Lukekaapas taas, mitä yhteiskuntavastuullinen firma UPM aikoo. Uutinen keskiviikolta noin kello 10:
UPM aikoo vähentää 3 600 työntekijää 2006-2008. Suomessa yhtiö vähentää runsaat 900 henkeä. Yhtiö suunnittelee Voikkaan paperitehtaan sulkemista ja mahdollisesti useiden paperikoneiden sulkemista muilla tehtailla.
Tässä on siis kotimainen malliyritys! Ei ihme, että "kilpailukyky" saadaa pidettyä korkeana, kun kohta ei oo juuri ketään muita töissä kuin johtoporras ja monta tuhatta kiinalaista.
Myös Elcoteq on tänään osoittanut, kuinka paljon se rakastaa suomalaisia työntekijöitään. Nimittäin niin paljon, ettei halua pitää heitä turhaan töissä:
Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq aloittaa yt-neuvottelut. Neuvottelut koskevat enimmillään 120 henkeä Espoossa, Lohjalla, Salossa ja Turussa. Yhtiö työllistää Suomessa 870 henkeä. Neuvottelujen piirissä on muun muassa tuotesuunnittelua tarjoavan yksikön henkilöstöä.
Elcoteqin mukaan uudelleenjärjestelyistä voi seurata lomautuksia, osa-aikaistamisia tai työsuhteiden päättämisiä.
UPM irtisanoo 3 600
207
69371
Vastaukset
- Hallitusnikkari
Ja hallitus ei edelleenkään ole sallinut työttömäksi jääneiden tai vielä palkkatyössä olevien synnyttää uusia työpaikkoja, vaan siitä seuraa edelleen työttömyysturvan menettäminen.
Niinpä niin.. Mitä hallitus on saanut aikaan kuin älyttömiä lakeja yms. Mut se ei oo näihin isänmaallisiin asioiden eteen tehnyt oikeastaan juuri mitään järkevää.. Jos palkkoja pitäis alentaa niin pitäis alentaa kulujakin joista valtio omii itselleen suurimman osan. JÄRKI KÄTEEN
- Hallitusnikkari
jpekk kirjoitti:
Niinpä niin.. Mitä hallitus on saanut aikaan kuin älyttömiä lakeja yms. Mut se ei oo näihin isänmaallisiin asioiden eteen tehnyt oikeastaan juuri mitään järkevää.. Jos palkkoja pitäis alentaa niin pitäis alentaa kulujakin joista valtio omii itselleen suurimman osan. JÄRKI KÄTEEN
Suurin osa palkkakustanuksistahan on veroja. Vain pienen pieni osa palkasta siirtyy työntekijän käyttöön.
Suomalaisessa tuotteessa on keskimäärin 60 % veroja. Työttömyyden kustannukset ovat puolet veroista eli 30 % tuotteen suomalaisten tuotteiden hinnoista keskimäärin.
Pelkän työn osuus on hyvin pieni tuotteessa, se on keskimäärin 5 %. On siis turha puhua että työvoima on kallista.
Työttömyyshän meillä aiheutuu pelkästään hallituksen ylläpitämänä. Hallitus ei suostu muuttamaan työttömyysturvalakiamme, jonka vuoksi meillä ei kukaan uskalla synnyttää uutta työtä kotimaassa. Kaikki työ tulee nykyisin ulkomailta.
Jos hallitus haluaisi lopettaa työttömyyden, se toisi eduskuntaan työttömyysturvalakiesityksen, jossa työttömyysturva olisi aina kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä. Tämä muutos ei lisäisi kustannuksia, mutta mahdollistaisi työpaikan syntymisen kaikille.
Koska hallitus ei tätä halua, meillä on suuri työttömyys ja viimeisetkin työpaikat siirtyvät muihin maihin. Demarit ovat meillä hallitusvastuussa ja he eivät halua työttömyyden vähenevän, sillä he menettäisivät silloin äänestäjät kun ei enää olisi köyhiä työttömiä eikä ihmisten tarvitsisi pelätä työttömyyttä. Niinpä demarit hallituksessa ylläpitävät työttömyyttä vaikka se tulee kalliiksi kansalaisille.
Kuka arvaa minkä verran hallituksen ylläpitämä työttömyys vie teidän rahojanne vuodessa? Kun katsotte paljonko saitte pankkitilillenne viime vuonna, vähintään sen verran maksoitte hallituksen ylläpitämästä työttömyydestä viime vuonna. Työttömiltä jäi saamatta vähän suurempi summa, koska palkkatulot jäivät tyystiin saamatta. Keskimäärin jokainen tulonsaaja maksoi viime vuonna hallituksen ylläpitämästä työttömyydestä 10 000 €. Voitte kysyä itseltänne, kannattiko maksaa 10 000 € siitä että meillä on suuri työttömyys.
Ellei hallitus ylläpitäisi työttömyyttä, meillä voisi olla minimipalkkana nykyistä 2 000 €/kk vastaava tulotaso. Samoin tuo voisi olla minimieläkkeenä. Mutta nyt ei ole koska hallitus ylläpitää työttömyyttä ja käyttää rahat työttömyyden kustannuksiin. - jessuksen
Hallitusnikkari kirjoitti:
Suurin osa palkkakustanuksistahan on veroja. Vain pienen pieni osa palkasta siirtyy työntekijän käyttöön.
Suomalaisessa tuotteessa on keskimäärin 60 % veroja. Työttömyyden kustannukset ovat puolet veroista eli 30 % tuotteen suomalaisten tuotteiden hinnoista keskimäärin.
Pelkän työn osuus on hyvin pieni tuotteessa, se on keskimäärin 5 %. On siis turha puhua että työvoima on kallista.
Työttömyyshän meillä aiheutuu pelkästään hallituksen ylläpitämänä. Hallitus ei suostu muuttamaan työttömyysturvalakiamme, jonka vuoksi meillä ei kukaan uskalla synnyttää uutta työtä kotimaassa. Kaikki työ tulee nykyisin ulkomailta.
Jos hallitus haluaisi lopettaa työttömyyden, se toisi eduskuntaan työttömyysturvalakiesityksen, jossa työttömyysturva olisi aina kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä. Tämä muutos ei lisäisi kustannuksia, mutta mahdollistaisi työpaikan syntymisen kaikille.
Koska hallitus ei tätä halua, meillä on suuri työttömyys ja viimeisetkin työpaikat siirtyvät muihin maihin. Demarit ovat meillä hallitusvastuussa ja he eivät halua työttömyyden vähenevän, sillä he menettäisivät silloin äänestäjät kun ei enää olisi köyhiä työttömiä eikä ihmisten tarvitsisi pelätä työttömyyttä. Niinpä demarit hallituksessa ylläpitävät työttömyyttä vaikka se tulee kalliiksi kansalaisille.
Kuka arvaa minkä verran hallituksen ylläpitämä työttömyys vie teidän rahojanne vuodessa? Kun katsotte paljonko saitte pankkitilillenne viime vuonna, vähintään sen verran maksoitte hallituksen ylläpitämästä työttömyydestä viime vuonna. Työttömiltä jäi saamatta vähän suurempi summa, koska palkkatulot jäivät tyystiin saamatta. Keskimäärin jokainen tulonsaaja maksoi viime vuonna hallituksen ylläpitämästä työttömyydestä 10 000 €. Voitte kysyä itseltänne, kannattiko maksaa 10 000 € siitä että meillä on suuri työttömyys.
Ellei hallitus ylläpitäisi työttömyyttä, meillä voisi olla minimipalkkana nykyistä 2 000 €/kk vastaava tulotaso. Samoin tuo voisi olla minimieläkkeenä. Mutta nyt ei ole koska hallitus ylläpitää työttömyyttä ja käyttää rahat työttömyyden kustannuksiin.tyhmä sinua.
Kyllä ajattelet asiat yksinkertaisesti ja yksipuolisesti.
Kannattaisi ottaa vähän enempi selvää enenkuin nolaa itseään täällä tai missään muuallakaan. - Hallitusnikkari
jessuksen kirjoitti:
tyhmä sinua.
Kyllä ajattelet asiat yksinkertaisesti ja yksipuolisesti.
Kannattaisi ottaa vähän enempi selvää enenkuin nolaa itseään täällä tai missään muuallakaan.Ja mitähän sinä et sattunut ymmärtämään? Ja mistä asiasta olet eri mieltä? Kestääkö kantti kertoa?
- Pertsa
Hallitusnikkari kirjoitti:
Ja mitähän sinä et sattunut ymmärtämään? Ja mistä asiasta olet eri mieltä? Kestääkö kantti kertoa?
Mielestäni olet täysin oikeassa.
- itäblokki
Työpaikat katoaa ja SDP jatkaa vallassa. Optioita jaetaan ja sil viisii.
Koska tälle tulee loppu? - mistä rahat?
itäblokki kirjoitti:
Työpaikat katoaa ja SDP jatkaa vallassa. Optioita jaetaan ja sil viisii.
Koska tälle tulee loppu?On se kyllä ihmeellistä kun paperiteollisuuskaan ei enää kannata Suomessa! On kyllä valtion talous hoidettu niin, niin perseelleen! Mistä saadaan rahat eläkepommiin joka laukeaa ensi vuonna?
On aika vaihtaa valtion johtoa. Nämä pellet tulevat todella kalliiksi. Eduskuntavaaleissa äänestetään optionjako-SDP oppositioon!
Ja sitten vaan valehdellaan "työvoimapulasta"! - äänestämättä
itäblokki kirjoitti:
Työpaikat katoaa ja SDP jatkaa vallassa. Optioita jaetaan ja sil viisii.
Koska tälle tulee loppu?Naiset äänestivät viime vaaleissa jalkojen välin perusteella, eivät korvien välin.
Ääni meni kuitenkin ansaisemattomien optioiden, ja muiden rahavallan käyttäjien puolelle. - työmiehen
sortamisella ja potkimisella kortistoon. Outoa solidaarisuutta.
- erämaatorppa
ja aletaan viljellä pottua ja porkkanaa ja ongitaan kalaa järvestä!
- miehet....
Vaikka ei pitäisi olla ilkeä, niin toteanpahan vaan että juuri paperiteollisuuden palkkakulut maassamme ovat julmetut, kiitos jämäkän ammattiliiton. Jos paperiukkojen liksa keskimäärin liikkuisi vuorotyössä alle 3 tonnia brutto kk, voisi teollisuudenala jatkaa maassamme. Nyt nämä tyypit vetää 4 tonnia ja yli kk:ssa, joten ahneella on paskainen loppu.
Nyt paperiliitto voisi kumartua, nöyrtyä ja OIKEASTI pitää työntekijöiden puolta, ja suostua alakohtaiseen palkan alennukseen. Näin on menetelty jo Saksassa ja hyvin vaikutuksin. Tilanne nyt on vaan sellainen että vaihtoehtoja on kaksi: palkkojen alennus näillä sikahyväpalkkaisilla duunarialoilla, tai sitten työttömyys. Kumpi lie parempi?
PS. Itse tienaan akateemisena yksityissektorilla n. 2500 e/kk ja pidän sitä hyvänä palkkana, jolla tulee Helsingin seudullakin toimeen. Kyse on päänupin sisäisestä tyytyväisyydestä, ja tätä suositan Paperiliiton Ahoselle ja paperityöläisille!- sellu Topi
Saavutetuista eduista ei luovuta!!!
Laitetaan kuule koneet täällä kohta kiinni, eikä käynnistetä ennen kuin saadaan herrojen kanssa sovittua!!! Toverit, periksi ei anneta! - saa sitten
sellu Topi kirjoitti:
Saavutetuista eduista ei luovuta!!!
Laitetaan kuule koneet täällä kohta kiinni, eikä käynnistetä ennen kuin saadaan herrojen kanssa sovittua!!! Toverit, periksi ei anneta!mennä vaikka Kiinaan kortistoon. Sinun ehdottamallasi tavalla menee kaikki kiinni. Oikeestaan hyvä, sillä viherpiipertäjät saavat myös miettiä muuta tekemistä kun metsää ei enää "raiskata" :o)
- Filosofi
sellu Topi kirjoitti:
Saavutetuista eduista ei luovuta!!!
Laitetaan kuule koneet täällä kohta kiinni, eikä käynnistetä ennen kuin saadaan herrojen kanssa sovittua!!! Toverit, periksi ei anneta!Kyllä paperimiehet on osaltaan paskantaneet omaan pesään.Hieman nöyryyttä !
- XMX
tuohon hölynpölyyn voin vain sanoa että vaikka kaikki pap.työläiset tekis talkoilla töitä ja maksaisivat vielä joka päivä 10 euroa siihen pohjattomaan ahneuden säkkiin, ei se metsäteollisuuden tilannetta muuttaisi yhtään mihinkään. ja tämä on tosi!
- KAKE
PALKKOJEN TAKIAHAN TÄHÄN PÄÄTÖKSEEN ON TULTU.VITTU MIKÄ ÄÄLIÖ.MIKSI MUUTKIN ALAT SITTEN SANEERAAVAT.HERÄÄ JO.
- Torsti
XMX kirjoitti:
tuohon hölynpölyyn voin vain sanoa että vaikka kaikki pap.työläiset tekis talkoilla töitä ja maksaisivat vielä joka päivä 10 euroa siihen pohjattomaan ahneuden säkkiin, ei se metsäteollisuuden tilannetta muuttaisi yhtään mihinkään. ja tämä on tosi!
Eilen itkettiin kun roska, linja-auto kuskit on lakossa ja miten ahneita ovat kuitenkaan ne eivät ansaitse puolijakaan paperimiesten palkasta, ehkä paperi alalla työskentelevien siivoojien palkasta puolet. Pyhä, viikonloppu, JUHANNUS, JOULUAJAN ja muitten ANSAITTUJEN lisistä puhumattakaan. Paperi työläiset ansaitsevat lääkäreitten palkan tasoisija vuosi tuloja, minkälainen koulutus on paperi työläisellä. Anteeksi ehän muistanut että onhan niilläkin koulutus, tosin työn antaja kouluttaa ja maksaa siitäkin palkan. Jotta kaikki olisivat tyytyväisijä niin ne joutuuvat olemaan harjoittelu ajatkin sillä honommalla palkalla, tosin sairaaloitten siivoojatkaan eivät saa sellasta palkaa kaikkine lisineen, kun paperi työläinen harjoittelu ajalta ja koulutus ajalta.
MUUTEN AIKA AHNEITA OVAT NÄÄ UPM JA KAIKKI MUUTKIN PAPERI VIRMAT.
Ei muuta kuin männään lakkoon ja vaajitaan vielä enemmän, samalla vaaditaan kanto hinnat alas ei metsän omistajatkaan tarvitse saaha korvausta metästä.
Ihan suoraan sanottuna paperi ala on liijan raskaasti palkattu ala. Suhteessa koulutukseen ja vaativaan työhön.
Eilen ehotettiin että ei muuta kuin Roska kuskeille loppu tili ja rajan takaa uusija kuskeja tilalle , eikä maksa paljon. Samaa minä tarjoan paperi mistenkin kohdalle. - p.men
Paperiduunareden palkat vain 2.5% paperiteollisuuden liikevaihdosta eli mitätön summa.Kyllä tassä on osakkeiden arvon nostamisesta kysymys.Aina kun irtisanotaan työntekijöitä pelurit innostuu ostamaan osakkeita joten niiden arvonousee.Samalla johtajat saavat kuitata optionsa hyvään hintaan.Tyntekijät ovat vain pelinappuloita tässä ahneudenmaksimointipelissä.y
- sinä päivänä kun ensimmäinen
sellu Topi kirjoitti:
Saavutetuista eduista ei luovuta!!!
Laitetaan kuule koneet täällä kohta kiinni, eikä käynnistetä ennen kuin saadaan herrojen kanssa sovittua!!! Toverit, periksi ei anneta!kone lähtee ulkomaille voitte alkaa miettimään niitä palkkojanne ja itse raksalla työskentelevänä voin sanoa että täältä on turha sympatiaa odotella
- Voi teitä
Akateemninen yksityissektorilla!!??
Ymmärrän kyllä.. Kuka hiivatti sitä paperirullaa ostaa..?? Vaikka joka päivä uutisista kuulee kuinka on ylitarjontaa..?? NE RAHAT JOTKA VIENTITEOLLISUUDESTA PALKKOINA TÄNNE KOTIMAAHAN SAADAAN!!!!!! OVAT TERVETULLEITA YHTEISKUNNELLE... MEILLE KAIKILLE..( AKATEEMISENA VARMASTI YMMÄRRÄT YHEISKUNNAN RAKENTEEN ). Katsokaa Brasilian , Argentiinen , Viatnam , jne. jne. palkkatasoa ja yhteiskunnan hyvinvointia.. Voi voi.. Kyllä olisi pienen AKATEEMISET suunpielet alaspäin. Sitten kun duunari ja inssikkin ymmärtää...ETTÄ HE OVAT HYVINVOINTI VALTION KOULUTUS , TERVEYDENHUOLTO , JNE...TUOTOKSIA..!!!!! HYVIN MEILLÄ MENEE KUNHAN VIISAUKSISSAMME OTAMME KAIKKI ASIAT HUOMIOON.. JA ENNEN KAIKKEA MYÖS IHMISET..JEPS..NIIN SE ON.. - p.men
Torsti kirjoitti:
Eilen itkettiin kun roska, linja-auto kuskit on lakossa ja miten ahneita ovat kuitenkaan ne eivät ansaitse puolijakaan paperimiesten palkasta, ehkä paperi alalla työskentelevien siivoojien palkasta puolet. Pyhä, viikonloppu, JUHANNUS, JOULUAJAN ja muitten ANSAITTUJEN lisistä puhumattakaan. Paperi työläiset ansaitsevat lääkäreitten palkan tasoisija vuosi tuloja, minkälainen koulutus on paperi työläisellä. Anteeksi ehän muistanut että onhan niilläkin koulutus, tosin työn antaja kouluttaa ja maksaa siitäkin palkan. Jotta kaikki olisivat tyytyväisijä niin ne joutuuvat olemaan harjoittelu ajatkin sillä honommalla palkalla, tosin sairaaloitten siivoojatkaan eivät saa sellasta palkaa kaikkine lisineen, kun paperi työläinen harjoittelu ajalta ja koulutus ajalta.
MUUTEN AIKA AHNEITA OVAT NÄÄ UPM JA KAIKKI MUUTKIN PAPERI VIRMAT.
Ei muuta kuin männään lakkoon ja vaajitaan vielä enemmän, samalla vaaditaan kanto hinnat alas ei metsän omistajatkaan tarvitse saaha korvausta metästä.
Ihan suoraan sanottuna paperi ala on liijan raskaasti palkattu ala. Suhteessa koulutukseen ja vaativaan työhön.
Eilen ehotettiin että ei muuta kuin Roska kuskeille loppu tili ja rajan takaa uusija kuskeja tilalle , eikä maksa paljon. Samaa minä tarjoan paperi mistenkin kohdalle.Kyllähän lääkärit ovat ahneudessaan ja moraalittomuudessaan täysin ylivertaisia.Eivät paperimiehet nosta palkkojaan sairaiden ja vaivaisten kustannuksella kuten lääkärit.Kuitenkin lääkärien koulutus on yhteiskunnan järjestämä lähes ilmainen ja normaalisti tuettu kuten muillakin(joissa monissa on yhtä pitkäaikainen koulutus. Mutta palkka vain kolmasosa lääkärien palkoista) akateemisilla aloilla.Usassa kulutuksen maksaa lääketieteen opiskelija itse.Suomessa on kuitenkin samat palkat kuin usassa.Joten se siitä ahneudesta.
- liitty
p.men kirjoitti:
Kyllähän lääkärit ovat ahneudessaan ja moraalittomuudessaan täysin ylivertaisia.Eivät paperimiehet nosta palkkojaan sairaiden ja vaivaisten kustannuksella kuten lääkärit.Kuitenkin lääkärien koulutus on yhteiskunnan järjestämä lähes ilmainen ja normaalisti tuettu kuten muillakin(joissa monissa on yhtä pitkäaikainen koulutus. Mutta palkka vain kolmasosa lääkärien palkoista) akateemisilla aloilla.Usassa kulutuksen maksaa lääketieteen opiskelija itse.Suomessa on kuitenkin samat palkat kuin usassa.Joten se siitä ahneudesta.
Sellunpillaajien hölmöilyyn??
- TST
Tehtaalla toimivien työntekijöiden palkka on niin pieni osuus koko tehtaan kustannuksista. Niinpä on aivan sama maksetaanko työntekijöille 2500 tai 4000 euroa palkkaa. Palkan pienentäminen ei juuri laskisi tehtaan kiinteitä kustannuksia.
Eikä meidän tule olla kateellisia heidän palkastaan. He ovat sen itse omilla toimillaan hankkineet ja se heille suotakoon. - eetu
TST kirjoitti:
Tehtaalla toimivien työntekijöiden palkka on niin pieni osuus koko tehtaan kustannuksista. Niinpä on aivan sama maksetaanko työntekijöille 2500 tai 4000 euroa palkkaa. Palkan pienentäminen ei juuri laskisi tehtaan kiinteitä kustannuksia.
Eikä meidän tule olla kateellisia heidän palkastaan. He ovat sen itse omilla toimillaan hankkineet ja se heille suotakoon.Onko sinulla tietoa siitä, paljonko paperiliittolaisten lakkoilu on vuosien mittaan maksanut yhtiöille? Vaikka unohdettaisiin palkan vaikutus, siitä ei pääse mihinkään, että paperityöntekijät lakkoilevat pienimmälläkin verukkeella. Ja se maksaa... Tokihan tuotanto kannattaa siirtää sinne, missä se pyörii.
- markku
Ahneet paperimiehet,kiitos vaan akateemikko,osaat kannustaa,kouluja käyneenä tiedät etiketti säännöt.
Käykö akateemikko,pyhisin,öisin,juhlapyhisin töissä,jos käyt ja saat vain 2000e liksaa sinun kannattaisi ilmoittautua paperitehtaalle töihin,olisit varmasti edullinen.
Saksan malli palkat alapäin toimi tosiaan hyvin,sielläkin vähennettiin myöskin väkeä ja palkkoja,eli yhtälö on sama kuin täällä,mitään eroa ei ole suomeen verrattuna.
On myöskin hyvä jos alkaisit lukemaan oikein kirjoituksia,siis tuosta saksa mallista,lue ensin ja ymmärrä luettu ja kirjoita sitten,on myöskin hyvä ettet ole kade,etkä vahinkoniloinen,hieno juttu,kouluja käyneenä tiedät miten käsitellä asioita,sivistynyt ihminen on fiksu,ehkä sinulla on kuitenkin jokin koulu jäänyt väliin.
Kaikkea hyvää sinulle,koulutukseen jaksamista,kuuntele mieti opi,älä kuulopuheista perusta mielipidettä.
T:) - missä
eetu kirjoitti:
Onko sinulla tietoa siitä, paljonko paperiliittolaisten lakkoilu on vuosien mittaan maksanut yhtiöille? Vaikka unohdettaisiin palkan vaikutus, siitä ei pääse mihinkään, että paperityöntekijät lakkoilevat pienimmälläkin verukkeella. Ja se maksaa... Tokihan tuotanto kannattaa siirtää sinne, missä se pyörii.
olihan työnantajilla varaa pitää viime kesänä koneet topissa ja työläiset TYÖSULUSSA(huom.ei LAKKO, vaan todellakin työsulku)kokonaiset 7 viikkoa... eikä tuntunut missään... ja tuli maksamaan varmasti enemmän kuin kaikki aikaisemmat "lakot".
- ääk
eetu kirjoitti:
Onko sinulla tietoa siitä, paljonko paperiliittolaisten lakkoilu on vuosien mittaan maksanut yhtiöille? Vaikka unohdettaisiin palkan vaikutus, siitä ei pääse mihinkään, että paperityöntekijät lakkoilevat pienimmälläkin verukkeella. Ja se maksaa... Tokihan tuotanto kannattaa siirtää sinne, missä se pyörii.
Muistat kuitenkin eetu-hyvä, että viime kesänä paperityöntekijät eivät lakkoilleet kuin kaksi päivää. Työnantaja langetti 6 viikon työsulun, jolloin työntekijät eivät saaneet tulla töihin, vaikka olisivat halunneetkin. Kumma kyllä paperiasiakkailla oli varastot paperia täynnä kun työantajapuoli oli asiakkailleen jo ilmoittanut pitkästä työsulusta, jonka avulla yritettiin saada paperin hintaa nostettua.
Itse paperitehtaalla kesätöissä olleena tiedän, että palkka on kyllä ihan kohdallaan, ikinä en ole niin hirveitä hommia tehnyt, vaikka kokemusta on maatalouden paskahommista kemianteollisuuden myrkkyihin. Näitä hommia olen tehnyt ihan vain siksi, että onpa sitten näin akateemisesti koulutettuna näkökulmaa asioihin, eikä tarvitse itkeä toisten hyvien palkkojen perään, kun tietää ettei niitä hommia ikinä kykenisi täysijärkisenä tekemään. Tosin aika monta kertaa minäkin auoin kesällä päätäni siitä vakiotyöntekijöille, että miten ne kuvittelee tuollaisella työmoraalilla pitävänsä työpaikkansa. Aika monella tuntui nimittäin työn motiivina olevan raha ja samalla maailmalle lähetetään aivan huonolaatuista paperia. Siinä sitten ihmetellään, että mihin hävisivät oma ja muiden työpaikat... Tämä kokemus tosin vain yhdeltä Suomen paperikoneelta.
Joka tapauksessa täällä Suomessa paperiyhtiöiden on tehtävä tällaisia lopettamispäätöksiä, jotta saadaan pidettyä edes osa paperiteollisuudesta hyvinvoivana ja Suomen taloutta ylläpitävänä voimavarana. - eetu
ääk kirjoitti:
Muistat kuitenkin eetu-hyvä, että viime kesänä paperityöntekijät eivät lakkoilleet kuin kaksi päivää. Työnantaja langetti 6 viikon työsulun, jolloin työntekijät eivät saaneet tulla töihin, vaikka olisivat halunneetkin. Kumma kyllä paperiasiakkailla oli varastot paperia täynnä kun työantajapuoli oli asiakkailleen jo ilmoittanut pitkästä työsulusta, jonka avulla yritettiin saada paperin hintaa nostettua.
Itse paperitehtaalla kesätöissä olleena tiedän, että palkka on kyllä ihan kohdallaan, ikinä en ole niin hirveitä hommia tehnyt, vaikka kokemusta on maatalouden paskahommista kemianteollisuuden myrkkyihin. Näitä hommia olen tehnyt ihan vain siksi, että onpa sitten näin akateemisesti koulutettuna näkökulmaa asioihin, eikä tarvitse itkeä toisten hyvien palkkojen perään, kun tietää ettei niitä hommia ikinä kykenisi täysijärkisenä tekemään. Tosin aika monta kertaa minäkin auoin kesällä päätäni siitä vakiotyöntekijöille, että miten ne kuvittelee tuollaisella työmoraalilla pitävänsä työpaikkansa. Aika monella tuntui nimittäin työn motiivina olevan raha ja samalla maailmalle lähetetään aivan huonolaatuista paperia. Siinä sitten ihmetellään, että mihin hävisivät oma ja muiden työpaikat... Tämä kokemus tosin vain yhdeltä Suomen paperikoneelta.
Joka tapauksessa täällä Suomessa paperiyhtiöiden on tehtävä tällaisia lopettamispäätöksiä, jotta saadaan pidettyä edes osa paperiteollisuudesta hyvinvoivana ja Suomen taloutta ylläpitävänä voimavarana.Niinpä niin, kuvastaa kyllä paperilaisen perspektiiviä jankata vielä siitä viime kesän työsulusta. Väität olevasi akateeminen, joten todista ajattelemalla järkevästi.
Viime kesän työsulku oli työnantajan reaktio koko kevään kestäneelle lakkoilulle. Koneita ajettiin koko ajan ylös ja alas, koska työntekijät keksivät parin päivän välein pistää hetkeksi hanskat naulaan. Sitä eivät kestä koneet ja mm. vesien puhdistus ei pelannut kunnolla tuollaisella pätkäkäytöllä. Työsulku oli siis seurausta työntekijöiden pelleilystä.
Lisäksi minä kirjoitin viestissäni vuosista. On tietysti vaikea herneen kokoisilla aivoilla ymmärtää vaikkapa niinkin pitkää ajanjaksoa kuin viisi vuotta. Jossain vaiheessa tuntui, että varma kevään merkki oli paperiliiton lakko tai vähintään lakkouhka. Nyt se lakkoilu alkaa tuottaa tulosta: tuotanto siirretään sinne, missä se pyörii häiriöttä. - Eemel222
Tässä nyt ei ole pelkästään mistään palkoista kyse.
ESIM:Ruotsalainen ja saksalainen paperimies eivät ensinnäkään ole myöskään ilmaisia ja kukapa olisi? JA TÄMÄHÄN ON AMMATINVALINTAKYSYMYS!!! jos se nyt jotain itkettää että tienaa 4000tonttua/kk ja siintä sitte verot pois ni ei sitä kylläkään kenenkään kannata murehtia. Ei sillä vielä Porcheja ostella??? Voidaan sitä kaunistella Kun on porukka ulkoistettu, ESIM:a) Töissä on 500henkeä tuontanto 1.2milj.ton.vuodessa. b)Töissä 1200henkeä tuotanto 1.2milj.ton.vuodessa. KUMPI ON MUKAVAMPI LUKEMA Simmulle?
Kysymys kuuluukin kuinka paljon tehtaalla on ulkopuolisia palkkasotureita?
Alalla ei ole kasvumahdollisuuksia suomessa. Osa laitteista/tehtaista vanhoja. Tehtaat "Kaukana" "vetävistä" markkinoista. Ja ne on ne jenkkiläiset mummut ja paapat ketkä määrää mitä tehdään ja missä tehdään! - juu
eetu kirjoitti:
Niinpä niin, kuvastaa kyllä paperilaisen perspektiiviä jankata vielä siitä viime kesän työsulusta. Väität olevasi akateeminen, joten todista ajattelemalla järkevästi.
Viime kesän työsulku oli työnantajan reaktio koko kevään kestäneelle lakkoilulle. Koneita ajettiin koko ajan ylös ja alas, koska työntekijät keksivät parin päivän välein pistää hetkeksi hanskat naulaan. Sitä eivät kestä koneet ja mm. vesien puhdistus ei pelannut kunnolla tuollaisella pätkäkäytöllä. Työsulku oli siis seurausta työntekijöiden pelleilystä.
Lisäksi minä kirjoitin viestissäni vuosista. On tietysti vaikea herneen kokoisilla aivoilla ymmärtää vaikkapa niinkin pitkää ajanjaksoa kuin viisi vuotta. Jossain vaiheessa tuntui, että varma kevään merkki oli paperiliiton lakko tai vähintään lakkouhka. Nyt se lakkoilu alkaa tuottaa tulosta: tuotanto siirretään sinne, missä se pyörii häiriöttä.montako lakkoa oli viime keväänä?? (vastaa eetu, jos tiedät)
ja koneiden alasajosta: -koneita pysäyteltiin, kun ei ollut tarpeeksi väkeä, pitää koneita käynnissä.
ja sitten vielä pieni vertaus(jos ei äskeinen mennyt perille): - Autossa on yksi aikuinen ja neljä lasta, Aikuinen loukkaantuu(menettää kyvyn ajaa autoa). Mitä tehdä?? A: pysäyttää auto, koska ei ole ajotaitoisia, vai
B: jatkaa ajoa neljän lapsen voimin, joista kukaan ei osaa ajaa autoa. - Torsti
missä kirjoitti:
olihan työnantajilla varaa pitää viime kesänä koneet topissa ja työläiset TYÖSULUSSA(huom.ei LAKKO, vaan todellakin työsulku)kokonaiset 7 viikkoa... eikä tuntunut missään... ja tuli maksamaan varmasti enemmän kuin kaikki aikaisemmat "lakot".
Lakoista alkoi työ sulku, miten voit olla paperilla töissä jos et muista monta kertaa ajettiin tehtaat alas viime kesänä. Vai sillä just voit olla paperilla töissä.
Paljonko maksoi niiten tehtaitten alas ja ylös ajo kun olitten yhden päivän vahditus lakossa.
Yksi vuoro alas ajo ja yksi vuoro ylös ajo.
Eikö ollut järkevintä pistää työ sulku että ei työn antajalle tule kohtuuttoman raskaaksi maksaa palkkoja kun olette vähän välijä lakossa. - kylvi itse
p.men kirjoitti:
Paperiduunareden palkat vain 2.5% paperiteollisuuden liikevaihdosta eli mitätön summa.Kyllä tassä on osakkeiden arvon nostamisesta kysymys.Aina kun irtisanotaan työntekijöitä pelurit innostuu ostamaan osakkeita joten niiden arvonousee.Samalla johtajat saavat kuitata optionsa hyvään hintaan.Tyntekijät ovat vain pelinappuloita tässä ahneudenmaksimointipelissä.y
tämän irtisanomisjupakan siemenet viime kevään yltiöpäisellä lakkoilulla. Kaikki paperimiehet ja -naiset vaan peilin eteen,niin näkevät ketkä tämän on aiheuttanut.
- Nimetön
Nyt pitäisi muistaa että metsäteollisuus ry:n n.kuuden viikon TYÖSULKU ei olut hyväksi jo huonosti kannataville paperitehtaille tai niiden osille. Paperimiesten palkat eivät mitenkään vaikuta vanhojen ja kannattamattomien koneiden alasajopäätöksiin.Paperiteollisuus ei ole työvoimavaltainen ala.Kustannukset muodostuu pääosin raaka-aineista,energiasta ja kuljetuksista.
Valitettavasti osakkeen omistajien ahneus ja markinatilanne johtaa tähän oli työselkkauksia ollut tai ei! - masa
paperia tulla tekeen aina. mutta missä? tietenkin siellä missä se on kannattavinta. eli siellä missä palkka ynnä muut kiinteät kulut on pienimmät. rehellisesti on pakko myöntää että jos olisin itse paperitehtaan patruuna niin kyllä vakavasti harkitsisin mihin tehtaan pystyttäisin. suomeenko? hmmm.....
- eetu
juu kirjoitti:
montako lakkoa oli viime keväänä?? (vastaa eetu, jos tiedät)
ja koneiden alasajosta: -koneita pysäyteltiin, kun ei ollut tarpeeksi väkeä, pitää koneita käynnissä.
ja sitten vielä pieni vertaus(jos ei äskeinen mennyt perille): - Autossa on yksi aikuinen ja neljä lasta, Aikuinen loukkaantuu(menettää kyvyn ajaa autoa). Mitä tehdä?? A: pysäyttää auto, koska ei ole ajotaitoisia, vai
B: jatkaa ajoa neljän lapsen voimin, joista kukaan ei osaa ajaa autoa.Viime keväänä oli lakkoilua jatkuvasti. Se, että niitä ei virallisesti nimitetä lakoksi, ei muuta totuutta: työntekijät eivät suostuneet mihinkään joustoihin (ylityökielto), minkä vuoksi työntekijöitä ei riittänyt pitämään koneita käynnissä. Sen vuoksi koneita piti jatkuvasti ajaa alas. Miksikö vakihenkilöstö ei riittänyt pitämään koneita käynnissä? Olisiko sairauspoissaolot mitään? Perinteisestihän paperilla on niin, että kun säät paranevat, sairaita ilmoittautuu lisää. Selkäsärky on siitä kätevä, että sitä ei lääkäri voi aina todeta.
Käytännössä työntekijäpuoli oli vastuussa alasajoista, koska heidän päätöksensä vuoksi työntekijöitä ei ollut koneilla riittävästi. Työnantaja puolestaan ei voi palkata tilapäistä ylimääräistä työvoimaa, koska sitä ei nykyinen järjestelmä käytännössä salli. Eikös työntekijäpuolikin ole pätkätyötä vastaan?
Autovertauksesi olisi parempi näin:
Autossa on 2 aikuista ja 3 lasta. Jos toinen aikuinen loukkaantuu ja toinen aikuinen ei suostu ajamaan autoa, kuka on vastuussa siitä, että autolla ei enää ajeta?
Korostan kuitenkin edelleen sitä, että asioita täytyy ajatella monen vuoden ajalta. Jos et siihen kykene, ole hiljaa, äläkä viitsi jankata viime kesästä. Paperiliitto on ollut lakkoherkkä vuosia. Nyt vain katkesi se kuuluisa kamelin selkä. - Sepeteus
kylvi itse kirjoitti:
tämän irtisanomisjupakan siemenet viime kevään yltiöpäisellä lakkoilulla. Kaikki paperimiehet ja -naiset vaan peilin eteen,niin näkevät ketkä tämän on aiheuttanut.
Ei hyvä toveri, emme kylväneet itse vaan se oli tuo työnantaja joka piti tehtaat TYÖSULUSSA ja ei päästänyt väkeä töihin.
Sille emme taas mahda mitään että sinäkään et erota mitä eroa on lakolla ja työsululla mutta mieti ite. - lapsilla
masa kirjoitti:
paperia tulla tekeen aina. mutta missä? tietenkin siellä missä se on kannattavinta. eli siellä missä palkka ynnä muut kiinteät kulut on pienimmät. rehellisesti on pakko myöntää että jos olisin itse paperitehtaan patruuna niin kyllä vakavasti harkitsisin mihin tehtaan pystyttäisin. suomeenko? hmmm.....
työt,siellä muilla mailla,niin ei tarvitse maksaa palkkaa.
- eetulle
eetu kirjoitti:
Viime keväänä oli lakkoilua jatkuvasti. Se, että niitä ei virallisesti nimitetä lakoksi, ei muuta totuutta: työntekijät eivät suostuneet mihinkään joustoihin (ylityökielto), minkä vuoksi työntekijöitä ei riittänyt pitämään koneita käynnissä. Sen vuoksi koneita piti jatkuvasti ajaa alas. Miksikö vakihenkilöstö ei riittänyt pitämään koneita käynnissä? Olisiko sairauspoissaolot mitään? Perinteisestihän paperilla on niin, että kun säät paranevat, sairaita ilmoittautuu lisää. Selkäsärky on siitä kätevä, että sitä ei lääkäri voi aina todeta.
Käytännössä työntekijäpuoli oli vastuussa alasajoista, koska heidän päätöksensä vuoksi työntekijöitä ei ollut koneilla riittävästi. Työnantaja puolestaan ei voi palkata tilapäistä ylimääräistä työvoimaa, koska sitä ei nykyinen järjestelmä käytännössä salli. Eikös työntekijäpuolikin ole pätkätyötä vastaan?
Autovertauksesi olisi parempi näin:
Autossa on 2 aikuista ja 3 lasta. Jos toinen aikuinen loukkaantuu ja toinen aikuinen ei suostu ajamaan autoa, kuka on vastuussa siitä, että autolla ei enää ajeta?
Korostan kuitenkin edelleen sitä, että asioita täytyy ajatella monen vuoden ajalta. Jos et siihen kykene, ole hiljaa, äläkä viitsi jankata viime kesästä. Paperiliitto on ollut lakkoherkkä vuosia. Nyt vain katkesi se kuuluisa kamelin selkä.ei taida olla itselläsi paljon tietoa asiasta, hyvä esimerkki jos ruvetaan oikein asiaa alusta asti katsomaan: Miksi ylityökielto oli voimassa? vastaus: Työnantajapuoli ei suostunut minkäänlaisiin neuvotteluihin paperiliiton kanssa marraskuusta lähtien. Jos työnantajat olisi halunnut oikeasti pitää koneet käynnissä, niin eikös se olisi ollut kaikinpuolin järkevää neuvotella asiasta jo ennen kuin Vanha työehtosopimus lakkasi olemasta voimassa(kevät), jolloin ei ylityökielto olisi ollut edes mahdollinen. Mutta siitähän ei koko viimevuoden SULUSSA ollut edes kyse.
Ja vertauksen käsitit väärin.
Tässä asia selvemmin: EI Lentokoneellakaan kapteeni lähde yksin lentään, vaikka osaisi ja pystyisi, jos perämies puuttuu..
Ja monen vuoden ajalta... Eiköhän paperiliitto ole ollut jo lähemmäs kymmenen viimevuotta TUPOssa aina mukana, ja saanut samat korotukset kun muutkin.
T:Ymmärrän täysin käsityksesi, kun olet tietosi mitä suuremmalla todennäköisyydellä hankkinut pelkästään mediasta, joka ei todellakaan käsittele asioita puolueetomasti(YLLÄTYSYLLÄTYS). - suuresti...
sinä päivänä kun ensimmäinen kirjoitti:
kone lähtee ulkomaille voitte alkaa miettimään niitä palkkojanne ja itse raksalla työskentelevänä voin sanoa että täältä on turha sympatiaa odotella
Mitenkä kaikenmaailman akateemiset ja filosoofit tuntuu olevan hyvillään kun toiset putoavat kelkasta? No ehkä se on ymmärrettävää, mutta luulisi sentään Rakennusmiehen ymmärtävän että kun rakennuksen (yhteiskunnan) perusta murenee menee siinä loppujenlopuksi koko talo paskaksi.
- jepulis
Torsti kirjoitti:
Lakoista alkoi työ sulku, miten voit olla paperilla töissä jos et muista monta kertaa ajettiin tehtaat alas viime kesänä. Vai sillä just voit olla paperilla töissä.
Paljonko maksoi niiten tehtaitten alas ja ylös ajo kun olitten yhden päivän vahditus lakossa.
Yksi vuoro alas ajo ja yksi vuoro ylös ajo.
Eikö ollut järkevintä pistää työ sulku että ei työn antajalle tule kohtuuttoman raskaaksi maksaa palkkoja kun olette vähän välijä lakossa.taas yksi joka ei tiedä asiasta, muuta kuin on mediasta seurannu..
Ei niitä tehtaita kokoajan ylös ja alas ajettu, muualla, kuin Tähtisen puheissa ja sitä kautta myös mediassa.
Minkä takia vauhditus-lakko tarvittiin??
-on aika hiljaista tuo neuvottelu, jos ei työnantajapuoli suostu neuvotteleen.
PS. ei työnantaja maksa palkkaa lakon ajalta.. :) - automies tre
Sellutehtaassa sellunkeittäjän silmienedestä vilahtaa sellua alle minutissa samalla arvolla kun hän saa palkkaa 8:ssa tunnissa. Jos prosessissa on töissä parikymmentä työntekijää saisi näiden työntekijöiden palkan kolminkertaistaa ja silti firmalle jäisi 7 tuntia
- miehet
Näyttää siltä, että te akateemisesti koulutetut ette tiedä oikeasta elämästä mitään. Ota laskin käteen jos osaat laskea sillä ja jos saat tulokseksi vuosiansiona 48 000 €, se on aika törkeesti liioiteltu. Taidat olla peruskatellinen suomalainen kirjaoppinut, jolla ei ole mitään todellisuudentajua. Onko tullu mieleen, että tuollaiset ovat työnantajan propakandaa, ota asioista selvää, etten kun alat kirjoittaa tuollasia. Esim. työsulku ei ollut työntekijöitten omasta tahdosta, vaan työnantajan törkeätä kiusantekoa ja työntekijöiden halventamista.Kirjoituksestasi tuli selvästi ilmi kateudenkello,,joka kalisee kaulassasi.Tervetuloa vaan juhlapyhinäkin töihin, öisin ja viikonloppuisin pienellä korvauksella!!!!Onko tullut mieleen, kuinka monen vuorotyöläisen terveys on mennyt? Saako sitä rahalla? nimimerkki: vuorotyöläinen
- kaskilo
Sama on edessä bussikuskeilla myös
- on jo jätet...
Maksava asiakas on jo jätetty tien varteen muutenkin.Oma auto pitää olla että töihin pääsee vaikka asuu eteläsuomessa.
Kunnat ja valtiohan kuulemma tukee, kulki se linja vaikka tyhjillään.Ja kallis junakalusto samoiten vaikka tyhjänä..puolen tunnin välein.
Ihan väärin minusta työttömästä.Koska sekin vaikuttaa työhön meno päätökseen jos ei 7 :ksi pääse töihin.Tai töistä yöllä takas.Saisko käyttää taksia tulisikko verottaja vastaan????se on kysymättä...
- Realisti
Ei ihan valtavan mutkikkaita ajatuksia edellytä sen ymmärtäminen, että tämä on yksi niitä saavutuksia, joita paperityöntekijät viime kesän lakkoilullaan saavuttivat.
Onneksi olkoon!
:)- pap.m
Halollako täytyy hakata puupäille kalloon se tosiasia että viimekesänä ei paperimiehet lakkoilleet.Kysymyksessä metsäteollisuuden järjestämä työsulku. ELI TYÖNANTAJAT PANIVAT TEHTAAT SEISOMAAN!!!!
- tervasaarelainen
Nämä ovat jo olleet tiedossa täällä Valkeakoskella jo paljon ennen paperin lakkoa että silleen...
- Torsti
pap.m kirjoitti:
Halollako täytyy hakata puupäille kalloon se tosiasia että viimekesänä ei paperimiehet lakkoilleet.Kysymyksessä metsäteollisuuden järjestämä työsulku. ELI TYÖNANTAJAT PANIVAT TEHTAAT SEISOMAAN!!!!
Montako kertaa tehtaat ajettiin alas ennen kuin paperi firmat pisti työ sulun ja sulkuhan alkoi lakon jatkeena, eli taas olis ajettu tehtaat ylos ja parin päivän päästä olisi taas vauditus lakko ja tehtaat olisi ajettu alas.
Ootko tosijaan noin vähä älyinen vai luuletteko että työläinen saa määrätä kaiken mitä firmassa tapahtuu, jos luulette niin kilometri tehtaalla on kyllä tilaa, ei muutakuin kahtelemaan seiniin uloko puolelle. - ajoivat koneet
Torsti kirjoitti:
Montako kertaa tehtaat ajettiin alas ennen kuin paperi firmat pisti työ sulun ja sulkuhan alkoi lakon jatkeena, eli taas olis ajettu tehtaat ylos ja parin päivän päästä olisi taas vauditus lakko ja tehtaat olisi ajettu alas.
Ootko tosijaan noin vähä älyinen vai luuletteko että työläinen saa määrätä kaiken mitä firmassa tapahtuu, jos luulette niin kilometri tehtaalla on kyllä tilaa, ei muutakuin kahtelemaan seiniin uloko puolelle.alas vuoden aikana, olet ihan oikeassa, ei kukaan yrittäjä sitä suvaitse, viikottain koneet oli seis jonkun asian takia ja jos oli päivän alhaalla vei 2 päivää saada koneet ylös ja taas 2 päivää ajettiin alas yhden seisoma päivän takia, se maksaa koko yhteiskunnalle tuollainen teko, tuloksen jokainen arvasi mihin se johtaa.
- Ei kait
Torsti kirjoitti:
Montako kertaa tehtaat ajettiin alas ennen kuin paperi firmat pisti työ sulun ja sulkuhan alkoi lakon jatkeena, eli taas olis ajettu tehtaat ylos ja parin päivän päästä olisi taas vauditus lakko ja tehtaat olisi ajettu alas.
Ootko tosijaan noin vähä älyinen vai luuletteko että työläinen saa määrätä kaiken mitä firmassa tapahtuu, jos luulette niin kilometri tehtaalla on kyllä tilaa, ei muutakuin kahtelemaan seiniin uloko puolelle.Tehtaita turhaan panna seisomaan, vaan kyseessä oli vastatoimi paperipölvästien kiusanteolle.
- -pete-
Voisitko sinä selvittää meille kaikille mikä on
LAKKO ja mikä on TYÖSULKU jos osaat nämä niin sitten varmaan ymmärrätkin paperiteollisuuden viime kesäiset toimet.......vastausta odottaen - -pete-
ajoivat koneet kirjoitti:
alas vuoden aikana, olet ihan oikeassa, ei kukaan yrittäjä sitä suvaitse, viikottain koneet oli seis jonkun asian takia ja jos oli päivän alhaalla vei 2 päivää saada koneet ylös ja taas 2 päivää ajettiin alas yhden seisoma päivän takia, se maksaa koko yhteiskunnalle tuollainen teko, tuloksen jokainen arvasi mihin se johtaa.
asioista mellasteta samalla tavalla kuin vuosi sitten koneiden alasajoista ,tälläkin hetkellä on monta konetta tilauspula tai tuotannonrajoitus seisokeissa.......vai onko se syy ainoastaan
työntekiöiden tekemisien ja se mitä viimevuoden "koneiden"pysäyttämisiin tulee niin ta. laski kaikki jälkikäsittely koneetkin "paperikoneiksi"
että saatiin media mukaan "SULUN" jälkeen meillä seisoi näitä "PAPERIKONEITA" miehistöpulan takia
useita viikkoja ja eipä niistä ta. tai media mitään meteliä pitänyt.....että silleen
- Oltiin niin kovaa
Paperimiestä läski-ahosen johdolla.
Onnittelen tuloksesta..:)))- pap.m
Tule meille töihin.Tarvitsen noin nöyrää ja uutteraa kaikensietävää halpaa työntekijää.Saat palkaksi ruuan ja asunnon (ei mitään luxusta mutta hyvin kesällä tarkenee.)Kaupan päälle voit nuolla persettäni kerran päivässä.Meillä on silloin molemmilla kieli perseessä.Tasapuolista ja rehtiä.Eikö vain?
- Olet noiden
pap.m kirjoitti:
Tule meille töihin.Tarvitsen noin nöyrää ja uutteraa kaikensietävää halpaa työntekijää.Saat palkaksi ruuan ja asunnon (ei mitään luxusta mutta hyvin kesällä tarkenee.)Kaupan päälle voit nuolla persettäni kerran päivässä.Meillä on silloin molemmilla kieli perseessä.Tasapuolista ja rehtiä.Eikö vain?
3-tuhannen joukossa.
Juuri kaltaisesi olivat vauhdissa ja rinta rottingilla viime lakossanne..:))
- jasu
Kerranakin nämä valitettavat irtisanomiset osuivat "oikeaan" osoitteeseen. Paperimiehet ovat lakkoilemalla nostaneet/kiristäneet palkkansa kohtuuttuman suureksi joka ei lainkaan vastaa heidän tietotaitoaan saatika vastuutaan. Tästä saa nyt kärsiä (maksaa) koko Suomen kansa, kun nyt joudutaan elättämään näitä paperisankareita puhumattakaan kansantulon putoamisesta. Tämä ei jääne ainoaksi vastaavaksi uutiseksi.
Muuten, SAK ei aja työllisyyttä Suomessa vaan päinvastoin.- Reiska
mutta jos vaikka Voikkaan tehdas suljetaan niin kyllähän se on kova isku koko seudulle-kärsii kauppa jne.Tuntuu että kaikki viedään Suomesta ulos ja tänne ei jää kuin eläkeläiset ja työttömät ja niistäkin pikkurahoista on valtion pakko periä kova vero vastaisuudessa.Nyt lisää rahaa kehitysapuun&Kuolan päästöjen ja Pietrin paska-altaan rahoitukseen.....
- P.men
Tukehtuisit kateuteesi.Se olisi sulle täysin oikein.Johtajat vetää 10:nien miljoonien optiot sadantuhannen euron kuukausipalkkansa päälle mutta sinä huomaat vain paperiduunarin palkan.
- Onhan yhteikunnalla
P.men kirjoitti:
Tukehtuisit kateuteesi.Se olisi sulle täysin oikein.Johtajat vetää 10:nien miljoonien optiot sadantuhannen euron kuukausipalkkansa päälle mutta sinä huomaat vain paperiduunarin palkan.
Sinulle työmarkkina tuki..tosin talosi voi mennä myyntiin..:)
- jasu
P.men kirjoitti:
Tukehtuisit kateuteesi.Se olisi sulle täysin oikein.Johtajat vetää 10:nien miljoonien optiot sadantuhannen euron kuukausipalkkansa päälle mutta sinä huomaat vain paperiduunarin palkan.
Ei se ole kateutta, vaan realismia. Te PAPERITYÖLÄISET ajatte aluksi investoinnit ulkomaille ja vähitellen myös paperiteollisuuden työpaikat perässä. Jopa Ruotsissa on nykyään halvemi tuottaa paperia ja teollisuushan investoi mielummin sinne kuin tänne. Toimintanne on jo pitkään ollut ahneuden ruokkimaa edusvastuutonta kiristämistä.
En kadehdi hyviä tuloja, mutta ne pitäisi itse ansaita eikä kiristää muilta. Jos haluatte rikastua, opiskele vaikka lääkäriksi tai perusta yritys, joka työllistää useita ihmisiä. Tällöin olet ansainnut muita paremman tulotason. - P.men
jasu kirjoitti:
Ei se ole kateutta, vaan realismia. Te PAPERITYÖLÄISET ajatte aluksi investoinnit ulkomaille ja vähitellen myös paperiteollisuuden työpaikat perässä. Jopa Ruotsissa on nykyään halvemi tuottaa paperia ja teollisuushan investoi mielummin sinne kuin tänne. Toimintanne on jo pitkään ollut ahneuden ruokkimaa edusvastuutonta kiristämistä.
En kadehdi hyviä tuloja, mutta ne pitäisi itse ansaita eikä kiristää muilta. Jos haluatte rikastua, opiskele vaikka lääkäriksi tai perusta yritys, joka työllistää useita ihmisiä. Tällöin olet ansainnut muita paremman tulotason.SE ON KATEUTTA JA SUURTA TYPERYYTTÄ:VAIN IDIOODIT JAKSAA JAUHAA PASKAA PAPERIN TYÖSULUSTA NÄIN PITKÄÄN!
- keskivertoduunari
Paperiliitto kaivoi verta nenästä viimevuonna kun olivat lakossa, luullaan että ollaan maailman tappi ja aina pitää saada enemmän kun muut.... nauttikaa kohta kotona niistä korotuksistanne perkele ja valtio menettää paljo verotuloja ja siinä sivussa menettää syyttömätkin työpaikkoja kun aiheutatte ahneudellanne muidenkin työpaikkojen menetyksiä... me tiedettiin tämä jo sillon lakon jälkeen että näin käy ... miksei kävisi... tekisin aivan samoin jos olisin herra UPM
- XMX
PAPERILIITO EI OLLUT LAKOSSA VAAN METSÄT. ASETTAMASSA TYÖSULUSSA.
- anteeks vaan
XMX kirjoitti:
PAPERILIITO EI OLLUT LAKOSSA VAAN METSÄT. ASETTAMASSA TYÖSULUSSA.
Niin mutta anteeks voisitko kertoa KUKA aloitti lakon? Pitäiskö pikkuisen muistias virkistää? Aina te muistatte sen kuka lakon viimeiset käännökset tekee muttette sitä kuka sen aloitti! Hävetkää!
- firma
Hei paperityöntekijät. Perustakaas kokeeksi oma firma ja koittakaa myydä paperia maailmanmarkkinoilla ja pitää työehdot ja palkat Suomen tasolla. Taitais kyseinen firma olla konkassa parissa kuukaudessa. Laittakaa se Ahonen vai mikä se oli koko konsernin toimariksi.
Helppo homma!!!!!!!
- saa mitä tilaa
Ei voida väheksyä taannoisen lakon vaikutusta.
- åpsdäöasd
onko joku viisas laskenut että paljonko suomalaisten työntekijöiden palkat ovat UPM tuloksesta noin prosentuaalisesti?Ihan vaan uteliaisuuttani kyselen?Ettei vaan arvoisat tehtaanjohtajat näkisi nyt nälkää,kun joutuvat tehtaat kiinaan siirtämään.
- jep jejp
Vain ajan kysymys, koska paperimiehet taas lakkoilee, nyt lakkoilun seurauksista eli irtisanomisia vastaan. Viisasta vai mitä?
Nyt ei kyllä hirveästi myötätuntoa löydy paperimiehiä kohtaan.. vahingoniloa lähinnä. Elektroniikka ym. on asia erikseen.. jaksamista sinne. - Liten Lasse
lAITETAAN VESSAPAPERIN NIMEKSI PAPERITYÖNTEKIJÄ...NYT KUN NE LENTÄÄ PIHALLE NIIN KOTONA LAPSET VOIVAT HUUTAA, ETTÄ ; Isiiiii missä on paperityöntekijääääää!!!! Ja isä pyyhkii
sitten pyllyn pt:llä.
- aino
Ihan sama tuli mieleen minullakin, että ahneella on tuttu loppu. Harmi vaan, että UPM:n säästötoimet eivät vaikuta vain paperitehtailla työskenteleviin, vaan niin moniin muihinkin.
- MAANVILJELIJÄ
20-vuotta olen kuunnellut paperimiesten ja muiden SAK:n porukan valitusta maatataloustuista ja viljelijän helposta elämästä.
Tulot teillä ovat aina olleet moninkertaiset itseeni verrattuna. Teillä on ollut mahdollisuus pitää lomia, pekkasia ja sairaslomia.Minulla ei ole ollut koskaan mitään noista. Hienoa että teitä on taas parinvuoden päästä paljon vähemmän.Kyllä lämmittää.
Toivottavasti muut yhtiöt seuraavat perässä. Tsemppiä UPM!!- Yritetään Yhdessä
Hieno juttu nuo irtisanomiset. Kaamea valitus ja koko Suomea vahingoittavat työtaistelut maksoivat itsensä takaisin.
Koskahan maassamme tajutaan, että työn tekemättä jättäminen kostautuu ITSELLE, ei muille. - niitä
tukia kohta maksetaan kun ei ole veronmaksajia,eiköhän paperimiehet olleet niitä kovimpia veronmaksajia,että se niistä tukiaisista.
- TST
Harmillista että kaikki eivät ymmärrä mitä tästä seuraa... Kuka maksaa 3000 työttömän työttömyysturvan: myös sinä. Tehtaan lakkauttaminen heijastuu myös muihin yrityksiin. Alihankkijoilla ei ole enää tilauksia samaan malliin. Esimerkiksi sähkösuunnittelijoita ei tarvita enää samaa määrää kun uusia laitoksia ei rakenneta.
Työttömien on vaikea ostaa sitä maajussin leipääkään. - p.men
Olen seurannut läheltä suuren karjatilallisen elämän menoa ja olen täysin toista mieltä.Lomittaja käy kerran viikossa.Verotussyistä vaihdetaan traktorit uusiin joka 3:vuosi.Kaikkiin investointehin saadaan avustuksia vähintäin 50 %.Etelässä lomaillaan 3-4.kertaa vuodessa.Ajellaan uudella mersulla ym.
Kyllä olisi hienoa jos olisi syntynyt maalaistaloon.Ja aina valitetaan miten meillä menee huonosti. - Maanviljelijän poika
Kylläpä siinä oli asiaa! ;) Ei montaa sanaa ollu totta/asiaa. No asiaa ei ollut ollenkaan. Jos Sinulle ei kunnan lomittajat kelpaa lomasi ajaksi tuuraamaan, niin ole sitten ilman lomaa. Tuosta palkastasi voi sitten olla montaa mieltä.
- oppi
p.men kirjoitti:
Olen seurannut läheltä suuren karjatilallisen elämän menoa ja olen täysin toista mieltä.Lomittaja käy kerran viikossa.Verotussyistä vaihdetaan traktorit uusiin joka 3:vuosi.Kaikkiin investointehin saadaan avustuksia vähintäin 50 %.Etelässä lomaillaan 3-4.kertaa vuodessa.Ajellaan uudella mersulla ym.
Kyllä olisi hienoa jos olisi syntynyt maalaistaloon.Ja aina valitetaan miten meillä menee huonosti.olemaan vain se mustalaisen hevonen ja sekin kuoli silloin...... kannattaa sinun ostaa oma maatila ja ISO, pääsisit sen muutaman prosentin joukkoon joilla on ns. iso maatila. Suomen ruoka tuotetaan pääasiassa kuitenkin perheviljelmillä joiden kannttavuus heikkenee koko ajan jos et kehitä/ laajenna ja " velkaannu "
- Jape
voi perhana...omia etujaan ja oikeuksiaanhan ei saa puolustaa..kenenkään päätöksiä ei saa kyseenalaistaa..yritykset tekevät voittoa mutta huonosti menee kun se voitto ei ollutkaan budjetoidun suuruinen!!! vähennetään porukkaa,jäljellejääneet polttavat itsensä loppuun vuodessa tekemällä irtisanottujen duunit.Muut pätkätöihin,pienellä palkalla,puhelimen ääressä päivystetään josko tulisi soitto töihin.. perusta siinä perhe,suunnittele tulevaisuutta..AJATELKAA ihmiset omilla aivoilla ja kerrankin jotain muuta kun omaa napaa perkele!
- P.men
Kyllähän tämä nykyinen meno on täysin uutta tässä maailmassa.Kaikki vetää muista välittämättä itselleen kaiken mitä saa.Ahneus,kateus,pettäminen ja moraalittomuus näyttävät olevan hyveitä.Solidaarisuus ,toisten huomioon ottaminen,auttaminen,rehellisyys ja kohtuullisuuteen tyytyminen ovat kuin kirosanoja.Mutta uusi aika kaiken muuttaa voi.
- piiksa
On lopultakin aika lailla yhdentekevää, mitä viimekevään työriidassa saavutettiin tai menetettiin. Ulkoistaminen ja tuotannon leikkaukset olisivat tulleet kuitenkin.
Kannattamatontahan suomessa on kaikki. Kysymys vaan herää: Miten peruspäivärahan varassa kitkutteleva työtön voi ostaa ryöstökalliita kiinassa halvalla harsittuja suomalaisia tuotteita? Kyllä tällainen ulostaminen, mitä teollisuus ja yritykset nyt harrastavat, vielä kostautuu. Tolkuton ahneus kun tuppaa aina niin tekemään, pamauttamaan omaan nilkkaan siis.
se piiksa- vfts
Ei voi kuin ihmetellä maanviljelijää kuinka p..kaa puhuu, toivotaan nyt että tukia leikataan lisää .Paperimiehille tsemppiä !!!
- se käyp
köyhäin palstalle juuri eilen rustasin tekstin..mikä seuraava...tänään SE sitten muutaman tunnin päästä tapahtui..ihankuin ennustettavissa.. Tänään tähän mennessä 3760työpaikkaa menee..ja siinnä työttömiä syytetään kun eivät töitä tee..itse olin elektroniikka-työntekijä..tehdastyöl..ja sekatyöläinen,työtön tänä päivännä.Tosi huolestunut tästä elämän menosta suomessa.
Rahan mahti alas. - Kiitosta vaan.
Joo-o, paperimiehet, te kun olette aina kehuneet miten se on vaativaa olla ajamassa paperikonetta, ja että siitä pitää saada ammattimiehen palkka, näinhän se on, mutta kertokaapas se, miksi siivojien, vartioiden, trukkikuskien ym apuväen pitää vetää 2 kertaista palkkaa vaikka elintarvikepuoleen verrattuna, onko hommat niin vaativia? Kannattihan se maksaa, nyt ei ole sitten töitä kenelläkään.
Ne jotka siellä teillä niitä vaatimuksia esittivät ovat 50 v. paremmalla puolella, ei näitä sankareita purista loppuuko hommat, talot ja mökit maksettu, mutta entäs ne nuoret perheelliset? Kiitos vaan Paperiliitto! - keimo
Mutta ei hätää, palvelu-alahan työllistää työministerin mukaan joka vuosi 36000 uutta työntekijää!!
- palleramsted
Joo, ei mitään hätää. Palvelualalla töitä tulee reilusti lisää. kukahan idiootti tuonkin kommentin päästi suustaan?! Faktahan on että eivät kaikki Suomen ihmiset voi myydä palveluita toisilleen. Jonkun täytyy myös tuottaa jotain ulkomaille myytävää...
- Markkinavoimat
...ovat nämä työehtosopimukset. Teollisuus siirtyy sinne missä markkinat ovat lähellä, puu kasvaa 3x nopeammin, palkat ovat 3xpienemmät ja ympäristösäädökset väljemmät kuin Suomessa. Paperityöläisten vuosikymmenien mittainen ahneus avaintoimialalla on tulossa tiensä päähän ja kellottelu kultakaivoksen päällä loppuu. Eikä UPM ole ainoa, sillä muut metsäyhtiöt seuraavat perässä. Se siitä, sanoi paperimies kun sammutti viimeisenä tehtaan valot.
- EiBussikuski
Toisin kuin Nokian keltakaulusduunarit, joiden aikaansaama tulos menee Nokian omistajille, jenkkisijoittajille miljardiosinkoina, tuo suomalainen paperiduunari rahaa niin pitäjälle kuin valtiolle.
- niinpäniin
EiBussikuski kirjoitti:
Toisin kuin Nokian keltakaulusduunarit, joiden aikaansaama tulos menee Nokian omistajille, jenkkisijoittajille miljardiosinkoina, tuo suomalainen paperiduunari rahaa niin pitäjälle kuin valtiolle.
Kukas onkaan suomen suurin yksityinen työnantaja? Eikö reilu 20000 työntekijää työ mutkan kautta aika paljon rahaa valtiolle?
Ja kukas maksaakaan viidenneksen suomessa kerätysta kuuden miljardin yhteisöverosta...
Kuvittelisin niitten kaikkien olevan ihan tarpeellisia tyyppejä, sekä euroja. - EiBussikuski
niinpäniin kirjoitti:
Kukas onkaan suomen suurin yksityinen työnantaja? Eikö reilu 20000 työntekijää työ mutkan kautta aika paljon rahaa valtiolle?
Ja kukas maksaakaan viidenneksen suomessa kerätysta kuuden miljardin yhteisöverosta...
Kuvittelisin niitten kaikkien olevan ihan tarpeellisia tyyppejä, sekä euroja.Arvaan että Nokia tuo nuo mainitsemat miljardit. Mutta enemmän Nokia jakaa rahaa jenkkiporhoille. Lisäksi tunnetusti nokialaiset eivät kieri rahassa kuten paperilla otetaan setelikylpyjä. Se merkitsee sitä, että paperiduunarit tuottavat valtiolle verotuloina merkittävästi nokialaisia enemmän. Nokia osingonjaon sijaan tulisi palkita työntekijänsä kaksikertaisella palkalla.
- tompplei
EiBussikuski kirjoitti:
Toisin kuin Nokian keltakaulusduunarit, joiden aikaansaama tulos menee Nokian omistajille, jenkkisijoittajille miljardiosinkoina, tuo suomalainen paperiduunari rahaa niin pitäjälle kuin valtiolle.
Ei oo kovin pitkälle ajateltu tuo sun kommenttis. Mitä sen on väliä jos sitä rahaa tulee vuoden tai kaks ja loppuu kuin seinään. Ja ei se työttömyyskorvausten maksaminen kortistossa oleville ilmaista ole. Jos jaettais palkka kahdella ja otettas porukkaa tuplaten töihin niin se vasta valtiolle nannaa olis.
- eetu
Miksi yrittäjän pitäisi maksaa siitä, että joku suomalainen saa tehdä kannattamatonta työtä liian suurella palkalla? Paperiliitto on hinnoitellut itsensä ulos, joten tämä siitä nyt seurasi.
Tsemppiä UPM!- orpopiru
Niinpä. Esimerkki tyhmille:
Jos joku haluaa korjauttaa autonsa ja on kaksi samantasoista korjaamoa, toisessa korjaus maksaa 200 Euroa ja toisessa 450 euroa, kumpaan korjaamoon fiksu autonsa vie.
Se 450 Euron korjaamo perustelee palkkionsa sillä, että ruoka ja asuminen on niin pirun kallista ja mä oon aina saanut tämmöstä liksaa.
Se 200 Euron korjaaja kertoo, että kyllä sillä 200 EUrolla auton korjaa ja itsensä elättää...
Jos sulla on korillinen omenoita ja toinen tarjoaa niistä 10 euroa ja toienn 15 euroa, kummalle myyt?
Ja jos suuryhtiö toimii samojen periaatteiden mukaan, niin se on väärin, outoa..... - eetu
orpopiru kirjoitti:
Niinpä. Esimerkki tyhmille:
Jos joku haluaa korjauttaa autonsa ja on kaksi samantasoista korjaamoa, toisessa korjaus maksaa 200 Euroa ja toisessa 450 euroa, kumpaan korjaamoon fiksu autonsa vie.
Se 450 Euron korjaamo perustelee palkkionsa sillä, että ruoka ja asuminen on niin pirun kallista ja mä oon aina saanut tämmöstä liksaa.
Se 200 Euron korjaaja kertoo, että kyllä sillä 200 EUrolla auton korjaa ja itsensä elättää...
Jos sulla on korillinen omenoita ja toinen tarjoaa niistä 10 euroa ja toienn 15 euroa, kummalle myyt?
Ja jos suuryhtiö toimii samojen periaatteiden mukaan, niin se on väärin, outoa.....Samat tyypit, jotka vinkuvat yhteiskuntavastuun perään, ostavat kuitenkin ulkomaista halpiskamaa, jos vain voivat. Kodin elektroniikka tilataan saksalaisesta nettikaupasta, kun sieltä saa halvemmalla kuin Mustasta pörssistä. Jos kotona pitää tehdä remonttia, palkataan pimeä firma, joka käyttää virolaisia työntekijöitä. Kaupassa valitaan espanjalainen kurkku, koska kotimainen on liian kallista. jne. jne.
Sitten ihmetellään, kun työpaikasta Suomesta katoavat.
- jatkuu....
Scanfil
Lännen Tehtaat
Elisa
BioTie
UPM
Takon kotelotehdas
Pohjola
Exelin
Orion-yhtymä Oyj Orion Pharmassa
Nokia
Spar
OP-ryhmä aloittaa yt-neuvottelut
Yt-neuvottelut Postin oman konttoriverkon
Cencorp
Radio Suomen maakuntaradioiden yt-neuvottelut
Iisalmen Sanomat aloittaa yt-neuvottelut
Perlos Oyj
Outokumpu
If
Vaisala
Metsäliitto
Finnforest
Suomen Kuitulevy Oy
SPR veripalvelu
Benefonin
Flextronics
Iocore Oyj:ssä ja Iocore Suomi Oy
Lahden kaupunki
SysOpen Digia
Liha-Saarioinen
Filtronic Comtek
. - Peter
Onhan se nyt ihan oikein, että kenkää vaan lakkoileville möhömahoille. Samat hommat saadaan tehtyä paljon vähemmällä porukalla. Oikein hyvällä tuulelle tuli aamulla eka elcoteqin vähennykset pongasin ja perään tämä...Itse olen sitä mieltä että turha porukka pihalle ja kaikki ulkomaille.Suomalaiset tehköön sitä mihin nykyisessä kilpailu tilanteessa kykenevät.Pörssiyhtiöiden päämäärä on tehdä voittoa, ei hyväntekeväisyyttä. Ostakaa osakkeita, minulla oli kumpaakin salkussa. Seuraava askel on irtisanomisien jälkeen ylivelkaantuneiden(idioottimaista) asuntojen myynnit alehintaan.Toivottavasti olen siinä vaiheessa jo päässyt pois koulusta, että pääsee osteleen.
- Nimetön
Viimeksi kun oli paperilakko ja sen jatkoksi työsulku, sopua ei tullut tolkuttomiin vaatimuksiin, kuultiin jo selvää kieltä Suomessa tehtävän paperin kilpailukyvyn heikkenemisestä. Nyt sitten kilpailukykyä ei saatu yhtään parannettua, koska duunarit kuvittelee asuvansa jossain umpiossa. Kehitysmaissa tehdään paperi vähän eri palkkatasolla kuin Suomessa. Kyllähän oudon suuria nuo paperityöläisten palkat on, tavallista tehtaan prosessityötähän se on, ei yhtään vaativampaa kuin esimerkiksi teollisuusompelijan duuni, palkka kuitenkin moninkertainen.
Paperiyhtiöt tekee voittoa, mutta niinhän niiden kuuluukin. Liiketoiminnan perusidea on tuottaa voittoa omistajilleen.
Mutta kyllä taas on veronmaksajilla maksamista, kun me työssäkäyvät joudumme maksamaan veroina noiden työttömäksi jäävien paperimiesten ansiosidonnaisia päivärahoja, jotka on suurempia kuin monen duunarin palkka.Ennen duunari oli duunari, palkka riitti pienen kämpän vuokrien maksuun ja ruokaan, jos perunat ym kasvatettiin itse. Pomoilla oli varaa mopoon ja johtajalla autoon. Nyt duunarit kulkee omakotitalon hintaisilla autoilla, on taulutelkkarit joka kämpässä ja parisataa neliöiset omakotitalot - velaksi. Jos joku tienaa niin paljon, että on varaa ostaa noi kamat niin ok, mutta jos ne ostetaan velaksi, niin sitten itketään "köyhyysrajalla" kun jää työttömäksi.
Sama asia koskee koko kansantaloutta. Jos joku metsäyhtiö osaa hoitaa raha-asiansa niin, että tuottaa voittoa ja katsotaan tulevaisuutta pienentämällä menoja, että voisi tuottaa voittoa jatkossakin, niin se on velkasen duunarin mielestä väärin.
Hah. - nyt vit...
Nyt sit paperimies saa sitä mitä kylvää..... tää oli vitsi! heh heh!
Kaikkikunnia paperimiehille jotka eivät taipuneet kapitalistin ja pörssihaiden painostuksessa!
Vika on Eu:ssa ja globalisaatiossa,wto:ta unohtamatta!
Kyllä myös riistäjät nöyrtyvät jossain vaiheessa...se on varma... muistakaa 1918...- z-mies
En ymmärrä niitä tyyppejä, jotka täällä puolustavat UPM:n ratkaisua. Möhömahaiset yritysjohtajatko täällä kirjoittelee? Tämä on yksi suurimmista ellei suurin massairtisanominen Suomen historiassa! Viime aikoina yritykset ovat potkineet väkeä pihalle jatkuvalla syötöllä. Pelkästään siksi, että jotkut osakkeiden omistajat saisivat lisää tuottoa osakkeilleen...Perkele, mitä menoa!!!!
^muistakaa 1918...
Mutta tämä oli kyllä IDIOOTTIMAINEN kommentti. Jos punaiset olisivat saaneet vallan, niin olimme olleet onnellisesti Neuvostoliiton paratiisissa kiinni. Siinä työläisen sitten olisi ollut hyvä olla... - Punikit hävisi
100-0
- VIITSI
tuollaisia ajatuksia omia enää itsellesikään. Maailma on ajanut kuvitelmiesi ohi. Paperimiehet istuvat pehmustetuilla tuoleilla työssä ja vapaa-ajat harrastavat niin sanottuja herrojen huveja, jotka eivät ole enää tänä päivänä mahdillisia sinun kuvittelemillesi herroille.
Maailma on siis muuttunut. Sen saa Kohta Rätykin huomata, kun Suomen teillä liikkuvat muiden maiden kuljetuspelit ja omat entiset hyvät, mutta höynäytetyt kuskit saavat nuolla näppejään.
Lähestytään kohta aikaa, jolloin viimeinen blondi syntyy, sitä ennen pitäisi karistaa mielistä tuollaiset 1918 -puheet. Se on moro.
- nyt tai ei koskaan..
On perustettava kansalaisliike maailmanlajuisesti joka ajaa parempia palkkoja ja sosiaaliturvaa Kiinaan yms. halpamaihin!Ei osteta halpamaissa tehtyjä tuotteita!Eu:n herratkin ovat jo huomanneet,että kannatta mainita missä maassa tuote on tehty(eu:sisällä)
Jo rupee kapitalistisika katselemaan,etteikö siellä suomessa kannattaisikin tehdä paperia..- aki
tuotanto menee sinne missä saadaan tehtyä tuotteet sellaiseen hintaan että viivan allekin jää jotain
- orpopiru
Suomen kilpailukyky on karannut kauas siinä vaiheessa, kun halpamaat tulivat poliittisesti vakaiksi tuotantopaikoiksi. Sinne tulee jatkossa menemään kaikenlainen tuotanto, halusimmepa tai emme.
Suomen metsät ovat olleet tarkan valvonnan alla niin, että ne uudistuvatkin joskus. Toisin on halpamaissa, joissa sademetsää kaadetaan miten halutaan ja jauhetaan selluksi. Tällä asialla on siis myös suuri ympäristövaikutuskin.
- nyt tai ei koskaan..
On perustettava kansalaisliike maailmanlajuisesti joka ajaa parempia palkkoja ja sosiaaliturvaa Kiinaan yms. halpamaihin!Ei osteta halpamaissa tehtyjä tuotteita!Eu:n herratkin ovat jo huomanneet,että kannatta mainita missä maassa tuote on tehty(eu:sisällä)
Jo rupee kapitalistisika katselemaan,etteikö siellä suomessa kannattaisikin tehdä paperia.. - UPM-BOIKOTTIIN!!!!!!!
Tuossapa onkin UPM:llä hyvä vinkki kaikille muillekin isoille yrityksille. Antaa mennä vain työpaikkojen pois muihin maihin. Lähtisi koko firma Suomesta pois ja perässä sitten Nokia, Kone, Stora-Enso ja muut. Jaettaisiin sitten maat sekä metsät kaikille tasapuolisesti ja alettaisiin harrastaa vanhoilla tavoilla elämistä. Takaisin luolamiesaikaan.
Tähän kun ollaan menty niin antaa mennä ja kunnolla!!! - kannattavaa
UPM JAKAA n.400mil€ osinkoja !ensi vuonna 500milj € ja seuraavana 600milj€!
Sinne ne 200milj€ sääästöt suomessa menee - SE LAKKO JOHTI
tähän se paperiliiton lakko nyt sitten johti,,olkaa nyt tyytyväisiä sitten kun saitte joulu ym vapaat pitää.
- Paperipelle
Nyt meillä on laatuaikaa, pyhät , arjet yötä päivää sa kelliä mamman vieressä ja naida jos seisoo..:)
- LOPPU!!!
Sanoin paperilakon alkaessa, että nyt työnantajat ovat saneet tarpeekseen. Olen aina ihmetellyt, että mikä mukamas paperiduunareista olisi tehnyt muita duunaretita arvokkaamman. Mikään ei riittäänyt. Sanoin siinä silloisessa liitteessäni, että nauran paskasen naurun, kun tehtaita aletaan ajamaan alas.
Näi siinä käy!! Sanon vaan, että: "Vahingonilo on sitä todellista iloa!".
ÄHÄKUTTI!
Nimimerkki: "Tavallinen duunari, mutta puolella paperiduunarin palkasta" (toimeen tulen...) - Yksityisyrittäjä
Muistakaa pitää ne ennen kuin puulaakit lopettavat toimintansa !
- haukkujat
Paljonkohan sinun tilipussisi lihoo jos paperimiesten palkkoja alennetaan sanotaan vaikka 50%?
- päivärahalle
Alennus on yli 50%...huomaat sen kyllä.
- liia myöhään
eihän paperitehtaat voi olla suojatyöpaikkoja loputtomiin,jos lopettavat tehtaat kannattais ei niitä suljettais.HYVÄ PÄÄTÖS MUTTA LIIAN MYÖHÄÄN yhtiöhän on taloudellisesti täysin kuralla kannattamattomien tehtaidensa takia.
- Tuli se mitä odotettiin
Ehkä tämä oli tarvittu herätysruiske. Paperilitto vaatii älyttömiä, kustannukset nousevat jne. Paperityöntekijöiden ahkerin osallistuminen työssä tuntuu olevan liittoasiat, muuten (olen itse paperilla töissä toimihenkilönä) töissä ehditään istumaan jalat pöydällä lehteä lukemassa Suomessa. Em. on semmoinen asia mitä ei ulkomailla näe.
Samalla kun erilaisten toimintaa tehostavien ratkaisuiden käyttöönotto on "kielletty" (esim. uud. koneet jotka vähentäisivät hieman työvoiman tarvetta), väki marssii ulos, ei yrityksellä ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin siirtää sinne missä hommat toimivat.
Nyt on Paperiliiton aika näyttää mihin pystytään. Tämä on se mihin viimevuoden lakolla päästiin, onnittelut vain kampaniasta silloin.- Ah tätä aikaa
Tässä se nyt nähtiin. Ahneella on paskainen loppu. Olen pari kertaa vieraillut työni puolesta paperitehtaalla ja ei helvetti sitä paperimiesten työtä. Siellä joku kaveri katsoo keppana kädessä yhtä mittaria ja huutaa kuola suussa esimiestään apuun, jos mittarin viisari värähtääkään yhtään. Ja siitä "työstä" maksettiin vieläpä hemmetin paljon. Toivottavasti nyt tulee realismia mukaan ja paperimiesten palkat asianmukaiselle tasolleen, noin 1600€:oon.
- niin lähtee loputkin työpaikat
Hei Ahonen ja paperiliitto. Laittakaa vielä uusi lakko pystyyn niin lähtee loputkin paperityöpaikat Suomesta.
Hyvä pojat! - jahvetti
niin lähtee loputkin työpaikat kirjoitti:
Hei Ahonen ja paperiliitto. Laittakaa vielä uusi lakko pystyyn niin lähtee loputkin paperityöpaikat Suomesta.
Hyvä pojat!Juuri näin,kohta on myöhäistä!
- olet
Töissä paperi-alalla töissä niin ehkäpä kannattaisi olla edes hereilla siellä työpaikalla,(jossa ehdit viestisi kirjoittaa) ja pitää edes faktat kunnossa.
MIKÄ VIIME KESÄN LAKKOILU???
T:luulisi olevan edes vähän perillä asioista, jos todellakin olet siellä töissä.
- Valmiina barrikaadeille
Milloin suomalaisten pinna pettää, miksi suomalaiset eivät puhu suoremmin asioista, miksi suomalaiset eivät halua toimia, milloin OIKEA SUOMEN KANSA ottaa vallan haltuunsa, milloin suomalaiset nousevat kapinaan?!?!?
- vaan yleislakko
kuukaudeksi!!turvaudutaan omiin säästöihin siksiaikaa..
- Luuletteko
vaan yleislakko kirjoitti:
kuukaudeksi!!turvaudutaan omiin säästöihin siksiaikaa..
Että muutaman pellen takia mennään yleilakkoon..älä naurata..:))
- Make 64
Ei kauppiaskaan voi nousta kapinaan jos kukaan ei osta liian kallista tuotetta vaan on myytävä jotain asiakkaalle halvempaa. Sama Paperiteollisuudessa ei yritystä vastaan voi nousta kapinaan jos se ei osta enää liian kallista työtä vaan etsi halvempia keinoja.
Kaikki tuo UPM :n ratkaisut oli jo viime vuonna ennustettavissa. Jos porukka on lakkoherkkää ja vaatii kohtuuttomia niin kyllä jokainen tiesi seuraukset. Paperiliiton jäsenten olisi pitänyt pidättäytyä lakosta ja erota liitosta ja tehdä töitä kohtuullisemmalla palkalla ja ehdoilla. Tottahan jäsenen oli pakko olla lakossa kun liitto niin kaikessa mahtavuudessaan vaatii.
- eräs vaan
Niin tähän tultiin. Säästöjä on tehtävä jotta saadaan lakon aikana menetetyt rahat takaisin. Moneltakohan irtisanomiselta säästyttäis jos lakon sijasta työntekijä tekisi pari päivää palkatta töitä säästöjä etsivän yrityksen vuoksi? Mutta eihän suomalainen siihen pysty. Meillä ei ole sitä taitoa. Meillä on taidot vain jonnin joutaviin purnauksiin ja valituksiin kun irtisanomisia tulee. Minusta pitäisi lailla kieltää kaikki lakkoilu. Myös lailla voitaisiin turvata osa-aikatyötä haluavien ihmisten työpaikka. Samalla laki kieltäisi osa-aika työn teettämisen työnantajalla vasten työntekijän tahtoa. Eli siis ihminen hakee joko osa-aikatyötä tai kokopäivä työtä. Ja työnantaja velvoitetaan palkkaamaan sekä osa että kokopäivä työläisiä.
- EU:sta
Pois EU:sta!!!
- renttu
paras esimerkki tästä erittäin tyhmästä joukosta,
lähes vuosi on asiaa jauhettu ja vieläkään ei ole päähän mennyt tosiasiat, ja käyppä lukasemassa kyseisten firmojen vuosikertomukset niin siellä ei vuosineljänneksissä ollut juurikaan merkkejä TYÖSULUSTA jos tuon sanan merkityksen tajuat - HKJU
Ilmaisen työn tekijät:Niitä ei ole.Miksi?Ne on kuolleet jo ajat sitten nälkään.
- lakkoon rupeaa
sehän on selvä ettei kukaan yrittäjä jaksa kattoa tuollaisia alkkoilevia duunareita. Merkki oli viime vuonna selvä, mennään lakkoon ja vaaditaan mahdottomia. Yrityksille ei jää muuta mahdollisuuttaa kuin ajaa toiminnot alas Suomessa.
Eli kannattaa lakkoilla.
No enää ei tartte lähteä jouluaattona töihin. Voi käydä välipäivinä tökärin luukulla... - TOIMITUSJOHTIS
NÄMÄ KAIKKI UPM:N TEHTAAT; POIS!
- paperimies
Pois vaan kaikki suomesta!Mulla on jo velaton talo eikä hätäpäivää missää tapauksessa!Kyllä täsä nauraa saa ku nokia kaatuu suomesta ja sehän aika tulee vielä hah hah ihmetelkää sen jälkee elämää aasit!
- joistain
pa?kalaitoksista ja ilman-, veden-, ympäristön pilaajista eroon. HYVÄ NIIN, voitais lopettaa vielä Kemistä kumpikin Stora Enso ja Botnia.
Voitais jopa hiukan maksaa lopettamisesta OMISTAJILLE. - sipi
Olisi kannattanut miettiä ennen pitkää lakkoa, mitä seuraksia siitä on. Mielestäni on ihan oikein, että UPM toimii näin.
- renttu
luetko sinä sipi koskaan mitä muut kirjoittavat ?
tuntuu kyllä siltä että et tai sitten et ymmärrä lukemaasi!! SIIS VIELÄ KERRAN MIKÄ LAKKO? - Lakko / sulku
renttu kirjoitti:
luetko sinä sipi koskaan mitä muut kirjoittavat ?
tuntuu kyllä siltä että et tai sitten et ymmärrä lukemaasi!! SIIS VIELÄ KERRAN MIKÄ LAKKO?Mikä lie. Lakkoilijat / työsulkuun osallistuneet ottivat erävoiton, mutta matsin vei UPM. Hyvä niin.
- Make 64
renttu kirjoitti:
luetko sinä sipi koskaan mitä muut kirjoittavat ?
tuntuu kyllä siltä että et tai sitten et ymmärrä lukemaasi!! SIIS VIELÄ KERRAN MIKÄ LAKKO?Eikös se työsulku ollut työnantajan vastaus teidän lakkoonne.
Nyt ainakin osalla paperin jäsenillä on ne joulu- ja juhannusvapaat mitä vaaditte. Eikö pysäytetä koneet että saatais ne lopuillekkin. - vfts
renttu kirjoitti:
luetko sinä sipi koskaan mitä muut kirjoittavat ?
tuntuu kyllä siltä että et tai sitten et ymmärrä lukemaasi!! SIIS VIELÄ KERRAN MIKÄ LAKKO?Stora enso kanadassakin laittanut TYÖSULUN ymmärrättekö duunarit mikä SULKU (ei lakko) on .Toisekseen eiköhön ne kiinassakin älyä kohta pyytää kunnon korvausta riisikupin sijaan....ai perhana siellähän käyttävät LAPSITYÖVOIMAA .
- renttu
Lakko / sulku kirjoitti:
Mikä lie. Lakkoilijat / työsulkuun osallistuneet ottivat erävoiton, mutta matsin vei UPM. Hyvä niin.
ei työsulkuun osallistuta, siihen JOUDUTAAN kun tehtaissa ei haluttu tuotannon olevan päällä elikkä firman omaa toimintaa, yrittivät sillä tavalla nostaa paperituotteiden hintoja mutta kusivatkin omille kintuilleen ja tämä on nyt suoraa seurausta sille
- oli....
renttu kirjoitti:
ei työsulkuun osallistuta, siihen JOUDUTAAN kun tehtaissa ei haluttu tuotannon olevan päällä elikkä firman omaa toimintaa, yrittivät sillä tavalla nostaa paperituotteiden hintoja mutta kusivatkin omille kintuilleen ja tämä on nyt suoraa seurausta sille
UPM vei matsin, ja hyvä niin.
- renttu
oli.... kirjoitti:
UPM vei matsin, ja hyvä niin.
vastaus......... et ymmärrä näköjään mitään todellisuudesta!!meneppä nyt ostamaan se tikkukaramelli niin edes jotain päässä liikkuu kun sitä imet
- eetu
renttu kirjoitti:
ei työsulkuun osallistuta, siihen JOUDUTAAN kun tehtaissa ei haluttu tuotannon olevan päällä elikkä firman omaa toimintaa, yrittivät sillä tavalla nostaa paperituotteiden hintoja mutta kusivatkin omille kintuilleen ja tämä on nyt suoraa seurausta sille
Siksihän työsulkuun mentiin, kun TUOTANTO ei ollut päällä. Koneitahan jatkuvasti ajettiin ylös ja alas. Se puolestaan johtui siitä, että työntekijäpuoli tahallaan teki kiusaa tehtailla.
Oli miten oli, paperimiehillä taitaa pikkuhiljaa olla paska housussa. Lakkoase on vähän huono tässä tilanteessa :) - hellanlettas :)
renttu kirjoitti:
vastaus......... et ymmärrä näköjään mitään todellisuudesta!!meneppä nyt ostamaan se tikkukaramelli niin edes jotain päässä liikkuu kun sitä imet
Oikea se vastaus oli, ja sepäs sua sapettaa :)
Todellisuus on se, että Suomesta katoaa about 3000 työpaikkaa, ja suurena osasyynä on tuo viime vuotinen lakko / sulku / mikälie.
Wake up and smell the pine trees...
- Tarja Halonen
Kyllä mä oon niinkuin huolestunut
- mahdollisuus
Puhdistaa änkyrä kommunistit ja muut punikit tehtailta ja jättää kunnoliset työntekijät duuniin.
Ja näin oikeus taas kerran voittaa. - Jallu
Ylikapasiteetti on purettava!!!raakaaineen saatavuus ja tuotannon on mentävä käsikädessä!Tehokkuus syö työpaikkoja!Se siitä automaation helpottavasta vaikutuksesta!!!Toi on puhdasta järkeä ja bisnestä!Ny ei sentään mennä halvempien työkustannusten perässä nälkämaanlapsia riistään!!!!!!!
- niille
paperin "työläisille". Olen täällä töissäni kuunnellut yhden sellaisen "työläisen" jälkeläisen juttuja isin "työnteosta" paperitehtaalla ja kyllähän se niin on, että ne saa aivan tolkutonta palkkaa muihin työntekijöihin suhtetettuna. On muuten aika kusipää se jälkeläinen, varmaan perunut paperin moraalin isiltään.
- jos et tienaa
turhaa siinä ruikuttaa kuka tienaa mitäkin ite olet tiesi valinnu!
- Irtisanottu hoitovapaan jäl...
On yksi lysti mikä ala, mutta EU:iin meno sysäsi liikkeelle mahdollisuuden siirtää tuotantoa halvempiin maihin. Yritykset haluavat tahkota entistä enemmän tulosta keinoja kaihtamatta. Tästä kärsimme me suomalaiset työikäiset. Mitä meillä on jättää tuleville sukupolville, meidän lapsillemme????? EU on ajanut alas omavaraisuuttamme - maataloutta. Suomesta on tarkoitus tehdä ydinjätteiden kaatopaikka, siihen antaa syyn vankka peruskalliomme, koelouhintoja tehty. Lisäksi uraaninlouhintaselvitykset Itä-Uudellamaalla. Mitä hinnoille tapahtui kun liityimme EU:iin, kuka uskaltaa väittää etteivät hinnat olisi nousseet. Kansan mielipide EU:sta on entistä kielteisempi (HS 8.3.06). Mitä iso EU välittää yhdestä pienestä Suomesta jossain pohjoisen pallonpuoliskon perukoilla. Olemme nettomaksajia ja jostain se raha on saatava, maksumme nousevat jatkuvasti. Perusturvamme heikkenee tätä myötä jatkuvasti.
Näin on näreet, eikun vaaditaan kansanäänestys päästäksemme eroon koko Euroopan Unionista. Jonakin kauniina päivänä se tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa toimia.
- 777
Heh ettei nyt vaan olisi niin että nuo 900 jäävät suureksi osaksi muutenkin eläkkeelle seuraavan kahden vuoden aikana. Tilalle ei vaan palkata uusia ja ei tule sitä työvoimapulaa, mikä on taidettu tietää jo aika kauan :)
Viimevuotinen työtaistelu tai ei. Nämä leikkaukset olisivat tulleet muutenkin. Aika hauska, että suomalaisten lakko muka aiheutti 3600 ihmisen potkut ja suomen osuus "vastuusta" olisi vain 25%.
On se vaan huvittavaa lukea netistä näitä kommentteja "mitäs lakkoilitte, ihan oikein" vahingoniloisia kommentteja. Ja samalla tietämättömiä. :D Kyse on rahasta vaan ja tulee se vähennyksien aika moneen muuhunkin firmaan jatkossakin. Paperimiehet sentään ovat pistäneet vähän vastaan, muut ovat kumartaneet suosiolla oman tilipussin kustannuksella. Eihän siinä mitään jääpähän osinkoihin helposti enemmän ;D
Mites lakkoko se oli Elcoteqin irtisanomisten syy myös? Entäs Elisan ja Leafin? Entäs Nokian? Think morons think.- Ole hätää
Riistäneet työnantajalta niin paljon, että elävät lihavina lopun ikänsä pankolla maaten.
vain makuu paikka vaihtuu tehtaalta kotiin.
- juppimkiih
hyvä että lakkoilitte palkkojenne puolesta ettekä joustaneet. kohta se paperikone jyskyttelee muualla kuin suomessa on se kiva katsella kortistoa välillä niin taas maittaa lakkoilu :) hyvä paper man..
- white paper
"Sellun pilaajat" saivat mitä tilasivat!
Kummelia lainatakseni: "Hyvä Ahonen"
- diablo
Kaikille niille suurirtisanomisien puolustajille (joita en ymmärrä alkuunkaan): UPM ei ollut tappiota tuottava yritys!!! Näissä irtisanomisissa pääosaa näytteli rahanahneus. Näin saadaan kivasti pörssikurssit nousuun ja tuotantoa pystytään siirtämään halpatuotanto maihin.
Tätä menoa Suomessa ei ole enää muuta kuin muutama palvelualan ammattilainen, helvetin rikkaita johtajia ja osakkeiden omistajia ja ihan helvetisti työttömiä ja köyhiä...Upeaa menoa, kerrassaan ratkiriemukasta...
Tarttis varmaan tehdä jotain???- mene lakkoon
Pääset ainakin lakkovahdin hommiin.
Tosin sittä ei makseta. - 777
Ensimmäinen kappale oli puhdasta asiaa. Mutta tilanne on sama "jokaisessa" firmassa nykyään. Siihen pitää vaan pienen työntekijän sopeutua ja keksiä ratkaisuja miten vastata haasteeseen.
Mitä tulee suurirtisanomisien puolusteluun niin se on tyhmyyttä vaan. Laskuhan lankeaa veronmaksajille viimekädessä. Minä olen sitä mieltä, että se lasku kuuluisi UPM:lle tai oikeastaan UPM tuotteiden ostajille.
Toisessa kappaleessa on tuollainen yleinen pelko, mutta en usko sen toteutuvan. Halpamaiden kehitys vaan nousee tasolle jossa länsimaat ovat olleet jo pari vuosikymmentä sitten. Samalla länsimaat, toivon mukaan, ovat jo edellä. Tämä luo tänne muita töitä kun kiinalaiset pakkaavat puhelimia ja rasvaavat paperikoneen rattaita.
Olen kyllä netin leviämisen myötä joka tölliin ollut lähinnä häkeltynyt miten paljon suomessa on tyhmiä ihmisiä. Se on aivan käsittämätöntä. Lukekaa ja ajatelkaa tämänkin foorumin juttuja, myös muilla palstoilla. Vinkkinä yrittäjille: tällä voi tehdä hyvän tilin, jos ja kun näillä ihmisillä on vielä rahaakin käytössään!
- pääsevät
paperitöihin. Kaavakkeita täyttämään, pitää vaan osata kirjottaa 5 kertaa viikossa "työtön". Ahneet saavat omansa!
- paperimies
Kyllä on taas suomessa kateellista porukkaa liikkeellä.pysykää te siinä metalliliitossa onhan se pirun iso ja nöyrinliitto!!hah hah.Ennen oli yksi ainoa liitto,joka piti puolensa ja se oli neuvostoliitto ja tänä päivänä sitä ei ole, on vain paperiliitto!!ainii ja viettelen pitkää vapaata just nyt,ja siemailen konjakkia ja polttelen sikaria.Teille kateellisille voin sanoa että köyhille vittua ja rutiköyhille sian vittua!!hehe heh
- oli hieman
paperimies kirjoitti:
Kyllä on taas suomessa kateellista porukkaa liikkeellä.pysykää te siinä metalliliitossa onhan se pirun iso ja nöyrinliitto!!hah hah.Ennen oli yksi ainoa liitto,joka piti puolensa ja se oli neuvostoliitto ja tänä päivänä sitä ei ole, on vain paperiliitto!!ainii ja viettelen pitkää vapaata just nyt,ja siemailen konjakkia ja polttelen sikaria.Teille kateellisille voin sanoa että köyhille vittua ja rutiköyhille sian vittua!!hehe heh
Katkera sävy ja milloin keppana on muuttunut konjakiksi ja sätkä sikariksi..älä nyt naurata ja opettele kirjoittamaan sana TYÖTÖN!
- paperimies
oli hieman kirjoitti:
Katkera sävy ja milloin keppana on muuttunut konjakiksi ja sätkä sikariksi..älä nyt naurata ja opettele kirjoittamaan sana TYÖTÖN!
sätkiä en polttele ja keppanaa juo niin kuin sinä pelle!ja pahoittelen virheitäni olenhan muutaman lasin juonu jo..
- proo
Tätähän tämä on...
Eli paperiliitto saa nyt loppupeleissä omaa lääkettään.
Turhat paperilakot SAK:n toimesta ja kova verotus/sossumaksut SDP:n toimesta johtavat nyt näkyviin tuloksiin. Siksi irtisanomiset kautta teollisuuden ja elinkeinoelämän.
Paperinteko muualla on edullisempaa kuin Suomessa.
Joko vihdoin vasemmisto, SAK ja SDP näkisi ajamansa politiikan seuraukset eli työttömyyden ja köyhyyden. OPPIRAHAT ON MAKSETTU.
Parempi tapahan olisi leikata SAK:n valtaa reilusti ja madaltaa kaikkea verotusta ja sos.maksuja.
Eipä käy sääliksi ahneita paperimiehiä ja heidän ääriahneita punajohtajiaan.
"Sosialismi ja sosialistinen ajattelu/toiminta ei yksinkertaisesti toimi koskaan eikä missään."
NYT vihdoin Suomi uudistusten tielle pois puolisosialistisesta köyhyydestä ja taantumuksesta. - Taalari
Ostin eilen kahdella sadalla kiloEurolla UPM:n osakkeita.
Näyttäs tällä hetkellä olevan 7 % nousussa.
Kohtalaisen tilin tekasin päivässä ;)- Kaupasta
Ostin itse jo muutama viikko sitten ja hieman enemmän.
Etteivät syytä sisäpiiritiedon hyväksi käytöstä..:)) - tseme tsee
Sinun pitäisi sijoittaa sellaisiin firmoihin, joissa toiminnan tarkoitus on maksaa työntekijöille mahdollisimman paljon palkkaa mahdollisimman vähästä työpanoksesta. UPM ei selvästikään enää ole tällainen firma. Joten UPM:n osakkeiden ostaminen on moraalitonta!
- se lakkoilu teettää
paperi miehet saivat sitä mitä tilasivatkin:)
- murkki
Eikö tämä nyt nähty jo edellisissä palkkaneuvotteuissa? Muistan n. 20v sitten jossain toimihenkilöliiton järjestämissä kuntokursseilla, kun oli yksi paperiliiton ay-mies/toimihenkilö ja nauroi meidän "rakennusväen" palkkapolitiikalle, eikä nekään nyt maailman huonoimmat olleet? Pakka on kyllä sekaisin, kun tuollaiset "leuan" tyyppiset ay-johtajat pääsevät vielä koettamaan kestävyyttään. Ehkä heistä on aika ajanut ohi, nyt pitäisi rakentaa sitä loppu Suomea eikä AY-liikettä leuka-Ahosineen.
- saavat juuri
senverran kuin tarvivat.
- JUSSA
Tässä on taas hyvä esimerkki siitä kuinka suomalainen omistaja on "isänmaallista".Suurimman osan yrityksistä omistaa täysin tunteettomat ihmiset jotka tuijottavat vain numeroita ja voiton maksimointia.Ituhipit ja viherpiipertäjät vielä lyövät lisää löylyä.Tehdään vain suomesta luonto reservaatti mikä ettei, mutta jonkunhan pitäisi saada hommata leipää itselleen ja muille SUOMALAISILLE..
- osakemäärä
JUSSA kirjoitti:
Tässä on taas hyvä esimerkki siitä kuinka suomalainen omistaja on "isänmaallista".Suurimman osan yrityksistä omistaa täysin tunteettomat ihmiset jotka tuijottavat vain numeroita ja voiton maksimointia.Ituhipit ja viherpiipertäjät vielä lyövät lisää löylyä.Tehdään vain suomesta luonto reservaatti mikä ettei, mutta jonkunhan pitäisi saada hommata leipää itselleen ja muille SUOMALAISILLE..
on jo kauan ollut ulkomaisten sijoittajien käsissä. Kukahan oli hallitusvastuussa kun valtion omistamia tuotantolaitoksia alettiin myydä ulkomailla?
- vähempiki riittäs
....Lakkoilla....
Siinä taas nähtiin miten tyhmää joukkoa ay-pomot voi olla. Viimelakon aikana jo tavallinen mattimeikäläinenkin haistoi työnantajapuolen "sitä saa mitä tilaa" ajattelun ja näihin irtisanomisiin kannatti alkaa varautua... kenen kohdalle se laihempi tilipussi sitten kolahtaa, se jää nähtäväksi. Harmittaa työteliään ja ahkeran kansan puolesta, suurin osa meistä kuitenkin haluaa tehdä TYÖTÄ ja elää sen hedelmillä. - paperimies
Miten voitte haukkua paperityöläisiä ahneudesta??
Tämähän taas osoittaa miten sairas yhteiskuntamme on. Päivittäin saamme kuulla irtisanomisista ympäri suomenmaan. On sääli esim,kymenlaaksoa kun sieltä ne veronmaksajat katoavat. Tulkaa järkiinne ja miettikää millaiseen tilanteeseen maamme on joutunut kansainvälistymisen myötä!!- olette
paperityöläiset tyhmiä!!
Kyllä sen tiesi jokainen järkevä ihminen mihin johtaa tuo teidän pohjaton ahneus.
Omaa oksaa sahasitte ja olette sahanneet jo monia vuosia. - paperityöläinen
olette kirjoitti:
paperityöläiset tyhmiä!!
Kyllä sen tiesi jokainen järkevä ihminen mihin johtaa tuo teidän pohjaton ahneus.
Omaa oksaa sahasitte ja olette sahanneet jo monia vuosia.kyllä täälä on täysiä tonttuja kertomasa mikä on meidän syytä mukamas...hih
- niinpä-asiaan
jospa minäkin pikkuista lusikkaani tähänkin keitokseen tökkisin ja mielipiteenäni ilmoittaisin,jotta kovastippa on kateellista suomen kansa,no eipä tuo mikään yllätys liene,ja että papheebon liksako se kaikkeen syynä.....suurin osa näistä natkuista jotka tässäkin keskustelussa on päätänsä aukonut,ei todellakaan tiedä mitään viime kesäisestä työselkkauksesta.lakkopa ei ollutkaan lakko vaan työsulku,menkääpä pikku märkäkorvat nyt kipinkapin raapimaan jostain selkoa mikä ero ko asioilla on,ja jos tässä nyt sitä paperiyhtiöiden rahallisesti ahdistavaa tilannetta nyt edes pikkAISEN MIETTISI,NIIN EIKÖ SIELTÄ JOSTAIN TULE MIELEEN NÄMÄ ÄLYTTÖMÄT ULKOMAILLE INVESTOINNIT,JOISSA KILPAA HUUDETTIIN HINTAA YLÖS KONKURSSI KYPSISTÄ TEHTAISTA,JOTTA SAATIIN FIRMALLE ULKOMAISTA TUOTANTOA JA KAIKKI SUOMEN TEHTAISSA TULEVA VOITTO,MENEEKIN NÄIDEN VELKOJEN MAKSUUN,JA TUOTTAMATTOMIEN LAITOSTEN PYÖRITTÄMISEEN,KAS JOSSAIN PÄIN SUURTA MAAILMAA TYÖNTEKIJÄN IRTISANOMINEN VOIPI TULLA TODELLA KALLIIKSI.JOTTA TÄMÄN VERRAN MINÄKIN,ja lisäisin vielä jotta perheettömänä olen todellakin netto maksaja tässä valtiossa kuten kunnassakin,saavat veroeuroistani kaikki persaukiset sossun suurkäyttäjät sekä päivähoitoa tarvitsevat jne palveluita halajavat hyötyä itseäni enemmän,kun en työltäni jouda ,kun ylitöitä vaan pukkaa kun ei muuten koneet pyöri,ehdi yhteiskunnallisia palveluita käyttämään.
- Nyt on aika
näyttää mihin kykenette. Tehtaat jäävät seisomaan tyhjilleen. Ne saa ostaa halvalla. OY pystyyn ja paperintuotantoon, mutta palkasta kyllä joutuu neuvottelemaan, siihen eivät enää läskiset Ahoset kykene!
- uuno
Ihan oikein ja odotettavissa oleva juttu nämä irtisanomiset. Ne on paperipojat järsineet omaa leipäänsä pitkin vuosia tai ns. sahanneet oksaa ittensä alta.
Tottahan se ettei se paperirullien pyörittely niin kultakaivos ole että olis varaa maksaa amiksen käyneille miehille insinöörin palkkaa. Vrt. kaikkiin muihin tehdas hommiin. Palkkataso n. 10€ tunti!!! - kymppi
uuno kirjoitti:
Ihan oikein ja odotettavissa oleva juttu nämä irtisanomiset. Ne on paperipojat järsineet omaa leipäänsä pitkin vuosia tai ns. sahanneet oksaa ittensä alta.
Tottahan se ettei se paperirullien pyörittely niin kultakaivos ole että olis varaa maksaa amiksen käyneille miehille insinöörin palkkaa. Vrt. kaikkiin muihin tehdas hommiin. Palkkataso n. 10€ tunti!!!siivous alanhommiako paiskot kympillä..ei täälä sivustolla ole muuta kuin työnantajien nuoleskelioita ja saatanan rikkureita!
- Hallitusnikkari
Paperin hinnassa työn osuus on 6 %. Verojen osuus on 67 %. Jos kumpaakin lasketaan 10 %, kuinka paljon sen vaikutus on paperin hinnassa? Entä jos nuo puolitetaan?
Lasketaanpa. Jos työn hintaa lasketaan 10 %, niin sehän tarkoittaa paperin hinnan laskemista 0.6 %. Alkaakohan paperi sitten käydä kaupaksi?
Entä jos veroja vähennetään 10 %? Se tekee 6.7 % laskua paperin hinnassa. Olisiko tällä mitään vaikutusta?
Meillähän puolet veroista tarvitaan työttömyyden kustannuksiin. Siis 33 % paperin hinnasta. Entä jos hallituksemme, joka nyt ylläpitää työttömyyttä, lopettaisikin sen ylläpidon ja sallisia suomalaisten taas 20 vuoden jälkeen synnyttää uusia työpaikkoja maahamme niin saisimme paperin kustannuksista 33 % pois.
Silloin ne tyhjilleen jääneet tehtaat voitaisiin taas ottaa käyttöön ja myydä paperia maailman markkinoille. Kukaanhan ei menettäisi mitään, palkat säilyisivät entisellään, verot riittäisivät kaikkeen koska työttömyyden kustannuksiin niitä ei enää tarvittaisi.
Vaikka paperimiehet tekisivät työnsä ilmaiseksi (paperitehtaat maksaisivat vain palkkojen verot) niin paperin hinta ei laskisi kilpailukykyiseksi.
Jos taas hallitus toisi eduskunnalle esityksen työttömyysturvalain muuttamiseksi siten, että työttömyysturva olisi aina kaikilla ja se hyväksyttäisiin eduskunnassa, se laskisi paperin hintaa 33 % ja paperitehtaat voisivat pyöriä maassamme ja se synnyttäisi hyvinvointia. - auta yhtään!
Hallitusnikkari kirjoitti:
Paperin hinnassa työn osuus on 6 %. Verojen osuus on 67 %. Jos kumpaakin lasketaan 10 %, kuinka paljon sen vaikutus on paperin hinnassa? Entä jos nuo puolitetaan?
Lasketaanpa. Jos työn hintaa lasketaan 10 %, niin sehän tarkoittaa paperin hinnan laskemista 0.6 %. Alkaakohan paperi sitten käydä kaupaksi?
Entä jos veroja vähennetään 10 %? Se tekee 6.7 % laskua paperin hinnassa. Olisiko tällä mitään vaikutusta?
Meillähän puolet veroista tarvitaan työttömyyden kustannuksiin. Siis 33 % paperin hinnasta. Entä jos hallituksemme, joka nyt ylläpitää työttömyyttä, lopettaisikin sen ylläpidon ja sallisia suomalaisten taas 20 vuoden jälkeen synnyttää uusia työpaikkoja maahamme niin saisimme paperin kustannuksista 33 % pois.
Silloin ne tyhjilleen jääneet tehtaat voitaisiin taas ottaa käyttöön ja myydä paperia maailman markkinoille. Kukaanhan ei menettäisi mitään, palkat säilyisivät entisellään, verot riittäisivät kaikkeen koska työttömyyden kustannuksiin niitä ei enää tarvittaisi.
Vaikka paperimiehet tekisivät työnsä ilmaiseksi (paperitehtaat maksaisivat vain palkkojen verot) niin paperin hinta ei laskisi kilpailukykyiseksi.
Jos taas hallitus toisi eduskunnalle esityksen työttömyysturvalain muuttamiseksi siten, että työttömyysturva olisi aina kaikilla ja se hyväksyttäisiin eduskunnassa, se laskisi paperin hintaa 33 % ja paperitehtaat voisivat pyöriä maassamme ja se synnyttäisi hyvinvointia.Nyt on kansalaisten äänestettävä seuraavissa vaaleissa oikein.
- Hallitusnikkari
auta yhtään! kirjoitti:
Nyt on kansalaisten äänestettävä seuraavissa vaaleissa oikein.
Kyllä nykyisetkin päättäjät eli hallitus voi muuttaa työttömyysturvalakia jos kansalaiset niin vaativat tarpeeksi voimakkaasti.
Ja jos ei, seuraavissa vaaleissa on sitten äänestettävissä uusi puolue, työnimeltään STP, joka hoitaa asiat kuntoon ja kaikki voivat sitä äänestää. Minimipalkaksi- ja eläkkeeksi nykyistä 2 000 €/kk vastaava tulo. Työtä kaikille. Työn tekeminen sallittua kaikille, työttömyysturva säilyy kaikilla. Ei se sen vaikeampaa ole. - käski lakkoilijat
Hallitusnikkari kirjoitti:
Kyllä nykyisetkin päättäjät eli hallitus voi muuttaa työttömyysturvalakia jos kansalaiset niin vaativat tarpeeksi voimakkaasti.
Ja jos ei, seuraavissa vaaleissa on sitten äänestettävissä uusi puolue, työnimeltään STP, joka hoitaa asiat kuntoon ja kaikki voivat sitä äänestää. Minimipalkaksi- ja eläkkeeksi nykyistä 2 000 €/kk vastaava tulo. Työtä kaikille. Työn tekeminen sallittua kaikille, työttömyysturva säilyy kaikilla. Ei se sen vaikeampaa ole.takaisin töihin ja muutaman kymmenentuhatta työtöntä laitettiin tietöihin ja Nesteen työmaalle Porvooseen elettiin eri aikaa. Samaa kaipaa moni vielä nykyisinkin. Ei sillon muutama tuhatta selluköpiä romuttanut Suomen alkavaa hyvinvointia, vaikka olivat hyvintienaavia. Nyt kun se hyvinvointi on saavutettu niin pieni ylipalkattujen porukka romuttaa kaiken!
- Hallitusnikkari
käski lakkoilijat kirjoitti:
takaisin töihin ja muutaman kymmenentuhatta työtöntä laitettiin tietöihin ja Nesteen työmaalle Porvooseen elettiin eri aikaa. Samaa kaipaa moni vielä nykyisinkin. Ei sillon muutama tuhatta selluköpiä romuttanut Suomen alkavaa hyvinvointia, vaikka olivat hyvintienaavia. Nyt kun se hyvinvointi on saavutettu niin pieni ylipalkattujen porukka romuttaa kaiken!
Tarkoitat varmaan demarien puoluejohtoa tällä ylipalkattujen porukalla?
- Voi teitä
KATSOKAA JA IHMETELKÄÄ..!! KESKUSTELUN KULKU JA KELLON AJAT.. TOTTA..!! OLETTE VARMASTI NIITÄ SUPER TYÖNTEKIJÖITÄ , JOTKA MAHTAVALLA TYÖPANOKSELLA NOSTAA TYÖ MORAALIA JA KANTAA KORTENSA KEKOON NIIN TYÖNANTAJALLE KUIN YHTEISKUNNALLE.??? TAI SITTEN KAIKKI OVAT VUOROTYÖSSÄ..!! Vain ja ainoastaan tuottavaa työtätekevä kantaa kortensa kekoon.. KATSOKAA METSÄTEOLLISUUDEN OSAVUOSIKATSUKSET... MISSÄKÖHÄN NE JÄTTI TAPPIOT ON( TYÖSULUN AJALTA )...????!! Ei olisi paha asia perehtyö vähän enemmän asioihin. On tietoa nenäsi edessä kunhan vain etsit ja luet sen..
- Auttaa
heitä pitämään työpaikkansa.Käykäämme useammin vessassa.
- dylan45
Voi elämä mitä ihmisiä täällä valittaa... Ei kai kukaan järkevä yrittäjä pienennä tuottoaan sen takia, että "pitäisi ajatella suomalaisia". Työntekijät minun puolesta vaan ulkomaille, kun siellä kerran niin paljon halvempaa!.
- Hallitusnikkari
Paperin käytön lisääminenhän ei auta tilanteessa jossa maailmalta saa paperia ilman työttömyyden suuria kustannuksia.
Jos haluamme että tehtaamme pyörivät jatkossa maassamme ja työllistävät, meidän kannattaa kääntää katseemme hallitukseen. Se voi lopettaa hyvin helposti ja ilman kustannuksia työttömyyden ja siitä aiheutuvan työpaikkojen valumisen muihin maihin.
Työttömyyshän voidaan poistaa maastamme seuraavasti:
1. Hallitus tekee päätöksen työttömyyden poistamiseta
2. Hallitus valmistelee työttömyysturvalain muutosesityksen eduskunnalle, jossa se varmistaa että työttömyysturva on aina kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä.
3. Hallitus tuo lakiesityksen eduskunnan hyväksyttäväksi.
4. Eduskunta hyväksyy lain koska se ei lisää nykyisiä kustannuksia eli ei tarvitse rahaa varsinaisesta eikä lisäbudjetista.
5. Uusi laki esitellään kansalle median välityksellä kertoen mitä mahdollisuuksia se antaa kaikille kansalaisille synnyttää uutta työtä kun ei enää tarvitse pelätä että työttömyysturva katoaa jos tekee jotain.
6. Muutaman vuoden kuluttua tuottavaa työtä on kaikille ja verot ovat puolittuneet. Suomesta loppuneet työpaikat ovat tulleet takaisin ja paperikin on palkannut 5 000 työntekijää lisää.
Ja miten voit auttaa tässä tilanteessa? Kerro tästä asiasta kaikille tuttavillesi ja päättäjille. Kaksi kirjettä viikossa kun jokainen laittaa päättäjille niin hyvää tulee.
- Sano paperimies
kun potkut sai! Haha vitun pellet, menkää lakkoon kun vielä voitte ja on työpaikka missä mennä lakkoon!
- Muoko
Viimeiset 15 vuotta on syydetty rahaa niin vasemmalta kuin oikealta Suomen suurimmille ja rikkaimille firmoille . Kiitos on nyt näkyvissä , toivottavasti muistamme ensi kerralla äänestyskopissa kuka tilanteen on tähän pisteeseen ajanut . Menkää ihmiset jumalauta peilin eteen , siellä se saatana lymyilee .
hienoa siirtäisivät koko tehtaat kiinaan kyllä siellä duunareita ois jotka ei ois koko ajan lakossa.kattokoon paperiliiton tolvanat taas peiliin et tuliko vaadittua liikaa viime lakon aikana..kyllä suomesta firmat lähtee kun ei täällä yrittäminen kannata.eikä työmiehiä pitää kun on niin kallista.
- Hallitusnikkari
Vaikka paperimiehet tekisivät työnsä ilmaiseksi eli eivät vaatisi itselle mitään, paperin hinta laskisi vain 6 %. Suomalainen paperi olisi edelleenkin kalliimpaa kuin muissa maissa tuotettu, sillä meillä on 67 % veroja paperin hinnassa.
Me toki tarvitsemme veroja voidaksemme opettaa lapset, hoitaa sairaat ja vanhukset, ylläpitää infastruktuurimme. Mutta siihen riittää puolet veroista eli 33 %. Toinen 33 % on turhaan, sillä se meillä käytetään hallituksen ylläpitämän työttömyyden kustanusten hoitamiseen.
Jos työttömyyden kustannukset vähennetään paperin hinnasta, sen hintaa voidaan laskea 33 % ja se on silloin erittäin kilpailukykyinen maailmalla. Tuo 33 % ei ole siis keneltäkään pois, katteet säilyvät ennallaan, samoin paperin tuotannossa tarvittava työkorvaus. Verotkin riittävät kaikkeen tarpeelliseen, paitsi työttömyyden ylläpitämiseen. Mutta emme me kai tarvitse työttömyyttä? - paperimies
Olen töissä UPM:llä ja ihan tyytyväinen, nyt heitetään firmasta pihalle saan hiton hyvät liitonrahat seuraavat 2v jotka vietän Pattayalla..
Pattaya luojan anteeksipyyntö suomalaisesta naisesta!
- Tuleva yrittäjä
Tottakai, kaiken lähtökohta on vain ja ainoastaan voitto viivan alle! Tämä ehto on saatava toteutumaan tavalla jos toisella toimialasta riippumatta. Ja jos voittoa tulee, sitä ei pidä aina ulosmitata valtion ja työntekijöiden toimesta. Siinäpä politikoille miettimistä..
- Nimetön
Nyt on taas Ahosen ahneilla aikaa käydä vaihtamassa uusi Mersu. Onneksi olkoon ahneet!
- Tuleva yrittäjä
Nimetön kirjoitti:
Nyt on taas Ahosen ahneilla aikaa käydä vaihtamassa uusi Mersu. Onneksi olkoon ahneet!
niin minä tulen sinulle töihin, katsotaan miten kivaa sinun on teettää töitä!
- SILVIISII
Siitäs saitte paperityöntekijät....aina olette olleet lakossa ja lakkojen takia menetetty tuloja..nyt se vaan näin kertautuu...hyvä opetus
PAPERITYÖNTEKIJÄIN LIITTO!!!!!- Hallitusnikkari
Paljonko paperin hinnan pitäisi laskea jotta se olisi kilpailukykyinen maailman markkinoilla? Riittäisikö 5 %. Tuskin, ehkä 15 % pois paperin hinnasta niin suomessa valmistettu paperi kävisi kaupaksi.
Sinä sanot että lakkojen takia on menetetty tuloja. Viime kesänä ei kai ollut lakkoa, vaan työsulku eli paperitehtaat laitettiin kiinni jotta paperin määrä maailman markkinoilla väheni ja siitä saatiin jälleen riittävästi rahaa kun paperia ei ollut ylimäärää.
Ellei näin olisi tehty, paperin hinta olisi laskenut alemmaksi kuin tuotantokustannukset ja Suomessa ei olisi kannattanut valmistaa paperia.
Olemme kai sitä mieltä että paperin hintaa pitäisi saada 15 % alemmas jotta se olisi kilpailukykyinen. Jos työn tekijät tekisivät paperin ilmaiseksi, niin silloin paperin hinta laskisi työkustannusten verran eli 6 %. Mistä sinä ottaisit vielä 9 % hinnasta pois kun paperin työntekijät eivät enää saa mitään? Pitäiskö heidän maksaa muutama tonni kuussa että saisivat tehdä paperia?
Vai pitäisikö kääntää katseet hallitukseen, joka ylläpitää työttömyyttä ja vie paperin hinnasta 33 % tähän työttömyyden ylläpitoon? Jos hallitus lopettaisi työttömyyden ylläpidon eli muuttaisi työttömyysturvalakia niin että työttömyysturva säilyisi kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä niin silloin paperin hintaa voitaisiin laskea 33 % ja paperin työntekijöille maksaa nykyinen korvaus.
Miten on, oletko vielä samaa mieltä asiasta? - homma
Juuri näin, tilannehan oli jo viime lakon aikaan luettavissa metsäpatruunoiden viesteissä ja tämä on vasta alkua. Eikä tilannetta helpota uusi metsänmyyntiverotus, voipi olla että isännät ei muutamaan vuoteen metsiään myy. Meitä viime laman rampauttaneita, jotka eivät ole päässeet uuden elämän alkuun ei nämä uutiset paljon järkytä, toista olisi jos olisi paperityöläisen palkoilla. Tämä on nyt sitä Halosen kannattamaa globalisaatiota!
- Aliurakoitsija
No kuinkas nyt suu pannaan paperimies?
Olette pitäneet itseänne jumalan jälkeen
seuraavana! Muut eivät ole olleet edes ihmisiä
teidän mielestä.(EI NYT IHAN KAIKKIEN)Olen
toiminut alihankinta töissä yli 15v paperitehtaissa,kyllä sinä aikana on huomannut oman arvostuksensa eli olet täysin 0 !
Jopa entiset koulukaverit,jotka kaupassa,kadulla
jne.morjestavat,tulevat joskus juttusille,eivät tehtaan käytävällä ole tuntevinaankaan jos seurassa on joku muu paperimies!!!
Nyt näette olevanne tavallisia kuolevaisia tekin
työttömäksi jäävät peperimiehet!!! ONNEA JA MENESTYSTÄ!!!
- Arska
Kyllähän se homma niin menee, että jos tulostavoitteet asetetaan koko ajan kerta ylöspäin kuten yritysmaailmassa on tapana ja siinä samalla tekniikan kehitys ja tehokkuus parantuvat kun osaamista ja teknologisia ratkaisuja on yhä enemmän käytettävissä niin mitä siitä sitten voi seurata muuta kuin tällaista lopptulosta? Ihmisen luonto kun on kehittyä ja kasvaa niin se halu on isompi kuin myötätunto tai yhteiskuntavastuun jaloakin jalompi tunne. Tämä on ihan peruspsykologiaa.. valtaosaihmisistä ei näe suuremman hyvän palvelemista oman hyödyn tavoittelemisen edelle. Ja jos siihen ajaudutaan, että teknologian ja osaamisen kehittymisen johdosta ollaan menty isoja harppauksia eteenpäin siinä, että saadaan pysyttyä tuloskilvassa ja kannattavuustavoitteissa mukana niin sittenhän se vaatii mitä se vaatii. Tässä tapauksessa 3000 henkilöä vähemmän UPM:n Suomen palkkalistoilla.
Ja mitä tulee kannattavuustavoitteisiin niin vähiten ei vaikuta sijoittajien tuottovaatimukset osakekehitykselle.. nykyään kun on suhteellisen paljon helpompaa löytää kannattavia uusia sijoituskohteita (juuri sen samaisen teknologisen kehityksen ja osaamisen ansiosta) kuin paperiteollisuuden stabiilinomainen kurssikehitys.
Sanoisin tiivistettynä, että olosuhteiden "pakosta" ja ihmisen perusluonteen ansiosta tässä ollaan.
Vahvimmat ja nokkelimmat selviytyköön..
(ja edellinen ei ollut kehoitus tai mielipide vaan toteamus missä ollaan)- Hallitusnikkari
Eikö mielestäsi asiaan vaikuta mitään tämä hallituksen ylläpitämä 33 % kustannus paperin hinnassa?
- cita
Tilastokeskuksen mukaan puu ja paperiteollisuuden palkat laskivat v.2005 n.6%,vuodesta 2004.Ne ovat alle 10% paperiteollisuuden kustannuksista.On typerää edes ajatella että paperimiesten palkat olisivat syynä esim.nyt oleviin UPM:n päätöksiin!
- Hallitusnikkari
Hallituksen ylläpitämän työttömyyden kustannukset ovat puolet veroista eli 33 % paperin hinnasta. Kävin jokin aika sitten keskustelua päättäjien kanssa työttömyyden poistamisesta, esitin toimenpiteet joilla kaikille suomalaisille työikäisille ja työkykyisille saataisiin muutamassa vuodessa tuottava työpaikka. Ensin esitettiin ettei se ole mahdollista ja kirjoitettiin minulle todisteet asisasta.
Minä vastasin näihin kommentteihin ja pystyin osoittamaan että ehdotukseni toimii eikä siinä ollut esitettyjä haittoja kun ehdotukseni ymmärsi niin kuin olin sen kirjoittanut.
Tämän jälkeen kun esitys oli todettu toimivaksi ja työttömyys poistuisi sen avulla muutamassa vuodessa eikä siitä edes synny ylimääräisiä kustannuksia, tuli demaripuolueen johdolta tyrmäävä tuomio. Asiasta ei keskustella enempää.
Se oli paha paikka heille, hallituksen harjoittama työttömyyden ylläpito tulee kohta kaikille tietoon ja demarijohto joutuu lujille selittäessään kannattajilleen miksi se ylläpitää suurta työttömyyttä ja kuluttaa kansalaisten rahoja keskimäärin 10 000 € vuodessa jokaiselta. Jatkoa seuraa.
- omaan nilkkaan
Ehkäpä tässä tapauksessa se parhaiten nauraa, kuka viimeksi nauraa.
Mielestäni aivan oikein. Tehdyn työn hinta pitää suomessa kilpailuttaa uudelleen joka alalla ja maksaa tehdystä työstä arvoisensa palkka.
Jos olet paskakuski ja teet likaistatyötä kurjissa olosuhteissa, niin siitä hänelle maksettakoon.
Jos olet papyrusmies, seisot tai istut (ainakin kuvista päätellen) aurinkolasit päällä kliinisissä olosuhteissa, niin mielestäni et ansaitse tämänhetkistä palkkaa.
Ehkäpä juuri tämä Teidän "kilpailuttaminen" aiheuttaa närästystä johtajissa ja sijoittajissa.
Seuraavaksi kun vaaditte lisää palkkaa, niin katso peiliin ja kysy tarvitsetteko todellakin sitä.
Voihan sitä olla paperitehtaalla kovalla palkalla tai kilometritehtaalla ilman palkkaa.
Terveisin: proviisiopalkattu . - Aslakka
Aivan oikein, turha on enää paperimiesten urputtaa..monet vuodet olette pitäneet yhdessä muiden heimolaistenne kanssa yllä röyhkeää lakkoiluintoilua, sekö on yhteiskuntavastuuta.
Paperi-Ahosen johdolla olette uhonneet työpaikat itseltänne ja lapsiltanne. On aivan oikein, että kattilat siirretään sinne missä on työrauha ja missä työmies osaa ajatella nokkaansa pidemmälle. Onneksi olkoon...onnea valitsemallanne tielle paperijuntit!!!! Pohja se on työnantajankin säkissä!!
Muistelkaa vielä mitä hyvää työnantajanne on saanut teille vuosien mittaan aikaan!!
Sama linja jatkuu niin kauan kuin herra Ihalaisen luotsaama aate pullikoi Suomen kilpailukykyä vastaan. Luuletteko että työnantajalla on oma setelipaino, josta voi palkakseen vaatia mitä tahansa?? Nyt taitaa olla myöhäistä ajatella yhtään mitään...on tainnut tulla pisu omiin housuihin!!!
ONNEA AMMATTIYHDISTYSLIIKE!!!!! - k-a
se oli odotettavissa lakkojen seurausta ahneella on paskanen loppu näin se vaan on
- Nyt lähetään
jumalauta barrikaadeile ja herrat talutetaan montun reunalle!
- kerrankin
En edes vaivaudu lukemaan tämän ketjun muita reposteluja.
Sanonpa vaan, että sitä saa mitä tilaa. Heikkoa kannattavuutta ei yhtään auta täysin järjetön lakkoilu, joka tekee hallaa koko kansantaloudelle valtavilla summilla.
Heinäluoma peräänkuulutti UPM:ltä "yhteiskuntavastuuta". Miksi SDP ei peräänkuuluttanut paperimiehiltä "yhteiskuntavastuuta", silloin kun sitä olisi oikeasti tarvittu?
Nyt saadaan säästöä 200 miljoona euroa, viimeisimmän paperilakon kustannukset olivat vähintään 1,5 miljardia euroa, todellisuudessa varmasti enemmänkin.
Siis pieni duunareiden marginaaliryhmä poltti joutavalla pään aukomisellaan rahaa 1 500 000 000 euroa, eli 9 miljardia markkaa!! Kuvitelkaa nyt jumalauta mikä rahasumma.
En ihmettele yhtään, että työpaikkoja ei haluta pitää Suomessa, koska täällä on näin viheliäisiä duunareita, jotka itse vapaaehtoisesti tekevät hallaa kansantaloudelle.
Jos sopuratkaisu olisi tehty heti, eikä lakkoiluun lähdetty, UPM olisi säästänyt tuon 200 miljoonaa hetkessä, irtisanomiset olisivat takuulla lieventyneet, ja tasoittuneet pidemmälle aikavälille.
Mutta ei, ylpeä paperimies öykkäröi niin pitkään, että jää viimein luu käteen. Tyhmä kansa saa sitä mitä ansaitsee.- palkkakustannukset merkkaa ...
Sellu paperitehtaalla,suurella sellaisella voi olla 1000 työntekijää. Palkka 4000€= 4000000€ kuussa, siis puolet pienemmällä palkaalla, mikä olisi kohtuullinen suhteessa työhön, niin palkkasäästöjä tulisi kuussa 2000000€, vuodessa siis 20 000 000€.
Aika paljon.
Vaikka sitä moititaan että Suomessa on kallis raaka-aine, on se sitä Venäjälläkin. Koivukuidusta maksetaan rajalle tuotuna enemmän kuin suomalaisesta puusta tienvarsipinossa. Mäntykuitu on melkein samoissa hinnoissa.
Raaka-aineen hinta on paperin hinnasta 5%, työn osuus 8,2 kuten Ahonen itse sanoi.
Vaikka saisivat puun ilmaiseksi niin paperin hinta ei putoaisi kuin 5%. Se siitä halvasta raaka-aineesta. Kyllä se on se työ mikä siinä maksaa. Maksaa kemikaalitkin, mutta paljonko taas kemikaalien hinnassa on työn osuus?
- juttu...
Kyllähän nuo paperimiehet saa hyvää palkkaa, mutta turha siitä on olla kateellinen. En minäkään viitsisi meluavan koneen ääressä möllöttää kolmessa vuorossa ihan pikkurahalla. Vähän sama kun syö raakaa perunaa, saat 2000€ kuussa tai syö hatuittain paskaa, saat 4000€ kuussa. Sitten nämä 2000€:n perunanpurijat marmattavat miksi paskansyöjät saavat paljon rahaa. Totuushan on, että pörssiyhtiö UPM:n oli pakko saada kurssi nousuun, muuten se olisi tullut niin halvaksi, että yhtiö olisi ostettu pois, pilkottu ja myyty osina ulkomaisomistukseen (Talouselämä). Jotenkin ei käy yhtään sääliksi noita paperimiehiä. Oikeastaan se on heille vapautus. Voitte miettiä mikä elämässä on tärkeää ja tehdä välillä jotain luovaa ja mielenkiintoista.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733664Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91991Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261323- 1341210
- 1001073
- 1091055
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701010- 60974
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6965- 35876