Mitä mieltä olette suhteesta jossa särmiä tuntuu olevan hiottavana loputtomiin ja kuitenkin suhde tuntuu niin sopivalta ja oikealta. Kaksi ihmistä jotka ovat kuin luodut toisilleen, mutta ei kuitenkaan. Parhaimmillaan suhde on kuin pala taivasta, mutta sitten menee hetki ja iskee ydinpommi ja kaikki räjähtää ilmaan. Suhde on nyt puoli vuotta vanha ja jo kuukauden kuluttua tapaamisesta oli yhteisestä päätöksestä otettava kuuden viikon aikalisä (=rauhoittumislisä) ja mietittävä itsekseen. Tauon aikana asiat selkiytyi pään sisällä ja kukaan ei ole koskaan tuntunut itselleen sopivammalta, mutta käytännössä mikään ei ole muuttunut. Ihana tuntuu taivaalliselta ja sitten tippuu ydinpommi. Jos riita puhdistaa ilmaa on meillä varmaan steriili ilma :) ja on ihme jos taivaassa saa olla parikin päivää. Tosin rauha syntyy yhtä nopeasti ja taas on kuin ei mitään olisi tapahtunut, mutta riidat ja sanomiset jää kuitenkin kytemään alitajuntaan. Ollaan yritettyä puhua tästä, mutta jälkikäteen asiat enemmänkin naurattaa eikä kumpikaan pääse asian ytimeen kun taivasta on niin ihana maistella. Miten kaksi roskiveä saa hioutumaan vai kannattaa niitä hioa? Ei enää aikalisiä kiitos. Mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Särmiä hiottavana
kaksi nelikymppistä rosokiveä
2466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vastasit jokaiseen kysymykseesi itse "näin on mutta toisaalta sitten olemmekin..jne"
Ymmärrät huonot puolet mutta perään ne hyvät. Mikään suhde ei ole täydellinen ja tuskin sellaista etsit..?! Mielestäni jokaista pitää rakastaa sellaisena kun hän on ,eikä toista saa yrittää muuttaa. Joten ei kannata hioa, toki asioista pitää antaa periksi ja joustaa, ja pitää ymmärtää että periksiantaminen ei ole itseltä pois ja parisuhde ei ole myöskään mikään taistelutanner.
Kuulostaa tutulta, vaikka meidän kohdalla aikalisää ei ole otettu (vielä!). Olemme myöskin nelikymppisiä ja parisuhde puolivuotias. Riitelemme sangen usein ja aihepiirit liikkuvat aina teemoissa itsekkyys, mustasukkaisuus, mikä kuuluu aikuiseen parisuhteeseen ja mikä ei, ajankäyttö jne, yms. Olemme kuin luotuja toisillemme, mutta riidan alkaessa unohtuu kaikki hyvä ja vallalle pääsee ilkeys ja toisen tunteita ei juurikaan huomioon oteta. Sanan miekka viuhuu niin että välillä epäilyttää, että onko se riitakumppani edes sama ihminen jonka kanssa on riitojen välillä niin älyttömän hyvä olla? Yhdessä kuitenkin eteenpäin ja toisiamme hioen vaikka tiukille välillä ottaakin!