Onko kenelläkään sellaista, että ei osaa päättää ensimmäisten treffien jälkeen pitääkö toisesta vai ei. Toinen ihminen on ihana ja joka toinen hetki tuntee ihastusta, mutta sitten seuraavana hetkenä tuntuu, että ei tästä pidemmällä tähtäimellä tule mitään. Itse en esimerkiksi tiedä, miten pystyn joskus harrastamaan tällaisen miehen kanssa seksiä, kun tulee se ahdistusvaihe päälle.
Jotenkin hirveää, jos toinen on ihastunut ja itse on ihan sekaisin tunteistaan, eikä uskalla oikein tehdä mitään, että ei anna toiselle liikaa toivoa tai toisaalta aja toista poiskaan.
Onko kenellekään tuttua?
Jotenkin hirveää, jos toinen on ihastunut ja itse on ihan sekaisin tunteistaan, eikä uskalla oikein tehdä mitään, että ei anna toiselle liikaa toivoa tai toisaalta aja toista poiskaan.
Onko kenellekään tuttua?
Vastaukset 15
Vanhimmat
hiljaa hyvää tulee...ei täs maailmas kiire oo tehä mitään...
Ei ole tuttua, ei sitten ollenkaan. Tiedän miltei välittömästi pidänkö toisesta ja ensivaikutelma ei yleensä muutu miksikään, syvenee vain. Jos pidän jostain, olen valmis hänen vuoksi melkein mihin vain. En pelkää itunteiden viilenemistä, koska tiedän ettei ne ole vielä koskaan viilenneet keneenkään josta olen pitänyt. Jos taas en pidä, pysyn koko ajan kohteliaan ystävällisenä, enkä mieti voisiko tästä tulla jotain.
Ahdistus tulee sitten, kun toinen ajattelee nämä tykkäysasiat toisin kuin minä. Siis tähän mennessä aina.
Kuvaus voisi olla kuin omasta elämästäni. Ensiksi kannattaa selvittää itselleen johtuuko ahdistus todella toisesta osapuolesta vai onko itsellä jotain toisesta riippumattomia selvittämättömiä asoita, jolloin voi luulla ahdistuksen johtuvan toisesta. Anna itsellesi aikaa, mutta älä pakene tilannetta ennen kuin tiedät mitä teet.
enkä tiedä mistä johtuu, todella vaikeaa vain on. Ehkä minun tilanteessa johtuu omista selvittämättömistä asioista, tuskin toisen osapuolen "syytä". Suurin ongelma on, miten edetä, kun toinen on niin ihastunut, että ahdistus vain pahenee..
Helpottavaa tietää, että en ole ainut.
Olen kohdannut ihanan miehen, jonka kanssa pystyisin hyvin kuvittelemaan perustavani perheen. Meillä on paljon yhteistä ja ajattelemme monista asioista samalla tavalla, meillä on samanlainen huumorintaju. Tuntuu, että jollei hän ole minulle se oikea ihminen, niin kuka sitten on?
Toisaalta on hetkiä, jolloin ajattelen, että ei sittenkään, tarvitsisin miehen, jolla olisi tämän miehen ominaisuudet, mutta enemmän ns. pilkettä silmäkulmassa, jotta voisin kunnolla ihastua. Viesteissä on ollut pientä flirttiä puolin ja toisin, mutta tapaamisissa sitä ei niinkään ole.
"Jotenkin hirveää, jos toinen on ihastunut ja itse on ihan sekaisin tunteistaan, eikä uskalla oikein tehdä mitään, että ei anna toiselle liikaa toivoa tai toisaalta aja toista poiskaan."
Näin juuri. Olen miehen viesteistä aistinut, että hän on ihastunut, mutta tavatessamme hän ei pyri osoittamaan sitä, ei ole halannut tms. Onko hän sittenkään ihastunut vai odottaako ehkä minun aloitettani? Itse en kuitenkaan uskalla tehdä aloitetta, koska en ole varma tunteistani.
Huoh, mistä edes tietää, että on todella ihastunut? En ole ollut koskaan rakastunut ja edellinen (ja ainut pidempi ihastukseni) oli ihmiseen, jota en kuitenkaan olisi voinut kuvitella elämänkumppanikseni. Ja oliko sekään ihastus edes todellista?
Luulen, että ahdistus johtuu siitä, että mies ei ole minulle oikea. Uskottelen itselleni, että olen ihastunut häneen, mutta oikeasti en ole. Olen tuntenut joskus oikeaakin rakkautta ja se ei ahdistanut, vaikka kaikkea ei uskaltanut heti tehdäkään ja tarvitsi aikaa.
oli alitajuista halua miellyttää. Ja toinen oli mitä puolisolta voisi suinkin toivoa mutta kipinää ei koskaan syttynyt liekkiin. Rakkautta ei voi kahden ihmisen välille laittaa, vaikka haluaisi rakastaa juuri tuota. Ja siihen epäkelpoon renttuunko sitä sitten retkahtaa?
siitä on seurannut? Ei ainakaan mitään hyvää. Ne suhteethan ovat kariutuneet... Joten nyt ajattelin katsoa ajan kanssa, voisiko tavallaan järkikumppanuudesta tulla jotain. Mies on tietoinen asiasta, että tunteeni ovat epävarmoja, mutta haluaa myös katsoa, jos tästä tulisi jotain elämää suurempaa...
onhan se mukavaa, kun joku tykkää...
mua on muutaman kerran ihastumisen ja pienen tutustumisen jälkeen alkanut oikein ssystä ahdistaa, olen löytänyt jo kolme kertaa seurustelukumppanin, joka on ihana, huomaavainen, puhelias mies, sitten, vähän aikaa seurusteltuamme ja kun ihastukseni on vain syventynyt, olen joutunut toteamaan että miehethän ovat juoppoja, todentotta! Kamala, miten yhdelle ihmiselle sattuukaan peräjälkeen tälläiset miehet, ja se ahdistus, kun huomaa, että näin tässä taas on käynyt! Näistä kaksi miestä löytyi verkosta, yksi "elävästä elämästä"
Niin, siinä sitten ahdistaa, onko rakkaus suurempi kuin viinan haitat? Kestänkö, vaikka tiedän juomisen jo etukäteen? onko tässä mitään järkeä?
Tälläisiä ahdistuksen aiheita on varmasti paljon muitakin, olen jutellut kavereiden kanssa, osa jutuista on pinnallisempia, osa syvällisempiä... silti voivat ahdistaa.
Mietin samaa asiaa jokin aika sitten... Mies jotenkin selittämättömästä syystä ahdisti minua, vaikka oli kaikin puolin kai ok. Mutta ei ilmeisesti minulle sopiva, koska sitten tapasin toisen miehen, joka ei ahdista. Eli yritän tässä kertoa, että jos ahdistaa, niin siihen tunteeseen kai kannattaa luottaa, kuten olet ilmeisesti jo itsekin huomannut..
jos toista ahdistaa?
Mulla on ainakin vaa'an oikut..päättämättömyys on valitettavasti pilannut monta hyvin alkavaa suhdetta..
Sitä kutsutaan "sitoutumiskammoksi" jota esiintyy miehissä että naisissa:)
Halutaan koko ajan käydä "ekoilla" treffeillä ja tutustua uusiin ihmisiin mutta ei uskalla/halua mennä ikinä sen pidemmälle.......
Oli joskus aika jolloin tunsin pitkiäkin aikoja noin kumppaniani kohtaan. Mutta sitten muutin linjaa, ja aloin tehdä päätöksiä. Esimerkiksi päätin, että olen tämän ihmisen kanssa vaikka hän ei joka hetki viehätäkään minua. Päätin, että opettelen hienotunteisesti ilmaisemaan ne hetket jolloin haluan olla omissa oloissani. Tunteiden tueksi tarvitaan yleensä järkeä. Katso tilannettasi objektiivisesti ja tee päätöksiä.