn palkkaluokkaan osuvien "unelmien partnereiden" kanssa, varmasti petyt. Useasti. Näistä kun yksikään ei takaa sitä, että deitin kanssa synkkaa.
Ja todella monille naisille tämä pituus on merkitsevä juttu ja ymmärrän sen myös hyvin. Eräs deittini siitä kertoi ja sanoi, että tulee outo olo jo mies on lyhempi kuin hän itse. Alitajuinen, biologinen ja ehkä geneettisestä muistista esiin tuleva juttu - kuitenkin sen verran yleinen. Mutta jos muuten todella toisista tykätään, niin ei siinä pituuserot ole onnellisen suhteen esteenä.
Mutta nettideittailussa asenne tuntuu olevan melko pessimistinen - "en mä ton kanssa viitti, ku se ei oo ylioppilas ni ei se toimis kuiteskaan".
Olet täysin oikeassa. No positivista kuulla että en ole ainut joka ajattelee samalla tavalla.
miettiä mitä itsestä sanoisi, eikä varsinkaan siitä, mitä on hakemassa. Olen kuukausi sitten laatinut profiilin tänne, käynyt kaksilla treffeillä ja päädyin poistamaan profiilini. Kahden viikon jälkeen avasin sen uudelleen:) On tämä aikamoista peliä, peliä mitä en todellakaan osaa pelata. Tuskin täällä monikaan etsii satuolentoa, mutta jossain kyllä kulkee raja kaikilla. Olen hyvätuloinen, johtavassa asemassa oleva kaunis nainen, ei lapsia, ei lampaita. Etsin tavallista, normaalia miestä, jota ei tarvitse hävetä kylässä. Miestä, joka ei kilpaile kanssani, vaan jolla on sama suunta; me kaksi muuta maailmaa vastaan tai jos ei aivan vastaan niin samassa rintamassa. Mies, joka pärjää omillaan, joka ei koe ongelmaksi sitä, että toinen tienaa - siihen yhteiseen kotiin- joko enemmän tai vähemmän kuin hän.
Siis varmaan etsin satuolentoa?
Ei mulle se ulkokuori ole tärkein asia. Ja mitä vikaa siinä on että haluaa normaalia asiaa en mitään kuuta taivaalta. En ikävä kyllä halua mitään erikoista vaan ihan normaalia naista. Eikä se raha/tuomeentulo ole kaiken lähtökohta. Vaan että tulee toimeen omillaan.