Siirrän tämän keskustelun aloituksen tänne, koska olen aiemminkin kirjoitellut täällä tilanteesta, jossa mies alistaa ja avioero on ollut minun mielessäni. Alkuperäisen viestin laitoin hetki sitten epähuomiossa parisuhde- palstalle...
Mutta kuitenkin, tarina taas..
Mies oli luvannut olla viikonlopun selvinpäin ja minun ja pojan kanssa. Viinan kanssa titraaminen on hänelle muutenkin siinä ja siinä, että onko se ongelma vai ei.. viimeisin selvä viikonloppu on varmasti yli puoli vuotta sitten...
Niin, oltiin anoppilassa, hänen kotipaikkakunnallaan ja hän sitten oli kavereillaan kyläilemässä ja tuli iltasella "kotiin" saunomaan. Ajattelin, että kiva nyt voi alkaa se viikonlopun viettäminen perheen kesken. Vaan ei.. puki vaatteet päälle ja ilmoitti lähtevänsä, josta en voinut olla sanomatta, koska oli lupaillut olevansa selvinpäin. Ei auttanut... loppujen lopuksi löytyi sata ja tuhat syytä sen takia, että hänen on päästävä...
Lähti ovet paukkuen, ei tullut yöksi kotiin, ei ilmoittanut mitään, aamupäivällä käveli muina miehinä takaisin... ei sanonut mitään. Minä ja poika vietettiin siis viikonloppu anoppilassa, mies jossain muualla.
Minunko tässä nyt pitäisi rueta TAAS kyselemään ja osoittamaan kiinnostusta... Hän varmaan mielessään miettii, ettei tehnyt taas mitään väärin. Ei olla puhuttu nyt eilen sitten mitään, koska yleensä se olen aina minä joka riidan jälkeen lähestyy, en aio olla tällä kertaa.
Enpäs nyt kyllä tiedä mitä tekisin.. jatkanko puhumattomuutta niin kauan, että mies tajuaa mitä tuli taas tehtyä??
kommentteja... "yksinyrittäjä parisuhteessa"
Mutta kuitenkin, tarina taas..
Mies oli luvannut olla viikonlopun selvinpäin ja minun ja pojan kanssa. Viinan kanssa titraaminen on hänelle muutenkin siinä ja siinä, että onko se ongelma vai ei.. viimeisin selvä viikonloppu on varmasti yli puoli vuotta sitten...
Niin, oltiin anoppilassa, hänen kotipaikkakunnallaan ja hän sitten oli kavereillaan kyläilemässä ja tuli iltasella "kotiin" saunomaan. Ajattelin, että kiva nyt voi alkaa se viikonlopun viettäminen perheen kesken. Vaan ei.. puki vaatteet päälle ja ilmoitti lähtevänsä, josta en voinut olla sanomatta, koska oli lupaillut olevansa selvinpäin. Ei auttanut... loppujen lopuksi löytyi sata ja tuhat syytä sen takia, että hänen on päästävä...
Lähti ovet paukkuen, ei tullut yöksi kotiin, ei ilmoittanut mitään, aamupäivällä käveli muina miehinä takaisin... ei sanonut mitään. Minä ja poika vietettiin siis viikonloppu anoppilassa, mies jossain muualla.
Minunko tässä nyt pitäisi rueta TAAS kyselemään ja osoittamaan kiinnostusta... Hän varmaan mielessään miettii, ettei tehnyt taas mitään väärin. Ei olla puhuttu nyt eilen sitten mitään, koska yleensä se olen aina minä joka riidan jälkeen lähestyy, en aio olla tällä kertaa.
Enpäs nyt kyllä tiedä mitä tekisin.. jatkanko puhumattomuutta niin kauan, että mies tajuaa mitä tuli taas tehtyä??
kommentteja... "yksinyrittäjä parisuhteessa"
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko sopeutua siihen mitä tulevaisuus tuo tai lähteä, mitä pikemmin sen parempi.
JOS SOPEUDUT NIIN
Tulevaisuus tuo sinulle läträttyjä viikonloppuja, loputonta paskanjauhantaa ja suhteen, jossa et ainakaan ole prinsessana. Toisaalta se on sinulle tuttua ja turvallista. Jos mies muuten on hyvä isä ja 'toimiva' aviomies, ei välttämättä ole hullua jäädä. Tällöin älä ala natkuttamaan äläkä haaveile jakavasta parisuhteesta. Miehesi merkittävät ovat joka tapauksessa muualla.
JOS LÄHDET NIIN
Tulevaisuus tuo sinulle ja lapsellesi yksinäisiä viikonloppuja, kuukausia ja vuosia. Mitään kivaa ei ole odotettavissa lähiaikoina. Mutta kykenet hallitsemaan itse omaa elämääsi eikä sinun ja lapsesi tarvitse sopeuttaa sitä 'aviomiehesi' menoihin. Ajan myötä saatat myös löytää ihmisen, joka arvostaa sinua.
AIKA VAIKEA KUVIO SIIS
Mitä nopeammin kykenet valitsemaan jomman kumman, sen helpommin selviät. Lykkyä tykö ja jämäkkyyttä seistä sitten valitsemassaan. Elämän junassa ei ole peruutusvaihdetta - asia minkä useat täällä kirjoittavat unohtavat tyystin.
Eipä ole kukaan vielä osannut elämääni näin rehellisesti ennustaa..
Ehkä juuri siksi on tässä jatkunut tämä olo kun selvinpäin miehestä löytyy yllättävän inhimillinen puoli. Toisaalta tietäisin monia upeita ihmisiä, jotka tukisivat minua jos lähtisin.. ja monia ihmisiä, jotka ovat kyllä osoittaneet kiinnostuksensa ihan muussakin mielessä, että toivottavasti elämäni ei aivan povatulla lailla menisi, vaikka mahdollistahan se on hyvinkin.
Kumpihan everstiluutnantti sinun mielestäsi olisi parempi vaihtoehto???
Tiedätkös että mitä itsekeskeisempi hyväksikäyttäjä niin sitä inhimillisempi ja rakastettavampi osaa olla kun omat edut uhattuna. Jos haluat tietää millainen on ihmisenaivopesuohjelma niin yritäppäs ottaa ero. Ensin vedotaan ja jos ei tehoa niin sitten kiristetään. Lopuksi saat räät silmille jotta syyllisyyttä kantaisit lopunelämääsi. Voi kylläkin kysyä että vaihtuuko muu kuin etunimi seuraavan kanssa? Oppiva ihminen, mutta haluaako oppia?
Eli taustaltamme todellakin löytyy yksi minun yritys päästä suhteestamme pois... Ensin tuli kyllä uhkailut ja kiristykset... sitten vasta vedottiin ja luvattiin parantaa tavat.... mutta mutta kuinkas sitten kävikään..
Tahtoisin ainakin oppia... :)
Pojan takia.
Kun hän kasvaa (en tiedä minkä ikäinen hän on, mutta
oletan, ettei kovin vanha), on miehesi hänelle entistä enemmän miehenmallina. Tuollaisena kuin miehesi on, ei siis hyvä.
Kännäily-omat-menot-ei-kerrota-missä-viikonloput on sulle kurjuutta jo nyt, miksi siis et valitsisi toisin.
Alkoholinkäyttö saattaa lisääntyä, ja syyt juomiseen
löytyy mistä vain, eikä syitä tarvitse edes olla.
Mulla löytyy samanlainen kokemus, ja minä valitsin lähtemisen. Enkä kadu.
Et ole miehesi äiti. Olet hänen aviopuolisonsa. Miehelläsi voi olla vaikeaa jolloin rakkaan aviopuolison tuki on tärkeä. ja miksei aviopuolisi tukisi miestä jota rakastaa.
Mutta,.. kuten niin monissa muissakin tapauksissa et olekaan miehelle "aviopuoliso", vaan äidin korvike. Joku kenen pitäisi kestää aikuiselta mieheltä millaista käytöstä ja kohtelua tahansa.
Minulla on vain sinun kertomasi, mutta tuon perusteella antaisin koko miehen mennä menojaan ja aloittaisin elämäni lapsen kanssa muualla. Puhumattomuus on lapsellista. Mieti aikuisten oikeasti voitko puhua tästä asiasta jonkun sinua tukevan läheisen tai ystävän kanssa. Ellet voi, varaa aika jollekin "terapeutille". Sinun on saatava puhua ja siten autat itseäsi selvittämään ajatuksiasi. (aina kaikista asioista ei yksinkertaisesti voi puhua läheisilleen jolloin ulkopuolinen on ihan hyvä siihen tarkoitukseen). Puhu miehelle vasta kun olet itse selvillä, omista ajatuksistasi.
Arvosta itseäsi. Hyväksy omat rajallisuutesi. Et nähtävästi osaa tai voi tehdä mitään miehen hyväksi (vain mies itse voi, muista se), älä siis tuhlaa elämääsi suotta vuodesta toiseen. Muista että mies on kuitenkin pojan isä ja siinä voit olla pojan tukena ettei suhde isään katkea. Paljon kyllä riippuu isästäkin. Ehkä hän rakastaa poikaansa mutta ei osaa näyttää sitä olemalla selvinpäin ja läsnä.
Minäkin lähdin - noin neljä vuotta sitten vietin 1. kesälomani lasten kanssa "yksin", silloin huomasin kuinka rento oli ja lapset nauttivat kanssani touhuilusta. 3,5 vuotta myöhemmin lähdin ja nyt asun lasten kanssa - isä näkee heitä säännöllisesti ja tuntuu, että kaikilla on hyvä olla. Itse olen yksinäinen, ystäviä on, mutta välillä kaipaa muutakin, en vain taida uskaltaa vielä uuteen.
Jaksamista! Sitä sinä tarvitset ja vahvuutta tehdä päätös, jonka itse tiedät itsellesi parhaaksi. Omani ainakin oli onnistunut.
Hei!
Taisit jo aika tavalla saada apua ja tulkintaa, ohjeita ja neuvoja kokemuksen syvää ääntä käyttäen, joten en omaani anna. Paljon onnea ja iloa elämääsi
:-)