isän itsemurha :'(

mun isä teki itsemurhan ku olin 9v. joutusin sillon terapiaan mut en mä siellä oo ikinä mun isästä puhunu. pari vuotta sit oon äidiltä alkanu kyselee mun isästä jotain. kyl mä uskoisin et puhuminen auttaa mut jokanenhan suree omalla tavallaan. oon mäkin isälleni puhunu tai oikeestaa ajatellu mitä mä sil sanoisin ja joskus oon toivottanu hyvät yöt ja joskus taas haukkunu ym... koita jaksaa.

anna itsellesi aikaa. Hyvä, että käyt kuraattorin juttusilla. Puhu kaikesta, se auttaa. Isällesi puhuminen on normaalia surutyötä. Älä myöskään pelkää kaikkia niitä ristiriitaisiakin tunteita, joita nousee esiin. Halauksia!

Ensinnäkin olen pahoillani isäsi itsemurhan takia. Sitä toivoo, ettei kukaan joutuisi koskaan sitä käymään läpi.

Olet käynyt kerran kuraattorin kanssa juttusilla, mutta tietääkseni koulujen kuraattorit eivät voi kauaa jatkaa näitä tapauksia, vaan he pistävät ns. eteenpäin.
Terapian auttaminen vie aikaa, se ei auta ensimmäisellä eikä toisella kerralla. Jotkut käyvät terapiassa jopa vuosia.

Isällesi puhuminen on täysin normaalia! Se on surutyötä. Eihän isäsi itsemurhasta ole kuin pari kuukautta, joten tuo on täysin normaalia. Tiedän, että se on vaikeaa itselleen sanoa, että tämä on ihan normaallia, ja tätä tekee muutkin.

Anna ajan kulua, puhu kun pystyt ja sinulla on mahdollisuus.

Sinulla on varmaan isällesi tuhansia kysymyksiä? En ole varma. Minulla ainakin oli, kun yksi nuori lähipiiristäni kuoli vahingossa mökillään aseen laukeamiseen. Suurin oli, että Miksi?
En itse kokeillut sitä, mutta jos haluat, voisit kokeilla kirjoittaa kirjeen isällesi. Mikäli et pysty, ok. Kokeilet myöhemmin. Voit kirjoittaa isällesi, niin kauan kun haluat. Tämäkin on yhdenlainen tapa surutyön tekemiseen.

Puhu kaikille, jos pystyt. Joku jopa vastaa jotain järkevää, mutta kaikkien on pakko kuunnella:)

Moneen kertaan olen nähnyt unta jossa isäni puhuu minulle, joten tuo yksinään puhuminen vaikuttaa ihan normaalilta. Ehkä alitajunnassasi on asioita, jotka olisit halunnut kertoa isällesi?

Yritä käsittää, että itsemurha on valinta, jossa mielessä pyörii vain omat ongelmat ympäri ja ympäri. Ihminen ei jaksa miettiä tulevaisuuttaan sekuntiakaan eteenpäin, saatikka kuinka muut ihmiset kokevat tapahtuneen.

Isäni teki myös itsarin, hirttämällä autotallissa itsensä. Olin kylläkin vanhempi kuin sinä. Olin muuttanut jo kotoa ja minulla oli kaksi pientä lasta, mutta nuoremmat siskoni ja veljeni asuivat vielä kotona. Sanoisin että pahin suruaika kestää ainakin vuoden, kaikenlaiset tunteet vaihtelevat ensimmäisen vuoden aikana. Kaikki ensimmäisen vuoden juhlapyhät, syntymäpäivät yms. tulevat olemaan vaikeaa aikaa. Meillä ei ainakaan jaksettu juhlia mitään, kaikki meni vain miettiessä, että viime vuonna oli kaikki vielä toisin. Toisena vuonnakin juhlapäivinä tunne skaalat vaihtelivat vieläkin, mutta emme kuitenkaan ottaneet enää niin raskaasti. Voit varautua että aikaa tulee viemään, että jaksaa iloita, mutta sen voin vakuutta, että koskaan et tule unohtomaan isääsi. Tulet varmasti syyttämään itseäsikin, mutta lohduttelen kuitenkin, että se on aivan turhaa. Et kuitenkaan olisi voinut tehdä mitään. Ota kuitenkin kaikki keskustelu apu vastaan mitä sinulle tarjotaan, älä kieltäydy. Kaikesta ei saata olla juuri sillä hetkellä hyötyä tai keskustelut saattavat sattua ajankohdallisesti väärään aikaan, mutta saatat niistä keskusteluista muistaa jossain myöhemmässä vaiheessa jotain arvokasta. Mitkään keskustelut eivät ainakaan ole pahasta. Toivottavasti sinulla on edes yksi hyvä ystävä jolle voit kertoa tilanteesi ja miltä sinusta tuntuu. Jos on huonoja päiviä, etkä jaksa tehdä mitään, älä tee mitään, anna itsellesi aikaa. Kaverillesi kannatta se kertoa ettei tänään huvita, mutta yritä kuitenkin säännöllisin väliajoin vaikka väkisin lähteä kaverisi kanssa "ihmisten ilmoille". Äläkä epäröi pyytää kaveriltasi apua vaikka se vaikeaa onkin. Itse en pystynyt edes katsomaan moneen vuoteen elokuvia joissa joku hirtettiin, vaikka olisivat olleet komedioita. Joskus "näin" isäni tulevan kadulla vastaan, jos jollakin oli samalanlainen takki. Näin isästä paljon unia, toki näen edelleenkin mutta harvemmin.

Kyllä sinä tästä kaikesta selviät, älä hätäile, mutta se ei mene parissa kuukaudessa ohi. Minä vieläkin kaipaan isääni paljon, varsinkin kun itselläni on vaikaa ja manaan että miksi et ole täällä minua auttamassa kun minä tarvitseisin, vaikka isäni kuolemasta on yli 13 vuotta.

Voimia sulle! On normaalia, että "juttelet" isälle. Puhu myös kuraattorille ja ole rehellinen ajan kanssa tulevien tuntemustesi kanssa.
Kun aikaa kuluu, elämä helpottaa. Siihen asti, JAKSELE!
Jos tunnet tarviivasi muutakin apua, tiedät kai nää: www.helppimesta.fi ja www.tukinet.net Käytä hyväksesi!

outoa ettei kriisiapua ole sulle ja äidillesi tarjottu!!! Se on välttämätöntä. Toisaalta on hyvä että olet käsitellyt suruasi. Se kyllä hellittää mutta tuollainen isän poismeno on järkyttävämpi kuin "normaali" kuolema.

Jaksa vielä! Voisit mennä terveyskeskuksessa juttelemaan asiasta. Ei oo mikään häpeä!!! Et oo hullu. On varmasti ihan normaalia että haluaisit puhua niitä asioita. Kaikki puhuu varsinkin juuri menetyksen tultua kuolleille läheisilleen. NIin minäkin olen tehnyt. Mutta kantsii hakee jotai ammattilaista juttuseuraa tohon juttuun.

...menetin isäni saman ikäisenä ja itsemurhan kautta hänkin lähti. Kriisiapu, ja kaikki muukin mahdollinen tuki, kannattaa ottaa vastaan ja surra ihan rauhassa. Ajan kanssa siitä yli pääsee, mutta käsittele surua niin pitkään kuin sitä tällä hetkellä riittää, äläkä mieti että tästä on "pakko" päästä yli juuri nyt, tai mahdollisimman tehokasta keinoa unohtaa asia. Ota aikasi ja käsittele tapahtunut, ja katso mitä sitten.

Onnea tulevaan ja voimia.