Olen elänyt kohta 8 vuotta avoliitossa ja näistä 7 vuotta kihloissa mieheni (nimitys sallittakoon) kanssa. Suhde on ok, ei mitään erityisiä kriisejä, elämä on tasaista ja turvallista. Sukulaiset ovat alkaneet käydä todella hermoille, koska heistä meidän pitäisi mennä ehdottomasti naimisiin. Itselläni ei ole mitään asiaa vastaan ja olisi mielelläni jo ollutkin naimisissa. Mutta mieheni ei ole asiasta innostunut. En saa edes keskustelua aiheesta hänen kanssaan aikaan. Hänestä tuntuu tulevan ihan kuuro jos sanon jotain häistä. Enkä viitsisi riehua tai ruikuttaa asiasta.
Tiedän, että mieheni inhoaa sukujuhlia yli kaiken. Minulle kelpaisivat pienet häät, ehkä jopa maistraatissa pyrähtäminen, mutta nämäkään eivät ilmeisesti kiinnosta miestäni. Onko muilla tämmöisiä kummajaisia kotona elämänkumppanina? Mikä siinä naimisiin menossa on niin kauheaa? Talokin on jo yhteinen eikä kumpikaan panttaa miljoonaomaisuutta. Jos kerran yhdessä viihdytään ja eletään muutenkin, niin miksei voida mennä naimisiin? Vai voiko mieheni vielä tarvita jotain "harkita-aikaa" näin pitkän ajan jälkeenkin? Asia alkaa pikku hiljaa jo kismittää, koska koko ajan tulee ympäristöstä painostusta ja ihmiset luulevat, että se olen minä joka haluaa elää "susiparina" lopun ikää, vaikka näin ei olekaan. Lapsiakin olisi mukava saada, mutta ei avoliitossa. Sen verran olen vanhanaikainen!
Tiedän, että mieheni inhoaa sukujuhlia yli kaiken. Minulle kelpaisivat pienet häät, ehkä jopa maistraatissa pyrähtäminen, mutta nämäkään eivät ilmeisesti kiinnosta miestäni. Onko muilla tämmöisiä kummajaisia kotona elämänkumppanina? Mikä siinä naimisiin menossa on niin kauheaa? Talokin on jo yhteinen eikä kumpikaan panttaa miljoonaomaisuutta. Jos kerran yhdessä viihdytään ja eletään muutenkin, niin miksei voida mennä naimisiin? Vai voiko mieheni vielä tarvita jotain "harkita-aikaa" näin pitkän ajan jälkeenkin? Asia alkaa pikku hiljaa jo kismittää, koska koko ajan tulee ympäristöstä painostusta ja ihmiset luulevat, että se olen minä joka haluaa elää "susiparina" lopun ikää, vaikka näin ei olekaan. Lapsiakin olisi mukava saada, mutta ei avoliitossa. Sen verran olen vanhanaikainen!
Vastaukset 50
Vanhimmat
Me olemme kanssa olleet yhdessä yli 10 vuotta ja lapsiakin. Omatalo ja kaikki hyvin.
Rakastuneita edelleen,elämä on todella turvallista ja onnellisia ollaan.
Mutta naimisiin en miestäni saa!!!
Mietin usein rakastaako hän. Kai kun kanssani on vaikkei naimisiin kai koskaan mennäkkään.
Tyydyn tähän, kai tälläkin jokin tarkoitus.
Joskus näinkin. =)
Mulla on myös kotona samanlainen ”kummajainen”. Oltu avossa nyt keväällä 10 vuotta, yhteinen talo ja lapset molemmilla jo maailmalla.
Joskus on jotain keskustelun pätkää ollut naimisiin menosta, mutta siihen se sitten on jäänytkin.
Lienee niin, että mieheni ei kai tunne tarvetta siihen, kun näinkin ollaan pärjätty.
Ja voihan olla, ettei se mitään juuri muuttaisikaan. ??
Monellehan kihlaus tarkoittaa ainoastaan lupausta avioliitosta. Teillä ilmeisesti ei tarkoittanut tai mies on muuttanut mieltänsä avioitumisen suhteen joskus kihlauksen jälkeen?
Me olemme avopari, yhdessä yli 8 vuotta avoliitossa n. 7. Emme ole kihloissa, koska molemmille se tarkoittaa sitä, että naimisiin menosta on sovittu. Ja emme siis ole sellaista vielä sopineet. Meillä minä jo haluaisin naimisiin ja miehellä ei ole periaatteessa mitää naimisiin meno vastaan. Mutta ilmeisesti ei vain ole vielä valmis siihen. Ja ihmetyttää kyllä, että miksi ei. Varsinkin kun hän haluaisi jo lapsia...
Milloin syy on, että ei ole rahaa häihin (en tarvitse juhlia), mutta säästääkkään hän ei ole ajatellut ja ensiksi pitäisi varmaan mennä kihloihin... Joskus syynä on, että naimisiin meno on turhaa ja jos sanon, että ok ei sitten mennä naimisiin niin hän sanoo, että ei kyllä hän joskus haluaa naimisiin. Ota siitä selvää! Painostanut en ole, mutta olen kyllä siis puhunut naimisiin menosta ja että haluan lapsia vasta sitten kun olemme naimissa. Ja hän on itse sanonut haluavansa joskus naimisiin. Ymmärtäisin paremmin, jos hän ei halua koskaan kenenkään kanssa.
En millään haluaisi kinuta enkä varsinkaan pakottaa miestä naimisiin, mutta en voi väittää olevani tyytyväinen nykytilanteeseenkaan. Ok, eihän se naimisiinmeno välttämättä muuta mitään, mutta saisi edes jankuttavat sukulaiset niskasta pois. Ja jos kerran ollaan yhdessä, niin miksei naimisissakin?
Joskus iskee synkkä ajatus, että en kelpaa tai mies ei olekaan rehellinen... Ei kyllä ole mikään tyhjäpää eikä pettäjätyyppi. Tilannetta ei yhtään helpota se, että kaikki tuttavat alkavat olla naimisissa ja perheellisiäkin. Helpottaisi jos tietäisin todellisen syyn naimisiinmeno-kammoon. Mutta millä saada mies puhumaan suunsa puhtaaksi? Odottelu saa vain keksimään mitä typerämpiä ajatuksia ja heikentää suhdetta.
se kuin vain huonontaa hänen oikeudellista asemaansa. Uskokaa jo naiset, avoliitto on naisen hyväksikäyttöä loppupeleissä . Miehelle riittää säännöllinen pillu. Edes suht säännöllinen.
Allekirjoitan tuon. Elin avoliitossa pitkät pätkät miehen kanssa, joka sanoi, että haluaa joskus naimisiin, mutta tosi asiassa hän ei ikinä halunnut naimisiin. Hän vain sanoi niin, että en jättäisi häntä.
Hän myös eromme hetkellä myönsi, että oli minun kanssa vain siksi, että saa säännöllistä seksiä. Tuo loukkasi minua todella paljon. Olin vuosia odottanut häntä, että olisi valmis avioon, mutta hän oli valehdellut minulle koko ajan ja pitänyt minua vain siksi, että saa vakiseksiä. Perhettäkään hän ei oikeasti halunnut. Oli vain valehdellut, että joskus haluaa lapsia, mutta myönsi sitten myöhemmin, että oli sanonut niin, etten jättäisi häntä ja että saa vakiseksiä. Todella loukkaavaa.
Naiset, älkää antako käyttää itseänne hyväksi.
Minä elän nykyään onnellisesti avioliitossa. Mies kosi minua vuoden seurustelun jälkeen ja oli se, joka ensimmäisenä naimisiin halusi. Tästä näin heti, että hän on tosissaan ja haluaa oikeasti kanssani perustaa perheen. Onneksi tajusin jättää tuon entisen miehen aikoinaan, sillä hän olisi vain pitänyt minua yhä vuodesta toiseen ja valehdellut, onneksi valheet tuli esille yksi kerrallaan pikku hiljaa ja loput valheet erossa.
Mitä eroa on yhteiselolla ja vakipanolla ja avioliitolla? Molemmista pääsee eroon heti kun niin päättää (tosin avioliitossa on se harkinta-aika muttei se tarkoita muuta kuin että tarvii odottaa tietty aika ennen kuin ero on virallinen, sitä ennenkin voi elää erossa).
Tarkoitit kaiketi rakkautta? Mies ei siis rakastanut sinua, asui kanssasi ja vietti aikaa sinun kanssasi (kaiketi muuallakin kuin sängyssä) sen takia että olit hänen vakipanonsa. Oli pakko olla todella hyvää seksiä kun sen takia jaksoi ne riidat ja tylsät hetket jotka ovat aina edessä pitkässä suhteessa silloin tällöin.
Itse en kuvittele pystyväni pitämään miestä suhteessa pelkästään seksin voimalla montaa vuotta. Ainakin itse saan seksiä helpommallakin. Ainakaan en muuttaisi yhteen. En pystyisi asumaan miehen kanssa jota en rakasta. Se on aika työlästä muutenkin.
Mutta sitä en minäkään ymmärrä että mikä siinä avioliitossa ylipäänsä on niin erikoista ettei sitä voi solmia vaikka samantien jos on oltu monta vuotta yhdessä ja vakuutetaan säännöllisin väliajoin että ollaan yhdessä aina. Mikä siinä muuttuu että sitten menee naimisiin? Itse en menisi ikinä naimisiin jos siitä eroaminen olisi täysin mahdotonta. Jos joskus menen naimisiin, tahdon rakastaa puolisoani myötä- ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema erottaa. Eri asia on että pystynkö rakastamaan häntä aina. Sitä en voi tietää nyt enkä myöhemmin. Kuka sen voi tietää? Mistä voit tietää millainen puolisosi on 30 vuoden päästä? Toki teen kaikkeni enkä mene naimisiin ihmisen kanssa jota en edes tahdo rakastaa, mutta siinähän luvataan että "tahdon", ei että "pystyn". Kuinka moni on sitä mieltä että avioliitossa pitää jatkaa vaikka puolisosta olisi sen jälkeen tullut alkoholisti joka antaa turpaan joka ilta puolisolle ja lapsille?
Toinen juttu on sitten se että kuinka moni pitkään avoliitossa ollut pari on tehnyt vastaavat sopimukset paperilla kuin avioliitossa tulee sovittua automaattisesti? Kuinka monet avopuolisoista on toistensa lähiomaisia? Jos avopuoliso vaikka loukkaantuu tai kuolee auto-onnettomuudessa vieraassa paikassa niin siitä ilmoitetaan siinä vaiheessa lähiomaiselle, yleensä vanhemmille tai muille sukulaisille. Avopuoliso kuulee tiedon sitten heiltä. Avopuoliso ei myöskään peri avopuolisoaan kuolemantapauksessa ellei ole tehty testamenttia. Myöskään perhe-eläkettä ei tule. Kyllä, ne sopimukset voidaan tehdä ilman avioliittoakin mutta kuinka moni on tehnyt ja jos ne voidaan tehdä niin sehän on sama kuin menisi naimisiin. Avioliitto on sopimus.
Yleensä avioliitto tuo mukanaan oikeudellista turvaa. Mies on esimerkiksi oikeutettu perimään naisen, jos tämä kuolee. (Ellei ole erikseen testamenttia) Tämähän on jo sinänsä hyvä turva, jos esimerkiksi asunto on yhteinen, kuten monesti on.
Avioliitossa on myös muita, erityisesti taloudelliseen puoleen, liittyviä turvaavia tekijöitä, joista on miehelle hyötyä. Jos eroa pelkää, koska oma omaisuus on isompi kuin naisella, niin ainahan voi tehdä avioehdon. Ei se ole sen vaikeampaa.
Aika erikoista, että joku on jonkun kanssa avoliitossa vuosikaudet, jotta saisi säännöllistä seksiä!? Useinhan ne kerratkin harvenee mitä pidempään ollaan yhdessä. Ja luulisi löytyvän säännöllinen partneri joka haluaa myös vain sitä, ei sitä varten tarvitse yhteen muuttaa! Jos hän vain sanoi niin loukatakseen sinua?
Hän pelkäsi, että jättäisit hänet? Mahtoi olla hyvää seksiä! Kai nyt uuden avokin ja säännöllisen seksipartnerin saa?
mitä varten se idiootti (anteeks nyt mut siltä se vaikuttaa ton asian suhteen) on kanssas menny kihloihin, jos ei aio naimisiin?! muistuta sitä siitä, että se on luvannu mennä sun kaa naimisiin ku kerta meni kihloihin! ihmetyttää niin, ku isot ihmiset ei tajua mitä kihlaus tarkottaa. ja jotkut väittää, et kihlaus ei enää nykypäivänä merkkaa lupausta avioliitosta, mut mihinkäs se tarkotus olis kadonnu, kysyn vaan.
mun mies ei halua naimisiin, syystä taikka toisesta. lapsia on siunaantunu kaks ja mä olisin heti valmis naimisiin mut en aio painostaa. epäilen, et siihen vaikuttaa se, et sen vanhemmat on eronnu, ensin toisistaan ja sit viel uusista kumppaneistaan..
Niin, naimisiin meno on tosiaan täysin kahden laisen "hurmoksen" saattelemaa.
1. Se illuusio mikä on siitä "onnesta" luotu sen toimenpiteen ympärille ja täten se mahtipontinen tradiittio jolla se luomustetaan mieliin. (markkinavoimat tarvitsee) tämän. Eli ulkoapäin tullut. Jonka sokaisemana toisiinsa rakastuneet "luulee"saavan tunteelleen ja vastuulleen ns: kiskot joita ajaa?!
2. Toinen "hurmos" on se sopimus ja juridiikka peruste eli se on kuin "verotoimisto" eli vuosittain täytettävä , kirjanpitoon perustuva kansalaisvelvollisuus , viivästyssakkoineen ym sanktioineen.
Avioliitto siis oikea ihmisten välinen vastuunkanto ja pitkäkestoinen kasvaminen aikuisuuteen ei sovi kumpaankaan. Joten vaihtoehtoja kai etsitään.
Ensimmäisessä liitossa on korttitalo nurin hyvin äkkiä ja kiskot solmussa, ei muuta kuin asemia ja sivuraiteita jonne pääsis ja äkkiä.
Toisessa käy niin että, liitto "juristit" syö toistensa pöydästä ja ovat toistensa taskuilla. Onhan se sanontakin että miksi "lakimiehen"housuissa ei ole taskuja? Koska se on aina toisten taskuilla.
Se suhde mikä ei tarvitse kuin ymmäryksen kasvua varten, ja kyvyn hyväksyä itsensä ja arvotaa elämänsä yhdessä eläjäksi voinee pystyä kasvamaan vahvuuksiin siten että suhde voi jatkua koko elämän johon sisältyy se aito toisen hyväksyntä. Silti tuntien tulleensa arvostetuksi ja hyväksytyksi josta voisi käyttää nimitystä rakkaus.
Liitot, sukulaiset ja lait ovat vain "omaisuudenhoito" yhtiöitä tämän suhteen rinnalla.
Näin miehen mielestä.
... juontaa ruotsinkielisestä sanasta "förlovat" eli luvattu. Jos miehesi ei pidä lupaustaan, miksi sinun pitäisi pitää kihlasormusta, koska sille ei näköjään ole käyttöä. Toisaalta avioliitto kannattaa vasta kun olette saaneet lapsen --> raha - asiat helpottuvat.
Sinuna kysyisin mieheltä että pitääkö sinun pitää sormusta, koska lupaus ei ole täyttynyt. Kerro kuinka tärkeää se on sinulle. Pistä hänet kuuntelemaan. Itke, kilju, karju! Kyllä luulisi että miehesi kuuntelee, kun tajuaa kuinka tärkeää se on hänen rakkaimmalleen. Jos ei tajua...niin ei sitten. Lakkaa käyttämästä sormusta.
Jos miehesi vihaa sukujuhlia, niin pitäkää ns. mustalaishäät. KARATKAA! Meille on suunnitelmissa, että menemme maistraatissa naimisiin ja lähdemme etelä-ranskan, mistä soitamme puhelimella sukulaisille. Kun tulemme matkalta järjestämme vain pienen kahvitilaisuuden. Huom. Avioliitto on meidän juhlamme, ei suvun.
Mutta sitten siitä tulee taas kinuamista ja ruikutusta. Vaan jos en ota asiaa esille, voin varmaan jatkaa seuraavat 10 vuotta ihmettelyä. Ei kai siinä sitten muu auta kuin kuin nostaa kissa pöydälle... Tuollainen karkaaminen sopisi minullekin. Mutta millähän ihmeellä saisi miehen innostumaan asiasta... Se ei ole niin helppoa. Kai se on niin, että hänen on helppoa olla avoliitossa - ei tarvitse järjestää mitään häitä, ei edes soittaa maistraattiin, ei tarvitse ostaa toista sormusta... Mieheni on aikas pihi. Ja toisaalta hänen vanhempansa ovat kovin uskovaisia, mikä voi asettaa myös paineita hää-asiaan. Vanhemmat olisivat todennäköisesti kovin järkyttyneitä, jos menisimme naimisiin maistraatissa. Omat vanhempani kyllä asian hyväksyisivät, mutta appivanhemmat voisivat olla kauhuissaan ei-kirkollisesta vihkimisestä.
Koska mieheni ei tunnu karttavan minua, tai etsivän uutta seuraakaan, alan uskoa, että pulma on tässä seremoniapuolessa. Mutta pitää yrittää vielä kerran (ehkä viimeisen kerran) kysyä asiaa suoraan häneltä. Ei kai nyt pelkkä häistä puhuminen voi olla niin vastenmielistä? Voisin tosiaan sanoa, että ei sitten pidetä sormuksia, jos ei kerran mennä vihillekään. Siitä se soppa kyllä sitten vasta syntyisi... Mutta olen kyllästynyt vatvomiseen ja odotteluun. En halua näyttää hääkuvassa ryppyiseltä akalta! Aika kuluu.
Häät ovat teidän juhlanne, eivät vanhempien. Pääasia että te olette onnellisia, älä anna appivanhempien puuttua teidän päätöksiinne. Mulla on sama ongelma mieheni vanhempien kanssa, he haluavat mahtipontiset prinsessahäät, kun ainoa poika menee naimisiin. Mieheni on kuitenkin pysynyt kovana, ilmeisesti rakkaus on aitoa!
KERRO MULLE MITEN KÄVI?
[email protected]
Muista että ruikuttaa saa OIKEISTA asioista. Kerro myös tuo hänelle että et halua olla ryppyinen akka hääkuvassa ja että sinä rakastat häntä ja että tämä asia on tärkeä.
Ja sitä paitsi jos hän rakastaa sinua, hän kyllä tuhlaa sen verran rahaa että pääsee kanssasi naimisiin.
Jos naimisiin menosta ei ole puhuttu ja sovittu ja mies ei ole tiennyt, että kihlaus tarkoittaa lupausta avioliitosta niin ei miestä voi pistää siitä tilille, että "sä lupasit mennä mun kanssa naimisiin, kun menit kihloihin".
Usein kihloihin mennään vaan tylliin: "mennääks kihloihin", "joo" ja mennään sormuskauppaan... Miettimättä sen kummemmin mitä se kihlaus merkitsee yleisesti ottaen sekä itselle ja toiselle.
Teidän ei tarvitse ostaa toista sormusta. Naimisiin voi mennä ilmankin. Ja haitaako appivanhenpia enemmän se, että menisitte maistrattissa naimisiin kuin se, että ette menisi ollenkaan naimisiin? Ja eiköhän aikuiset ihmiset voi jo päätää omista asioistaan... Kyllä nuo kuulostaa aika huonoilta (teko)syiltä. Eiköhän jaksa hoitaa muitakaan asioitaan? Jos ei jaksa soittaa tai mennä maistraattiin?
Minäkin olen varmaan sitten kummajainen, kun en naimisiin halua. Yhdessä ollaan oltu 5 vuotta, yhteisiä lapsiakin on ja kaikki sujuu OMASTA mielestäni OK. Vaimo välillä heittää kommenttia avioliitosta, johon en juurikaan reagoi.
Jos kerran homma toimii näinkin, niin kertokaa tyhmälle mitä se papin aamen ja rengas sormessa niin paljon muuttaa.
Minun puolestani saavat sukulaiset ja tuttavat ihmetellä ihan rauhassa. Parille avioeron kokeneelle olen vastannut, että kannatti sitä sinunkin naimisiin mennä...muh-hahhaa
Ollaan 10v oltu yhdessä ja lapsia on mutta naimisiin ei mennä kun ehkä sit joskus 50 vuotiaina.Mies kyllä olis valmis heti mutta minä en.Olen kerran ollut naimisissa ja se riittää ainakin tällä erää.Meillä menee hyvin ilman mitää papereitakin.
siinä syy. eikö se oo lapsille kivempi kun on koko perheellä sama sukunimi ja ns. oikea perhe. vai eikö osata enää näin vanhanaikasesti ajatella?
Eli et juuri kommentoi sinäkään, jos vaimosi koittaa puhua naimisiin menosta. Asia saattaa käydä vaimosi hermoille kuitenkin. Oletko ajatellut siltä kantilta? Varo ettei vaimosi ole kohta yhtä kypsä kuin meikäläinen. Avovaimot saavat niskaansa melko tujauksen sosiaalista painetta eikä siitä aina voi olla välittämättä. Ainakin itse saan suoranaista paheksuntaa suvun naisilta (molempien suvuista) ja se paheksunta ja ääneen taivastelu näyttää olevan uusiutuva luonnonvara.
Pointti ei ole se, että asiat muuttuisivat avioliiton myötä. Mutta ainakin omassa tapauksessani avioliitto tuntuisi (minun mielestä) normaalilta ja mukavalta vaihtoehdolta. Kaikista avioerotilaistoista huolimatta. Eikä häiden tarvitsisi olla suuret, mielummin pienet ja simppelit, jotka eivät stressaisi eivätkä aiheuttaisi talouteen budjettivajetta.
Olen varmaan vanhanaikainen, mutta minusta ei ole oikein mukavaa hankkia ensin lapsia ja mennä sitten ehkä joskus puolieläkeläisenä naimisiin. Joillekin sekin sopii ja ok, jos näin halutaan. En voi sille mitään, että alan pikku hiljaa tuntea itseni jotenkin hylkiöksi tai epänormaaliksi, kun ei olla aviopari. Kulttuuri on iskostunut liiaksi päähän? Perinteet raastavat, sitä kai se on.
Mun poika on naimisissa, mutta vaimonsa piti oman sukunimensä.
Niin minäkin olisin aikoinani tehnyt jos se olis ollut silloin mahdollista.
Heidän lapsensa ovat isän sukunimellä.
Ja mikä on "oikea" perhe? Minä aikoinakni luulin, että se on juuri tuo "vanhemmat naimisissa ja kaikilla sama nimi".
Kun avioero tuli, otin oman nimeni takaisin ja elin yksinhuoltajana suurimman osan elämääni.
Ja meidän perhe oli aivan oikea perhe silloinkin.
Nyt ollaan 2000-luvulla sentään.
naimisiin meno kuitenkin merkitsee toiselle osapuolelle hyvin paljon? Eikö silloin ole hiukan itsekästä edellyttää että toisen pitää vain sopeutua siihen, ettei asia itselle merkitse paljoakaan?
Yhdessäolo vaatii sitoutumisen.
Nainen tuntee olonsa turvalliseksi ja mies
vangituksi...Ironista.
Siellä sitä perustellaan tyttöjen ympärileikkauksiakin juuri suvun naisten painostuksella. Kumma miten ympäristön paine ajaa ihmiset tekemään kaikkia juttuja.
Jos et vielä tiennyt, niin sukunimen vaihtamiseksi ei tarvitse papin aamenta...
mun mielestä se oikea perhe on just sitä, että ollaan naimisissa. vaikka miten oltais 2000 luvulla. en tajua mitä se muuttaa mitään et ei oo enää 1950 luku (niinku edellinen kirjotti)!
Kommentoi sinäkin olisiko avioliitosta mielestäsi jotain haittaa?
Ja aina voi tulla avoerokin...? Voisi ajatella, että kannattiko muuttaa yhteen?
Muista olla avovaimollesi rehellinen. "johon en juurikaan reagoi." ei varmaan ole hänestä mukavaa. Kerro, että et halua naimisiin ja perustele miksi et. Ja pyydä häntä perustelemaan miksi hän haluaa naimisiin.
Ai, mä olen kanssa luullut että sukunimensä voi vaihtaa vain sellaiseksi mitä ei ole kellään vielä käytössä? Pari tuttua tehnyt niin. En tiedä ketään avoparia joista toinen on ottanut toisen sukunimen. Mutta voi kai se sitten olla mahdollista? Onko muilla tietoa?
Jos on yhteisiä lapsia (niinkuin tässä tapauksessa näyttää olevan) voi vaihtaa. Ilman lapsia on vaikeampaa.
Mistä sait tietosi? "Avoliitossa asuvilla henkilöillä ei ole mahdollisuutta saada yhteistä sukunimeä." Niin luki ainakin jossakin maistraarin sivuilla. Lapsen nimen voi vaihtaa.
Enkä ole kyllä minäkään kuullut kestään avoparista joista toinen olisi vaihtanut sukunimensä. Ja monethan haluavat naimisiin sen takia (ei tietyti ainoa syy), että saavat yhteisen sukunimen.
Lakikirjassa kohdassa Perheoikeus. Avopuoliso voi vaihtaa sukunimensä muusta perustellusta syystä.
Tuttavapariskunnallani perustelluksi syyksi riitti, että toisella avopuolisolla sekä yhteisellä lapsella oli sama sukunimi.
Pelkkä avoliitto ei ole perusteltu syy nimenvaihtoon.
Eli siis jos sinä et ole kuullut tuollaisesta asiasta niin silloin se ei ole mahdollista, niinkö ?
... suurinpiirtein yhtä kauan ukkoni kanssa ns. avoliitossa, kosinut 3 kertaa ja saanut saman verran rukkasia. Nyt en enää halua mennä naimisiin hänen kanssaan, mutta 3 rukkasten takia jotain katosi.
minulla. Ollaan oltu kohta kymmenen vuotta yksissä ja kihloissa kohta yhdeksän.Ei ole lapsia. En ole niinkään huolissani naimisiinmenosta vaan perinnönjaosta. Tosiasia on, että avovaimo tai -mies ei ole Suomen lain mukaan oikeutettu perimään avopuolisoa. Ellei ole tehty testamenttia avopuolison hyväksi.Ja perintövero on huikea! Minulla ei ainakaan ole varaa lunastaa verottajalta "omaa" kotia.Joten ensimmäiseksi on ruvettava haeskelemaan kattoa pään päälle, kun avopuoliso heittää veivinsä.
Luulin, että asiaan tulee muutos paljon puhutun parisuhdelain myötä. Mutta kattia kanssa! Ainoastaan laki paransi samaa sukupuolta olevien asemaa.Se on hyvä, että edes heillä on nykyisin jonkunlainen mahdollisuus turvata toisensa kuoleman jälkeen.
Avopuolisoni ei halua edes keskustella asiasta. Suuttuu heti, ja kuvittelee että toivon hänen kuolemaansa. Haluan ainoastaan turvata oman elämäni siltä osin kuin mahdollista hänen poismenonsa jälkeen. Kaiken lisäksi hän suhtautuu omiin sukulaisiinsa aika halveksivasti, joten luulisi maistraatissa naimisiinmenon olevan pikku juttu. Hän ei edes tunne lakia ja sen seurauksia. Viimeksi, kun tuli asiasta puhetta sanoin; että jätä mökki naapurin Liisalle. Se on verotuksellisesti ihan sama asia. Minä en maksa huimia perintöveroja vain sen takia, että sinä et ota asioista selvää.
Tällä hetkellä tilanne on se, että laitan pikkuhiljaa omia työasioita kuntoon ja kun talouteni on tarpeeksi vakaalla pohjalla, muutan omaan asuntoon. Katson ettei mies ole sen "arvoinen", että minun pitäisi jäädä huolehtimaan hänestä loppuiäkseni. Joku muu saa vaihtaa vaipat!
..teidän tapauksessa mitään muuta jos naimisiin menette, olette ollet jo niin kauan yhdessä.
Mikä siinä elämisessä muuttuisi?
Ja mitä se sukulaisille kuuluu?
Mun tytär päätti jo nuorena, ettei mene naimisiin eikä hanki lapsia. Tapasi onneksi samalla tavalla ajattelevan miehen ja 11-v mennyt loistavasti avoliitossa.
Kihloihin halusivat ja menivät, se oli heille sitoumus loppuiäksi.
Jos ei ole lapsia niin perintö (ilman testamenttia) menee vanhemmillemme tai sisaruksille jne.. Jos on tehty testamentti pitää maksaa isot verot. Ei saa leskeneläkettä... Nämä ei tietysti vielä kosketa kuin vasta sitten kun jompikumpi kuolee, mutta niin voi käydä koska vaan.
Ja vielä vähemmän kai pelkkä "kihloihin" meniminen muuttaa elämää? Jos jotkut ihmettelee mitä naimisiin meno muuttaa niin minä ihmettelen mitä yhdet sormukset muuttaa? Eikö voi olla avoliitossa ilmankin? Ja ei se ole edes oikeastaan kihlaus, jos ei olla sovittu naimisiin menosta. Kihlaus = avioliittolupaus.
Ja joillakin vaan on periaate, että haluavat olla naimisissa eikä avoliitossa. Yhtä hyvin kai sitäkin voi kunnioittaa kun sitä periaatetta, että ei halua naimisiin?
Pelkästään sukulaisten takia ei kyllä naimisiin kannata mennä...
Kumpi teistä aikoinaan kosi eli ehdotti naimisiin menoa? Ihmetyttää, että mies on antanut avioliittolupauksen (kihlautunut), mutta ei ole valmis lunastamaan lupaustaan. Kysy suoraan mieheltäsi, aikooko hän pitää lupauksensa vai onko kihlauksenne purkautunut!
Oletko puhunut tuosta lapsiasiasta miehesi kanssa? Haluaako hän lapsia? Oletko sanonut, että tahdot lapsia vasta avioliitossa? Jossain viestissä taisi olla (ellen sekoita johonkin toiseen kirjoittajaan), että miehen vanhemmat ovat uskovaisia. Luulisi siis, että mieskin voisi haluta lapset avioliitossa.
Oletko koskaan suoraan kysynyt miksi miehesi ei halua naimisiin?
Sukujuhlien vihaaminen on tekosyy. Naimisiin menette sinä ja miehesi, siihen ei muita tarvita. Esim. maistraatissa niinkuin itse mainitsit.
Talous on tekosyy myös, koska jos omistatte talonne puoliksi, asutte yhdessä eikä teillä ole lapsia naimisiin meno ei muuta miehesi taloudellista asemaa mitenkään. Myöskään avoerolla tai avioerolla ei kohdallanne olisi juurikaan eroa. Ei siis voi perustella että on helpompi erota avoliitossa. Henkisesti se on sitäpaitsi aina yhtä rankkaa. Jos omaisuus asiat askarruttaa avioehto on keksitty.
Sinun kannattaakin miettiä mitä oikeasti haluat. Miestäsi et voi pakottaa naimisiin mutta ei sinuakaan pitäisi pakottaa avoliittoon jos avioliitto on sinulle se oikea olotila. Ympäristön mielipiteille voit viitata kintaalla. Saisitteko neuvoteltua kompromissin? Esim. maistraatissa naimisiin mahd. vähäeleisesti?
Itse olin joskus samassa tilanteesa. Se on loukkaavaa koska kihlaus on avioliittolupaus johon molemmat sitoutuu. Meillä oli jo lapsikin ja en voinut ymmärtää miksei mieheni halunnut naimisiin. Minusta lapsi sitoo ihmiset yhteen paljon tiukemmin kuin avioliitto. Mietin mitä vikaa minussa on kun en kelvannut viralliseksi vaimoksi. No menimme sitten lopulta naimisiin yhteisymmärryksessä hyvin vaatimattomin menoin, mutta häät olivat ihanat ja ikimuistoiset : )
Tarhantäti, minua todellakin loukkaa se juuri mitä sanoit, etten kelpaa (?) viralliseksi vaimoksi. Olen koittanut kysyä, että mikä siinä naimisiin menossa on niin vastenmielistä, mutta miehestä tulee heti vähäpuheinen ja välttelevä. Jotenkin aina onnistuu kiemurtelemaan asiaa karkuun. Ehdotin tässä välissä jo ulkomailla avioitumistakin (suvun voisi jättää kotiin). Siihen vastaus oli, että ei nyt ehdi kun on kiire töissä. (ihan kuin olisi pitänyt vartissa lähteä reissuun..) Eli "nyt" ei siis ehdi. Ja taas keskustelu tyssäsi. Hohhoijaa. On se puhuminen sitten vaikeaa. Mutta ehkä pitää koittaa olla sitkeä.
En haluaisi vaihtaa miestä, meillä on muuten hyvä suhde, joten on kai vielä pinnisteltävä. Mutta sille en voi mitään, että miehen asenne ja puhumattomuus asiasta loukkaavat ja siksi nakertavat pikku hiljaa yhdessä olon onnea. Kai se on minun korvien välistä kiinni, pitäisi kai olla vain iloinen että asiat on muuten hyvin, mutta... Silti, en halua olla susiparina lopun ikääni.
Tutulta kuullostaa. Itellä ihan sama tilanne. Vielä toista kertaa. Ekalla kerralla olin 5 vuotta avoliitossa miehen kanssa jonka perimmäinen syy avioliiton solmimattomuuteen oli se ettei se merkitse hänelle mitään. Hän oli minun kanssani omasta tahdostaan, johon ei vaikuttaneet hänen mielessään sopimukset eikä etenkään kirkko. Jos haluaa olla minun kanssani ja minä hänen, olemme yhdessä olimme naimisissa tai emme. Jos löytyy syytä lopettaa yhteiselo, eroaisimme, oltiin naimisissa tai emme. Perustelu on itse asiassa niin hyvä ettei sitä voi kumota millään. Hän oli valmis menemään minun kanssani naimisiin mahd pienin menoin ja vähillä vierailla jos olisin välttämättä halunnut, mutta siinä vaiheessa olin vielä niin romanttinen että odotin kosintaa ja suuria kirkkohäitä.
Ensimmäisen avomieheni kanssa suhde päättyi sitten muista syistä ja nyt on sitten toisen avomiehen kanssa sama vääntö käynnissä. Nyt olen heittänyt kaikki romanttiset kosinnat ja koko ikäni haaveilemat suuret kirkkohäät romukoppaan ja olisin valmis menemään naimisiin arkisemminkin. Minun mielessäni on eri asia ollaanko naimisissa vai ei. Vaikka se onkin niin että yhdessä ollaan tunteen seurauksena, avioliiton voi purkaa jos tunteet loppuvat tai muuten jompi kumpi haluaa erota. Mutta löytyy siihen muitakin perusteluja. Juuri nämä juridiset asiat. Kannattaisi ehkä uhrata ajatus sillekin että miltä tuntuu kun avopuoliso on joutunut onnettomuuteen ja itse kuulet siitä vasta puolison vanhempien jälkeen? Lähiomainenhan on siinä tapauksessa yleensä vanhemmat, avopuoliso on juridisesti yhtä läheinen kuin kuka tahansa. Kannattaa myös varautua siihen että joudut ostamaan yhteisestä asunnosta avopuolison osuuden hänen vanhemmiltaan jos avopuoliso sattuu kuolemaan. Testamentin voi tehdä. Lähiomaisenkin ehkä voi muuttaa jotenkin paperilla mutta eikö samalla voisi mennä naimisiin? Perhe-eläkettä ei saa vaikka tekisi mitä sopimuksia ellei ole naimisissa tai yhteisiä lapsia. Ja kuinka moni nuori avopari tekee tällaisia sopimuksia? Valitettavasti kaikkea ikävää voi tapahtua nuoremmillekin kuin 60 -vuotiaille, jolloin näitä asioita vasta yleensä aletaan miettiä.
Näitä viimeksi lueteltuja asioita ei haluta ajatella. Niitä kuitenkin voi tapahtua. Mutta edelleenkään, vaikka olen näitäkin asioita tuonut esiin avopuolisolleni niin seilti mennään naimisiin "sitten joskus kun siltä tuntuu". Se kyllä loukkaa. Itse haluan olla hänen kanssaan, virallisesti ja epävirallisesti. Sitä tunnetta ei tarvitse enää odotella.
Kihlauksesta, se ei kaikilla tarkoita avioliittolupausta. Se voi tarkoittaa melkeinpä mitä tahansa ja se mitä se tarkoittaa kenelläkin, riippuu siitä miten se on sovittu tai mitä osapuolet ajattelevat sen tarkoittavan. Jollain se voi olla yksi askel enemmän kuin pelkkä seurustelu, jotkut sopivat siinä yhteydessä hääpäivänkin.
Seurustelimme 3 vuotta. Olin syvästi rakastunut ja olisin halunnut kihloihin. Minusta se olisi ollut merkki halusta sitoutua ja "ottaa omaksi". Mies vannoi rakkauttaan ja antoi matkan varrella useaan otteeseen ymmärtää, että kohta menään kihloihin, sovitteli sormusta ja katseli kultaliikkeen kataloogia. Mutta koskaan se ei toteutunut. Kyllästyin odottamaan. Kysyin suoraan aikooko virallistaa suhteemme vai jääkö se vain jatkuvan aikomuksen ja tyhjän puhumisen asteelle. Kun piti valita minut ja kihlaus tai ero, valitsi eron! Hukkaan meni 3 vuotta. Vieläkään en tiedä huijasiko koko ajan tietoisesti vai mikä oli.
Mikä kumma siinä virallisessa paperissa niin viehättää? Jotkut rakastavat toista ihmistä koska rakastavat tätä, eivätkä tarvitse jonkun ulkopuolisen tahon virallista sopimusta tunteakseen että ovat oikeassa suhteessa...
Mutta kun munkin miestä siinä jokin viehättää, koska haluaa joskus naimisiin. Mutta ei vielä. Ja on aina kovin ilahtunut ystäviensä puolesta jotka menee naimisiin. Ja miksi hän haluaa sitten joskus isot hääjuhlat, JOS menee naimisiin? Miksi juhlia asiaa jolla ei ole mitään merkitystä?
Se mulla ainakin on ongelma tässä meidän naimattomuudessa. Miksi joskus, mutta ei vielä? Vai valehteleeko hän, että haluaa joskus mennä naimisiin? Ja miksi hän valehtelisi, kun olen sanonut ettei mun ole ehdottomasti päästävä naimisiin. Ehkä sitä virallista paperia ei tarvi, mutta kun tuntuu, että jotkut vain pelkäävät sitä. Miksi, jos se ei muuta mitään?
Meillä mies sanoi, että ei kai tästä nyt tarvitse keskustella ei kai me tänään olla naimisiin menossa! Toisella kertaa hän sanoi, että häät on niin kalliit, ei ole rahaa. Ja JOS mennään naimisiin on pidettävä kunnon juhlat. Kaikkeen muuhun kyllä rahaa tarvittaessa löytyy. Joskus sanoi, että ei hän se mitään muuta, eikö näinkin ole ihan hyvä… Mutta sanoi, että haluaa mennä sitten joskus naimisiin. Tosiaalta en usko, että sanoo vain minun mielikseni. (ja kun en kyllä ole siitä mielissään!)
Huomaan monesta yhteydestä, että miehelle kyllä avioliitto merkitsee jotain joten se ei ole syynä ettei merkitsisi. Ja jos olisi niin kai hän voisi mennä koska minulle merkitsee? Ei kai hänelle mitään sekään merkitse, että hän olisi ehdottomasti oltava avoliitossa. Tai sitten merkitsee...
En ymmärrä!
En menisi naimisiin siitä syystä että sukulaiset painostaa. Enkä halua miestäni pakottaa naimisiin. Ei meilläkään mies halua naimisiin vaikka lapset sun muut ja 10 vuotta takana ihan hyvää elämää, mutta ei mulla tulis mieleenkään huutaa ja kiljua että mentäis naimisiin. Tosi lapsellista ja älytöntä. Pakottaa toinen naimisiin! Haloo! Kyllähän sukulaiset sun muut viettää häitään(tänä kesänä kahdet kumpikin mua yli 10 v nuorempia)mitä väliä sillä on meneekö joku vai ei!? Hyppäätkö kaivoon jos muutkin hyppää! En ihmettele jos kieltäytyy naimisiin menosta jos painostaa tai edes yrittää.
tarkotitko yleisesti tota "pakottaa toinen naimisiin! haloo!"?? jos se oli tän keskustelun alottajalle ni ei siinä pitäis olla kyse pakottamisesta. mies on luvannu mennä naimisiin koska on menny kihloihin. ja tuskin tää alkuperäinen on sitä kihloihin pakottanu.
Mutta miksi pitää pakottaa mies naimisiin? Miksi se miehestä on niin vastenmielistä ja pakkopullaa? Miksi ei halua?
Ja en saanut ekasta viestistä käsitystä, että nainen pakottaisi ja huutaisi ja kiljuisi?
Joitakin miehiä pelkkä ajatuskin kauhistuttaa. On se kumma, jos ei asiasta voi edes keskustella. Tai mainita edes sanoja ”avioliitto”, ”naimisiin”, ”häät”… Pakottaminen on asia erikseen. Mutta kyllä asiasta pitäisi pystyä keskustelemaan ja perustella miksi ei halua naimisiin. Keskustellaanhan lapsistakin mikä on isompi muutos ja asia elämässä? Vai pitääkö senkin asian kanssa vain odottaa, että mies alkaa puhua siitä ensiksi? Ja jostain syystä alkup.kirjoittajan mies on halunnut aikoinaan mennä kihloihin? Oliko se avioliittolupaus vai ei?
Siinä olen kyllä samaa mieltä, että sukulaisten painostus ei ole hyvä perustelu ja painava syy mennä naimisiin. Tai olihan se ennen vanhaankin… Eikä vaan sukulaisten vaan yhteiskunnan… Mutta nykyään avoliitot on aika hyväksyttyjä. Ja jos miehen haluaa muuttavan mielipiteensä naimisiin menon suhteen, olisi hyvä keksiä parempia syitä. Tietysti ihmisille on eri asiat tärkeitä, eikä toisen syitä niitä kannata aina väheksyä. Naimisiin ei ole pakko mennä, mutta ei avoliitossakaan kenenkään ole pakko elää. Jos se ei tunnu oikealta.
Hei.
Kerro minulle, miksi naimisiin pitäisi mennä?
Mitä sellaista se muka tuo elämääsi, jota et avoliitosta saa?
Olisiko käynyt niin, että sinua on huijattu ja painostettu uskomaan myyttiin, jonka mukaan avioliitto tuo jotain ekstraa suhteeseen?
Ei se siitä mihinkään muutu. Hääjuhlat voi olla kivat tai kammottavat, mutta mitään konkreettista parannusta et suhteeseesi saa menemällä naimisiin.
Avioliitto ei ole ratkaisu suhteen ongelmiin.
Kyse on pelkästä uskomuksesta avioliiton parantavaan voimaan.
Ja pakottamalla tai ympäristön painostukseen vetoamalla saat miehesi vain karkotettua luotasi.
Oletko varma, että miehesi haluaa saada lapsia?
Mies on aivan selvasti onnellinen kanssasi. Han ei kuitenkaan jostain ihme syysta haluaa laillistaa liittoannne. SINA haluat. Olet taysin oikeassa halutessasi laillisen yhteisasumisen.
Sinulla on parikin tapaa ratkaista ongelma.
1) asetat aikarajan. Kerrot vain aivan vakavasti ja rauhallisesti etta kaikkien naiden vuosien kokemusten jalkeen haluaisit elaa yhdessa lopunelamaa. Mutta et jalkavaimona. Jos sinulle sopii niin pistaydytaan maistraatissa/ papin luona toukokuun 9pvaina ennen sulkeutumisaikaa tai lounastunnilla allekirjoittamassa se pieni lappunen joka laillistaa yhteiselamamme.( ota selvaa edeltakasin mita kaavakkeita/riittaako pari siivoojaa tai sihteeria todistajiksi tarvitaan ja jarjesta ne valmiiksi.)
2)Ellei miehesi halua samaa kuin sina,muuta omaan kotiisi. Voit aivan rauhallisellla mielella hakea itsellisi miehen joka vastaa odotuksiasi.
SE on taydellisen hyvaksyttavaa.
"Han ei kuitenkaan jostain ihme syysta haluaa laillistaa liittoannne"
Laillistaa ??? Sun mielestä siis avoliitossa elävät ovat ihan lainsuojatonta sakkia, vai ?
Kohta meilläkin on varmaan poliisit oven takana...