täällä ja kovin on surullista luettavaa. Poikien äidit ovat näköjään ihan eri asia kuin tyttöjen äidit - jotenka tämä tieto kannattaa ottaa vataan, jos olet poikalasten nuori äiti: Muuta maailma paremmaksi (lastesi kasvatuksella) tai varaudu "pahan anopin" osaan, teit mitä teit...
Anoppien haukkujat
järjestään poikien vaimoja
162047
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olipas aikamoista yleistystä koko viestisi!
Ja tottakai toisen äiti on eri asia kuin oma äiti. Eli siis miehen/vaimon äiti on AINA tyystin eri asia kuin se oma äiti - päivänselvää.
Ja kyllä sen pahan osan saamiseen vaaditaan pahoja tekoja - ei kai kukaan ole niin hullu, että huvikseen alkaa ketään moittimaan.
Kertoisitko vielä ne lapsenkasvatuskeinot, joiden avulla lapsi kasvatetaan kunnolliseksi tähän asiaan liittyen, kiitos!
Kolmen pojan äitinä ja tulevana anoppina aion välttää seuraavaa: miniän haukkumista, piikittelyä, arvostelua. En puutu heidän omiin ratkaisuihin, jos he eivät kysy neuvoa ja apua. Kaikki me olemme erilaisia. Aion kunnioittaa kaikkia miniöitäni sellaisina kun he ovat (tosin jos esim. juoppo/narkkari yms.). Tiedän, ettei se välttämättä tule olemaan aina helppoa, mutta ainakin yritän. Et sillein. Itsellä euroopan hirvein anoppi-kaunis, rikas, laiha yms. haukkuu kaikkia, juo, puuttuu asiohin,m jotka ei sille kuulu. Ei kannusta eikä kiitä. Naureskelee lihaville ja rumille yms. yms.
Yrityksesi on todella "vahvaa". Ensinnäkin alkoholismi on sairaus. Jos sen takia et enää miniääsi ihmisenä kunnioittaisi, niin vikaa olisi sinussakin. Itse ainakin yrittäisin auttaa, vaikka en juomista sinänsä hyväksykään.
Toisekseen aloitit kertomalla omasta anopistasi miksi hän on niin kamala, sanomalla että hän on kaunis, rikas, laiha yms. Mitä pahaa näissä ominaisuuksissa on??? Ei mitään. Moni haluaisi itselleen. Vaikutat suoraan sanottuna kateelliselta. Tietysti taas se, miten juttua jatkoit, ei kerro hyvää anopistasi, mutta niillä luonteenpiirteillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että hän on kaunis, laiha ja rikas. Tuntuuko sinusta siltä, että sellainen nainen ei ole ansainnut olla kaunis, rikas ja laiha? No, kaikissa meissä on jotakin hyvää, ja kaikki siis ansaitsemme jotakin hyvää. :)
Ja minusta muuten toisten ihmisten kunnioittaminen sellaisina kuin he ovat, on äärimmäisen helppoa! Mikä siinä voisi olla vaikeaa? Positiivista asennetta enemmän elämään tyttö hyvä!
Voi itku, miten asiat voidaan ymmärtää päinvastoin kuin tarkoitin. Tarkoitin kuvaillessani anoppia, että hänellä on kaikkea mitä ihminen voi haluta/saada, mutta silti hän haukkuu, arvostelee yms. muita ihmisiä. Ymmärrä nyt sitten tämäkin väärin. Ja ok-olen kamala ihminen ja anoppi on oikeassa-oletko nyt tyytyväinen. Hyvää alkanutta kevättä kumminkin:=)
...
Sanonpahan ihan suoraan, että minun anoppini on maailman ihanin, samoin appiukko! Olen miltei paremmissa väleissä anoppini, kuin äitini kanssa. Olen onnellisessa asemassa, tiedän, ja olen ylpeä siitä.
Esimerkiksi oma äitini suhtautuu todella positiivisesti vävyynsä (joskus miehestä vähän liiankin ;) ) ja miniän suhteen sitten ollaan hieman varovaisempia ja ollaan suojelevaisempia sitä poikaa kohtaan. Ehkä naiset vaan tietävät miten hirmuja sitä osataankaan olla :)
Ja onhan tässä huomioitava se asia,joka pätee muihinkin palstoihin, että yleensä on tarvetta avata se suunsa jos jokin on pielessä. Harvempi varmaan päivän touhinoissa keksii, että nytpä menen Suomi24:n keskusteluosioon anoppipalstalle kertomaan kuinka ihana miniä/vävy/anoppi/appi minulla onkaan. Eiköhän ne miniät ja anopit kuitenkin yleensä ole ihan fiksuja tapauksia.
mutta jostain syystä täällä lukee varsin järkyttäviä mollaamisia...
Niinhän tuo näyttää olevan, että juuri miniän ja anopin välit ovat kireät. Lieneekö syynä jonkinlainen reviiriajattelu. Anopin hyvää tarkoittavat neuvot otetaan kritiikkinä ja niistä loukkaannutaan. Oma äiti taas saa nevoja jakaa vapaasti. Olen tuon piirteen huomannut ainakin itsessäni. Jos oma äitini antaa palautetta tai neuvoja kodinhoidostani(Aihetta kyllä löytyy, myönnän.) annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. "Anopin-retale" jos uskaltaa tehdä saman, niin kyllä vituttaa ja pitkään. Äidin tunkeutuminen omalle reviirille hyväksytään, mutta ei anopin. Hassua on myös se, että appi-ukon neuvoista en loukkaannu, vaan otan ne mielelläni vastaan.
Eli on tässä peiliinkatsomisen paikka. Onneksi tiedostan tilanteen. Muuten se helposti kehittyisi siihen, että kaikki anopin tekemiset ja sanomiset alkaisivat ärsyttämään.
Itse toivoisin anopilta taas enemmän oma-aloitteisuutta yhteydenpitoon ja muuhun elämäämme osallistumiseen. Appivanhemmat asuvat lähellä, hyvin lähellä, mutta käyvät silti yhtä harvoin kylässä kuin 800km päässä asuvat omat vanhempani!
Kun aloimme mieheni kanssa seurustella, minut otettiin hyvin vastaan hänen perheeseesä. Kaikki vaikuttivat onnelliselta, koska mies oli onnellinen. Nyt kun olemme olleet yhdessä jo pitkään, niin tuntuu että kaikki on itsestään selvää. En ole tottunut sellaiseen. Omat vanhempani kyllä kyselevät, että olemmeko onnellisia jne. Appivanhemmat eivät todellakaan...
Kun oma äitini tulee kylään, hän kyllä tonkii kaappeja (keittiössä) jne. Anoppi istuu tasan tarkkaan pöydän viereen ja odottaa palvelua kuin ravintolassa. Siis tietysti mielelläni vieraita palvelen, mutta olisi mukavaa olla hieman tuttavallisemmin...
Välit ovat alkaneet viiletä. Kun minulta ei kerran kysytä, että mitä minulle kuuluu, niin en ole jaksanut enää kertoakaan. Emme me riitoihin varmasti koskaan ajaudu, olemme sen verran hyvien käytöstapojen perään. Mutta ehkä en saakaan anopista sellaista ystävää kuin mitä olisin toivonut... Höh.
Asiat menevät juuri kertomallasi tavalla. Appiukon sanomisilla ei ole läheskään sellaista merkitystä kuin anopin. Anopin pitäisi jaksaa muistaa, että miniä on kuitenkin vieras ihminen ja häntä on kohdeltava lähinnä ystävänä. Eihän kukaan anoppi jollekin muulle ystävälleenkään töksäytä neuvojaan, ainakaan harkitsematta tarkoin äänenpainoaan ja sanamuotoa. Minä en muista koskaan neuvoneeni miniääni, koska talousalan koulutuksesta ja taidoista johtuen miniäni olisi se, jonka pitäisi neuvoa minua. Sitä hän ei ole tehnyt. Ainoastaan kerran hän tavallaan vitsinä huomautti jotenkin siitä, kuinka paljon meillä silitetään. Hän silittää mielestäni kaikki mahdolliset vaatteet, minä en juuri mitään. Minua nauratti, kun huomasin, että hän oli pannut sen merkille. Niin paljon todella riippuu äänenpainosta.Tyttärelleni, joka ei todellakaan ole mikään talousihminen, minä voin sanoa terävästikin monista asioista. Sanomiseni valuvat hänestä kuin vesi hanhen selästä. Hän noudattaa neuvojani, jos muistaa. Useimmiten unohtaa. Ei näistä tilanteista kuitenkaan mitään ongelmia synny. Minä sanoin miniälleni jo ennen vihkimistä, että en tule koskaan puuttumaan heidän asioihinsa, koska en olisi itsekään sietänyt sitä, että oma anoppini olisi puuttunut meidän asioihimme.
...että äidit ovat erilaisia poikiaan ja myös sitä kautta poikiensa vaimoja kohtaan, kuin tyttäriään ja näiden miehiä kohtaan? Eli ehkä poikien vaimoilla onkin enemmän kestettävää? Noin keskimäärin.
Tietysti on paljon myös aivan upeita anoppi-miniä suhteita! Yleistää ei siis saa liikaa. Mutta sen ainakin tiedän, että oma äitini on ehkä melko vaativa veljeni naisten suhteen... Ehkä siksi veli onkin yhä sinkku! :)
Jos siis poikien äitinä haluaa asiaan vaikuttaa, niin kannattaa katsoa peiliin. Niin minä aion tehdä.
Minä käyn kylässä poikani perheessä. Istun pöydän ääressä ja juttelen niitä näitä, juomme kahvia. Lapset kusuvat huoneeseensa ja näyttävät itselleen tärkeitä asioita, leluja tai kirjoja.
En minä mene sinne töihin, siivoamaan ja tiskaamaan, mutta autan kyllä kahvipöydän tyhjentämisessä tai läksyjen luvussa tms.
Niin teen tyttärenikin kotona. Kun he puolestaan tulevat minun kotiini, olen jo kattanut pöydän ja valmis seurustelemaan vieraitteni kanssa. Eivät he tartu luutaan ja ala siivota minun huoneitani.
Jokainen hoitaa arkielämänsä itse meidän suvussa.
Tietenkin, jos joku on sairaana pitkään tai muuttaa paikasta toiseen, järjestämme apua, mutta eihän sellaista tapahdu edes joka vuosi. Kukaan ei koskaan ole kieltäytynyt apua antamasta, jos sitä on tarvittu.
Minäkin toivoisin, että anoppini tulisi meille KYLÄÄN eikä tonkimaan kaappeja tai auttamaan kotitöissä. Joku toinen nähtävästi odottaa oma-aloitteista apua (kirjoitus tuossa aiemmin). Olen omasta mielestäni sosiaalinen, mutta aika tarkka yksityisyydestäni. Olisin parhaiten pärjännyt anopin kanssa, jolla olisi ollut omakin elämä eikä eläisi vain poikansa elämää. Harmikseni oma anoppini haluaisi minun olevan tyttärensä, mutta näin asiat eivät ole. Oma perheeni on minulle oma perhe ja anoppi olisi voinut olla mieluinen vieras. Nyt odotan kauhulla anopin vierailuja, sillä hän ei todellakaan keskity vierailullaan lapsiin vaan puuttuu kodinhoitooni ja saa siitä nähtävästi jonkun tyydytyksen.
Miksi vävyt näyttävät tulevan paremmin toimeen appivanhempiensa kanssa. Ainakin oma mieheni on aina pitänyt kohtuullisen etäiset välit vanhempiini ja toisaalta isäni ei ole koskaan puuttunut ns. perinteisiin miesten töihin kuten rakentamiseen, auton huoltoon. Ne on mieheni saanut hoidella ihan itse. Anopit taas pukkaavat miniän tontille melkein pääsääntöisesti. Näin siis ainakin meillä.
Älä sure kirjoittavat "villeinä" kuvaa hyvin sinällään jo kirjoittajaa, ei mitään vastuuta kunhan haukkuun.
Jokaisen pitäisi ymmärtää ero oman ja toisen kodin välillä. Ihan sama, olisiko asioihini sekaantuja oma äitini, anoppini, appeni tai kuka vaan, huutia saisi.
Oma koti on oma koti. Ei meillä ainakaan kukaan sekaannu toisten kotiasioihin ja käy neuvomaan tai penkomaan paikkoja. Ihan pöyristyttävä ajatuskin. Oma tupa, oma lupa.
Millä oikeudella äiti tai anoppi katsoo voivansa sanella toisten tekemisiä tai koskea toisten paikkoihin? En ymmärrä moista käytöstä keneltäkään.
Jos neuvoja kysytään, silloin saa opastaa. Ymmärrän, jos keskustelun lomassa kerrotaan, miten mitäkin asiaa itse tekee. Minäkin juttelen naisystävieni kanssa, mutta ei se tarkoita, että heitä neuvoisin. Heiltäkin olen hyviä vinkkejä saanut. Ehkä äidit ja anopit ovat eri asenteella liikkeellä.
Minulla edes oma äitini ei tohtisi puuttua taloudenpitooni. Hän tietää minut voimakasluonteiseksi ja itsenäiseksi ihmiseksi. Silti me joskus asioista keskustellaan ja hyvät vinkit tietysti poimin käyttööni. Siis omasta mielestäni hyvät.