Olen seuraillut näitä kirjoituksia täällä pitkään, joissa etenkin miehet valittavat naisensa pettäneen. Naisten asemaa en osaa kuvitella, koska en ole nainen.
Mutta olen pitkään ihmetellyt asiaa, jossa koko elämä on laskettu yhden kortin varaan. Toisen ihmisen. Koko elämä suunnilleen romahtaa.
Monesti saa lukea itsetunnon romahtamisesta, elämän ajautumisesta päin P:tä, ja kiinnostus loppuu kaikkeen. Elämän jatkaminen on hankalaa ja eletään "päivä kerrallaan".
Oletteko koskaa miettineet toisen asemaa suhteessa, olisiko teissä syytä siihen, mihin kumppaninne ajautui? Olette laskeneet kaiken toisen varaan. Itsetuntonne lepää toisen harteilla. Sitten keskitytte työhönne, ja jälkeen päin valitatte, miksi näin kävi? Pidätte sukanpesijänä ja valituspuuna.
Sitten tulee joku pelimies ja vetää sänkykeikan välistä. Mies osoittaa naiselle huomiota, kehuu, koskettelee. Kaikkea sitä, mitä nainen on odottanut kotona saavansa ehkä jopa vuosia.
Tie pettämiseen ei ole mikään kauhean lyhyt. Se ei välttämättä käy tietoisesti, mutta pinnan alla on vellonut pitkään. Ja päätös tapahtuu sekunnin murto-osassa.
Nainen hakee vain huomiota, hellyyttä ja hyväksyntää. Hän haluaa kokea itsensä naiseksi, mitä ei kotona saa. Kotona hän on vain sukkien pesijä ja itsetunnon tukipilari.
Itse olen tullut petetyksi naisen taholta, mutta eipä mulla elämä mennyt romuksi sen vuoksi, eikä itsetunto kärsinyt mitään kolhuja. Se oli hänen oma ratkaisunsa, johon hänellä oli oikeus. Hän on yksilö, tekee itse omat päätöksensä. Enhän mä voi laskea itsetuntoani kenenkään toisen varaan, sehän olisi typeryyttä. En ole katkera hänelle jälkeenpäin. Olin itse häntä kohtaan kylmä enkä huomioinut häntä tarpeeksi. Hän teki oikeaksi katsomansa ratkaisun, otti riskin ja jäi kiinni. Voi voi, elämä jatkuu, niin minulla kuin hänelläkin.
Mutta olen pitkään ihmetellyt asiaa, jossa koko elämä on laskettu yhden kortin varaan. Toisen ihmisen. Koko elämä suunnilleen romahtaa.
Monesti saa lukea itsetunnon romahtamisesta, elämän ajautumisesta päin P:tä, ja kiinnostus loppuu kaikkeen. Elämän jatkaminen on hankalaa ja eletään "päivä kerrallaan".
Oletteko koskaa miettineet toisen asemaa suhteessa, olisiko teissä syytä siihen, mihin kumppaninne ajautui? Olette laskeneet kaiken toisen varaan. Itsetuntonne lepää toisen harteilla. Sitten keskitytte työhönne, ja jälkeen päin valitatte, miksi näin kävi? Pidätte sukanpesijänä ja valituspuuna.
Sitten tulee joku pelimies ja vetää sänkykeikan välistä. Mies osoittaa naiselle huomiota, kehuu, koskettelee. Kaikkea sitä, mitä nainen on odottanut kotona saavansa ehkä jopa vuosia.
Tie pettämiseen ei ole mikään kauhean lyhyt. Se ei välttämättä käy tietoisesti, mutta pinnan alla on vellonut pitkään. Ja päätös tapahtuu sekunnin murto-osassa.
Nainen hakee vain huomiota, hellyyttä ja hyväksyntää. Hän haluaa kokea itsensä naiseksi, mitä ei kotona saa. Kotona hän on vain sukkien pesijä ja itsetunnon tukipilari.
Itse olen tullut petetyksi naisen taholta, mutta eipä mulla elämä mennyt romuksi sen vuoksi, eikä itsetunto kärsinyt mitään kolhuja. Se oli hänen oma ratkaisunsa, johon hänellä oli oikeus. Hän on yksilö, tekee itse omat päätöksensä. Enhän mä voi laskea itsetuntoani kenenkään toisen varaan, sehän olisi typeryyttä. En ole katkera hänelle jälkeenpäin. Olin itse häntä kohtaan kylmä enkä huomioinut häntä tarpeeksi. Hän teki oikeaksi katsomansa ratkaisun, otti riskin ja jäi kiinni. Voi voi, elämä jatkuu, niin minulla kuin hänelläkin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
lukea varmaan suurinosa miehistä. Ainakin minun mieheni..
Jos naisella on huoran luonto, niin tie pettämiseen todellakin on lyhyt. Ei siihen silloin tarvita mitään vuosien laiminlyöntiä, vaan ainoastaan naisen kyvyttömyys hallita itseään.
No sitä suuremmalla syyllä kannattaisi itsetunto rakentaa jonkin muun varaan kuin partnerin. Ei kukaan voi omistaa ketään tai tehdä päätöksiä toisen puolesta. Jos ihminen haluaa elää elämänsä lutkana, niin sitten elää. Oma moka jos elämä on niin pientä, että pitää itsetunto ja elämä rakentaa toisen harteille.
Tietenkin meitä on erilaisia, kuvaamani esimerkki nyt vaan todennäköisesti pätee suurimpaan osaa suhteita. Tietenkin on paatuneita pettäjiä tai ihmisiä, jotka nielevät oman kohtalonsa ikuisena sukanpesijänä ja valituspuuna.
Elämä on omia valintoja.
ja jos miehellä on huorapukin luonto niin pettäminen ei ole kaukana....
Mielestäni on turha syyttää petettyä pettämisestä. Parisuhteen ongelmissa on aina kaksi osapuolta, mutta päätös pettämisestä on vain toisella. Pettäminen on myös itsekästä, koska ei kai kukaan kuvittele pettämisen parantavan mitään muuta kuin pettäjän olotilaa tilapäisesti. Vaikeuksia tulee jokaiseen pitkään suhteeseen; joku reagoi niihin pettämällä, joku toinen taas yrittää panostaa parisuhteensa parantamiseen.
Pettäminen on sellainen kokemus, että siihen reagoimista on vaikea kuvitella etukäteen. Esimerkiksi itse olen kohtalaisen itsenäinen naisihminen, mutta niinpä vain miehen pettäminen sai aikaan yli vuoden kestäneen "sekavuuden ajan". Joka toinen päivä halusin erota, joka toinen päivä yrittää uudestaan. Joskus halusin olla miehen kanssa lasten takia, joskus erota lasten takia. Elämässäni on paljon muitakin asioita kuin mieheni eli siinä mielessä elämäni ei ollut yhden kortin varassa. Mutta kyllä kai parikymmenvuotinen yhdessäolo on niin merkittävä asia, ettei siitä luopuminenkaan helppoa ole.
samaa mieltä!!!!!
Miten teillä nyt menee?
Olen samanlaisessa tilanteessa petettynä miehenä.
Elämä on kuin vuoristorata ja pettäjän tunteet muuttuvat just kuin sulla. Onko luottamus palannut ?
Enhän mä ole syyttänytkään petettyä pettämisestä kuin omassa tapauksessani. Tietenkin kaikissa suhteissa on ongelmia. Mutta, jokainen on vastuussa omista teoistaan.
Tietenkin pettäminen on itsekästä. Mutta yhtä itsekästä on olla puhumatta vaikeuksista ja jälkeenpäin porata elämän kovuutta. Ainakin omassa tapauksessani toinen osapuoli kyllä yritti kaikkea, ihan kaikkea. Minä vaan olin se osapuoli joka ei antanut mitään suhteeseen. Enkä ihmettele jälkeenpäin yhtään ex-kumppanini päätöstä. Tuskin tuo ratkaisu pettämiseen ihan yhdessä yössä.
Tietenkään tämä ei päde kaikkiin tapauksiin, enkä tiedä sinun tapauksestasi.
Mutta täällä kun lukee näitä kirjoituksia, niin aina se pettäjä on se paha ja kaiken alku ja juuri. Sitten on muut säestämässä mukana "näin on, näin on". Helppoa se on täällä, kun ei kuule kuin toisen puolen tarinasta.
Ei se vaan aina mene niin. Joskus on hyvä osata katsoa peiliin, että voisiko sitä syytä olla sielläkin.
Olemme vielä yhdessä ja on pitkiä ajanjaksoja, jolloin olen jopa onnellinen. Olen tyytyväinen siihen, etten lähtenyt välittömästi pettämisen paljastuttua, koska pettämisen läpikäyminen on auttanut nimenomaan minua. Mieheni on yrittänyt panostaa suhteeseemme ja hän on varmaan ollut parempi aviomies kuin vuosiin ennen pettämistä. Meillä oli pettämisen aikoihin pienet lapset ja kaikenlaista muuta hässäkkää elämässämme ja varsinaisesti seksin puute ei ollut se juttu, miksi mieheni petti.
Luottamus on tavallaan palautunut, en esimerkiksi kyttää miestäni. Toisaalta minulla on koko ajan hieman ovi raollaan ulos avioliitostamme. Jos elämäämme tulee jokin vaikeus esimerkiksi toinen pettäminen, minulla on aika selvät suunnitelmat, mitä elämälleni teen. En ole koskaan elänyt mieheni kautta, mutta parisuhde oli minulle ennen huomattavasti itsestään selvempi asia ennen. Nyt voisin kuvitella hyvin eläväni yksin lasten kanssa.
Tunteiden vuoristorataa minulla kesti tosiaan noin vuoden. Muutaman kerran tuli huudettua jopa lasten kuullen, mikä kyllä kaduttaa nyt jälkeen päin. Pettämisasiat eivät lapsen korville kuulu. Sitten elämä on tosiaan tasaantunut, mutta eihän pettämistä varmaan koskaan unohda. En kyllä pettämistä aktiivisesti mietikään ja tavallaan katselen sitä ikään kuin ulkoapäin nykyisin. Alussahan pettämisen ajattelu aiheutti jopa fyysisiä ahdistusoireita.
Olen läpikäynyt hyvin samankaltaisen prosessin kuin sinä. Meidän tapauksessa se oli rouva joka petti ja siitä on nyt n. puoli vuotta kun se pettäminen paljastui. Hänellä oli ollut muutaman kuukauden suhde viime keväänä eronneen miehen kanssa. Asia selvisi minulle vasta kun suhteensa aktiivivaihe oli jo päättynyt.
Alussa olin aivan paniikissa ja todellakin poissa tolaltani tapahtuneesta, mutta aikaa myöten olen saanut etäisyyttä asiaan ja tarkastelen tapahtumia ikään kuin ulkopuolisena nyt. Prosessin myötä olen huomannut kasvaneeni ihmisenä paljon, ehkä myös vaimoni? Suhtautuminen toiseen ja koko avioliittoon yleensä on muuttunut lopullisesti, enää en ajattele meitä yhtenä vaan kahtena ja tiedän että tämä liitto voi loppuakin joskus.
Myös minulla on selvät suunnitelmat, jos joudun toisen kerran samaan tilanteeseen vaimoni kanssa eli hänen taipumuksensa pettämiseen uusiutuu. Toivotaan ettei sitä päivää tule, mutta tulee jos on tullakseen, en minä siihen voi paljonkaan vaikuttaa mitä valintoja hän tekee. Tekee sitten tietoisen valinnan jos niin haluaa, sitten meidän avioliitto päättyy. Sen hänelle kerroin ja vakuutti ettei hän enää petä. Mutta tulevaisuudesta ei koskaan voi olla varma ja toista ei koskaan voi omistaa.
Jotain hyvääkin on seurannut tästä härdellistä meille. On huomattavasti läheisempi suhde nyt, vuosia olimme menossa eri suuntiin mutta nyt ollaan taas samalla aaltopituudella. Kaikenlaistahan sitä mahtuu pitkään liittoon. Neljännesvuosisata (voi sanahirvitys) sitten tavatessamme hän oli 17-v tyttönen ja minä 18-v poikanen, nyt ollaan jo keski-ikäisiä elämää nähneitä. Yhdessä kuitenkin halutaan vielä olla, kait siinä sitten on syviä ja hyviäkin hetkiä vuosien saatossa ollut ja toivottavasti vielä tulee.
Jos kerran ihmiset ovat niin itsenäisiä suhteessa toisiinsa niin..miksi te erositte? Miksi ns. kiinni jääminen vaikutti? Tehän olitte itsenäisiä, riippumattomia, vapaita..Miksi piti erota??
Tietenkin ihmisten pitää olla itsenäisiä suhteessa toisiinsa.
Pettäminen on pettämistä, ei se ole oikein, en mä sitä sano. Mutta se, että koko elämä romahtaa, ei sekään voi olla normaalia. Se kielii jostain sairaasta suhteesta toiseen. Koko elämä rakennettu toisen varaan. Ja jopa oma itsetunto. Eihän se voi olla normaalia.
Ehkä esitin asiani huonosti, se sattui, se koski, se tuntui pahalta. Mutta enhän mä voi vaikuttaa toisen ihmisen henkilökohtaisiin valintoihin. Toinen on uskollinen minulle omaasta vapaasta tahdostaan. Jos sitä ei halua käyttää, niin sitten ei. En mä voi määrätä uskollisuutta kenellekkään. Sehän olisi vapauden riistoa.
Sitä paitsi, joskus on myös hyvä katsoa peiliin, kuten minunkin tapauksessa. Kyllä sitä syytä löytyy sielläkin. Ei pettäminen aina ole niin yksinkertaista.
Olet älykäs. Toivon sinulle hyvää jatkoa.
Sekä lisää ihmisiä, jotka olisivat sisäistäneet tervettä itsenäisyyttä ja sitä kautta myös kykyä rakastaa toista puhtaammin, itsenäisenä olentona, ilman jatkuvia riippuvuuksien sumentavaa verkostoa.
Parisuhteessa on kaksi itsenäistä ihmistä. Kumpikin olettaa toisen olevan uskollinen, mutta he eivät voi siihen toisiaan pakottaa. Toisaalta..jo toisen rakkaan olemassaolo vaikuttaa yleensä siten, että ollaan uskollisia. Entä, mitä sitten jos toinen pettää? Koko maailma ei suinkaan sorru, mutta luottamus toiseen ihmiseen häviää. Tämän jälkeen on taisteltava itsensä irti tuosta ihmisestä, joka on ollut niin rakas. Tuo taistelu on selviytymistä, sillä tietyllä tavalla kahden ihmisen rakentama yhteinen elämä sortuu, häviää..
Eli emme voi toista pakottaa uskollisuuteen, mutta voimme kyllä täydellä syyllä joskus luottaa läpi elämän jatkuvaan suhteeseen..
usein olen miiettinyt kuka pettää kenet. mieskö siinä että ei osallistu koti hommiinja vaimonsa hellittelyyn.
mielestäni kyllä. olen liikaa kuullut ystävä pariskuntien naisten sanovan minulle, olisipa minulla kaltaisesi mies.
miksi? siksikö että leikin lastemme kanssa vapaa aikoina.
siksikö että osallistun kotitöihin
siksikö että hellin vaimoani hyväilyillä, kehuilla
ja antaumuksellisella seksillä.
Jos nainen pettää miestään ei kotona ole kaikki kunnossa, ja mies voi katsoa peliin. Joko on tullut valittua väärä puoliso tai itse ei vaimonsa tarpeita kykynen tyydyttämään, kaikkia tarpeita.
myös seksiä saa jos sitä antaa ja jaksaa osallistua kotona ei vaimo ole väsynyt tyydyttäkseen mihen ja omat seksuaaliset tarpeet ja muutenkin jokalailla elämä osallistumalla on elämisen arvoista
katdokaa miehet peilliin
Ihanaa kun joku näkee asian meidän naistenkin kannalta, just noin se menee. Olin pari vuotta täysin ilman huomiota, rakkautta yms. itkin, paruin, raahasin parisuhdeneuvontaan, kaikki hänestä kuulemma hyvin. Ihastuin toiseen mieheen sain kaikkea mitä halusin, jäin kiinni, seuras selvittelyjä, riitaa... Ja nyt hän sit niin rakastaa että ihan ahdistaa!!! Ja muitten silmissä minä olen huono nainen kun noin hyvä mies on kotona... Ei jaksa enään...
Ihania mahtavia ihmisiäkin on siis olemassa, täälläkin!
Osittain olen kiitollinen ymmärtäessäsi naisenkin puolen. Myöskin sain tarmoa taas pitääkseni omasta suhteestani ja miehestäni entistä parempaa huolta, myös siis itsestäni.
Meilläkin taitaa olla samantapainen historia lähiaikoina elettynä, ja olemme kasvaneet ihmisinä ja toistemme ymmärtäjinä suuresti.
Kohti parempaa elämää ja Onnellisuutta!
Loistavaa jatkoa sinulle ja parisuhteellesi myös!