Rakastan poikaystävääni, yhdessä oltu jotain 8kk varmaan nyt. Itse olen 21, hän 4 vuotta vanhempi. Kesällä ollaan puhuttu että muutettaisiin yhteen Helsingin keskustaan vuokralle. Mies on kaikkea mitä olen aina halunnut, määrätietoinen, hellä, hauska, fiksu ja ihana.. :) Ei mikään mustasukkainen paska, ottaa mut hyvin huomioon yms. Joskus harmittaa vaan kun en saa orgasmia hänen kanssaan kuin hyvin harvoin, mutta seksiasioista pystymme puhumaan hyvin avoimesti, niinkuin kaikesta muustakin.
Erosimme muutamiksi päiviksi muutaman kk:n seurustelun jälkeen miehen sitoutumispelon takia, muuta sitten hän kuitenkin tajusi tehneensä hätäisen päätöjsen, ja että haluaa olla kanssani. Annoin hänelle anteeksi. Nyt kuitenkin olen itse alkanut miettimään välillä että haluanko varmasti olla hänen kanssaan loppuelämäni? Varmaan jotain sitoutumispelkoa tämäkin. Hän on kuitenkin ensirakkauteni.. Toisaalta kukaan muu ei ole aiemmin "kelvannut". Jospa osuinkin kerralla oikeaan? Miehellä kuitenkin ollut paljon aiempia suhteita..
Mitenhän näistä ajatuksista pääsis eroon, en halua ketään muuta, on hauska keskustella yhteistä tulevaisuudesta ym. Enkä malta oottaa että päästään saman katon alle, vaikka tässä ollaan yhdessä periaatteessa asutukin jo puoli vuotta kun jatkuvasti ollaan toisen luona.. Taidan stressata turhaan? :)
Ajatuksia?
Erosimme muutamiksi päiviksi muutaman kk:n seurustelun jälkeen miehen sitoutumispelon takia, muuta sitten hän kuitenkin tajusi tehneensä hätäisen päätöjsen, ja että haluaa olla kanssani. Annoin hänelle anteeksi. Nyt kuitenkin olen itse alkanut miettimään välillä että haluanko varmasti olla hänen kanssaan loppuelämäni? Varmaan jotain sitoutumispelkoa tämäkin. Hän on kuitenkin ensirakkauteni.. Toisaalta kukaan muu ei ole aiemmin "kelvannut". Jospa osuinkin kerralla oikeaan? Miehellä kuitenkin ollut paljon aiempia suhteita..
Mitenhän näistä ajatuksista pääsis eroon, en halua ketään muuta, on hauska keskustella yhteistä tulevaisuudesta ym. Enkä malta oottaa että päästään saman katon alle, vaikka tässä ollaan yhdessä periaatteessa asutukin jo puoli vuotta kun jatkuvasti ollaan toisen luona.. Taidan stressata turhaan? :)
Ajatuksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
ja vielä kerran etsi, sillä ukuisia etsijöitä on jo aivan liikaa, koska mikään ei riitä suomalaiselle naiselle ja se jos jokin kolahtaa ennen pitkää omaan nilkkaan.
Typerä ämmä.
Noon ensimmäisenä pureudunn tuohon orgasmi kysymkseen - no ei sitä moni muukaan saa kumppanin kanssa ja siksi on sormet ja sun muut vempaimet keksitty... Ja aah mitä orkkuja.. Eli siitä se ei jää kiinni...
Yleensä ottaen miehesi vaikuttaa ihan fiksulta pakkaukselta jos se tuollainen on...
Ja kun mietit sitä haluatko sen kanssa olla loppu elämän, niin tarviiko sun nyt sitä murehtia... Elä tässä hetkessä olkaa yhdessä muuttakaa yhteen... Jos et halua olla niin kylä se tulee ajan kanssa ilmi.... ja sitten hynttyyt erilleen...
stressaamista!!! Itse ressasin samalla tavalla ja kun sen lopetin on elämä (ja orkut) maistunut ukkokullan kanssa. Mikään tässä elämässä ei ole varmaa ja lopullista paitsi kuolema!!! Elä hetkessä, älä tulevaisuudessa!
Heipä hei neitokainen! Olen itse sinua kolmisen vuotta nuorempi, mutta itselläni on hieman samankaltainen ongelma. Rakastan poikaystävääni ylikaiken. Välillä vain tuntuu, että ikäeromme painaa. Meillä on kuusivuotta ikäeroa, eli kultani on 24. Pituuseroakin on yli puolimetriä. Itse olen jäänyt tällaiseksi 147cm pitkäksi. Suurin asia, joka minua painaa kuitenkin on seksi. Poikaystäväni tietää, että olen koskematon. Minua kuitenkin ekakerta pelottaa aivan järkyttävästi. Mutta sitten palatakseni siihen ongelmaasi. Suosittelisin, että lähtisit joku ilta kavereiden kanssa bailaamaan ilman poikaystävääsi. Etköhän tuon illan jälkeen saa vastauksen kysyykseesi. Ja mikäli biologian ja terveystiedon kirjani eivät puhu aivan puuta heinää, niin naisen on huomattavasti vaikeampi saada orgasmia, kuin miehen. Tsemppiä!
Marleena 87
Ei kukaan missään koskaan voi etukäteen tietää mitä jostakin rakkaussuhteestakin kehittyy vuosien saatossa. Se pitää vaan elää todeksi, päivä kerrallaan.
Kai se pelko iskee jos jo 21-vuotiaana miettiin eläkepäiviään, yrittäen ennustella elämänsä kulua sinne asti. Sehän on täysin pähkähullua!
Lopeta tulevaisuuden pelkääminen ja elä tässä hetkessä, muuten nämä kullan kalliit hetket menee turhaan pelkäämiseen ja sekös sitten ketuttaa kun sen tajuaa...kiikkustuolissa, 81-vuotiaana.
; )